Historiantutkija tasapainoilee menneen ja nykyisyyden välillä. Yhtäältä ajatuksia herättävä tutkimus tarjoaa lukijoille mahdollisuuden pohtia nykyisyyden historiaa. Toisaalta menneen ja nykyisyyden välille ei tule vetää yhtäläisyysmerkkejä.
Joskus ihmisiä ärsyttää historiantutkijoiden tapa kaivella menneisyydestä esiin ikäviä asioita. Itse kuitenkin ajattelen, että joskus on katsottava kauemmas nähdäkseen uudella tavalla lähelle. Aina se ei ole mukavaa.
Viimeksi pohdiskelin nykyisyyden historiaa tutustuessani 1940-luvun alussa tehtyyn tutkimukseen Ilmajoen työlaitoksen irtolaisnaisista.
Irtolaiseksi katsottiin vaikkapa maankulkija, työnvieroksuja tai muutoin siveettömästi käyttäytyvä henkilö.
Ilmajoelle sijoitettujen naisten ajateltiin olevan yhteiskunnalle hyödytöntä ainesta. He päätyivät ”hoidettavaksi” pakkotyölaitokseen vuonna 1937 voimaan tulleen irtolaislain nojalla. Laissa irtolaiseksi katsottiin vaikkapa maankulkija, työnvieroksuja tai muutoin siveettömästi käyttäytyvä henkilö.
Työlaitoksessa tehdyn tutkimuksen tulokset olivat ennalta-arvattavia. Tulosten mukaan on ilmeisen selvää, että johdonmukaisella ohjauksella ja riittävässä valvonnassa voidaan yhteiskunnan hyödyttömätkin ainekset saada hyödyttävään työntekoon.
Yhteiskunnan elätit siis kaipasivat kuria ja järjestystä.
Nykynäkökulmasta irtolaisnaisten kohtelu oli yksiselitteisen julmaa ja epäeettistä. Aikalaisille se oli kuitenkin huippututkimusta, jossa selvitettiin huonomman aineksen sielullista rakennetta.
Irtolaiset olivat helppo tutkimuskohde. Ilmajoen naisille tehtiin psykologisia ja neurologisia tutkimuksia sekä älykkyystestejä. Osa tutkittavista niskuroi, mutta se tulkittiin osoitukseksi psykopaattisesta luonteenrakenteesta.
Kuten tutkija Katariina Parhi on osoittanut, psykopatia ei tuolloin viitannut varsinaiseen mielisairauteen tai vaarallisuuteen. Kyse oli kirjavasta diagnoosista, joka kuvasi sopeutumattomuutta.
Ilmajoen naiset olivat psykopaatteja, koska he olivat kukin tavallaan vääränlaisia. Osa levottomia, heikkotahtoisia ja pinnallisia. Toiset holtittomia, kiihkomielisiä tai helposti ärsyyntyviä.
Tällaisten luonteenpiirteiden pelättiin periytyvän.
Epäluuloinen suhtautuminen irtolaisnaisiin ei ollut yksittäistapaus. Kun Suomessa luotiin hyvinvointivaltion perustaa, sosiaalilääketieteessä yhdistyivät rotuhygienia ja valtiojohtoinen kuri- ja säätelypolitiikka.
Kansalaiset jaettiin hyödyllisiin ja hyödyttömiin. Jakoa perusteltiin vastuullisella taloudenpidolla, rationalisoinnilla ja laadun parantamisella.
Mistään ääriajattelusta ei ollut kyse. Kyse oli yleisesti hyväksytystä kansakunnan tulevaisuuden turvaamisesta luokittelemalla ihmisiä. Kansalaiset jaettiin hyödyllisiin ja hyödyttömiin. Jakoa perusteltiin vastuullisella taloudenpidolla, rationalisoinnilla ja laadun parantamisella.
Irvokkaimmillaan kelvottomien yksilöiden karsinta toteutui vuodesta 1935 vuoteen 1970 toteutettuna negatiivisena eugeniikkana. Heikommaksi määritellyn aineksen lisääntyminen estettiin pakkosteriloinneilla, kun taas parempi väki sai lisääntymiseen positiivisia kannustimia.
Sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaan mukaan keskustelua johtivat niin sanotut nettomaksajat. He katsoivat oikeudekseen määritellä, miten yhteiskunnan tukea saavien ihmisten tulee elää.
Suomessa sterilointien tahti kiihtyi toisen maailmansodan jälkeen. Tavoitteena oli edistää yhteistä hyvää kitkemällä hyödyttömiä rikkaruohoja.
Sterilointipolitiikan tulilinjalla olivat mielenterveyspotilaat ja aviottomat naiset. Taloudellisessa ahdingossa olevat kunnat tekivät sterilointiehdotuksia etenkin kunnalliskotien vähävaraisista asukkaista.
Rotuhygienian ja kansalaisuuden suhdetta tutkinut Markku Mattila huomauttaa, että julmien toimenpiteiden kohteeksi joutuneet ihmiset olivat tukalassa asemassa. Heiltä puuttuivat valitusmahdollisuus sekä edustuksellisen demokratian keinot kuten äänioikeus.
He eivät kyenneet parantamaan omaa asemaansa tai vaikuttamaan itseään koskeviin päätöksiin.
Mitä merkitystä sillä sitten on, miten Suomi kymmeniä vuosia sitten kohteli mielenterveyspotilaita tai irtolaisnaisia?
Jos tämä kaikki kuulostaa epätodelliselta, aiheeseen voi perehtyä esimerkiksi katsomalla Ylen dokumenttisarja Hyvissä aikeissa. Tämän jälkeen voi täyttää aiheeseen liittyvän testin**.** Lopuksi voi kuunnella kahdeksanosaisen podcast-sarjan Rotuopin kahdeksat kasvot.
Menneisyys ei ole nykyisyys eikä historiantutkija ole tuomari. Mitä merkitystä sillä sitten on, miten Suomi kymmeniä vuosia sitten kohteli mielenterveyspotilaita tai irtolaisnaisia?
Sillä on paljonkin merkitystä. Kyse on historiantajusta.
Historiantaju kasvattaa kykyä arvioida erilaisia aatteita, kansallisia kertomuksia sekä niiden jatkumoita. Historiallistamalla voi spekuloida mitä menneisyyden minä olisi tehnyt tai miten hän olisi mahdollisesti ajatellut ja miksi.
Historiantaju on tärkeää myös siksi, että vanhat ajatukset saavat alati uusia muotoja – kuten myös kansalaisten jaottelu hyödyllisiin ja hyödyttömiin.
Mona Mannevuo
Kirjoittaja työskentelee tutkijana Turun yliopistossa Kansalaisuuden kuilut ja kuplat (BIBU) -konsortiossa. Lisäksi hän työstää kirjaa tunteiden, neurotieteiden ja suomalaisten työnjohto-oppien kytköksistä. Hän kirjoittaa kolumneja yksityishenkilönä eivätkä hänen näkemyksensä välttämättä heijastele Turun yliopiston kantoja.
Kirjallisuutta:
Harjula, Minna (2010). Köyhä, kelvoton, kansalainen? Köyhäinapu yleisen äänioikeuden esteenä Suomessa. Janus 18(1).
Hietala, Marjatta (2009). Eugeniikan ja rotuhygienian tausta ja seuraukset. Tieteessä tapahtuu 27(8).
Mattila, Markku (2003). Rotuhygienia ja kansalaisuus. Teoksessa Helen, Ilpo & Jauho, Mikko (toim.) Kansalaisuus ja kansanterveys. Helsinki: Gaudeamus.
Kolumnista voi keskustella 8.5. klo 16.00 asti.