Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Netanjahu uhoaa iskujen Gazaan jatkuvan: He maksavat raskaasti – Länsirannalla hyökätty sotilaita kohti, palestiinalaisia ammuttu

Israel on pommittanut Hamasin Gazan ja Israelin rajalle kaivamia tunneleita ja tuonut joukkojaan rajan lähelle. Viime yönä nähtiin tähän mennessä laajimmat pommitukset

Israel jatkaa Gazan pommittamista
  • STT
  • Jussi Nurminen

Gazan palestiinalaisalueen pohjois- ja itärajan tuntumassa asuvat ihmiset ovat ryhtyneet pakenemaan kodeistaan Israelin tekemien ilmaiskujen vuoksi ja pelätessään maajoukkojen tuloa. Israel on siirtänyt joukkojaan Gazan kaistan tuntumaan, mutta sotilaat eivät toistaiseksi ole ylittäneet maarajaa.

Israelin äärijärjestö Hamasin tunneleihin raja-alueilla kohdistamat iskut ovat saaneet asukkaat pakenemaan kohti Gazan kaupunkia. Perheet liikkuvat niin autoilla, aaseilla kuin jalkaisinkin kohti väliaikaissuojia.

– Istuimme lasten kanssa kotona, kun tykistö yhtäkkiä alkoi ampua joka suuntaan, Beit Lahiasta pakomatkalle lähtenyt Rewaa Marouf kertoo uutistoimisto Reutersille.

– Meillä ei ole enää mitään jäljellä, sanoo toinen Gazan pohjoisosan Beit Lahiasta lapsineen paennut nainen uutistoimisto AP:lle.

Pakeneva perhe. Etualalla lapsi miehen sylissä.
Palestiinalainen perhe pakeni Israelin ilmaiskuja perjantaina Gazan kaistaleen pohjoisosassa. Kuva: Mohammed Saber / EPA

Israelin puolella asukkaat ovat puolestaan joutuneet toistuvasti hakeutumaan suojaan Hamasin ja Islamilaisen jihadin Gazasta summittaisesti ampumilta raketeilta.

Pääministeri uhoaa iskujen Gazaan jatkuvan

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu sanoo, ettei Israelilla ole mitään aikeita lopettaa hyökkäyksiä äärijärjestö Hamasia vastaan Gazassa.

– He hyökkäsivät pääkaupunkiimme, he ampuivat raketteja kaupunkeihimme. He maksavat ja tulevat maksamaan siitä raskaasti. Tämä ei ole vielä loppu, Netanjahu uhosi perjantaina.

Myös Länsirannan palestiinalaisalueella on perjantaina ollut väkivaltaisuuksia. Israelin sotilaat ovat ampuneet Länsirannalla perjantain aikana kymmenen palestiinalaista, kertovat palestiinalaisviranomaiset.

Mies kivittää israelilaissotilaita liekehtivän katusulun takaa.
Palestiinalaismies kivitti perjantaina israelilaissotilaita Länsirannalla lähellä Jeniniä. Kuva: Alaa Badarneh / EPA

Ammutut olivat Israelin mukaan osallisina levottomuuksissa, joissa sotilaita on heitelty kivillä ja polttopulloilla. Ainakin yksi ammutuista yritti puukottaa israelilaissotilaita.

Israelin ja Libanonin rajalla kuoli perjantaina yksi libanonilainen, kun Israelin sotilaat avasivat tulen rajan yli pyrkineitä mielenosoittajia kohti. Hizbollahin mukaan kuollut nuorukainen oli sen jäsen.

Perjantai-iltana Israelin armeija ilmoitti, että Syyriasta on ammuttu raketteja kohti Israelia.

Viime yönä tähän mennessä laajimmat iskut

Israelin asevoimat teki viime päivien laajimman iskun Gazan kaistalle viime yönä, kun noin 160 ilmavoimien lentokonetta pommitti aluetta kohteenaan palestiinalaisen äärijärjestö Hamasin tukikohdat.

Asevoimat kertoo iskeneensä 150 kohteeseen Gazan kaistan pohjoisosiin. Ilmavoimien iskun lisäksi Gazan rajalla asemissa olleet Israelin maavoimien joukot ampuivat satoja ammuksia palestiinalaisten asuttamalle Gazan kaistalle.

Sotilaita seisomassa ajoneuvojen vieressä.
Israelin armeija on tuonut joukkojaan Gazan alueen rajalle. Kuva on otettu perjantaina 14. toukokuuta. Kuva: Abir Sultan / EPA

Asevoimien mukaan operaatio oli suunnattu Hamasia vastaan. Kansainvälisten medioiden mukaan ilmaiskuja on jatkettu päivän aikana sekä raketteja ammuttu alueella molemmin puolin rajaa.

Israelin asevoimat kertoo Twitterissä tehneensä iskuja useisiin Hamasin kohteisiin. Hamas on vastannut iskuihin ampumalla raketteja Israelin suuntaan.

Jo toista sataa kuollutta

Gazan terveysministeriön mukaan palestiinalaisia on kuollut viime päivien väkivaltaisuuksissa ja iskuissa pitkälti toista sataa, kertoo The Guardian -lehti. Kuolleista noin 30 on lapsia ja noin 20 naisia. Yli 800 on haavoittunut maanantaina kärjistyneen konfliktin aikana.

Pelastusmiehet tutkivat rakennuksen raunioita.
Pelastusmiehet tutkivat Israelin ilmaiskussa tuhoutuneen rakennuksen raunioita Gazan alueella sijaitsevassa Beit Lahiassa. Kuva on otettu torstaina 13. toukokuuta. Kuva: Mustafa Hassona / AOP

The Guardianin mukaan YK:n hätäaputoimisto on kertonut, että yli 200 kotia ja 24 koulua on tuhoutunut Gazassa viime päivien ilmaiskujen aikana. Mediatietojen mukaan Gazassa asuvat palestiinalaiset ovat paenneet kodeistaan väliaikaisiin suojiin.

Israel puolestaan kertoi perjantaina, että israelilaisia on kuollut yhteensä yhdeksän.

Lisää aiheesta:

Ulkoministeri Haavisto pitää Israelin ja palestiinalaisten konfliktia erittäin huolestuttavana: Tämän laajentuminen on riskinä

"Pikkusisko pelkää ja piirtää verta ja ruumiita", sanoo nuori nainen Gazasta – "Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin neutraloida Gaza", sanoo mies Ashdodista

Käyttääkö Hamas ihmiskilpiä, kuten Israel väittää? Yle listasi neljä kysymystä ja vastausta palestiinalaissiviilien tilanteesta Gazassa

Israel ilmoitti aloittaneensa maavoimien hyökkäyksen Gazaan, mutta perui ilmoituksen hetkeä myöhemmin: "Sekaannus kommunikaatiossa"

Israelin ja palestiinalaisten konflikti kiihtyy edelleen – Hamasin raketti-iskut ja Israelin ilmaiskut jatkuvat, Israelin lentoliikenne häiriytyi

Aloittaako Israel maahyökkäyksen Gazaan ja mitä sellaisesta seuraisi?

Kumiluodit lentävät ja satoja on loukkaantunut – mistä on kyse Itä-Jerusalemin kiihtyneissä levottomuuksissa?