Marraskuussa 2013 pohja oli saavutettu. Se tuli vastaan tamperelaisessa vuokraluukussa.
Yksinäisyys oli muuttunut ahdistavasta musertavaksi, kun narkomaanikaveritkin olivat kääntäneet selkänsä. Muut läheiset oli karkotettu lähipiiristä jo aikaa sitten.
Vuosia kestänyt ja loppuvaiheessa painajaiseksi muuttunut päihdebiletys oli päättynyt.
Parikymppinen Reeta Kroner ei ollut poistunut kämpästään viikkoon ja pystyi vaivoin liikkumaan, kun isä tuli käymään ja auttoi vielä kerran. Kronerin vanhemmat soittivat ensiapuun ja sosiaalityöntekijälle.
– Vastaus oli, että valitettavasti emme voi tarjota nyt apua ja palataan asiaan parin kuukauden päästä.
Kronerille iski toivottomuuden tunne.
– Silloin vanhempani päättivät maksaa hoitoni itse.
Käyttökierre katkaistiin lääkärin valvonnassa hoidon ensimmäisellä viikolla. Alasajovaiheessa käytettiin apuna keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä. Sen jälkeen keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä ei käytetty lainkaan.
Katkoa seurasi pitkä ja tiivis toipumisjakso, jonka aikana Kroner sai raittiuteen tähtäävää hoitoa.
Huumehuuruinen menestyjä
Tampereella menee päällisin puolin lujaa. Kaupunki investoi isoihin hankkeisiin, väkiluku kasvaa ja se on imagokyselyissä vuodesta toiseen Suomen suosituin kaupunki.
Menestyksen taustalla on varjopuoli, sillä kaupunkia riivaa alati paheneva huumeongelma. Huumeiden käyttö on entistä avoimempaa ja käyttäjiä näkyy entistä enemmän katukuvassa.
Tarkkaa lukua ei tiedetä, mutta kaupungin arvion mukaan Tampereella on 1 000–1 500 huumeiden käyttäjää. Arviossa ei ole huomioitu kannabiksen käyttäjiä.
Moni käyttäjistä, kuten Reeta Kroner aikanaan, on epätoivoisesti avun tarpeessa: halu lopettaa on olemassa, mutta voimat eivät riitä ja keinot ovat kateissa.
Samaan aikaan kaupunki saa medialta ja käyttäjien omaisilta rajua kritiikkiä huumeongelmaisten huonosta hoidosta. Esimerkiksi Aamulehti on vastikään kertonut huumehoidon ruuhkista ja omaisten tuskasta, kun hoitoa ei saa (jutut maksumuurin takana).
Tampereen sosiaalipalvelupäällikkö Maritta Närhi on kritiikistä hämillään. Hänen mukaansa kaikki apua tarvitsevat pääsevät hoitoon.
Närhi myöntää, että vielä pari vuotta sitten Tampereella oli käytössä malli, jossa huumeisiin retkahtaminen katkaisi hoitosuhteen ja hoitoon pääsyn kriteerit olivat melko tiukat.
– Syntyi pyöröovi, jossa ihmiset kävivät välillä kadulla ja palasivat hoitoon. Oikeastaan kukaan ei ollut tyytyväinen tilanteeseen, Närhi sanoo.
Huumeriippuvaisten hoito päätettiin laittaa pari vuotta sitten kokonaan uusiksi. Nykyään huumeriippuvaisille tuottavat palveluja Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:n Breikki ja A-klinikan Huumehoidon avopalvelut Tampere.
Kaduilla liikkuu paljon ihmisiä, joista ei näe päällepäin, että he ovat korvaushoidossa.
Maritta Närhi
Närhen mukaan hoitosuhteesta pidetään nyt tiukasti kiinni. Palvelun tuottajat saavat bonusta, jos asiakkaat saadaan pysymään avun piirissä ja kynnys hoitoon pääsyyn pyritään pitämään matalana.
– Tarjoamme myös asumispalveluja ja seuraamme, miten asiakkaat edistyvät elämässään.
Maritta Närhi kertoo, että ensimmäisen toimintavuoden lukujen valossa Tampere on menossa parempaan suuntaan. Noin 70 prosenttia hoitoa hakeneista pysyi hoidon piirissä.
– Ei haeta pelkästään lääkettä, vaan moni on kiinnittynyt hoitoon.
Kaikki ei ole kuitenkaan Reeta Kronerin mukaan kunnossa.
Hän kertoo, että käyttäjien avunpyynnöt Suomen Päihderiippuvaiset ry:n suuntaan ovat lisääntyneet viime vuosina. Huumeriippuvaiset kertovat, että he eivät pääse hoitoon ja että hoito ei ole riittävää.
Kroner muistuttaa, että kaikille pitäisi tarjota tasapuolinen oikeus päästä hoitoon. Hoidon pitäisi olla oikea-aikaista ja tarpeenmukaista.
– Tällä hetkellä hoitoonpääsyajat ovat liian pitkiä ja hoitoketjut liian rikkonaisia.
Kiistelty korvaushoito
Reeta Kronerin mielestä huumeriippuvaisten auttaminen Tampereella perustuu liikaa oireiden hoitamiseen: korvaushoitoa annetaan liian pitkään ja sitä ei valvota tarpeeksi. Lisäksi Tampereella ei pääse Kronerin mukaan tarpeeksi hyvin toipumiskeskeiseen hoitoon.
Tampereella korvaushoitoa saa viitisensataa ihmistä, joista 400 asioi Jeesissä tai Breikissä. Muut hakevat lääkkeensä terveysasemilta.
Kroner toivoo, että huumeongelmaisille olisi tarjolla enemmän raitistumiseen tähtäävää hoitoa.
– Korvaushoito ei riitä, vaan tarjolla pitäisi olla varsinaista päihderiippuvuuden hoitoa.
Kuntouttavassa päihdehoidon laitoshoidossa on ollut Tampereella tänä vuonna 81 asiakasta. Se tarkoittaa 1–2 kuukauden jaksoa päihteettömässä ympäristössä.
Lyhyempää laitoskatkaisua- ja vieroitushoitoa kaupunki oli ostanut syyskuun loppuun mennessä noin 300 asiakkaalle.
Luvuissa on mukana kaikki päihteiden käyttäjät, eivät pelkästään huumeongelmaiset.
– Hoidettavia ei voi aina erotella toisistaan, kun monilla on sekakäyttöä.
Närhi perustelee korvaushoidon suosimista muun muassa sillä, että sen avulla ihminen pidetään toimintakykyisenä. Tavoitteena on, että korvaushoidossa oleva ihminen pystyy osallistumaan täysipainoisesti yhteiskuntaan.
– Kaduilla liikkuu paljon ihmisiä joista ei näe päällepäin, että he ovat korvaushoidossa.
Tampereella korvaushoitopäätöksen saa Närhen mukaan noin puolessatoista kuukaudessa. Tuona aikana kaupungin lääkäri arvioi hoidon tarpeen. Sen jälkeen hoito voi alkaa välittömästi.
– Joillakin korvaushoito voi kestää loppuelämän.
Korvaushoitoa kritisoidaan myös siksi, että lääkkeiden pelätään päätyvän katukauppaan. Närhi vakuuttaa, että lääkkeitä jaetaan hyvin tarkassa valvonnassa vain tarpeellinen määrä. Hän ei usko, että kukaan myisi omia lääkkeitään, koska jäisi itse ilman.
Tampereen huumeiden vastainen työ sai lokakuussa hyviä uutisia: pormestarin ensi vuoden talousarvioesityksessä on 300 000 euron lisärahoitus huumehoidon palveluihin ja huumeiden käytön ennaltaehkäisyyn.
Lue myös:
Tampereella huumeita saa helposti, mutta laatu pelottaa käyttäjiäkin – "Se on ihan arpapeliä"
Tampere havahtui kasvavaan huumeongelmaan – ratkaisuksi lisää valvontakameroita ja helpompaa hoitoonpääsyä (18.6.2018)