Valtakunnallinen leväyhteenveto kertoo sen, mistä kesällä oli jo aavistus: Helteinen kesä toi merialueille poikkeuksellisen runsaita sinileväkukintoja ja järvissä sinileväkausi aikaistui.
Sinilevälle suotuisat olot näkyivät etenkin Suomenlahdella, joka oli pahimmillaan liki kauttaaltaan pintalevälauttojen peitossa.
– Suomenlahden osalta sinileväkesä oli kyllä poikkeuksellisen paha. Levää oli Suomen rannikolla ja avomerellä, Viron edustalla ei ollut lähellekään yhtä paljon sinilevää, kertoo tutkija Sirpa Lehtinen Suomen ympäristökeskuksesta.
– Tuulet ja merivirtaukset painoivat levämassat Suomen rannikolle.
Myös Saaristomeren ja Ahvenanmeren eteläosissa esiintyi runsaasti sinilevää pintalauttoina.
Järvillä sinilevä runsastui lämpimän sään takia jo kesäkuun lopulla, ja sinilevää esiintyi keskimääräistä enemmän aina elokuun alkuun saakka. Lämpimän kesän takia järviltä raportoitiin myös simpukka- ja kalakuolemista.
Heinäkuun lopulla Vihdin Enäjärvellä havaittiin simpukoiden massakuolema ja myös satoja kiloja kalaa kuoli. Simpukka- ja kalakuolemien syy jäi lopulta epäselväksi, mutta järvi kärsi tuolloin vakavasta happikadosta. Järvellä oli myös erittäin runsas sinileväkukinta, jonka muodostajina oli potentiaalisesti myrkyllisiä sinileviä.
Hyvä, paha sinilevä
Isoja lauttoja Itämerellä muodostavat sinilevät tarvitsevat fosforiravinnetta menestyäkseen ja voidakseen hyvin. Toisaalta, ne pystyvät sitomaan ilmakehästä veteenliuennutta typpeä. Lämmin sää, joka nostaa meriveden lämpötiloja, nostaa myös sinilevien kasvunopeutta.
– Jos vielä käy kuten tänä vuonna kävi heinäkuun toisella viikolla, että tulee pidempi tyyni jakso, niin se mahdollistaa suurten sinilevämassojen nousun pintakerrokseen isoiksi leväkukinnoiksi, kertoo tutkija Sirpa Lehtinen sinilevän menestysreseptistä.
Sinilevissä ongelmallista on se, että jotkut niistä voivat tuottaa myrkkyjä, allergisoivia, ihoa tai silmiä ärsyttäviä yhdisteitä.
Toisaalta – Itämerestä on tunnistettu pitkälti yli 100 sinilevälajia, joista kaikki eivät kuitenkaan tuota myrkkyä. Saman lajin sisälläkin on kantoja, jotka eivät välttämättä tuota myrkkyjä.
Sinileväkukintoihin eli sinilevien massaesiintymiin on kuitenkin aina suhtauduttava varoen, koska juuri sinileväkukintoja muodostavissa lajeissa on myrkkyä tuottavia lajeja. Kuluneena kesänä kaikissa Itämereltä saaduissa näytteissä esiintyi sinilevälajeja, jotka voivat tuottaa myrkyllisiä yhdisteitä. Kasviplanktonlevien tutkija Sirpa Lehtinen kertoo, että kaiken kaikkiaan Itämerestä tunnetaan yli 2 000 sinileviin kuulumatonta kasviplanktonlajia:
– Kasviplanktonlevät ovat merien perustuottajia. Niiden tehtävä on sama kuin maan pinnalla olevien vihreiden kasvien: Kasviplankton tuottaa meressä ravintoa eläinplanktonille, jota puolestaan syövät kalat.
Siis kuten heinä maan pinnalla kasvaa hevosten ja lehmien ja muiden laiduntavien eläinten ravinnoksi, kasviplanktonistakin on siis hyötyä.
– Nimenomaan niistä on hyötyä. Ilman kasviplanktonia merestä ei saisi mitään kalaa. Kasviplankton ja etenkin juuri sinilevät, ovat alunperin tuottaneet maapallolle happea ja mahdollistaneet korkeamman elämän täällä, muistuttaa Lehtinen.
Valo väistyy, sinileväkin vähenee
Menestyäkseen sinilevä tarvitsee ravinteita, valoa, lämpöä ja tyyntä keliä Tyyni sää mahdollistaa sinilevämassojen nousemisen meren pintaan levälautoiksi. Näin elokuun lopussa, syksyä kohti mentäessä, lämmön ja valon vähentyessä, on sinilevätilannekin rauhoittumassa entisestään.
Viime kesän kaltaisia sinileväkesiä on kuitenkin odotettavissa myös tulevina kesinä. Ennusteiden mukaan siihen joudutaan varautumaan, jos ilmastonmuutos muuttaa olosuhteita vielä entisestäänkin suotuisemmiksi sinileville, tutkija Lehtinen arvioi.
Onko siis mitään, mitä tavallinen ihminen voisi tehdä parantaakseen vesien tilaa?
– Yleisesti ottaen kaikki luontoa säästävä toiminta omassa elämässä, siihen voi tavallinen ihminen vaikuttaa. Esimerkiksi kulutustottumuksiin, ruokailutottumuksiin ja millä matkustaa, pohtii Suomen ympäristökeskuksen tutkija Sirpa Lehtinen.
Artikkelia täydennetty kello 16.00