Kerttu Ranta-Panula syntyi helmikuussa 2020, juuri ennen koronaepidemian alkamista. Ristiäisten jälkeisenä maanantaina alkoivat rajoitukset.
– Sen jälkeen meillä ei käynyt ketään oikeastaan vuoteen, sanoo äiti Tiina Ranta-Panula.
Kerttu on siis nähnyt lähinnä kauppareissuilla ihmisiä, jotka kulkevat maski kasvoillaan ja pitävät etäisyyttä. Kassajonossa taaperolle ei höpötetä, eikä kukaan tietenkään koske.
Maskit eivät ole Kertulle outo juttu. Ihmiset itsessään ovat.
– Kerttu hyväksyy ihmiset, kunhan he eivät tule lähelle. Hän vierastaa valtavasti, sillä kotona ei käy juuri ketään ja muualla liikuttaessa kaikki pysyvät kaukana, sanoo Ranta-Panula.
Maskittomat lapset kiinnostavat Kerttua kovasti, mutta he pysyvät kaukana. Aikuiset taas näyttävät ilmeettömiltä maskeineen.
Jos joku tulee liian lähelle, Kerttu alkaa huutaa. Osa lapsista toki vierastaa muutenkin, mutta pelkästään sen piikkiin Kertun reagointi ei äidin mielestä mene. Ero esimerkiksi alusta asti sosiaaliseen esikoiseen on selvä.
– Uskon ehdottomasti, että tämä johtuu korona-ajasta. Kerttu on jäänyt täysin ilman sosiaalisia kontakteja. Kyllä meille on ollut ihan ongelma se, että minkäänlaisia kontakteja ei ole ollut ja Kerttu vierastaa tosi lujaa, sanoo Tiina Ranta-Panula.
Hän on toisaalta kiitollinen siitä, ettei Kerttu ymmärrä tilanteen epätavallisuutta. Pitkäaikaisvaikutukset kuitenkin huolestuttavat.
– Olisi pienelle lapselle tärkeää saada sosiaalisia kontakteja ja kavereita ja nähdä muitakin ihmisiä – ja ihmisiä maskin takana. Olisi ihanaa, että Kerttu näkisi ilmeitäkin.
Lapsen pitäisi olla osa isompaakin piiriä
Varhaiskasvatuksen professori Mirjam Kalland Helsingin yliopistosta on pohtinut sitä, miten etäisyys vaikuttaa korona-ajan vauvojen kehitykseen.
Johtaako se esimerkiksi siihen, että lapsi kasvaessaan pyrkii olemaan yksin?
– Aiemmin ihmiset tulivat ja kurkistivat rattaisiin. Lapsi oli osa laumaa. On tärkeää, ettei lapsi ole vain perheensä jäsen, vaan osa laajempaakin piiriä ja se voi ohentua nyt, kun ihmiset pitävät etäisyyttä, sanoo Kalland.
Hän onkin huolissaan siitä, saavatko lapset ja perheet kokonaisuudessaan tarpeeksi lauman tukea.
Tiina Ranta-Panula toivoo, että ihmiset ottaisivat pieniin lapsiin kontaktia edes sen verran kuin pystyvät.
– Kerttu saattaa kävellä ruokakaupassa ja se on ihmisistä hauskaa. Huomaa, että moni haluaisi sanoa jotain, mutta ei uskalla. Varmaan uskaltaa kommentoida kauempaa ja ottaa kontaktia – ei lasta tarvitse syliin ottaa.
Taito lukea ilmeitä auttaa toimimaan
Tiedepiireissä on alettu pohtia koronapandemian vaikutusta vauvoihin. Kansainvälisessä asiaa puntaroivassa artikkelissa todetaan, että etäisyydet ja suojamaskien käyttö voivat vaikuttaa siihen, miten lasten kiinnittyminen ja vuorovaikutus kehittyy.
Englantilais-australiainen artikkeli keskittyy pääasiassa maskien vaikutukseen eli kasvonilmeiden poisjääntiin ja muistuttaa, että jo muutaman päivän ikäinen pystyy erottamaan esimerkiksi iloisen ja yllättyneen ilmeen.
Kehittyvä kyky lukea ilmeitä auttaa myöhemmin sosiaalisessa kanssakäymisessä: se vähentää väärinymmärryksiä ja lisää harmoniaa.
Kirjoittajat toivovatkin, että erityisesti vauvojen ja perheiden kanssa hoitotyötä tekevät ottaisivat huomioon kasvosuojainten pitkittyvän käytön vaikutukset lasten kehitykseen.
– Vauvat etsivät katsekontaktia ja tutkivat ilmeitä saadakseen tietää, suhtautuuko ihminen minuun lämpimästi – olenko hänen mielestään ihastuttava, kuvaa varhaiskasvatuksen professori Mirjam Kalland.
Vauvat myös imitoivat ilmeitä ja kehittävät sen avulla tunne-elämän ymmärrystä. He oppivat ensin yhdistämään ilmeen ja tunteen, myöhemmin siihen yhdistyvät sanat.
Kerttu Ranta-Panula ei tiedä kodin ulkopuolella ihmisten ilmeistä paljonkaan. Hän katsoo 70 sentin korkeudelta kohti maskikasvoja, jotka eivät ole mikään ihmetyksen aihe.
– Ei hän tiedä muustakaan, sanoo äiti Tiina Ranta-Panula.
Jos vauva ei koskaan näkisi mitään ilmeitä, se vaikuttaisi jollain tasolla tunnetason kehitykseen.Kun kyse on vieraista, joilla ei ole lapselle merkitystä, varhaiskasvatuksen professori Mirjam Kalland ei ole kovin huolissaan.
Hän toivoo, että kodeissa kompensoitaisiin muualla pois jäävää vuorovaikutusta.
– Kannattaa satsata siihen, että lapsi saa myös katkeamatonta huomiota ja vuorovaikutusta. Tämä aika voi olla haastavaa lapsen kehityksen kannalta.
1-vuotias Kerttu Ranta-Panula on tosiaan saanut kotona huomiota ensimmäisen vuotensa aikana. Isoveli on äärimmäisen tärkeä, ja tämän herääminen aamun kohokohtia. Perheen tiiviys onkin korona-ajan hyviä puolia.
– Ei ole päästy mihinkään, mutta Kerttu on saanut kaiken meidän ajan, sanoo Tiina Ranta-Panula.
Ääni ja kehon kieli täydentävät lapsen todellisuuden
Mirjam Kalland muistuttaa kuitenkin, että lapsilla on ilmiömäinen kyky siirtää informaatiota aistilta toiselle. Vauva tunnistaa esimerkiksi vanhempansa vaikka tuoksun perusteella.
Neuvolasta Kerttu sai mukaansa kuvan, jossa on leveä hymynaama. Tosielämässä niitä ei nyt näe. Neuvolassa onneksi hoitaja kosketti lempeästi ja puhui nätisti.
Se onkin tärkeää, sillä ääni ja kehon kieli muodostavat yhdessä ilmeiden tulkinnan kanssa lapsen ensimmäisen todellisuuden, sanoo Mirjam Kalland. On tärkeää, puhutaanko monotonisella äänellä vai onko puheessa vaihtelua, painotuksia, ihastusta ja muita sävyjä.
Aivan pienelle lapselle ääni on itse asiassa tärkein. Kalland on työskennellyt myös sokeiden vauvojen kanssa ja tietää, että äänelläkin voi hymyillä niin, että vauva hymyilee takaisinkin.
Hän sanookin, että suurimmassa pulassa korona-aikana ovat ne lapset, joiden täytyisi esimerkiksi alentuneen kuulon takia nähdä huulten liikkeet.
– He eivät saa irti sitä, mitä normaalisti. Erityislasten suhteen onkin oltava herkillä.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Keskustelu on auki keskiviikkoon kello 23 saakka.