– Älä sitten hintaa kirjoita, ettei vaimo saa tietää, velmuilee Markus Sällinen, avaa yhden monista kasseistaan ja kaivaa sieltä vavan.
Hiilikuituinen parttionki koostuu puolentoista metrin paloista, ja sen saa pisimmillään 13-metriseksi. Hintaa 1 500 euroa. Ei ollenkaan kallein mahdollinen kapine, sillä Sällinen ostaa keskihintaista. Kalleimmat ovat hänestä pröystäilyä, mutta halvimmat riski.
– Kyllä se jää harmittamaan, jos halvan haavin varsi katkeaa, kun olet nostamassa suurkalaa.
Kokkolalainen Sällinen on siis kalamies, tarkemmin sanottuna onkija. Viitosen satsauksellakin pääsisi ongelle, mutta tältä mieheltä löytyy pikaisesti laskettuna pelkästään vapoja viitisenkymmentä.
Niistä kymmenkunta on talvikalastukseen, ja saman verran on vanhaa settiä. Puoli tusinaa pohjaonkea haukia varten, toiset kuusi särkikalojen narraamiseen. Ja tietysti tavallisia ja lyhyempiä onkivapoja jokunen kymmenen.
Eikö yhdellä pärjäisi?
Kysymys saa vastaukseksi vertauksen siitä, että joku kehottaisi golffaria vetämään koko kentän rautaseiskalla.
– Jokaiseen tilanteeseen pitää olla vähän erilainen vapa.
Itse asiassa Sällinenkin voi lähteä matkaan vain yhden vavan kanssa, jos tietää tarkkaan, mitä on hakemassa ja kalapaikka on tuttu. Mutta uudessa paikassa tarvitaan ensinnäkin tavallinen vapa kiinteällä siimalla, sillä voi kalastaa rannasta. Jos kala on kauempana, tarvitaan kelalla varustettu onki. Ja jos paikassa on monivapalupa, voi laittaa pyyntiin useamman vavan ja niihin erilaisia syöttejä. Yhdistelemällä löytyy päivän juju, se konsti, jolla kalaa tulee.
– Jos onkimaan lähtee, aina on mukana onkilaitteet, onget, houkutinaineet, haavi ja vapautusmatto, jos sattuu tulemaan niin iso kala, että se pitää vapauttaa.
Lain mukaan alamittaiset ja rauhoitetut kalat pitää vapauttaa, mutta Sällinen päästää usein takaisin myös isot kalat, jotka ovat kalakannalle arvokkaita. Maton avulla kalaa on helpompi käsitellä ja saada se palautettua veteen vahingoittumattomana.
Reissun varusteista ei ihan tule auto täyteen, mutta puolilleen.
Houkutinainetta Sällisellä kuluu parisataa kiloa vuodessa, joten sekin vie tilansa. Lisäksi varastossa makoilevat kelat, sähkömoottori, akku, viikonloppureissuilla tarvittavat sänky ja teltta. Pieniä laatikoita on pinoittain: niissä on kaikki mitä tarvitaan kelaongintaan, ongintaan ja pohjaongintaan.
– Kaikelle on oma laatikko. Joka reissulla tarvittavat perustarvikkeet ovat repussa, ja sitten mukaan laitetaan oikea laatikko sen mukaan, mitä kalastusmuotoa harrastetaan. Joskus mukana on vain yksi laatikko, joskus 5–6.
Radio-ohjattava syöttivenekään ei ole turha
On pihavarastossa vähän harvinaisempaakin kalustoa kuten heitettävä kaikuluotain. Sen avulla kalastusalueen saa luodattua rannasta ja näkee syvänteet, joissa kalat ehkä piileskelevät. Ja jopa radio-ohjattava syöttivene, joka kuljettaa syötin ja houkutinainetta.
– Jos kalastaa rannalta ja tietää, että paremmin kalaa on sadan metrin päässä, jonne ei mitenkään voi heittää, voi viedä syötin veneen avulla. Se on varustettu gps:llä ja kaikuluotaimella, ja silloin näkee matkalla, missä kalaa on, kuvaa Sällinen venettään.
Turhaksi hän ei sitä suostu nimeämään, toihan se jo ensiajollaan miehelle 11,7-kiloisen hauen.
Hyttysaikaan mukaan lähtee myös kaasukäyttöinen karkotin. Se voittaa Sällisen mielestä tilanteen, jossa istutaan pimeässä veneessä hyttysperhe silmäluomien päällä. Hyttyshuppua ei voi käyttää, koska sen läpi ei näkisi kohon liikettä.
Kaiken reissulla tarvittavan lisäksi Markus Sällinen mahtuu kyllä itse vielä autoon.
– Mutta jos koko perhe pitäisi ottaa mukaan, niin se reissu jäisi melkein tekemättä.
Kaksi kolmasosaa elämästä Pokemonien parissa
29-vuotiaan Saija Pernun intohimo ovat Pokemonit. Pernu on pelannut yli puolet elämästään, siitä asti kun ensimmäiset pelit Suomessa julkaistiin vuonna 1999.
Melkein heti hän innostui myös Pokemon-aiheisesta keräilystä, ja vaikka innostus hiipui välillä hetkeksi, keräilyharrastus on taas voimissaan. Pehmoleluja naisella on parisataa, ja figuurien määrää on melko mahdoton edes arvioida – reilusti yli tuhat pientä figuuria Pernulla joka tapauksessa on.
Keräily onkin ajallisesti ohittanut pelaamisen, sillä jotain kerättävää löytyy koko ajan. Pernu keskittyy nykyään lähinnä omiin suosikkihahmoihinsa, mutta osasta niistä on tehty niin paljon oheistuotteita, että kerättävää riittää.
Saija Pernun suosikkilistan viiden kärjessä ovat Vulpix, Herdier, Lillipup, Miltank ja Wurmple. Hänen kokoelmassaan parhaiten on edustettuna Vulpix: pehmoja hahmosta on useita kymmeniä ja figuureja vielä enemmän. Muut jäävät selvästi jälkeen.
Pernu etsii ostettavaa nykyään lähinnä ulkomailta, kuten japanilaisista nettihuutokaupoista ja Pokemon-harrastajien yhteisöstä. Niistä voi vielä löytyä sellaista, mihin harrastaja ei ole törmännyt. Vaikka hän ei aktiivisesti etsikään otettavaa, joka kuukausi tulee ostettua jotain pientä.
– En uskalla edes arvioida, paljonko harrastukseen on uponnut, mutta ihan varmasti useita tonneja. Toki se on jakautunut tasaisesti pitkälle ajalle eli ei se sikäli ole koskaan kirpaissut kamalasti, sanoo Pernu.
Hän muistuttaa, että moni esine on sittemmin tuplannut tai jopa triplannut arvonsa. Jos keräilyinto joskus lakkaisi, hän uskoo saavansa harrastukseen käyttämänsä rahat takaisin – ehkä kaksinkertaisinakin.
Tilapula on akuutimpi ongelma. Aiemmassa asunnossa valtaosa kokoelmasta mahtui esille, mutta nykyisessä näkyvillä on vain pehmokokoelma. Figuurit on pakatttu huolellisesti pahvilaatikoihin.
– Ihan kiva olisi, jos ne joskus saisi taas aseteltua esille.
Reissulla mukana viisinumeroisen summan arvosta tavaraa
Tilaa myös kalamies Sällisen perhe voisi tarvita enemmän muullekin kuin isän harrastusvälineille. Vaimo on ehdottanut jopa ruohonleikkurin saamista varastoon, sisätiloihin.
– Sehän on täysin mahdotonta, sehän vie aivan järkyttävästi tilaa! virnuilee mies.
Markus Sällinen ei pidä itseään himohamstraajana, vaan ostaa tarpeeseen – ainakin oletettuun. Seassa on jotain, mitä hän käyttää “hyvin, hyvin harvoin”, mutta joskus kuitenkin. Harvat vikaostokset on pantu ilmaiseksi kiertoon.
Hän tunnustaa olevansa kyllä onkijoiden joukossa jonkinlainen ääriesimerkki. Esimerkiksi uistinten keräily on paljon yleisempää, ja niistä saatetaan haalia sama malli joka värissä, avaamattomissa laatikoissa säilytettäviksi.
– Ne näkyvät sitten sosiaalisessa mediassa, mutta harvemmin rannalla.
Rahaa harrastusvälineisiin on runsaan 30 vuoden aikana kulunut. Sällinen päätyi kerran laskiessaan viisinumeroiseen summaan. Laskutoimitus tapahtui rannalla ja koski vain mukana olevia tarvikkeita.
– Paljon siihen on mennyt rahaa ja kauan niitä rahoja on työllä kerättykin. Mutta kaikki harrastuksethan maksavat.
Taivastelua jatkunut jo yli 10 vuotta
Keräily on Pokemon-harrastuksen toinen puoli. Saija Pernu myös pelaa sekä käsikonsoleilla että älypuhelimella. Konsolipelaaminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle, mutta Pokemon Goho hän käyttää kiirepäivinä vartin, vapaapäivinä jopa kuusi tuntia. Kun uusi peli julkaistaan, myös konsoli kuluu kädessä päivittäin.
Pelaamista kiinnostavampi on kuitenkin keräilyharrastus. Pernu pitää Pokemon-hahmoja monipuolisina. 800 Pokemonin joukosta jokainen löytää varmasti oman suosikin, ja se onkin Saija Pernun mukaan yksi selittäjä sarjan valtavalle suosiolle eri-ikäisten parissa ympäri maailman.
Pokemonien kautta on tullut myös uusia tuttavuuksia, jotka ovat syventyneet ystävyydeksi. Muiden kanssaihmisten reaktiot Pernun intohimoon vaihtelevat laidasta laitaan: jotkut kyselevät alan jonkinlaiseksi ammattilaiseksi kasvaneen naisen näkemyksiä, kun taas osa jaksaa taivastella.
– Osa pyörittelee silmiään ja kysyy, että joko tästä “vaiheesta” olisi aika kasvaa yli. Samaapa nämä henkilöt ovat kyselleet jo yli kymmenen vuotta, nauraa Pernu.
Kalastajan painajaisessa kummittelee “ostohinta”
Markus Sälllinen pääsee kalaan ehkä satana päivänä. Suurkalarekisterin Hall of Famessa mies on sijalla viisi yhdeksällä lajillaan. Tällä avovesikaudella tarkoituksena on nousta listalla nappaamalla muutama puuttuva peruslaji.
Puuttuuko varusteista vielä jotain olennaista?
– Vielähän sitä pitäisi oppia paremmaksi kalastajaksi. Sitä ei oikein rahalla saa.
Kalastajan painajaisenkin Sällinen kertoo: se on se, että leski myisi aikanaan välineet sillä hinnalla, minkä mies on aikanaan hänelle hankintahinnaksi kertonut.
Mies sujauttaa parttivavan takaisin pussin ja virnistää taas.