POMOZDINO Lunta tupruttaa niin, että tietä ei kunnolla näe. Mutkassa auto luiskahtaa penkkaan, sillä tie kääntyy jyrkästi vasempaan ja siitä varoittava liikennemerkki on hautautunut lumeen.
Nyt ollaan Venäjän syrjäseudulla, Euroopan koillisimmassa kolkassa. Samalla tosin aivan Komin tasavallan sydämessä.
Täällä Venäjän komeimmat joet halkovat loputonta taigaa. Ja näissä havumetsissä ja näillä soilla suomalaisten sukukansa komit ovat metsästäneet ja korjanneet elantonsa vuosisatoja.
Komissa talvikin kestää kauemmin kuin muualla Venäjällä, siksi penkat ovat pehmeät. Ehjinä pysyvät sekä auto että sen matkustajat.
Muutama kilometri myöhemmin edessä alkaa näkyä asutusta.
Pomozdinon kylä on rakennettu loivalle mäelle. Kukkulan laella on pitkä hirsitalo, jossa asuu 32-vuotias komi, Vladimir Kozlovetš perheineen. Kozlovetš on hymyileväinen ja vilkasliikkeinen mies.
– Synnyin tässä talossa, hän kertoo.
Nyt talon toista päätä asuttaa hänen äitinsä, josta Kozlovetš on ehtinyt tehdä kaksinkertaisen mummin.
Talo on seissyt paikallaan jo vuosikymmeniä, siitä kertovat ulkoseinien tummuneet hirret. Sisältä asumus näyttää oikeastaan kuin kenen tahansa venäläisen kaupunkilaisasunnolta.
Vanha komilaisuus ja uudempaa aikaa edustava venäläisyys ovat jollain tavalla lyöneet kättä, ja nyt tasapainoillaan kahden kulttuurin keinulaudalla.
Pomozdinon kaltaiset pienet kylät ovat Venäjän vähemmistökielten viimeisiä linnakkeita, sillä niissä harvinaisia kieliä puhutaan arjessa.
YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on listannut käytännössä kaikki jäljellä olevat Venäjän vähemmistökielet uhanalaisiksi. Monet Venäjän suomalais-ugrilaisista kansoista ovat jo hävinneet, ja kielistä ovat sammumassa vatja, inkeroinen, karjala ja vepsä.
Myös komit ovat tietoisia Venäjän valtakulttuurin uhasta, mutta kielellä on vielä mahdollisuuksia.
Komin kieltä puhuu Venäjällä äidinkielenään noin 220 000 ihmistä. Komin tasavallassa kielellä on virallinen asema, mutta toisin kuin esimerkiksi Suomessa, vähemmistökielten asemaa ei Venäjällä valvota. Tämä on johtanut siihen, että komin kielellä ei juuri järjestetä palveluja eivätkä kansalaiset osaa sellaisia vaatia.
Pinta-alaltaan hieman Suomea suuremmalla Komin itsehallintoalueella asuu noin 900 000 ihmistä. Heistä enää vain runsaat 20 prosenttia on etnisiä komilaisia.
Pomozdinossa komi on kuitenkin valtakieli. Kylä onkin oiva paikka tutustua kielen tulevaisuuteen – ja vähän menneisyyteenkin.
Vladimir Kozlovetšin kotona soittimia tuntuu olevan joka paikassa. Sähkörummut, kitaroita, kosketinsoittimet.
Ne kielivät perheenpään ja hänen vaimonsa Valentina Blanovan yhteisestä harrastuksesta. Heillä on bändi, joka soittaa musiikkia popista trash metalliin – ja mikä tärkeintä, suurimmaksi osaksi komiksi.
– Komi on laajempi ja ilmaisuvoimaisempi kieli kuin venäjä, Kozlovetš sanoo.
Yhtyeen nimi on Bord, joka tarkoittaa siipeä.
Varsinaista läpimurtoa Bord ei ole vielä ehtinyt tehdä. Keikoilla on käyty muun muassa Komin tasavallan pääkaupungissa Syktyvkarissa. Nyt haaveissa on demonauhan tekeminen.
Kozlovetš on elänyt koko elämänsä Pomozdinossa. Hän on ollut poissa vain asepalveluksen ja sähköasentajan koulutuksen verran.
– Aluksi halusin lähteä Pomozdinosta. Halusin oppia uutta, mutta palasin ja ainakin nyt toistaiseksi haluan jäädä, hän kuvaa.
Valentina-vaimokin löytyi käytännössä kotiraitilta, paikallisesta diskosta tansseista, kuten maaseudulla on tapana. Hän työskentelee paikallisessa koulussa työsuojelusta vastaavana apulaisjohtajana.
Perheen 10-vuotias Ljova-poika käy kylän komilais-venäläistä koulua ja 3-vuotias Taisija-tyttö on päiväkodissa. Pariskunta kasvattaa lapsiaan kaksikielisiksi.
Ljovan pitäisi tehdä kotiläksyjä, mutta ne eivät oikein jaksa kiinnostaa. Valentina Blanova patistaa poikaansa lukuharjoituksiin komiksi.
– Haluan, että kielemme ei unohdu, vaan elämme ja käytämme sitä, hän miettii.
Venäjällä on voimassa koululaki, joka on tehnyt vähemmistökielen opettamisesta ja sen oppimisesta käytännössä vapaaehtoista. Kominkielistä opetusta tarjoavia kouluja on vain kymmenkunta.
Pomozdinon koulu on niistä yksi.
Erkaantuminen omista juurista tapahtuu usein siinä vaiheessa, kun komilaiset nuoret lähtevät opiskelemaan muualle. Suurissa kaupungeissa vähemmistöt sulautuvat helposti osaksi venäjänkielistä valtaväestöä.
Vladimir Kozlovetšille tunne juurista ja omasta kansasta on vahva, vaikkakaan ei nurkkakuntainen.
– Olen komilainen mies, mutta en elä irrallaan Venäjästä. Venäjän komi, sanoisin, Kozlovetš pohdiskelee.
Hän vaihtaa kieltä komista venäjäksi ja päinvastoin lennosta. Molempia kieliä hän puhuu ilman aksenttia, vaikka on selvää, kumpi niistä on rakkaampi.
Suomalaisen korvaan komin kieli kuulostaa ajoittain rytmiltään tutulta, sitten taas vähän unkarilta. Konsonantit ovat teräviä. Komin aakkosissa on myös ö-kirjain, josta on tullut kielen jonkinlainen symboli. Sitä ei venäjän kielessä ole.
Suomalainen ei komia ymmärrä, mutta kielissä on silti samankaltaisia sanoja kuten veri (vir), käsi (ki), puu (pu) ja mennä (munny). Kieliopista tuttuja ovat monet sijamuodot ja lauserakenteet.
Lunta tupruttaa vaakatasossa, kun Vladimir Kozlovetš työntyy kylänraitille.
Kylä levittäytyy, siinä määrin kuin parituhatta asukasta voi levittäytyä, kahdelle puolen autotietä.
Vastaan kävelee Aleksandr Šibarev, kyläläisille tunnettu setä Saša. Hän on eläkkeelle jäänyt paikallislehden toimittaja. Miehet tervehtivät toisiaan komiksi ja halaavat, ja matka jatkuu iloisesti käsikynkässä kohti koulua.
Toinen sen rakennuksista pitää sisällään museon, jota setä Saša ylläpitää. Hänen luonaan käyvät kaikki Pomozdinon koulun oppilaat.
– Se, joka ei tunne menneisyyttä, ei voi ymmärtää nykyisyyttä, eikä hänellä ole siten tulevaisuuttakaan, setä Saša sanoo.
Hän kertoo elävästi viittoillen, miten näilläkin mailla kuljeksivat aikoinaan mansit, mutta sitten komilaiset – oikeammin komisyrjäänien heimo – tulivat ja ajoivat heidät Uralin taakse Siperiaan.
Pomozdinon kylän paikalla asutusta on ollut 1600-luvun lopulta lähtien.
Myöhemmin Josif Stalin teki parhaansa puhdistaakseen alueen komilaisälymystöstä, perusti vankileirejään ja teollisti luonnonvaroiltaan rikasta aluetta. Teollisuus tarvitsi työvoimaa, ja sitä tuotiin muualta.
– Meillä on täällä tšuvasseja, udmurtteja, venäläisiä, valkovenäläisiä, ukrainalaisia. He kaikki sanovat olevansa komeja, koska puhuvat kieltä. On siinä tietysti viehätyksensä, setä Saša pohtii.
Yksi koulumuseon huoneista on pyhitetty komilaiselle kulttuurille. Seinillä on metson pyrstöjä ja tuohitavaroita, esimerkiksi suomalaisittain hyvin tutunnäköinen kontti.
Setä Saša esittelee monikäyttöisen koiben-keihään, jonka toiseen päähän on kiinnitetty metallinen keihäänkärki ja toinen pää on veistetty melaksi. Se näyttää käytännölliseltä leveiden jokien ja laajojen metsästysmaiden seudulla. Samanlaisia ei kuulemma ole missään muualla.
Setä Saša madaltaa ääntään, asettuu kuin vaanimaan.
– Mies lähtee taigalle, kohtaa karhun. Hänen täytyy vain luottaa itseensä, omaan voimaansa. Hän on yksin, mutta toisaalta kohtalonsa herra, hän maalailee.
Siksi komilainen on hänen mukaansa hiljainen, mutta ystävällinen – ja peräänantamaton, myös ujo. Rohkaistuu vain, jos saa hieman alkoholia.
Setä Sašan kuvaus kuulostaa tutulta.
Koulun keltainen päärakennus on ehtaa stalinistista uusrenessanssia pylväineen. Materiaali on kiven sijaan puuta.
Rakennuksessa on koulun lisäksi kirjasto.
Nyt ollaan kaukana Moskovasta. Sen huomaa siitä, että Vladimir Kozlovetš puhuttelee ystäväänsä, kirjastonhoitaja Ksenija Karmanovaa tämän kahdella etunimellä.
– Tervehdys Ksenija Ivanovna, Kozlovetš huudahtaa.
Kirjastonhoitaja Karmanova huolehtii siitä, että kirjastossa on komilaista kirjallisuutta kaikissa eri lajeissa koulun lapsille luettavaksi.
Koulu, jossa kirjasto toimii, on nimetty komilaisen kirjailijan Benjamin Tšistalevin (1890–1939) mukaan. Hänen ansiostaan komilaista kirjoitettua proosaa on ylipäätään olemassa, paikalliset kehaisevat.
Nykyisin Komissa ilmestyy joitain kominkielisiä lehtiä. Kielellä lähetetään myös tv- ja radio-ohjelmia.
Karmanovan mielestä komin kulttuuri säilyy vain, jos kieltä käytetään kotona ja sitä opetetaan lapsille.
– Jostain syystä komilaiset ovat vaivaantuneita puhuessaan omaa äidinkieltään, mutta juuri omalla esimerkillämme opetamme lapsiamme sukupolviksi eteenpäin, Karmanova sanoo.
Kirjastonhoitaja Karmanova on itse myös runoilija. Hän aloitti kirjoittamisen jo kouluiässä venäjäksi. Sitten hän kokeili runoilla komiksi ja jäi sille tielle.
– Komiksi runoni toimivat jotenkin paremmin. Minun ei tarvitse edes etsiä riimejä, ihan kuin joku sanelisi niitä puolestani, Karmanova kuvaa.
Komilainen kieli ja luonto tuntuvat antavan pontta luovuudelle. Karmanovan runojen aiheet vaihtelivat elämästä kuolemaan, mutta sitten hän päätti luopua kuolemasta.
– Kuka sitä kaipaa? Maailma on ongelmia täynnä, siksi tarvitaan keveitä runoja, hän perustelee.
Karmanova on saanut komilaisia tekstejään myös Vladimir Kozlovetšin suuhun.
Kun kuljetaan kylänraittia eteenpäin, päädytään Pomozdinon kulttuuritalolle. Sen vintillä toimi aikanaan elokuvateatterin konehuone. Nyt vintti on Kozlovetšin bändin Bordin harjoitustilana.
Seinille on ripustettu vanhoja mattoja akustiikkaa parantamaan.
Rumpuja takoo Kozlovetšinin vaimo Valentina, Vladimir itse laulaa ja soittaa kitaraa. Basistina on Kozlovetšin ystävä Andrei Gluhanitš ja kakkosvokalistina on tämän vaimo Ksenija.
Andrei on pariskunnasta se komilaisempi, vaikka Ksenija muistuttaakin osaavansa komia.
– Ajattelemme molemmilla kielillä, mutta kotona puhumme venäjää. Sanon vaimolleni, että kun hän puhuu komia, päähäni alkaa sattua, Andrei Gluhanitš sanoo, mutta naamasta näkee, että ei aivan tosissaan.
Nelikkoa yhdistää bändin lisäksi kotiseuturakkaus.
– Komin kieli on osa meitä, Andrei Gluhanitš sanoo.
Kozlovetš haluaa esittää yhden kappaleen ystävänsä Ksenja Ivanovnan sanoituksin.
Valentina lyö rumpukapulansa yhteen, yy-kaa-koo, ja soitto alkaa. Kozlovetš nojautuu mikrofonin puoleen.
– Mitä ikinä tapahtuukin, älä murehdi menneitä. Meidän täytyy elää ja ajatella tulevaisuutta. Kirkkain ajatuksin, hän laulaa.
Mitä ajatuksia suomen sukukielten tilanne Venäjällä herättää? Osallistu keskusteluun. Kommentteja voi kirjoittaa kello 18:aan asti.
Lue myös:
Suomen sukukieliä kuolemassa oletettua nopeammin
Kaikki uralilaiset kielet ovat uhanalaisia Venäjällä – myös Suomen lähikieliä katoamassa