Brasiliassa alle 40-vuotiaiden, koronaviruksen takia tehohoitoa saavien potilaiden määrä ohitti vanhemmat ikäluokat viime kuussa, kertoo uutistoimisto AFP.
39-vuotiaita tai sitä nuorempia oli maaliskuussa tehohoidossa koronan vuoksi 11 000 tai noin 52,2 prosenttia kaikista, kertoo tilannetta seuraava Brazilian ICU Project.
Pandemian alkukuukausina alle 40-vuotiaiden osuus tehohoitopaikoista oli 14,6 prosenttia. Nopea nousu alkoi näkyä viime syyskuusta lähtien.
– Aiemmin tämä väestönryhmä sairasti tyypillisesti taudin lieväoireisena eikä tarvinnut tehohoitoa. Tästä syystä tämä nousu on merkittävä, sanoo Ederlon Rezende uutistoimisto AFP:lle. Hän on mukana tehohoiidon tilannetta seuraavassa projektissa.
Taustalla useita eri syitä
Tilannetta seuraava lääkäri Rezende arvioi, että taustalla voi vaikuttaa useampi syy. Yli 80-vuotiaat on hänen mukaansa nyt suuremmin osin rokotettuja. Tämän lisäksi nuoret altistuvat muita ikäryhmä todennäköisemmin virukselle, sillä heidän on käytävä töissä – tai he uskovat olevan vähemmän muita haavoittuvia, eivätkä noudata varovaisuutta.
Huonon koronatilanteen taustalla on osin Brasilian kotoperäinen, herkästi leviävä virusmuunnos, jota kutsutaan nimellä P1. Se on alkuperäistä virusta tarttuvampi, ja on tartuttanut uudelleen myös ihmisiä, jotka ovat jo sairastaneet covid-19-taudin. P1-variantti on levinnyt myös moniin muihin maihin.
Muunnoksen arvioidaan vaikuttaneen myös koronaan liitettyjen kuolemantapausten hurjaan nousuun viime kuukausina. Torstaina kirjattiin ennätykselliset 4 249 koronaan liitettyä kuolemantapausta, kertoo Johns Hopkins -yliopiston seuranta.
Uutistoimisto AP:n mukaan kuolemantapauksia on nyt keskimäärin noin 2 800 päivittäin, ja sama tahti joko jatkuu tai jopa nousee vielä ainakin pari viikkoa.
Brasiliassa kirjattiin maaliskuun aikana lähes 66 600 koronaan liittyvää kuolemaa. Vain kymmenessä maassa on koko pandemian aikana kirjattu niin paljon kuolemia kuin Brasiliassa yhdessä kuukaudessa.
Kaikkiaan koronavirukseen liitettyjä kuolemantapauksia on kirjattu 212 miljoonan asukkaan maassa noin 351 000, toiseksi eniten maailmassa Yhdysvaltojen jälkeen.
Brasiliassa kaksi rokoteannosta on saanut vajaat kolme prosenttia väestöstä. Kansalaiset ovat syyttäneet myös populistipresidentti Jair Bolsonaron vähättelevää ja kaoottista koronapolitiikkaa huonosta koronatilanteesta.
Lue myös:
Brasilian Bolsonaro uusii hallintoaan – kuusi ministeriä vaihtoon