System Crasher on elokuva, jota on piinallista katsoa, mutta joka on tärkeää nähdä.
Elokuva kertoo 9-vuotiaasta Bennistä (Helena Zengel), jolla on vakavia tunne-elämän säätelyongelmia, rajuja aggressiokohtauksia – ja riipaiseva rakkaudenkaipuu.
Käsittelemättömän trauman takia Benni kestää erityisen huonosti sitä, että hänen kasvoihinsa kosketaan. Sen sijaan, että hän saisi tukea ja pitkäjänteistä terapiaa, häntä paiskotaan kuin pingispalloa liitoksissaan natisevassa lastensuojelujärjestelmässä sijoituspaikasta toiseen.
Kukaan ei halua tyttöä, koska kukaan ei pärjää hänen väkivaltaisiksi yltyvien raivokohtaustensa kanssa.
Benni itse haluaisi kotiin äidin luo, mutta saa tältä vain tyhjiä lupauksia. Äiti pelkää omaa lastaan ja suojelee pienempiä sisaruksia. Kun Benni ei saa olla äitinsä kanssa, hän tulee entistä vihaisemmaksi.
Edes Bennin hyvää tarkoittava sosiaalityöntekijä rouva Bafané (Gabriela Maria Schmeide) ei löydä tytölle pysyvää paikkaa. Ovea lyödään nenän edestä kiinni ryhmäkodeissa, joilla on tytöstä jo huonoja kokemuksia.
Ja vaikka rouva Bafané tekee parhaansa, hänen vastuullaan on aivan liikaa lapsia.
Lopulta Benni saa avukseen vihanhallintaan koulutetun kouluavustaja Michan (Albrecht Schuch), joka ottaa poikkeukselliset keinot käyttöön ja saa yhteyden rikkinäiseen tyttöön.
Kun järjestelmä on repaleinen, ei Michakaan pysty ihmeisiin – varsinkaan yrittäessään suojella omaa perhettään ja omia rajojaan. Vaikka elokuva ei ole lohduton, on Bennin syöksy läpi turvaverkon piinallista seurattavaa.
Etenkin, kun se perustuu todellisiin lastensuojelutapauksiin.
"Sodankylä on kaunein elokuvajuhla maailmassa"
System Crasher on aiemmin lyhytelokuvia ja dokumentteja tehneen ohjaaja-käsikirjoittaja Nora Fingscheidtin, 36, ensimmäinen pitkä fiktioelokuva.
Se on tähän mennessä kerännyt yli 20 merkittävää elokuva-alan palkintoa, muun muassa Berliinin elokuvajuhlien Hopeisen karhun. Elokuva on myös valittu Saksan Oscar-ehdokkaaksi.
System Crasherin teatteriensi-ilta Suomessa on perjantaina, mutta se on nähty meillä jo viime kesänä Sodankylän elokuvajuhlilla, ja syksyn Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla Helsingissä.
Fingscheidtille oli tärkeää, että hänen esikoisfiktionsa esitettiin juuri Sodankylässä, jossa Yle kesäkuussa haastatteli ohjaajaa. Fingscheidt vieraili ensimmäisen kerran tapahtumassa jo 22-vuotiaana. Silloin hän oli vapaaehtoisena mukana tallentamassa juhlatunnelmia.
Nyt hän oli Sodankylässä jo neljättä kertaa. Hän jopa viimeisteli System Crasherin käsikirjoituksen pari vuotta sitten elokuvateatteri Lapinsuun aulassa.
– Tämä on minulle maailman kaunein ja ainutlaatuisin elokuvajuhla. Täällä rakkaus elokuvaan on niin suurta, ja kaikki ovat todella tasa-arvoisia. Olisin tullut tänne, vaikka joutuisin edelleen nukkumaan teltassa, kertoi ohjaaja haastattelussa.
Vanha talkoolainen nosti päätään, kun System Crasherin esitys alkoi kuumassa teltassa, jossa happi oli loppua. Ennen elokuvan esittelyä Fingscheidt jakoi vesipulloja katsojille ja vannotti juomaan tarpeeksi.
Elokuvan nimi saksalaisesta lastensuojeluslangista
Bennin tarina on ja ei ole totta.
Hahmo perustuu yli 20 todelliseen lastensuojelutapaukseen, joihin Nora Fingscheidt perehtyi tehdessään taustatyötä elokuvaansa varten.
Myös Bennin sosiaalityöntekijä ja kouluavustaja Micha ovat yhdistelmiä todellisista ihmisistä. Näiltä todellisilta ihmisiltä on peräisin myös elokuvan aihe ja nimi, System Crasher, eli systeeminmurskaaja.
Fingscheidt oli pitkään halunnut tehdä elokuvan todella villistä, rajattomasta tytöstä, mutta ei ollut löytänyt oikeaa näkökulmaa.
– Olin naisten suojakodissa tekemässä dokumenttielokuvaa, kun sinne tuli 14-vuotias tyttö. Hän ei kuulunut sinne, mutta ei kelvannut muuallekaan. Sosiaalityöntekijä sanoi, että tyttö on yksi niistä, joita kutsutaan nimellä systemsprenger. Järjestelmä on kyvytön vastaamaan heidän tarpeisiinsa.
Taustatyö synkensi maailmankuvaa
Nora Fingscheidt vietti neljän vuoden kuluessa runsaasti aikaa lastenkodeissa, lastenpsykiatrisilla osastoilla, erityistä tukea tarvitsevien lasten koululuokissa ja lastensuojelun hätäsijoituspaikoissa.
– Vietin kussakin paikassa viikon tai kaksi. Halusin tietää, missä olemme realistisia ja missä emme, koska kyse on kuitenkin fiktioelokuvasta.
Fingscheidtin oli välillä pakko pitää tutkimuksissaan taukoa, ja tehdä jotain muuta. Muuten pää ei olisi kestänyt.
– System Crasherin taustatyö oli todella raskasta etenkin, kun minulla ei ole ammatillista koulutusta niiden asioiden kohtaamiseen. Raskasta oli myös avuttomuus, jota tunsin siitä, että en ole sellaisessa asemassa, että voisin auttaa näitä lapsia.
Jossain vaiheessa Fingscheidt oli jättää koko System Crasherin sikseen. Hän piti pidemmän tauon, jonka aikana hän teki dokumenttielokuvan Ohne diese Welt (2017) Argentiinassa asuvista, saksansukuisista mennoniiteista.
Se auttoi saamaan etäisyyttä Bennin tarinaan.
– Olin turhautunut todella pahasti. Tunsin, että olen tehnyt niin hillittömän määrän taustatyötä, että maailmankatsomukseni ja käsitykseni ihmisistä alkoi muuttua koko ajan synkemmäksi.
Nyt, kun elokuva on valmis ja maailmalla, Fingscheidt toteaa helpottuneena, että lastensuojelun karuun arkeen perehtyminen ei saanut häntä kyynistymään.
– Joskus huomaan kamppailevani sen kanssa, mitä tunteita lastensuojelua käsittelevät uutiset minussa herättävät. Minulla ei ole enää suojusta niitä vastaan, mutta se on osa elokuvantekemisen hintaa.
Eikä elokuva ole niin masentava, kuin sen kuvauksesta voisi päätellä, Fingscheidt huomauttaa. Benni on rajattomuudessaankin rakastettava, samaistuttava hahmo. Hän on nokkela, anarkistinen ja hauska.
– Mielestäni me saimme välitettyä Bennin energian elokuvassa. Onnistuimme näyttämään, miten vimmainen, pysäyttämätön ihmisolento hän on.
Benni on vähän myös Nora Fingscheidt itse.
Kaikki tytöt eivät ole kilttejä passiiveja
Pienet tytöt kuvataan elokuvissa usein hiljaisina.
Heillä on nätit, isot silmät, joilla he ihmettelevät maailmaa ympärillään. He ovat harvoin aktiivisia, ja jos he ovat aktiviisia, se on jotenkin söpöä ja hauskaa, kuvailee Fingscheidt.
Hän halusi kertoa toisenlaisen tarinan, koska ei koskaan itse samaistunut söpöihin, hiljaisiin tyttöhahmoihin.
–Olin itse lapsena todella villi, ja toisinaan todella vihainen. Muistan, millaista oli käydä aikuisten hermoille. Se oli joskus kiva tunne, oli mahtavaa saada aikuiset menettämään malttinsa. Mitä enemmän ne suuttuivat, sitä voimakkaamman reaktion heistä sai irti. Naisten ja tyttöjen vihantunteita kuvataan ihmeellisen vähän.
Vaikka System Crasher antaa totutusta poikkeavan kuvan tytöistä, ei Fingscheidt pidä elokuvaansa feministisenä.
– Naisilla on tietysti erilainen näkökulma maailmaan kuin miehillä, ja naisten tarinat ovat lisääntyneet. Olen itse ollut tyttö, ja siksi tytön tarinan kertominen on minulle luonnollisempaa, kuin pojan tarinan kertominen.
"Kukaan ei päästä lastaan näyttelemään tässä elokuvassa"
Nora Fingscheidt arveli käsikirjoitusta tehdessään, ettei siitä koskaan voisi tulla elokuvaa.
Bennin rooliin olisi kerta kaikkiaan mahdotonta löytää näyttelijää. Jos sellainen löytyisi, niin vanhemmat eivät antaisi lapselleen lupaa ottaa osaa vastaan. Kiljuvan, raapivan, karkailevan ja sydämensä kerta toisensa jälkeen särkevän tytön rooli olisi yksinkertaisesti liikaa jopa kokeneelle ammattinäyttelijälle.
Fingscheidt koekuvasi lopulta 150 tyttöä, mutta ajatukset palasivat aina Helena Zengeliin, 11-vuotiaaseen tyttöön, joka oli seitsemäs kuvauksissa käynyt. Fingscheidtin mielestä Zengel on syntynyt valkokankaalle.
– Hän pystyi ilmaisemaan aggressiota niin uskottavasti, ja olemaan samaan aikaan vakuuttavasti niin haavoittuva, että kukaan ei pystynyt samaan. Helena oli käsittämättömällä tavalla läsnä silloinkin, kun ei varsinaisesti tehnyt mitään. Häntä haluaisi katsella, vaikka hän pesisi hampaitaan.
System Crasherin puolentoista miljoonan euron budjetti on kohtuullinen eurooppalaisessa mittakaavassa, mutta aiheen herkkyys vaati paljon kuvauspäiviä. Jotta niitä saatiin riittävästi, 65, tehtiin suuri osa muusta työstä osin talkoilla.
– Me teimme elokuvaa todella pienellä porukalla. Sitä leikattiin läppärillä mummoni kotona. Kaikessa piti säästää, jotta saimme ostettua aikaa.
"Miten ihmeessä tämäkin toteutetaan?"
Helena Zengel sai myös valmistautua rooliinsa rauhassa. Fingscheidt tapasi Zengeliä viikottain jo puoli vuotta ennen kuvausten alkua.
– Halusin todella varmistaa, että hän oppii tuntemaan Bennin maailman, eikä sekoita sitä omaansa. Mietimme yhdessä sitä, mitä Helena tekisi jossain tilanteessa, ja miten eri tavalla Benni toimisi.
Zengel sai myös itse vaikuttaa elokuvaan.
– Me kävimme yhdessä kirpparilta ostamassa Bennille vaatteita, ja hän valitsi Bennin pehmolohikäärmeen; lelun, joka on Bennillä aina mukana. Helena oli myös mukana aikuisten castingissa, joten hän tunsi näyttelijät ennen kuvausten alkua.
Ennen kuvauksia järjestettiin vielä kahden päivän harjoituskuvaukset, jotta Zengel tottuisi kameraan ja ryhmään.
Vaativimpien kohtausten turvallisuutta mietittiin poikkeuksellisen tarkkaan, vaikka ryhmä välillä itsekin epäili, voiko kaikkea toteuttaa. Benni esimerkiksi juoksee pimeän, ruuhkaisen autotien yli.
– Usein, kun aikataulutimme kuvauksia, oli joka viides lause, että miten ihmeessä me tämän toteutamme? Miten muka saamme tehtyä kohtauksen, jossa Benni lukitsee itsensä vauvan kanssa vessaan?
Kaikki kuitenkin onnistui hyvän valmistautumisen ja Helena Zengelin uskomattoman lahjakkuuden ansiosta, Fingscheidt toteaa.
– Kun kuvaukset alkoivat, hän oli niin valmis kuin kukaan voi olla.
Ylikuormitettu systeemi kuluttaa ihmiset loppuun
System Crasherin kansainvälinen menestys on ollut Nora Fingscheidtille yllätys. Hän oletti, että elokuva on niin saksalainen ja niin paikalliseen lastensuojelujärjestelmään sidoksissa, ettei se puhuttelisi maan rajojen ulkopuolella.
– Saksassa on uskomattoman byrokraattinen kulttuuri, ja siksi ajattelin, ettei elokuvaa ymmärrettäisi muualla. Ihmiset ovat kuitenkin suhtautuneet todella emotionaalisesti System Crasheriin kaikkialla.
Myös Sodankylässä näytösteltasta asteli ulos poikkeuksellisen hiljaista yleisöä. Moni pyyhki silmiään. Ohjaaja arvelee syyksi sitä, että pohjimmiltaan se käsittelee ehdottoman rakkauden kaipuuta.
– Jokainen ihminen on lapsena riippuvainen ja haavoittuva. Se riippuvaisuus on ehkä jotain universaalia ihmisille
Fingscheidtille oli tärkeää, ettei hän elokuvallaan syyllistä lastensuojelun työntekijöitä. Taustatyötä tehdessään hän törmäsi jatkuvasti ihmisiin, jotka tekevät enemmän kuin keneltäkään voi kohtuudella odottaa.
– Lastensuojelun työntekijöitä ei arvosteta, heille maksetaan naurettavan vähän, ja lastensuojelulaitoksissa on vain minimimäärä työntekijöitä. Etenkään koulutettua henkilökuntaa ei ole riittävästi.
Resurssien puuttuessa työssä uupuvat ja luovuttavat nekin, jotka ovat tulleet alalle hyvin aikein, Fingscheidt sanoo.
– Esimerkiksi Saksan valtion ylläpitämissä lastensuojelulaitoksissa rouva Bafanén kaltaisilla työntekijöillä on 60 lasta vastuullaan. Kun joku kollega sairastuu, jaetaan sairastuneen caset muille, ja yhtäkkiä lapsia onkin 90. Hän ei voi mitenkään tuntea kaikkia lapsia ja heidän yksilöllisiä tarpeitaan, työn tekeminen hyvin ei vain ole mahdollista.
Fingscheidtille on uutinen, että Suomessa lastensuojelutyöntekijät ovat aivan yhtä ylikuormittuneita kuin hänen kotimaassaan. Suomessa yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla niin sanotussa normaalitilanteessakin vastuullaan yli 80 lasta.
– Luulin, ettei Bennin kohtalo voisi olla mahdollinen Suomessa. Saksalaisessa mediassa suomalaisen yhteiskunnan turvaverkko on maalattu ihanteellisessa valossa. Olen ymmärtänyt, että kaikki on Suomessa paljon paremmin ja tasa-arvoisemmin kuin missään muualla.