On meneillään maailmanlaajuinen ihmiskoe. Syy on taskussasi.
Räpläämme älypuhelimia enemmän kuin haluamme myöntää, useita tunteja päivässä, riippuvuudeksi asti. Nykyteknologian liiallisen käytön epäillään tekevän meistä masentuneempia, stressaantuneempia ja huonompia keskittymään. Olemme matkalla kohti digitaalista dementiaa, kuten saksalainen neurotieteilijä Manfred Spitzer julistaa.
Emme vielä tiedä, pitävätkö epäilykset paikkansa. Tutkijoilla on siitä kuitenkin koko ajan parempi käsitys.
Tiedon karttuessa kasvaa myös huoli, joista suurin koskee lapsia. Tarkemmin sanoen hälyn keskellä kehittyviä aivoja.
Voi olla, että nykyteknologian mullistama maailma on nyt huomattavasti vaikeampi paikka kasvaa.
Katso myös: Aivotutkija ja kasvatustieteen professori Minna Huotilainen vastasi yleisön kysymyksiin älypuhelimen käytön vaikutuksista. Lue keskustelu täältä.
Vauvasi tietää, että rakastat puhelintasi
Synnymme kaikki erilaisten aivojen kanssa. Ympäristöllä on kuitenkin valtava vaikutus siihen, millaisia meistä tulee.
Tämä johtuu siitä, että aivot ovat muovautuva elin. Ne hermoverkostot, jotka aktivoituvat eniten, vahvistuvat. Tähän perustuu kykymme oppia.
Ja ihmisaivot on kuin luotu kommunikoimaan.
Pienikin vauva kiinnittää huomionsa kasvoihin ja erottaa puhujat toisistaan, vaikka ei näe selvästi tai ymmärrä kieltä. Kielellinen kehityksemme perustuu tähän muiden tarkkailuun, matkimiseen ja vuorovaikutukseen.
Kun vuorovaikutus puuttuu, lapsi ahdistuu.
Jo muutaman kuukauden kuukauden ikäinen vauva ensin hämmentyy, sitten passivoituu, ja lopulta stressaantuu, jos ei saa vanhemmaltaan vastakaikua. Tämä havaittiin jo 1970-luvulla tehdyissä Still face -kokeissa, joissa vanhempi reagoi vauvan eleisiin ilmeettömin kasvoin.
Tästä päästään nykyteknologiaan.
– Efekti on sama, kun vanhempi suuntaa katseensa älypuhelimeen, sanoo tutkija ja lastenpsykiatri Linnea Karlsson Turun yliopistosta.
Vanhemmat ovat aiemminkin olleet poissaolevia. Keskittyneitä sanomalehtiinsä, televisioon, autolla ajamiseen, tai töihinsä.
Älypuhelin kuitenkin poikkeaa kaikista näistä siinä, että se voi napata vanhemman huomion milloin tahansa. Se on stressaavaa lapselle, joka yrittää hahmottaa maailmaa vanhempiensa kasvojen ja käyttäytymisen kautta.
– Lapsi oppii todella nopeasti, että A:sta seuraa B. Vanhempi otti lehden, seuraavaksi se lukee sitä. Jos vanhemman älylaitteella olo on liiallista ja vaikeasti ennustettavaa, lapsi ei saa vanhemmalta tarvitsemaansa säätelyapua, Karlsson sanoo.
Äärimmäinen esimerkki puutteellisesta vuorovaikutuksesta ovat laitoshoidossa kasvaneet lapset. Heillä on todettu keskimääräistä enemmän kielellisiä ongelmia, tai ADHD:n kaltaisia kehityksellisiä häiriöitä.
Tutkijoita askarruttava kysymys kuuluu: käyttävätkö vanhemmat nykyteknologiaa jo niin paljon, että se näkyy heidän lastensa kehityksessä?
Karlsson ei olisi tästä yllättynyt. Ihminen on sosiaalinen eläin, ja digilaitteet ovat mullistaneet juuri sosiaalisen käyttäytymisemme, hän sanoo.
– Aivot kasvavat vuorovaikutuksen varassa. Jos nykyteknologia poistaa lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutusaikaa, olen valmis uskomaan, että se näkyy lasten säätelyongelmien lisääntymisenä.
Yhdysvalloissa tehty tutkimus vihjaa, että näin on jo käynyt. Jatkuvasti kännyköitään räpläävien vanhempien lapsilla on enemmän käytöshäiriöitä.
Kyseessä vaikuttaa olevan negatiivinen kierre: Kun lapsi ei saa vanhempiensa huomiota, lapsi ärsyyntyy, mikä nostaa vanhempien stressiä. Stressaantunut on alttiimpi älypuhelimen pinnalliselle viihdykkeelle, mikä johtaa taas siihen, että lapsi ei saa huomiota.
Enemmän häiriöitä, huonompi koulumenestys?
Aivomme eivät ole sadassa tuhannessa vuodessa muuttuneet, mutta ympäristömme on esihistoriallista Afrikkaa häiriöisempi. Ei villieläinten karjuntaa, vaan kännykän piippausta.
Kun ympäristössä tapahtuu, aivot ovat valppaustilassa, ja tietoinen ajattelu vaikeutuu.
Esivanhempiemme oli vaikea keskittyä nuolenkärkiin villieläinten läheisyydessä. Samasta syystä meidän on vaikea keskittyä töihin meluisassa avokonttorissa. Tai tietokirjaan, kun some pöhisee ja Netflix pauhaa.
– Ihmiset kehittävät itselleen taipumuksen tarkkailla koko ajan ympäristöään. Ja kun tämä jatkuu, sitten kirjankin lukeminen vaatisi ympärilleen häiriöttömän tilanteen, sanoo psykologian professori Kimmo Alho Helsingin yliopistosta.
Helsingin yliopiston tutkijat selvittävät parhaillaan sitä, miltä aivoissa näyttää kun ihminen multitaskaa, eli tekee useampaa asiaa yhtä aikaa.
Asiaa selvitetään kokeella, jossa magneettikuvauslaitteessa makaava koehenkilö näkee yhtäaikaisesti tekstiä ja kuulee puhetta. Tehtävänä on joko keskittyä tekstiin tai puheeseen, tai molempiin yhtä aikaa.
Kuulostaako tutulta?
Kun tutkijat vertaavat koehenkilöiden suoriutumista siihen, kuinka paljon he käyttävät älypuhelimen kaltaista nykyteknologiaa, saadaan mielenkiintoinen tulos: Arjessaan paljon multitaskaavat pärjäävät testissä huonommin. Heidän aivonsa myös myös aktivoituvat enemmän. Ne pinnistelevät.
– Ilmeisesti kahden asian tekeminen arjessa perustuukin siihen, että käännellään tarkkaavaisuutta nopeasti kahden tehtävän välillä. Mutta se ei paranna vaan saattaa heikentää suoritusta molemmissa, Alho sanoo.
Tiedämme jo, että herpaantuneen keskittymiskyvyn palauttaminen on mahdollista.
Huomattavasti vähemmän tiedetään siitä, millaista on syntyä ja kasvaa häiriöiden keskellä.
– Näytät ihan alienilta.
Lumi Markkanen, Taika Granroth ja Martta Murdvee ovat saaneet päähänsä myssyt, jotka mittaavat aivoissa kulkevaa sähkövirtaa.
Sähkövirran muutokset paljastavat, miten esimerkiksi oman nimen kuuleminen vetää 11-vuotiaan tarkkaavaisuuden puoleensa, ja miten helposti keskittyminen palaa koulutehtävän pariin.
Helsingin yliopiston tutkimuksen avulla ymmärretään paremmin, miten suuret ja meluisat luokkahuoneet vaikuttavat oppimistuloksiin.
Tutkijoiden käsitys on, että ne suurentavat eroja. Osa lapsista kukoistaa häiriöidenkin keskellä. Osa ei pysty keskittymään, ja arvosanat romahtavat.
– Joillekin suuri ja avara luokka voi olla inspiroiva, ihana opetustila. Toisille ihan mahdoton, sanoo aivotutkija Minna Huotilainen.
Tutkimustuloksia verrataan myös siihen, kuinka paljon lapset käyttävät arjessaan nykyteknologiaa.
Huotilainen olettaa, että älypuhelimia paljon räpläävät lapset reagoivat häiriöihin herkemmin ja selviytyvät tehtävistään huonommin. Jos nykyteknologia todella vaikuttaa keskittymiskykyymme, se ei voi olla vaikuttamatta lasten koulumenestykseen.
Kuulostaa järkevältä, koehenkilöt sanovat.
– Olen yrittänyt kuunnella äänikirjaa ja tehdä yhtä aikaa matikantehtävää. Mulla meni siinä vartti, kun olisi pitänyt mennä viisi minuuttia, kertoo Martta Murdvee.
– Puhelin on houkutin ja internetistä löytää loputtomasti mitä tahansa. Sinne vaan jää, ei tajua ajankulua ja voi vaikka myöhästyä koulusta, sanoo Lumi Markkanen.
Nämä ovat tuttuja kokemuksia myös aikuisille. Aikuisissa ja lapsissa on kuitenkin asian kannalta olennainen ero.
– Aikuisen oletetaan kykenevän kiinnittämään tarkkaavaisuuden siihen mihin pitää, vaikkei se helppoa olekaan. Mutta lapsella ne taidot ovat vasta kehittymässä, sanoo aivotutkija Huotilainen.
Tarkemmin sanoen lapsen etuotsalohko on kehittymässä.
Aivojen etuotsalohkossa työskentelee aivojen toimitusjohto, työmuisti. Työmuisti suodattaa aistien, muistin ja tunteiden tuomasta informaatiosta epäolennaisen, jotta voimme keskittyä olennaiseen. Kuten matematiikan tehtäviin meluisassa luokkahuoneessa.
Etuotsalohko on olennainen myös itsesäätelytaitojen, kuten itsehillinnän ja itsekurin kannalta. Itsesäätelyn ansiosta päätämme nousta sängystä ja lähteä töihin, vaikka sillä hetkellä haluaisimmekin jäädä nukkumaan.
Etuotsalohko kehittyy pitkälle aikuisuuteen. Siksi lapsen huomio kiinnittyy aikuista herkemmin ympäristön häiriöihin. Samasta syystä aikuisen tarvitsee välillä patistaa lapsi tabletilta läksyjen pariin.
Tästä näkökulmasta maailmasta on tullut lapselle haasteellisempi paikka.
Ajatelkaa vaikka sosiaalista mediaa tai tietokonepelejä, Huotilainen kehottaa. Vastakkain ovat käyttäytymistieteilijöiden avulla rakennetut algoritmit ja lapsen kehittymätön itsehillintä.
– Ne on suunniteltu vetämään meidän tarkkaavaisuutemme puoleensa, ja pitämään se siellä. Aikuinenkin saattaa huomata, että somessa on vierähtänyt kauemmin kuin oli tarkoitus. Lapselle se on huomattavasti vaikeampaa, sillä hänellä ei ole aikuisen itsesäätelytaitoja.
On liian aikaista sanoa, kuinka merkittävä vaikutus nykyteknologialla on lasten keskittymiskykyyn ja siten heidän tulevaisuuteensa. Riittävää tutkimustietoa ei vielä ole. Huotilainen onkin enemmän huolestunut siitä, mitä digimaailmassa olevat lapset eivät tee.
"Digimaailmassa ei ole vuorovaikutuskumppania. Ruutuaika on pois esimerkiksi hetkistä, joina lapsi oppii kieltä".
Kasvatustieteen professori Minna Huotilainen.
Ruutuajan ja lasten kehityshäiriöiden välinen yhteys on todettu monessa tutkimuksessa. Mitä enemmän ruudun ääressä vietettyjä tunteja, sitä huonommat sosiaaliset taidot, motoriikka, ongelmanratkaisukyky, ja jopa ohuempi aivokuori.
Aivojen kehitys ei kuitenkaan pääty lapsuuteen, kuten sata vuotta sitten luultiin. Teini-iässä aivot saapuvat uuteen murrosvaiheeseen ja teinin elämä uudenlaisten paineiden keskelle.
Some ruokkii teini-iän paineita ja koulu-uupumusta
Nuoret käyttävät nykyteknologiaa aikuisia enemmän. Ja etenkin nuoret kokevat sen haittaavan elämää.
Joka neljäs yläkoululainen on sitä mieltä, että netissä roikkuminen häiritsee koulunkäyntiä. Joka neljäs on myös yrittänyt vähentää, mutta ei ole onnistunut siinä.
Mistä tämä johtuu?
Yksi vastaus on FOMO, eli "Fear Of Missing Out", eli epämääräinen ulkopuolisuuden tunne, jota sosiaalinen media ruokkii.
Toinen vastaus on se, että teini-ikäisten aivojen palkitsemisjärjestelmä ei ole valmis.
Palkitsemisjärjestelmä aktivoituu, kun esimerkiksi syömme, harrastamme liikuntaa, tai seksiä. Silloin aivot erittävät välittäjäaine dopamiinia, ja koemme mielihyvää. Mielihyvän tavoittelun tarkoitus on ohjata meitä selviämisen kannalta hyödylliseen toimintaan.
Palkitsemisjärjestelmä aktivoituu myös, kun saamme mielenkiintoisia uutisia, uuden aseen tietokonepelissä, tai tykkäyksen Instagramissa. Näin aivojen palkitsemisjärjestelmä voi ohjata meitä myös pakonomaiseen älypuhelimen räpläämiseen.
Teiniaivojen palkitsemisjärjestelmä tarvitsee aikuista suurempia ärsykkeitä aktivoituakseen. Tätä pidetään yhtenä syynä siihen, miksi teini-ikäiset aivot ovat aikuisia herkempiä koukuttumaan.
"Nettiriippuvuudella" ei ole päihderiippuvuuteen verrattavia tuhoisia vaikutuksia. Mutta huonoja vaikutuksia sillä on.
– Tulokset osoittavat enemmän pimeää kuin valoisaa puolta, sanoo Helsingin ja Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro.
Salmela-Aro on selvittänyt, mitä hyviä tai huonoja vaikutuksia nettiriippuvuudella on koulunkäyntiin. Tulos oli, että nykyteknologian liiallinen käyttö on yhteydessä teinien stressiin, koulu-uupumukseen ja myös masennukseen.
Koulu-uupumus ja koukuttunut nykyteknologian käyttö luovat itseään ruokkivan kierteen. Netissä roikkuminen johtaa univajeeseen. Univaje uuvuttaa, masentaa ja laskee koulumenestystä. Tämä taas voi laskea kiinnostusta koulunkäyntiin.
– Jos koulu ei luo nuorelle merkitystä, nettimaailma addiktoi. Näin näistä alkaa tulla vastavuoroisia kehiä.
Ilmiö on voimakkaan sukupuolittunut, Salmela-Aro sanoo.
Tytöt ottavat koulun paineet vakavammin, koukuttuvat sosiaalisesta mediasta ja ahdistuvat. Kouluun tympääntyneet pojat käyttävät aikansa pelien parissa.
– Tytöt ottavat riittämättömyyden tunteen itseensä. Pojat näkevät, että koulu on riittämätön heille. Mutta se alkaa pikku hiljaa murtua. Alkaa näkyä merkkejä siitä, että tytötkin alkavat olla kiinnostuneita peleistä.
Digitaalisesta dementiasta digitaaliseen amputaatioon?
Huolestuttavien tutkimustulosten lisäksi netin, somen ja älypuhelimien valtakausi ajoittuu samalle aikajaksolle monen ikävän kehityssuunnan kanssa.
Esimerkiksi suomalaisten lasten mielenterveyshäiriöistä kertovat diagnoosit ovat kaksinkertaistuneet. Lasten koulumenestystä mittaavat PISA-tulokset ovat puolestaan laskeneet tasaisesti.
Olisi houkuttelevaa todeta, että syypää on nykyteknologia, kriitikot ovat oikeassa ja mopo karannut käsistä. Ranska on jo painanut paniikkinappulaa, eli kieltänyt älypuhelimien käytön peruskouluissa. Suomessa on ehdotettu samaa.
Mutta eipä olla hätäisiä.
– Tieteen popularisoijat vetävät helposti mutkat suoriksi, että “digitalisaatio tuhoaa tulevat sukupolvet”. Tällaista tuomiopäivän viestiä ei pitäisi levittää, jos ei ole tieteellistä näyttöä. Ja sellaista ei minun mielestäni vielä ole, sanoo Kimmo Alho Helsingin yliopistosta.
Riittävä tieteellinen näyttö edellyttää, että osaamme hahmottaa ongelmien syy-seuraussuhteet. Heikentääkö multitaskaaminen lasten keskittymiskykyä? Vai onko niin, että muista syistä lyhytjännitteiset ovat taipuvaisia multitaskaamaan?
"Koulu muuttuu, digiteknologia muuttuu, vanhemmuus muuttuu. Mikä on selittävä tekijä?"
Helsingin yliopiston psykologian professori Kimmo Alho.
Kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro huomauttaa, että esimerkiksi koulu-uupumuksen juurisyy ei ole nettiaddiktio vaan pikemminkin se, että nuori ei koe koulunkäyntiä merkitykselliseksi. Se taas ei ole uusi ongelma.
– Netti on se tämän hetken maailma. Ennen se on ollut jokin muu.
Aivotutkija Minna Huotilainen uskoo, että syy-seuraussuhde kulkee molempiin suuntiin.
– Huono tarkkaavaisuuden taito saa aikaan, että ihminen ei osaa säädellä ärsykkeiden määrää. Se johtaa liialliseen teknologian käyttöön. Ihminen hankkii keskeytyksiä, ja keskeytykset huonontavat keskittymiskykyä entisestään, Huotilainen sanoo.
On myös mahdollista, että ongelmat ovat olleet läsnä aiemminkin, mutta emme ole nähneet niitä. Esimerkiksi neuropsykiatristen diagnoosien määrää nostaa myös se, että ongelmat tunnistetaan, ja niihin haetaan apua.
Parempien vastausten saaminen edellyttää samojen koetilanteiden toistamista samoille henkilöille pitkän aikavälin kuluessa. Toisin sanoen: parempi tieto maksaa.
Esimerkiksi Kimmo Alhon tutkimusryhmä on magneettikuvannut samojen lasten ja nuorten aivoja vuodesta 2012. Kun koetilanteet toistetaan eri aikajaksoilla, keskittymiskyvyn huonontumisen syyt alkavat hahmottua.
Sitä odotellessa ei ole viisasta tehdä jyrkkiä johtopäätöksiä, Alho sanoo. Kuten älypuhelinkiellon kaltaista digitaalista amputaatiota. Myös sillä voi olla tuhoisia seurauksia oppimistuloksiin, tai mielenterveyteen.
– Olisi tärkeä tietää, mikä on haitallista teknologian käyttöä ja mikä koulussa suoriutumista tukevaa. Koska taatusti sitäkin on.
Katso myös:
Aiheesta keskustellaan A-studiossa TV1:llä tänään maanantaina klo 21. Vieraina toimittaja ja isä Paavo Häikiö, mediakasvatuksen suunnittelija Tommi Tossavainen Kansallisesta audiovisuaalisesta instutuutista (KAVI) sekä nuorisolääketieteen dosentti, ylilääkäri Silja Kosola.