Joskus parisuhteessa on kriisi, jossa joutuu palaamaan perusasioiden äärelle.
Silloin mielessä pyörii vaikeita kysymyksiä: Miksi oikein olemme yhdessä? Yhdistääkö meitä enää mikään? Vieläkö on tunteita? Pystymmekö sopimaan edes käytännön asioista?
Pahimmillaan joutuu tekemään listan plussista ja miinuksista miettiäkseen, kannattaako vielä yrittää.
Jotakin tämäntyyppistä Suomen viiden puolueen hallitus käy nyt läpi.
Erona joihinkin parisuhdekriiseihin on, että hallituspuolueista mikään ei varmasti ole lähdössä suinpäin uuteen suhteeseen, koska houkuttelevia vaihtoehtoja ei ole tarjolla.
Jo ennen riihtä keskusta uhkaili, että jos suhde ei muutu, ero tulee. Tätä muut puolueet eivät ole ottaneet tosissaan, koska keskusta on puhunut hallituksesta lähdöstä kaiken aikaa.
Kuka on hankala?
Neuvottelu alkoi keskiviikkona keskustan jurotuksella, sitten päästiin puheväleihin, ja nyt tilanne on kriisissä. Kriisissä joudutaan puhumaan uudestaan yhteisistä periaatteista. Siksi keskustan Annika Saarikko kantoi eilen hallitusneuvotteluihin painetun version hallitusohjelmasta.
Tänä aamuna tussahti julkisesti. Vihreiden Maria Ohisalo vuodatti medialle turhautumistaan keskustaan, joka tekee itse asioista hankalia ja valittaa, että asiat etenevät hitaasti. Saarikko oli kertonut myöhään eilen medialle neuvottelun etenevän hiiren askelin.
Periaatekeskustelu liittyy valtiontalouden isoon linjaan.
Suomessa hallitukset päättävät työnsä alussa, millaista talouslinjaa ne noudattavat. Tätä kutsutaan kehysmenettelyksi.
Sen jälkeen hallitukset yleensä yrittävät pysyä suunnitelmissaan. Koronakriisi ja sen takia otettu lisävelka kuitenkin sekoittivat Sanna Marinin (sd.) hallituksen suunnitelmat.
Onko se tuhlaamista, jos otetaan lisää velkaa?
Viime päivät hallitus on yrittänyt ratkaista, kuinka nopeasti sen pitäisi päästä takaisin alkuperäisiin suunnitelmiin menoista ja tuloista.
Keskustan mielestä nyt on kiire pelastaa tulevaisuus ja palata takaisin alkuperäisiin kehyksiin, joiden sisään valtion menot sullotaan. Muuten valtion velka kasvaa, ja jossain vaiheessa on pakko ruveta rajusti säästämään.
Kiire ei kuitenkaan ole niin kova, etteikö ensi vuonna hallitus voisi käyttää vajaan miljardin enemmän rahaa kuin se alunperin suunnitteli. Nämä ylimääräiset menot olisivat esimerkiksi Veikkauksen tuoton korvaamista, EU:n kohonneita maksuja ja keskustalle tärkeitä turvetuottajien tukemista ja teollisuuden sähköistämistä.
Jos ylitystä haluttaisiin pienentää, pitäisi jostain säästää, esimerkiksi sosiaaliturvan indeksejä leikkaamalla. Sitä edes keskusta ei halua tehdä.
Seuraavana vuonna, joka on eduskuntavaalivuosi, pitäisi keskustan mielestä päästä jo lähelle alkuperäistä suunnitelmaa. Suunnilleen samoilla linjoilla on RKP.
Muun hallituksen toiveilla on eri lähtökohdat. Kehyksiin palaamisella ei ole valtava kiire. Vasemmistopuolueet ja vihreät eivät halua pihistellä hyvinvoinnista. Se voisi kostautua sosiaalisina ongelmina, jotka näkyisivät myös taloudessa ja hidastaisivat Suomen toipumista.
Vasemmistopuolueissa enemmistö ei ole kovin huolissaan valtion velasta, sillä koronakriisissä kaikkien valtioiden velka on kasvanut, ja Suomen talous on selvinnyt kansainvälisesti vertaillen suhteellisen vähin vaurioin.
Menisitkö töihin, jos sinua kannustettaisiin kepillä?
Toinen periaatteellinen kiista liittyy siihen, miten työllisyyttä kasvatetaan. Vasemmisto ja vihreät luottavat, että kun koulutusta, hyvinvointia ja työllistymisen edellytyksiä parannetaan, se näkyy jossain vaiheessa työllisyyden kasvuna.
Keskustan mielestä niin sanotut kovat keinot tarvitaan näiden rinnalle. Siksi keskusta on puhunut ansisidonnaisen muuttamisesta niin, että työllisyyden pitkittyessä tuki pienenisi ja patistaisi töihin.
Paikallinen sopiminen taas siirtäisi sopimista yrityksiin, ja keskustan mukaan toisi uutta työtä.
Vasemmiston mielestä Suomen työllisyys tai talous ei ratkea leikkaamalla työttömyysturvaa. Se olisi kohtuutonta kriisissä työttömäksi joutuneille, vasemmistopuolueet perustelevat.
Lähtökohdat ovat siis kaukana toisistaan.
Kuinka monta päivää ja yötä pitää puhua?
Hallituspuolueet ovat ylipäänsä kummallinen kokoonpano, niinkuin koalitiot usein ovat.
Yhteenkuuluvaisuutta kokevat punavihreät – vasemmistoliitto, vihreät ja sosiaalidemokraatit. Sen päälle on kasattu sosiaalidemokraattien ja keskustan punamultayhteistyö. Ja viidentenä puolueena on RKP.
Tämä kokoonpano syntyi, koska hallitusta alunperin muodostanut Antti Rinne (sd.) arveli, että keskustan kanssa löytyy enemmän yhteistä kuin kokoomuksen kanssa.
Myös keskusta kokee yhä, että sen linja on lähempänä sosiaalidemokraatteja kuin kokoomuksen “leikkauslinjaa”. Mutta silti etäisyyttä näyttää talouspolitiikassa olevan yli turvavälin.
Vieraantumisen tunne keskustan ja vasemmistopuolueiden välillä on molemminpuolinen. Sosiaalidemokraateissa on jopa mietitty, kannattiko eduskuntavaalitappion jäljiltä lähes selvitystilassa oleva keskusta pakottaa mukaan.
Pääministerillä on kaksi vaihtoehtoa: Toinen on katsoa enemmän oikealle kohti keskustaa, vähemmän vasemmalle. Toinen on löytää taitavia kompromisseja. Tätä hän nyt yrittää.
Suhteen jatkamisen kannalta hyvä merkki on, että osapuolet neuvottelevat tosissaan. Muita hyviä vaihtoehtoja ei oikein ole.
Lue lisää: