Tarinan isä ei ole koskaan puhunut esikoispoikansa syntymästä pojalle tai tämän äidille. Ei, vaikka se on ollut yksi miehen elämän vavahduttavimpia tapahtumia.
Näin alkaa erään maanviljelijän jakama kertomus poikansa syntymästä. Ja näin hän tiivistää kahdella virkkeellä oikeastaan kaiken sen, mikä isien synnytyskertomuksissa on erikoista.
Isäksi tulemisen hetkessä tapahtuu jotakin suurta. Jotakin peruuttamatonta saa alkunsa, kun tuore isä saa ensimmäistä kertaa lapsensa syliin. Silti on paljon isiä, jotka eivät ole puhuneet isäksi tulemisesta muille.
"Päätinpä osallistua, vaikka tapana ei ole yleensä tällaista tehdä. Esikoistyttäreni syntymäpäivä oli elämäni tärkein päivä. Se oli hetki, jota en koskaan uskonut näkeväni." -isä 5
"Itkuhan siinä tuli"
Isyystutkija Johanna Terävä on saanut monesti kuulla epäilyjä siitä, että isät eivät puhu. Se ei ole totta, hän sanoo. Isät kyllä puhuvat, kun heille antaa tilan puhua.
Pyysimme Ylen lukijoita kirjoittamaan kokemuksiaan synnytyksestä miesten näkökulmasta. Sitten pyysimme Terävää ja toista isyystutkijaa, Petteri Eerolaa lukemaan tarinat.
– Itkuhan siinä tuli, Terävä tunnustaa.
Häneen teki eniten vaikutuksen isien aitous ja "auki olemisen tunne". Hänestä moni tarina oli kirjoitettu kuin sitä kerrottaisiin ensimmäistä kertaa.
Petteri Eerolalle puolestaan jäi päällimmäiseksi tunne siitä, miten suurista tunteista lapsen syntymässä onkaan kysymys.
Mutta annetaan seuraavaksi puheenvuoro isille ja mietitään sitten, mitä tarinat oikeastaan kertovat isyydestä.
"‘Tämä syntyy nyt’, kätilö sanoi. Ensi kertaa tunsin veren pakenevan kasvoiltani. Olin ring side -paikalla oman lapseni synnytyksessä. Mahtavaa, mutta mitä vit**a teen!" -isä 7
"Juttelin pienelle ihmiselle paitani sisällä useita tunteja. Lupasin hänelle (ja itselleni), että tulen pitämään hänestä aina huolta. Teen kaikkeni, jotta hänellä olisi hyvä olla." -isä 32
"Vasta kolmannen lapsen synnytyksen kohdalla pystyin kasaamaan itseni siten, että pystyin leikkaamaan lapsen napanuoran, kun sellaista mahdollisuutta minulle tarjottiin." -isä 13
"Ei pidä paikkaansa: kyllä puhuu ja pussaa"
Lapsen syntymä on ollut pitkään asia, josta ovat puhuneet lähinnä äidit. Tutkijoiden mukaan miesten ja isien ääni on tullut kunnolla kuuluviin vasta viimeisten vuosikymmenien aikana.
Joillakin foorumeilla äideillä on yhä monopoli. Mieti vaikka Facebookia: äitiyden ympärille on muodostunut monia supersuosittuja ryhmiä, mutta missä ovat isien vastaavat?
– On sanottu, että suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Se ei pidä paikkaansa: kyllä puhuu ja pussaa. Mutta ehkä hyvin voimakas tunnepitoinen puhe perheestä ja lapsista on sellaista, jolle ei ole ollut areenaa, miettii Tampereen yliopistossa työskentelevä Petteri Eerola.
Ehkä tämän vuoksi monen Ylelle kirjoittaneen isän kertomus muistuttaa sankaritarinaa. Oman lapsen saaminen on vähän kuin Sammon taonta tai jääkiekon maailmanmestaruus.
"Yllätyin myös siitä, miten fyysinen kokemus synnytys oli minullekin. Vatsalihakset olivat todella kipeät ja jalat ihan naatit. Tämä oli kuitenkin ehkä vain pieni aavistus siitä valtavasta ja mahtavasta työstä, jonka vaimo teki viimeisen vuorokauden ja viimeisten yhdeksän kuukauden aikana." -isä 17
"Toivoin salaa, että lapsi olisi tyttö. Kun lapsi syntyi, sanoin hämmästyneenä: ‘Se on tyttö!’ Kätilöä nauratti ja hän sanoi, että tyttöhän se on. Suoriuduin varmaankin melko hyvin, kun antoivat minun katkaista napanuorankin. Vielä nytkin vesi tulee hieman silmiin." -isä 9
"Olen monesti todennut, että synnytysten näkemisen jälkeen omia inttijuttuja ei vaan kehtaa enää kertoa. Se, että metsässä poterossa oli kylmä, ei oikein ole enää perspektiivissä mitenkään samalla mittaristolla." -isä 21
– Ehkä tässä ollaan jonkin monille miehille tärkeän asian äärellä. Kaikki ei mene ihan kuin suunniteltu ja lopuksi kun saa lapsen syliinsä, se on vähän kuin nostaa pokaalin jossakin kilpailussa, tutkija Petteri Eerola nauraa.
"Olisiko siihen ollut edes sanoja?"
Ei ole olemassa vain yhtä tarinan arkkityyppiä synnytyksestä isän näkökulmasta. Osa kirjoittajista kuvailee tapahtumia insinöörimäisen kliinisesti, toiset rönsyilevästi vitsaillen. Jyväskylän yliopiston tutkija Johanna Terävä ilahtui erityisesti isien taidosta keventää vakavaa tapahtumaa huumorilla.
– Vaikka tilanne on vakava, siitä on osattu keventää huumorin avulla. Tämä on taito, jota monet vanhemmat voisivat opetella. Ehkä siten voisi vähentää syyllisyyttä, koska syyllisyyspuhetta vanhemmuudesta on aivan riittämiin.
Siellä ilmoitettiin ettei synnytys olekaan mahdollista, koska synnytyslääkäri oli viettämässä 50-vuotissyntymäpäiväänsä Turun saaristossa.
-isä 29
"En osannut oikein tehdä mitään, kunnes jostakin katsekenttääni työnnettiin saksia ja viittelöitiin napanuoraa. Vähän kuin olisi farkkukangasta leikannut. Pojan väri normalisoitui äkkiä ja ääntäkin alkoi tulla. Minä olin uusi mies." -isä 36
"Muistan, että kylvetin poikaani ja laitoin hänelle vaipan, mutta muu onkin hämärän peitossa, kunnes sain lapsen ihoani vasten. Aika pysähtyi. Joku mainitsi jostain testeistä tunti syntymän jälkeen, mutta minä en osannut muuta kuin tuijottaa lastani. Joku kysyi haluanko, että otetaan kuva ja ilmeisesti halusin." -isä 8
Perheen tilanne näkyy siinä, miten isät ovat kirjoittaneet isäksi tulemisesta. Lapsettomuudesta kärsinyt isä kertoo, ettei ole "koskaan tuntenut olleensa niin väärässä paikassa kuin neuvolakäynneillä ennen synnytystä".
"Tiedostan myös, kuinka hyväosainen tämän suhteen olen. Tahaton lapsettomuus on valtava tragedia." -isä 21
Toisessa tarinassa syntyy down-poika, joka tulee maailmaan rakastettuna lapsena, vaikka äitiä on isän mukaan painostettu keskeyttämään raskaus. Kolmannessa lapsen adoptoiva isä puree huulta, kun tapaa virastossa lapsen biologisen isän itkemässä.
"Miten voisin iloita, kun näin, mikä suru ja hätä biologisella isällä oli. Miksen ollut osannut lohduttaa? Olisiko siihen edes ollut olemassa sanoja?" -isä 38
"Lääkärin sanat 'terve poika' oli jotain, mitä vain hiljaa uskalsimme odottaa ja rukoilla. Ymmärsin, et ole sairas, vaan sinulle on vain yksi kromosomi enemmän." -isä 37
Tarinat kertovat myös siitä, millainen muutos isyydessä on tapahtunut – ja ehkä tapahtumassa.
"Tällaista puhetta ei vielä 20 vuotta sitten ollut"
"Olo oli uskomaton ja epätodellinen. Kun sain poikani ihokontaktiin makoilemaan syliini, en ole ikinä ollut yhtä onnellinen. Olin ollut hereillä yli vuorokauden, mutta väsymys oli viimeinen asia mielessäni. Tätä minä olin kaivannut ja nyt olen kokonainen." -isä 22
"Seuraavat kaksi viikkoa olin aivan ihmeellisessä huurussa. Hoidin lastani koko ajan, enkä halunnut päästää häntä silmistäni. En voinut jättää häntä nukkumaan yksin sängylle, vaan minun teki mieli maata hänen vieressä." -isä 4
Jälkimmäinen katkelma kertoo Petteri Eerolan mielestä siitä, miten puhe synnytyksestä on muuttunut. Nykyään isä saattaa kertoa synnytyksestä samanlaisin sanankääntein kuin äiti.
– Kun kuvataan, että ollaan huurussa, sekaisin synnytyksestä, tällaista puhetta ei varmastikaan vielä 20 vuotta sitten ollut. Nyt se on tullut ihan selkeästi synnytyspuheeseen mukaan.
Hän huomauttaa myös, että yksikään Ylelle kirjoittanut isä ei kyseenalaista sitä, että isät ovat läsnä synnytyksessä.
Asia, josta melkein kaikilla isillä oli jotain kerrottavaa, oli oman roolin löytäminen.
"Ei minusta ollut siellä muuta iloa kuin se, että söin kaikki ruoat, joita vaimolleni tuotiin." -isä 6
"Vaimon ähistessä milloin missäkin asennossa minä otin pari selfietä, missä mulla oli sämpylä suussa vaimon kiemurrellessa taustalla. Se oli kai tapani käsitellä jännittävää ja uutta tilannetta. Yritin kuitenkin olla niin paljon avuksi kuin suinkin pystyin. Tarjosin hierontaa, jumppapalloa, eri asentoja tyynyineen. Mikään ei kuitenkaan kelvannut." -isä 7
"Tällöin supistukset alkoivat olla todella voimakkaita ja kivuliaita. Vaimoni huusi ja ulisi, ja koin itseni voimattomaksi, koska en osannut auttaa häntä." -isä 4
Tällaisin sanankääntein isät kuvasivat omaa rooliaan synnytyksessä. Mutta tutkijat kiinnittivät huomiota aivan erityisesti yhteen sanaan tarinoissa.
Se sana oli "statisti".
"On tyrmistyttävää saada kuulla olevansa tiellä"
"Koetin olla parhaan kykyni mukaan vaimoni tukena ja apuna, vaikka minusta tuntui, että olin vain statistina kun en mitään konkreettista voinut tehdä vaimoni eteen." -isä 26
"Siinä kohtaa viimeistään tuli sellainen täydellisen avuttomuuden tunne; tästä eteenpäin asiat tapahtuvat omaa rataansa ja oma rooli on hyvin pieni sivuosa, joskin yritin olla avuksi enemmän kuin haitaksi." -isä 20
Äiti synnyttää lapsen. Tutkijat huomauttavat kuitenkin, että myös isän on tärkeä tuntea olevansa toivottu ja arvostettu synnytyksessä, koska nykyään isien odotetaan osallistuvan siihen.
– Siinä on ristiriita. On tyrmistyttävää saada kuulla olevansa tiellä oman lapsensa synnytyksessä, sanoo isyystutkija Johanna Terävä.
Lastenosaston ruuhkaisuuden vuoksi minut lähetettiin kotiin. Mietin seuraavaan aamuun asti, säilyykö meidän lapsi elossa.
-isä 34
Tässä tuntuu edelleen olevan parantamisen varaa. Monet Ylelle kirjoittaneet isät kertoivat muistavansa pitkän ajan jälkeenkin, miten heidät on jätetty henkisesti tai fyysisesti ulos synnytystilanteesta.
"Sektion vuoksi pääasiallinen hoitovastuu oli alkuvaiheessa minulla. Myöhemmin kotiin postitetussa synnytyskertomuksessa minut mainittiin vain kerran lauseella ‘Isälle näytetty lepohuone’, mikä huvitti suuresti." -isä 2
"Lääkäri sanoi jotakin hätäsektioon liittyvää. Hoitajat terästäytyivät, keräsivät tavarat mukaan, irrottivat seurantalaitteet ja lähtivät kiireen vilkkaa viemään vaimoani leikkaukseen. Hetkessä huone oli tyhjä. Vain minä jäin sinne seisomaan ja vauvan sydänääntä seurannut laite piti pitkää yhtäjaksoista ja tasaista ääntä. Kukaan ei ollut sanonut minulle mitään, mitä tapahtuu." -isä 8
"Synnytyksen jälkeen kysyin, enkö voi jäädä, mutta kuulin kaikkien perhehuoneiden olevan täynnä. Minulle ei ollut paikkaa missä olla." -isä 32
"Synnytyksessä otettiin hyvin isä huomioon, mutta on järkyttävää, miten yksin isä on oman synnytyskokemuksensa kanssa, varsinkin, jos kyseessä on traumaattinen kokemus." -isä 34
"Toisen ja kolmannen lapsen synnytykseen vaimoni ei enää halunnut minua mukaan. Olin jo kuulemma nähnyt, millaista se on. Erosimme myöhemmin." -isä 26
Vaikka olin pelkästään statistin roolissa niin tunsin, että meitä kohdeltiin tasavertaisena ja kokonaisuudessaan uutena perheenä.
-isä 5
Monissa tarinoissa kerrottiin myös kolikon toisesta puolesta eli isien kokemasta rohkaisusta ja huomaavaisuudesta.
Isän hämmennys, pelko, avuttomuuden tai syrjäytetyksi joutumisen tunne ovat joka tapauksessa asioita, joihin tulevan isän kannattaa varautua.
– Miesten kannattaa ylipäänsä miettiä, millaisen roolin he haluavat ja mitä he toivovat. Synnytystilanteessa voi myös sanoa henkilökunnalle, että haluan olla tässä tilanteessa läsnä ja tukena, Petteri Eerola sanoo.
"Kätilö antoi pojan syliini ja pyysi pesemään. Kysyin: ‘Miten sen teen?'. Kätilö vastasi ilmeisen tottuneesti: 'En tiedä, hän on sinun lapsesi'. Hän osoitti minulle pesualtaan ja pyyhkeen. Sillä hetkellä minut valtasi varmuus ja ymmärrys vastuusta joka minulle juuri lankesi. Päätökset, teot ja lapsen hyvinvointi on nyt minulla." -isä 11
"Ainoa, mitä pystyin tekemään, oli itkeä"
Hyvin monessa lukijan tarinassa isäksi tuleminen kulminoituu siihen hetkeen, kun oma lapsi on ensimmäistä kertaa sylissä. Siinä tapahtuu jotakin ihmeellistä: syntyy uusi ihmissuhde, mutta myös isä muuttuu.
– Identiteetti kääntyy vastuuseen, sitoutumiseen, kuvaa isyystutkija Johanna Terävä.
Ehkä tämän vuoksi kaikkein suurimmat tunnekuohut osuvat juuri tähän hetkeen isien kertomuksissa. Sana "itkeä" löytyy jossakin muodossa yli puolesta Ylelle lähetetyistä synnytysmuistoista.
Mulle ei olisi tullut mieleenkään lähteä kotiin. Olin niin onnellinen, väsynyt ja ihmeissäni.
-isä 17
"Lapsi leikattiin ulos ja minä sain nähdä lapseni. Olin aivan tolaltani, onnellinen ja kiitollinen. Itkin. Vaimoni itki." -isä 4
"Kun sitten poikamme syntyi, en voinut mitään sille, että itkin vaan ja ihmettelin. Kätilö kysyi, haluaako isä pestä ensimmäisen kerran lapsen? Sanoin, etten uskalla, sillä lapsi saattaa lentää ilmaan kuin märkä saippuapala." -isä 6
"Päällimmäisenä mielessä oli vain, että mitä jos kaikki ei menekään hyvin, mitä jos vauvalla ei ole kaikki hyvin tai jos vaimolleni sattuu jotain leikkauksessa. Näitä ajatuksia pyöritellessäni huomasin itkeväni ensimmäistä kertaa vuosiin." -isä 8
"Pitkä synnytys päättyi osaltani siihen, että kun siivooja tuli synnytyssaliin ja istuin siellä vauva paitani alla, niin ainoa mitä pystyi tekemään, oli itkeä. Sitä tunneryöppyä en ollut aiemmin kokenut, enkä sen jälkeenkään." -isä 13
"Näin vauvan siinä pöydällä. Kun huomasin, että se oli poika, aloin ulvoa ja itkeä ja olin ihan tohkeissani. Tunne oli jotenkin niin uskomaton, että sitä ei voi sanoin kuvata. Tunne oli semmoinen, johon ei voinut valmistautua, eikä sitä myöskään osaa kenellekään kuvailla. Ilo, kiitollisuus, riemu ja helpotus!" -isä 17
"Kuuluu pienen ihmisen pyllyyn taputusta ja sen jälkeen pientä nuuhkutusta. Se elää! Se on jokin ihan ihmeellinen, kyyneleet alkavat valua minulta. Silmät vetistäen lasken sormet ja varpaan kolmeen kertaan, itken ja yritän skarpata." -isä 27
Koska saimme isiltä niin paljon tarinoita synnytyksestä, emme valitettavasti saaneet kaikkia mahtumaan tähän juttuun. Kiitämme silti lämpimästi kaikkia synnytysmuistoja Ylelle lähettäneitä isiä. Olette juhlapäivänne ansainneet.