EU aikoo pyrkiä kohti entistä tiukempia ilmastotavoitteita. Kun esimerkiksi teollisuuden päästöjä Euroopassa rajoitetaan, tuotanto kallistuu.
Samaa tavaraa voi tuoda halvemmalla vaikkapa Intiasta, missä päästöjä ei rajoiteta, ja tuotantoa siirtyy Euroopasta muualle.
Vastauksena tähän ns. hiilivuodon uhkaan Ursula von der Leyenin komissio lupaa tehdä heti kautensa alussa esityksen hiilitulleista. Tulli on käytännössä rajalla perittävä maksu, jonka tarkoitus on tasata puntteja eurooppalaisen tuotannon ja isommilla päästöillä tuotetun tuontitavaran välillä.
Käytännössä EU-alueelle tuotavista tuotteista perittäisiin rajalla jonkinlainen ilmastopäästöihin sidottu lisämaksu. Maksu vastaisi lisähintaa, jonka eurooppalainen valmistaja on joutunut maksamaan päästökaupan takia.
– Tämä (hiilitulli) on tapa torjua sitä hiilivuotoa ja suojella suomalaisia työpaikkoja. Me nähdään tämä tärkeäksi, sanoo ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n elinkeinoasioiden päällikkö Lauri Muranen.
Murasen mukaan hiilitullit voisivat samaan aikaan sekä palvella ilmastoa että suojella teollisuutta epäreilulta kilpailulta. Myös suomalaiset taloustieteilijät pitävät hiilitulleja keskimäärin hyvänä ideana: Kaksi kolmesta ekonomistista kannatti ideaa Ekonomistikoneen kyselyssä viime vuonna.
Tullia perittäisiin vain tuotteilta, joiden valmistajien ei ole tarvinnut maksaa päästöoikeuksista. Järjestelmä siis kannustaisi esimerkiksi Kiinaa tai Intiaa ottamaan käyttöön samantapaisen päästökauppajärjestelmän joka EU:ssakin on käytössä.
– Tämä on keino päästä siihen tavoitteeseen, että päästöt on hinnoiteltu ympäri maailmaa, Muranen sanoo.
Hiilitulleja kannattaa Euroopassa ennen kaikkea terästeollisuus. Outokummun toimitusjohtaja Roeland Baan sanoi hiljattain Tekniikka ja talous -lehden haastattelussa, että Aasiassa tuotetun terästonnin hiilijalanjälki on jopa kymmenkertainen eurooppalaiseen tuotantoon nähden. Likaisempi eli halvempi tuotanto tuo aasialaisille kilpailuetua.
Elinkeinoelämän keskusliitossa ajatukseen hiilitulleista suhtaudutaan kuitenkin varauksella, koska osa suomalaisyrityksistä myös hyötyy halvan tuontiteräksen käytöstä.
– Siihen liittyy paljon riskejä. Suomalainen vientiteollisuus käyttää paljon välituotteita, joiden hinta nousisi ja Suomen kilpailukyky saattaisi heikentyä tämän suhteen, sanoo EK:n johtava asiantuntija Matti Kahra.
EK:n mukaan hiilitullit olisivat turhan järeä toimenpide yksittäisten toimialojen suojaamiseksi. Ne saattaisivat viedä maailmantaloutta entistä protektionistisempaan suuntaan, jos EU:n kauppakumppanit vastaisivat hiilitulleihin omilla kaupan esteillään.
Kiinan ympäristöministeri Zhao Yingmin sanoi viime viikolla, että EU:n hiilitullikaavailut haittaavat kansainvälisiä ilmastoneuvotteluita, joita jatketaan tällä viikolla Madridissa.
– Riski on, että tästä tulee myös kauppasotia kärjistävä kysymys. Tästä me olemme elinkeinoelämässä hyvin huolissamme, Kahra sanoo.
Komission mukaan hiilitullien tarkoitus olisi ehkäistä hiilivuotoa eli saaastuttavan tuotannon valumista EU:n ulkopuolelle. Toistaiseksi hiilivuodosta ei kuitenkaan ole merkkejä.
– Emme ole nähneet mitään todisteita, että tällaista todellisuudessa tapahtuisi, sanoo hiilimarkkinoita seuraavan Carbon Market Watch -järjestön asiantuntija Sam van den Plas puhelimitse Brysselistä.
Tähän on kaksi syytä: Päästöoikeuksien hinnat olivat pitkään hyvin alhaalla, ja niitä on lisäksi jaettu ilmaiseksi kaikkein saastuttavimmille teollisuudenaloille. Esimerkiksi teräs-, sementti- ja kemikaaliteollisuus saavat suurimman osan päästöoikeuksistaan ilmaiseksi.
Ilmaisjaon tarkoitus on ollut sama kuin hiilitullien, eli kilpailuasetelman tasoittaminen EU:n oman tuotannon ja ulkomaisten kilpailijoiden välillä. Van den Plas ihmetteleekin uuden komission intoa pistää toimeen hiilitulleja samaan aikaan kun päästöoikeuksien ilmaisjako jatkuu.
– Keskustelu hiilitulleista on hyödyllistä vain, jos päästöoikeuksien ilmaisjaosta samaan aikaan luovutaan, van den Plas sanoo.
– Tämä on nähtävä välineenä suojella ilmastoa, ei teollisuutta, hän sanoo.
Esimerkiksi SAK:n mallissa hiilitullit otettaisiinkin käyttöön vasta ilmaisjaon päättyessä. Mutta siihen menee vielä aikaa.
Kun EU:n päästökauppajärjestelmä hiljattain uudistettiin, ilmaisjakoa päätettiin jatkaa vuoteen 2030 saakka. Teollisuudelle jaetaan ilmaiseksi 6,5 miljardia päästöoikeusyksikköä, joiden laskennallinen arvo on CMW:n laskujen mukaan noin 160 miljardia euroa.
Päästöoikeuksien alhaiset hinnat ja ilmaisjako ovat johtaneet myös siihen, että teräs-, sementti- ja kemikaaliteollisuus eivät ole EU:ssa alentaneet päästöjään käytännössä lainkaan viime vuosina.
Van den Plas epäilee, että hiilitullit voivat luoda eurooppalaiselle raskaalle teollisuudelle vain uuden syyn olla tarttumatta tehokkaisiin ilmastotoimiin, jos tullijärjestelmässä ei onnistuta aidosti suosimaan vähäpäästöistä tuotantoa, tuli se sitten EU:n sisä- tai ulkopuolelta.
Suomessa Antti Rinteen (sd.) hallitus on ohjelmassaan lupautunut selvittämään hiilitullien kehittämistä EU-tasolle. Selvitys on käynnistymässä ensi keväänä.
Von der Leyenin ohjelman mukaan tullit aiotaan suunnitella siten, että ne noudattavat maailman kauppajärjestön WTO:n sääntöjä. Säännöt periaatteessa sallivat tullimaksut ympäristön suojelemiseksi, mutta maksujen avulla ei saa suojella kotimaista teollisuutta suhteessa muihin.
Tulleja ei myöskään voi määrätä vain tiettyjen maiden tuotannolle, vaan perusteiden on oltava samat kaikelle tuonnille.
Hiilijalanjälkeen perustuvan maksun määrääminen taas edellyttäisi täsmällistä tietoa siitä, miten paljon minkäkin teräs- tai sementtitonnin tuottaminen on tuottanut ilmastopäästöjä esimerkiksi Intiassa tai Kiinassa.
Nykyisellään tällaista tietoa ei ole käytettävissä. Hiilitulliesityksen pitäisi vastata kysymykseen, millä tavalla kolmannen maan tuotannon päästöistä voitaisiin kerätä luotettavaa tietoa.
Komission ajatuksista hiilitullin toteutuksesta saataneen lisää tietoa jo lähikuukausina. Mahdollinen esitys pitäisi kuitenkin vielä saada läpi myös Euroopan parlamentin ja jäsenmaiden käsittelystä. Ranska on ollut idean näkyvin kannattaja.
Carbon Market Watchin mukaan olennainen kysymys siinä vaiheessa on, käsitelläänkö hiilitulleja verokysymyksenä vai ympäristökysymyksenä. Veroasioista sopiminen vaatii EU:ssa jäsenmaiden yksimielisen päätöksen, mikä on viime aikoina osoittautunut liki mahdottomaksi saavuttaa.
– On tärkeää tarkastella tätä ympäristöpolitiikan välineenä, joka vaatii vain jäsenmaiden määräenemmistön, van den Plas sanoo.
Jotta hiilitulleja voidaan käsitellä ympäristöasiana, komission olisi hänen mukaansa pystyttävä todistamaan että niistä koituu hyötyjä ympäristölle.