Rahalla on monia tehtäviä: Se on muun muassa vaihdon väline, arvon mitta ja arvon säilyttäjä.
Jälkimmäinen se pystyy olemaan vain, kun tietyllä summalla saatava hyödykkeiden määrä eli ostovoima ei alene kovin nopeasti.
Sotien jälkeen luottamus rahaan arvon säilyttäjänä ei ollut vahvaa. Yleinen hintatason nousu eli inflaatio oli Suomessa niin nopeaa, että talletusten ostovoima pieneni armottomasti.
Nykyistä suljetummissa taloudellisissa oloissa kansalaisten säästöt olivat kuitenkin pankeille haluttu rahoituslähde.
Yhtenä keinona saada väki laittamaan rahojaan pankkiin päätettiinkin - poliittisen väännön jälkeen - ottaa käyttöön talletusmuoto, jossa hintojen nousun vaikutus korvattiin koron lisäksi maksettavalla indeksikorjauksella.
Kansalaisia haluttiin kannustaa säästämään
Indeksiehdon käyttöä pankkitoiminnassa puolusti 1950-luvulla ehkä näkyvimmin Yhdyspankin pääjohtaja Rainer von Fieandt. Yhdyspankin ja Meritan historiasta kertovan Teppo Viholan kirjan Rahan ohjaaja -mukaan, von Fieandt esitti ensimmäisen kerran indeksiehdon tuomista pankkitoimintaan jo vuonna 1952.
Aluksi ehtoa vastustettiin, sillä lainoissa indeksiehto voi olla asiakkaalle riskialtis. Kun tavallisesti inflaatio syö velan pääomaa, inflaatiokorjauksella tilanne kääntyy päinvastaiseksi. Käytännössä korjaus voi kasvattaa pääomaa niin, että lainan lyhentäminen on oletettua vaikeampaa.
Von Fieandtin tultua myöhemmin nimitetyksi Suomen Pankin pääjohtajaksi, indeksitalletukset sallittiin. Ehtona oli, että niille korjauksen lisäksi maksettava korko on säästötilien korkoa alempi.
Asiakkaiden ulottuville indeksitalletukset tulivat 1950-luvun puolivälissä. Aikataulu vaihteli pankeittain, mutta esimerkiksi tammikuussa 1957 kaikkien liikepankkien mainostettiin ottavan vastaan talletuksia indeksitileille.
Veroton B-sarja pysyi käytössä pitempään
Talletuksia oli tarjolla kahta sarjaa: A-sarjan talletuksissa pääomaa hyvitettiin koko indeksimuutoksen osoittamalla summalla.
B-indeksitalletuksissa hyvitys oli puolet indeksimuutoksen osoittamasta noususta. Korkotuotto oli B-sarjan talletuksissa verotonta, kun taas A-sarjan talletusten korosta tehtiin jo 1950-luvulla verollista.
Indeksitalletuksista tulikin ajoittain erittäin suosittuja. Vähäinenkin lisä säästämisen turvallisuuteen vetosi, sillä inflaatiovauhti oli nykyoloihin verrattuna erittäin kova.
Ajanjakson talouden haasteista kertoo muun muassa se, että indeksitalletusten käytössäolon vuosille ajoittuivat muun muassa vuoden 1957 devalvaatio ja kuusikymmentäluvun alun rahauudistus. Rahauudistuksessa siihen asti käytössä ollut 100 markkaa muuttui yhdeksi uudeksi markaksi, ja vastaavasti yksi vanha markka yhdeksi penniksi.
Ensimmäinen Tupo vei suositun talletusmuodon
Vuoden 1967 devalvaatio sen sijaan oli jo osa niiden toimien sarjaa, jotka johtivat indeksitalletusten kieltämiseen. Käytännössä asiasta sovittiin valtakunnansovittelija Keijo Liinamaan johdolla tehdyn ensimmäisen tulopoliittisen kokonaisratkaisun yhteydessä.
Indeksiehdon käyttämistä koskevat rajoitukset tulivat voimaan vuodesta 1968 alkaen, mikä tarkoitti myös uusien indeksitalletusten vastaanoton lopettamista. Jos aiemmin tehtyjä indeksitalletuksia ei nostettu niiden eräännyttyä, ne muutettiin tavallisiksi määräaikaistalletuksiksi.
Samalla indeksiehtojen käyttöä rajoitettiin muutenkin, koska laajalle levinneiden indeksisidonnaisuusjärjestelmien katsottiin vaikuttavan haitallisesti kansantalouden inflaatioalttiuteen.
Inflaation pelko oli Suomessakin niin vahvaa, että määräaikaista, indeksiehdon käytön rajoittamista koskevan lain voimassaoloa jatkettiin aina vuoden 2012 loppuun saakka.
Mutta vaikka muun muassa vuoden 2008 finanssikriisi oli vielä tuoreessa muistissa, uskallettiin säätelystä luopua vuoden 2013 alussa.
Nyt ne olisivat taas luvallisia - jos vain joku tarjoaisi
Tuolloin katsottiin, että ongelmista huolimatta Suomen eurojäsenyys on muuttanut talouspolitiikan toimintaympäristöä niin, että matala inflaatiotavoite on laajalti hyväksytty yhteiskunnassa.
Toisaalta inflaatio on välillä käynyt niinkin alhaisissa lukemissa, että sen vauhdittumista on jopa toivottu. Mutta olisiko indeksitalletuksen kaltaiselle tuotteelle sijaa nyt, kun niiden tekemiselle ei ole lainsäädännöllistä estettä?
– Aika on muuttunut siinä mielessä, että me elettiin pitkään tuonne 1980-luvun loppuun suljettua taloutta täällä Suomessa, sanoo Tilastokeskuksesta eläköitynyt hinta-asiantuntija Ilkka Lehtinen.
Toisaalta on kyseenalaista, olisivatko indeksitalletukset pankille kannattavaa liiketoimintaa, kun varoja voidaan hankkia kansainvälisiltä markkinoilta.
Silti indeksitilienkin hyvitysten laskennassa käytettyä indeksiä ja muita inflaation kuvaajia hyödynnetään yhä.
– Esimerkiksi eläkesijoituksilta vaaditun reaalituoton laskennassa, Lehtinen toteaa.