Joka päivä yli tuhat nuorta nepalilaista pakkaa laukkunsa ja matkustaa töihin ulkomaille. Valtaosa pääsääntöisesti 20–40-vuotiaista lähtijöistä päätyy matalapalkkatöihin rakennusalalle ja kotitalouksiin.
– Kathmandussa ei ole varmaan yhtään taloa, josta minun ikäiseni ja nuoremmat eivät lentäisi ulkomaille töihin, arvioi 34-vuotias Kirkon Ulkomaanavun koordinaattori Binaya Acharya.
Nepalilaiset ovat valmiita tekemään isojakin uhrauksia työpaikkojensa eteen. Acharyan mukaan osa kotitaloustöihin lähtevistä naisista tietää jo etukäteen joutuvansa hyväksikäytetyiksi ja jopa prostituutioon, mutta he ovat valmiita lähtemään silti.
Acharya koordinoi Nepalissa Kirkon Ulkomaanavun hankkeita, joiden tavoitteena on voimaannuttaa erityisesti maaseutujen naisia ja luoda mahdollisuuksia muun muassa koulutukselle ja työlle.
Rikosuhripäivystys oli yhteyksissä noin 50 nepalilaisen kanssa
Siirtotyöläisyys on iso juttu 29 miljoonan asukkaan Nepalissa. Hallinto kannustaa nuoria lähtemään, sillä siirtotyöntekijöiden rahalähetykset kotimaahansa muodostavat reilun neljäsosan köyhän vuoristovaltion bruttokansantuotteesta.
Eniten nepalilaisia matkustaa töihin Intiaan, Malesiaan sekä Persianlahden maihin kuten Qatariin, Arabiemiraatteihin ja Saudi-Arabiaan.
Työskentelyolosuhteet ovat usein todella huonot. Työtä tehdään ilman taukoja, riittäviä suojavarusteita ja kunnollista korvausta. Tutkimusten mukaan siirtotyöntekijät kärsivät myös monenlaisista mielenterveysongelmista.
– Heidät petetään. Luvataan hyvä palkka, mutta lopulta moni päätyy työskentelemään vaikeissa oloissa 17–18, jopa 20 tuntia päivässä, Acharya kertoo.
Huonoa kohtelua on myös meillä pohjoisessa. Nepalilaisten työntekijöiden laaja hyväksikäyttö paljastui Suomessa viime vuonna, kun Helsingin Sanomat teki perusteellisen jutun nepalilaisten ravintolatyöntekijöiden ihmiskaupasta.
Asia sai muutaman viikon ajan paljon julkisuutta, minkä myötä yhä useampi työelämässä kaltoinkohdeltu nepalilainen uskaltautui puolustamaan oikeuksiaan. Viime vuonna Rikosuhripäivystys oli yhteyksissä noin 50 nepalilaisen kanssa työperäiseen ihmiskauppaan ja hyväksikäyttöön liittyen.
– Työntekijät ovat tajunneet, ettei kohtelu ole oikein. Olemme käyneet yhdessä läpi esimerkiksi työntekijöiden oikeuksia, kertoo ihmiskaupan uhrien auttamistyön erityisasiantuntija Pia Marttila Rikosuhripäivystyksestä.
Marttilan mukaan Rikosuhripäivystyksen nepalilaiset asiakkaat ovat pääsääntöisesti ravintolatyöntekijöitä. Suurin osa heistä on alle 45-vuotiaita miehiä.
Työntekijöiden tilanteet eivät ole helppoja. Puutteellinen kielitaito tekee työntekijän usein riippuvaiseksi työnantajastaan. Työstä on pidettävä kiinni, jottei menetä oleskelulupaansa.
Maahanmuuttovirastolle on todistettava tietty tulotaso, jotta mukana tulleet perheenjäsenet saisivat jatkoa oleskeluluvalleen. Karkotuksen uhka saa työntekijät pysymään töissä, joissa heitä hyväksikäytetään.
Kova paikka myös perheelle
Helppoa ei ole myöskään Nepaliin jääneellä siirtotyöntekijän perheellä. Nepalin syrjäseuduilla kotiin jää usein äiti, joka ilman omia tuloja yrittää pitää yksin huolta kodista ja lapsikatraasta.
– Joillain perheillä menee hyvin. Mies lähettää rahaa, lapset pääsevät kouluun ja terveydenhuollon pariin. Toisaalta mediassa on paljon uutisia siitä, että naiset masentuvat ja tekevät itsemurhia, kun miehet eivät lähetä kotiin rahaa ja perheen lainat jäävät maksamatta, Acharya kertoo.
Ahdinkoa lisää myös hätä ulkomailla työskentelevästä perheenjäsenestä, josta ei välttämättä kuulu mitään pitkiin aikoihin.
Huoli on perusteltu. Joka päivä kolme siirtotyöntekijää palaa arkussa kotiin, kertovat lentokenttäviranomaiset Thomson Reuters Foundationin mukaan. Nepalin korkeimman oikeuden mukaan 97 prosenttia siirtotyöntekijöiden kuolemista tapahtuu Persianlahden maissa ja Malesiassa.
Nepalissa on herännyt vaatimuksia siitä, että siirtotyöläisten kuolemat pitää tutkia tarkemmin. Usein viralliseksi kuolinsyyksi on kirjattu sydänpysähdys. Huonojen työolosuhteiden ja niistä seuranneiden mielenterveysongelmien katsotaan vaikuttaneen työntekijöiden kohtaloon.
Nepalin hallintoa on vaadittu pitämään parempaa huolta siirtotyöntekijöistään. Viranomaiset ehdottivat viime viikolla, että jatkossa ulkomaille töihin suuntaaville nepalilaisille voitaisiin järjestää pakollinen turvallisuuskoulutus.
Korkeakoulutetut eivät näe mahdollisuutta paluulle
Suuri osa nepalilaisista siirtotyöntekijöistä on matalasti koulutettuja tai täysin kouluttamattomia syrjäisten maaseutujen miehiä. Siirtotyöntekijöiden joukossa on kuitenkin myös korkeakoulutettuja kaupunkilaisia, jotka asettuvat esimerkiksi Eurooppaan, Yhdysvaltoihin ja Australiaan.
Acharyn mukaan nämä nepalilaiset pärjäävät ulkomailla hyvin, mutta Nepalilla ei ole mahdollisuutta hyötyä heidän osaamisestaan.
– Minulla on ystäviä, jotka haluaisivat palata Nepaliin, mutta heillä ei ole täällä työpaikkoja. Meillä ei ole sellaisia firmoja. Jos he ansaitsevat ulkomailla tuhansia dollareita, he voivat ansaita Nepalissa vain tuhansia rupioita, sanoo Acharya.
Tuhat Nepalin rupiaa vastaa noin kahdeksaa euroa.
– Jotkut ystävistäni ovat sanoneet, että se on kuin vankila. Kun olet asettunut ulkomaille, et voi tulla takaisin, Acharya luonnehtii.
Kaikki eivät tietenkään halua palata, ja taustalla voi Acharyan mukaan vaikuttaa yllättävä syy. Nepalilaiseen kulttuuriin liittyy paljon rituaaleja ja juhlia, joiden kustannuksiin koko perhepiiri joutuu osallistumaan. Lopputulemana voi Acharyan mukaan olla, ettei palkasta jää kuun lopussa juurikaan omaan käteen.
– Kulttuuri on yksi asia, joka ajaa ihmisiä pois velvollisuuksien ääreltä ja asettumaan ulkomaille, Acharya pohtii.