Aika moni toi takavuosina Brysselin-reissulta tuliaisina sarkastisen huoneentaulun, jossa oli määriteltynä ”täydellinen eurooppalainen” pilakuvina.
Tämä ideaali eurokansalainen oli muun muassa hauska kuin saksalainen, järjestelmällinen kuin kreikkalainen ja kokkina tietenkin britti.
Vuonna 1995 ihanne-eurooppalaisen karikatyyriin lisättiin suomalaisen puheliaisuus. Onneksi raittius oli jo varattu irlantilaisille.
Eri kansoihin mielikuvissa yhdistetyt vakio-ominaisuudet ovat tuttuja stereotypioita. Skotit on aina kuvattu piheiksi, ranskalaiset romanttisiksi ja niin edelleen.
Kansalliset tyypittelyt ovat ehkä harmitonta huumoria. Ne ovat kuitenkin myös omiaan pitämään yllä ennakkoluuloja. Ja ennakkoluulot ruokkivat rasistisia asenteita.
Liian monessa maassa jopa sisäisestä turvallisuudesta huolehtimaan nimetyt viranomaiset toimivat rasistisesti. Se nakertaa sisältäpäin yhteiskuntia, jotka ovat perinteisesti pyrkineet yhdessä torjumaan ulkoisia uhkatekijöitä.
Rasismin kantasana on rotu.
Ihmiseksi kutsuttu eliölaji ei kuitenkaan jakaudu eri rotuihin koiran tapaan. Meillä kaikilla on eri ihonväreistä ja muista leimallisista ominaisuuksista huolimatta sama tausta vain muutaman kymmenentuhannen vuoden päässä. Sen on tiede todennut jo vuosikymmenet sitten.
Mutta miksi rasismia edelleen on, vaikkei rotuja olekaan?
Rasismia on käytetty tehokkaasti politiikan välineenä. Valtionjohtajat ovat tarvinneet sitä muun muassa silloin, kun on päätetty jatkaa politiikkaa sen niin sanotuilla toisilla keinoilla. Siis sodalla.
Sodassa valtioiden johtajat tarvitsevat kansalaistensa tuen. Se on hankittu luomalla ihmismieleen vetoavia viholliskuvia.
On ollut jotenkin muka oikeutetumpaa lähteä tappamaan vaikkapa “punanahoiksi” leimattuja alkuperäisasukkaita kuin ihmisiä. Suomalaisiakin on sodissa kannustettu “ryssittelyyn” ihan johtajien suulla.
Sotimisen syyt ovat historiassa olleet usein poliittisia, mutta sitäkin voimakkaammin taloudellisia. On himoittu naapurin öljykenttiä tai kalavesiä. On haettu ”elintilaa”.
Nykytodellisuudessa sotia ei pysty perustelemaan ainakaan taloudella. Sotimisen kustannukset ja seurauksien riskit ovat niin pelottavan suuret, että on parempi olla käymättä toisen valtion kimppuun.
Kaupankäynti ja rahan rajattomuus ovat joitain Pohjois-Korean tyyppisiä poikkeustapauksia lukuun ottamatta vieneet jopa uskottavuuden hyökkäysuhkailulta. Talouden edut ovat useimmiten valtioille yhteisiä
Uhatkin ovat yhteisiä, kuten koronavirus. Niitä pitää torjua yhdessä.
Sotia silti käydään yhä. Totaalisilta ja koko maailman väestöä uhkaavilta aseellisilta yhteenotoilta olemme kuitenkin välttyneet pitkään.
Toisten mielestä se johtuu siitä, että sota ydinaseineen tuhoaisi koko ihmiskunnan. Toiset perustelevat ilmiötä ylevästi kansanvallalla. Mantran mukaan sotaa ei ole koskaan syttynyt kahden kansanvaltaisen valtion välille.
Rasismin pitäisi siis olla ainakin nykydemokratioissa tarpeetonta.
Rasismin poliittisiin tarpeisiinsa luoneet päättäjät vain eivät ole onnistuneet kitkemään tuhoisaa ajattelutapaa kaikkien ajatuksista.
Ilmiön luonne on muuttunut. Rasistit hakevat kohteensa nykyään huolestuttavan läheltä. Loogisesti ajatellen tämä tarkoittaa sitä, että laajojen maailmansotien sijasta on nyt syytä pelätä kohtalokkaiden sisällissotien syttymistä.
Eivätkö valtioiden johtajat tajua tätä?
Ilmeisesti eivät, sillä niin moni johtaja pyrkii valtaan tai pitämään vallastaan kiinni ruokkimalla ennakkoluuloja ja syrjiviä asenteita.
Liian monessa maassa jopa sisäisestä turvallisuudesta huolehtimaan nimetyt viranomaiset toimivat rasistisesti. Se nakertaa sisältäpäin yhteiskuntia, jotka ovat perinteisesti pyrkineet yhdessä torjumaan ulkoisia uhkatekijöitä.
Mikä tulee aikanaan olemaan historian arvio ihmiskunnan 2020-luvusta?
Onko kertomuksen sisältönä se, että maailmanlaajuisen virusepidemian uhatessa kaikkia me käännyimme toisiamme vastaan, koska naapurin ihonväri oli pelottavasti erisävyinen kuin omani?
Tämän ainakin yritän pitää mielessä seuraavan kerran, kun törmään harmittoman tuntuisiin tyypittelyihin eri kansoista, heimoista tai roduista. Joita siis ei ole olemassakaan.
Matti Mörttinen
Kirjoittaja on määräaikainen neuvonantaja Sitrassa ja pasifismin kanssa flirttaileva tietokirjailija.
Aiheesta voi keskustella 30.6. klo 23.00 asti.