Vedän lihamakaronilaatikon uunista samalla kun yksi perheenjäsenistä alkaa laulaa joululaulua. Liityn lauluun itse keksimilläni sanoilla. Pian samaa säveltä hoilaa koko perhe, kaikki hieman omalla tavallaan. Kiekaistuamme eri tahtiin viimeisen sävelen hymyilemme kaikki.
Kiitos koronaviruksen meillä on hauskempaa kuin pitkään aikaan.
Aluksi ei naurattanut yhtään. Koronavirustilanne muuttui viikossa niin nopeasti vessapaperinhamstrausvitseistä kotikaranteeniksi, että sitä oli vaikea uskoa todeksi. Oli pelottavaa huomata, miten päätäntävalta omaan elämään murentui pala palalta.
Itse olin juuri laskeutunut lentokoneella työmatkalle eurooppalaiseen kaupunkiin, kun hallitus kehotti välttämään matkustamista. Esimieheltä tuli saman tien viesti, että kotiin palattuani minua odottaa kahden viikon karanteeni, jolloin työpaikalle ei ole tulemista vaan työt tehdään etänä.
Teinien koulut suljettiin ja puolisokin jäi etätöihin. Meidät itsenäiset ja liikkuvaiset ihmiset oli yhtäkkiä tuomittu yhteiseen kotiarestiin.
Kaipuu ystävien ja muiden tärkeiden ihmisten seuraan tuntui saman tien painona rintakehässä.
Seuraavien parin päivän aikana kännykkään virtasi peruutusilmoituksia työtapaamisista, teatterinäytöksistä ja sosiaalisista menoista. Keittiön seinällä roikkuva perhekalenteri täyttyi yliviivauksista ja muuttui niin rumaksi, että ostin pullollisen valkoista peitelakkaa jolla maalasin merkinnät umpeen.
Töppölakan kuivuttua kalenteri oli aavemaisen tyhjä. Tuntui kuin elämä olisi pysäytetty paikoilleen. Ajatus parin viikon sosiaalisesta tyhjiöstä tuntui ahdistavalta ja kaipuu ystävien ja muiden tärkeiden ihmisten seuraan tuntui saman tien painona rintakehässä.
Minkälainen olisi maailma ilman läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä? Onhan fyysisen kosketuksen tutkitusti todettu tukevan hyvää mielenterveyttä. Ilman kosketusta vauva ei kehity normaalisti. Lempeä kosketus on ihmisille niin tärkeää, että meillä on kehossamme erityiset hermosäikeet paijaamisen tunnistamiseen.
Kosketuksen lisäksi yhteisöllisyys on hyvinvoinnillemme tärkeää. Me olemme laumaeläimiä, ja eristystä laumasta on käytetty rangaistuksena. Siltä koronakaranteeni ja sosiaalisen etäisyyden ottaminen tuntuvat – rangaistukselta.
Ja toisaalta pakotettu yhteisöllisyys, kuten ajatus kotiin neljän seinän sisälle käpertymisestä perheenjäsenten kanssa voi sekin ahdistaa. Tiivis yhdessäolo ja arjesta poikkeava tilanne stressaavat ja saattavat kiristää hermoja.
Vaikeasta ajasta voi kuitenkin seurata myös paljon hyvää, arvioi psykiatrian erikoislääkäri Teemu Kärnä psykiatrikonsultaatiot Hilla -yrityksestä. Hänen mukaansa poikkeustilanne saattaa auttaa meitä löytämään toisemme uudestaan. Yhteinen ulkopuolinen uhka yhdistää.
Kun saman pöydän ääressä tehdään etätöitä ja käydään etäkoulua, tulevat perheenjäsenten arkimaailmat toisilleen tutummiksi. Kumppanin näkee uudessa valossa, kun kuulee hänen ammattilaisena käyvän videoneuvottelua asiakkaan kanssa. Lapsi näyttäytyy hurjan osaavana tehdessään itsenäisesti opettajan antamia tehtäviä.
Kun arkikontaktit eivät ole itsestäänselviä, niin niiden arvo palautuu mieleemme.
Teemu Kärnä, psykiatrian erikoislääkäri
Perheenjäsenten arvostuksen lisäksi ryhmähenki voi lisääntyä. Milloin viimeksi koko perhe on ehtinyt harrastuksiltaan ja ylitöiltään istua päivittäin yhteiseen ruokapöytään? Entä kuinka kauan on siitä, kun on laulettu ja vitsailtu yhdessä keskellä arkea?
Koska viimeksi on muistettu, että nämä tyypit ovat minun laumani ja turvani? Tunnettu lämpöä ja rakkautta, joka normaalissa arkitohinassa helposti katoaa hössötyksen jalkoihin.
Parisuhteelle pakotettu yhdessäolo voi tehdä myös hyvää. Pari- ja ihmissuhdevalmennuksen asiantuntija Susanna Syld kehottaa ottamaan kumppanin nyt kainaloon, kun kalenteri tyhjenee menoista. ”Tutustu uudelleen, viehdy yhdessäolosta ja ota voimaa siitä, ettei kukaan ole nyt välissänne eikä pakko vie sinua mihinkään,” Syld neuvoo.
Entä ystävät sitten? Psykiatrian erikoislääkäri Teemu Kärnä uskoo, että koronaepidemia herättää meidät jälleen arvostamaan oikeassa elämässä tapahtuvia tapaamisia.
Kun epidemian pahin vaihe on ohi, niin ehkä katseemme irtoaa kännykän näytöltä ja kohtaa toisen ihmisen silmät oikeassa elämässä. Ehkä Whatsappissa lähetetyt sydämet muuttuvat oikeaksi halaukseksi.
”Kun arkikontaktit eivät ole itsestäänselviä, niin niiden arvo palautuu mieleemme,” Kärnä kiteyttää. Kun normaalioloissa ystävien luokse tai isovanhemmille voi mennä kahville milloin vaan, sinne ei ehkä tule mentyä. Mutta kun vierailut on kielletty, niiden tärkeys kirkastuu eri tavalla.
Tämän kun muistaisi sitten, kun koronaeristykset ja -rajoitukset on purettu. Kunpa osaisimme silloin ottaa kyläilyt ja kasvokkain tapaamiset aiempaa tärkeämmäksi osaksi arkielämää.
Noudatetaan nyt poikkeustilanteessa tasavallan presidentin Sauli Niinistön neuvoa "ottaa enemmän fyysistä etäisyyttä ja enemmän henkistä läheisyyttä", mutta säilytetään molemmat kunhan koronavirusepidemia toivottavasti pian saadaan nujerrettua.
Tervetuloa pian takaisin yhdessäolo ja kosketus. Tervetuloa ihmisyys.
Paula Tiessalo
Kirjoittaja on terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja, jonka intohimona on yrittää ymmärtää itseään ja muita. Hän kärsii koronan takia akuutista halipulasta.
Aiheesta voi keskustella 22.3. klo 23.00 asti.