Nopeasti uhanalaistuneen hömötiaisen on enää vaikeaa löytää pesäkoloa itselleen suomalaismetsästä, koska lahot puut, joihin kolon saisi nokalla hakattua, loistavat poissaolollaan.
Monet muutkin uhanalaiset lajit tarvitsevat lahoa puuta elääkseen.
– Lahopuun vähyys on merkittävin yksittäinen uhanalaisuutta aiheuttava tekijä Suomen metsissä, sanoo tutkimusprofessri Matti Koivula Luonnonvarakeskus Lukesta.
Suomessa metsät parturoidaan hakkuissa niin paljaiksi, että tutkijoiden mukaan muualta lahopuuta löytyy enemmän kuin meiltä.
– Suomessa jätetään ehkä kaikkein vähiten säästöpuita avohakkuiden yhteydessä ja lahopuuta on metsissä huomattavasti paljon vähemmän kuin muualla boreaalisessa vyöhykkeessä, sanoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Ilkka Vanha-Majamaa.
Muualla pohjoisella havumetsävyöhykkeellä on herätty Vanha-Majamaan mukaan jo 1980-luvulla siihen, että luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi vaaditaan paljon enemmän sekä elävää että kuollutta puuta metsien käsittelyjen yhteydessä.
Suomalaiset, ruotsalaiset ja venäläiset tutkijat valottavat metsätalouden ekologisia vaikutuksia ja toimenpiteitä Fennoskandiassa Ecological Processes -sarjan teemanumerossa, jossa käsiteltiin metsien käsittelyä ympäri maailmaa.
Kuolleen puun määrä on talousmetsissämme keskimäärin vain muutamia kuutiometrejä hehtaarilla. Tulokset osoittavat etenkin pidemmälle lahonneen puuaineksen tuhoutuvan herkästi metsien uudistamisen yhteydessä.
Tietyt metsälajit vaativat sulkeutuneen metsän mikroilmastoa, eivätkä ne säästy pienissä säästöpuuryhmissä, joita hakkuissa yleensä hakkuuaukeille jätetään.
– Puuryhmien pitäisi olla jopa puolen hehtaarin kokoisia, Koivula sanoo.
Kun hakkuut toteutetaan niin, että metsästä viedään kaikki ja joskus jopa kantoja myöten, heikkenee metsäluonnon monimuotoisuus.
Tutkijat korostavat, että kuolleen puun määrä talousmetsissä ei ole riittävä lahopuuta tarvitsevan lajiston kannalta.
Esimerkiksi Ruotsissa jätetään hakkaamatta keskimäärin 11 prosenttia hakkuualueista. Suomessa taas alle kolme prosenttia puuston kuutiomäärästä jätetään keräämättä.
– Sekä elävää että kuollutta puuta pitäisi hakkuissa jättää enemmän turvaamaan riittävä lahopuun määrä myös tulevaisuudessa, Koivula sanoo.
Ikuinen kiista avohakkuista ei olekaan ratkaisevaa
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Matti Koivula ja tutkija Ilkka Vanha-Majamaa kävivät läpi 22 erilaista hakkuu- ja ennallistamismenetelmää ja niiden vaikutuksia metsiin ja lajiryhmiin Fennoskandian alueella.
Ikuinen kiista avohakkuista ja jatkuvasta kasvatuksesta ei ehkä olekaan luonnon monimuotoisuuden kannalta niin oleellista.
– Päähavainto oli se, että hakkuutapa sinänsä ei ollut valtavan tärkeä. Oleellisempaa lajeille on se, että tiettyjä metsän rakennepiirteitä on saatavilla: kuollutta puuta, hyvin suuria puita, puulajisekoitusta, lehti- ja havupuuta, tämän tyyppisiä seikkoja, Koivula sanoo.
Tärkeämpää on se, kuinka paljon elävää ja kuollutta puuta hakkuissa metsään jätetään.
– Sekä elävää että kuollutta puuta pitäisi hakkuissa jättää enemmän turvaamaan riittävä lahopuun määrä myös tulevaisuudessa, Koivula sanoo.
“Kaikki kuollut puu pitäisi hakkuissa säästää”
Metsien monimuotoisuuden köyhtyminen voidaan pysäyttää.
Parannuskeinoina tutkijat ehdottavat metsäsertifioinnin kehittämistä, kuolleen puun ja vanhojen puuyksilöiden nykyistä huomattavasti kattavampaa säästämistä hakkuissa sekä säästöpuuston ja kulotuksen lisäämistä.
– Määriä tulisi nostaa huomattavasti, Koivula sanoo.
Koivulan ja Vanha-Majamaan mukaan Suomessa voitaisiin ottaa mallia monista Ruotsin talousmetsissä tehdyistä toimenpiteistä.
Sveriges Lantbruksuniversitetin (SLU) mukaan lahopuun säästämisen ohella monimuotoisuutta voidaan ylläpitää kustannustehokkaasti jättämällä viallisia tai taloudellisesti vähäarvoisia puita korjaamatta, säästämällä arvokkaat elinympäristöt hakkuilta sekä keskittämällä monimuotoisuustoimia.
Tämä tarkoittaisi esimerkiksi isompia, mutta harvempaan sijoiteltuja säästöpuuryhmiä. Kaikki lahopuukeskittymät, jotka eivät merkittävästi nosta kirjanpainajariskiä, tulisi metsiä käsiteltäessä säästää. Myös yksittäisten kuolleiden puiden tuhoutumista hakkuissa ja kuolleen puun korjuuta energiapuuksi pitäisi välttää.
– Kaikki kuollut puu, pois lukien kohteet, joissa kirjanpainajariski on suuri, tulisi säästää hakkuissa, ja tuottaa sitä lisää esimerkiksi tekopökkelöiden avulla, kuten Ruotsissa on tehty pitkään ja nykyään Suomessakin jossain määrin, Koivula sanoo.
Tekopökkelöt eli 3–5 metrin pituisiksi pystyyn jätetyt puunrungot hyödyttävät uhanalaisia lajeja, vaikka niiden lajisto hieman poikkeaakin luontaisesti syntyneiden lahopuiden lajistosta.
Monimuotoisuuden säilyttämisen huomioiminen voi tarkoittaa myös tarkempaa suunnittelua metsän käsittelyssä.
– Jos tiedossa on kuolleen puun keskittymiä metsäalueella, niitä pitäisi käsitellä varoen tai ei ollenkaan, jos mahdollista, Koivula sanoo.
Toimenpiteet auttaisivat lahopuusta riippuvaisia eliöitä, kuten lahottajasieniä, kääpiä, satoja kovakuoriaisia, pistiäisiä ja monia lintulajeja, kuten kolopesijöitä, jotka vaativat kuollutta tai kuolevaa puustoa.
Suojelualueet ja talousmetsien toimet yhdessä takaisivat lajeille paremmat olot
Suomessa on sitouduttu pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden väheneminen vuoteen 2020 eli kuluvaan vuoteen mennessä. Näin ei kuitenkaan ole käynyt, vaan lajisto hupenee kovaa vauhtia.
– Käytännössä juuri mitään toimenpiteitä ei ole tehty laajassa mittakaavassa, Vanha-Majamaa sanoo.
Keväällä julkaistussa monimuotoisuusarviossa todettiin, että luonnonsuojelualueet eivät riitä metsien lajiston säilyttämiseksi Suomessa. Tämä johtuu siitä, että Etelä-Suomen metsistä lähes 97 prosenttia on talouskäytössä. Suojeltuja metsiä on etelässä vain noin kaksi prosenttia.
Talousmetsien hakkuutapojen kehittämisen lisäksi tarvitaan lisää suojelualueita, jotta lajeille riittäisi myös luonnontilaisia metsiä.
– Suojelualueita on liian vähän ylläpitämään ja suojelemaan monimuotoisuutta. Vaadittaisiin lisää suojelualueita, mutta talousmetsissä tehtävät toimenpiteet ovat ensiarvoisen tärkeitä, Vanha-Majamaa sanoo.
Lue myös:
Tutkimus: Metsien linnut vähenivät, kun hakkuut lisääntyivät
Lintujen elämä ei ole entisellään – ja se kertoo koko ekosysteemin muutoksesta