Ihmisen ja syöpäsairauksien vuosituhansien mittaisessa taistelussa on jälleen tultu tienristeykseen.
Immunoterapia on syövän hoitomuoto, jossa ihmiskehon omat, terveet solut herätellään hyökkäämään syöpäkudosta vastaan.
Aiemmin kemoterapialla ja täsmälääkkeillä pystyttiin useimmiten vain ostamaan muutamia kuukausia elinaikaa. Uudet lääkkeet voivat jopa parantaa.
Kaikkia uudetkaan hoidot eivät paranna, mutta immunoterapia on auttanut merkittävästi noin 10–20 prosenttia potilaista.
Tulokset valtameren takaa Yhdysvalloista ovat vahvistaneet uskoa entisestään. Niissä syövissä, joita immunoterapialla voidaan hoitaa, on nähty useiden prosenttien lasku kuolleisuudessa.
Helsingin yliopiston Cancer IO -hankkeen tutkimusjohtaja, professori Juha Klefström tuntee syöpälääkkeiden historian.
Hänen suurimpia huolenaiheitaan syöpätutkimuksessa on se, että aiempien pettymysten tuoma epäily jarruttaisi uuteen siirtymistä.
– Jos lääkkeiden vaikutus oli ennen minimaalinen tai vaihteleva, on se kääntymässä selkeäksi tekijäksi. Suomen pitää olla hereillä tässä muutoksessa, muuten voimme pudota kyydistä.
Suomalainen syövänhoito on ollut monella tapaa menestystarina: 2000-luvulla syöpään sairastuneiden keskimääräinen viiden vuoden elossaololuku on parantunut useillä prosenttiyksiköillä.
Vuonna 2018 Suomi listattiin maailman kahdeksan parhaan maan joukkoon, kun syövän kanssa selvinneiden osuuksia mitattiin.
– Olemme kuitenkin jääneet pahasti jälkeen immunoterapian käyttöönotosta sairaaloissa, se on suorastaan häpeällistä, Klefström sanoo.
Klefströmin mukaan heikko profiili ja näkyvyys syövänhoidossa, jos näin pääsisi tulevaisuudessa käymään, tarkoittaisi laimeaa kiinnostusta Suomea kohtaan terveydenalan investoinneissa ja kliinisissä lääketestauksissa.
Suomalaisilla syöpäpotilailla olisi tällöin mahdollisuus saada uusimpia lääkkeitä vasta huomattavalla viiveellä.
Uusien hoitojen hinnat uhkaavat julkista terveydenhuoltoa
2010-luvun alussa syövästä aiheutuvat kustannukset nousivat noin kolme prosenttia vuodessa. Vuosikymmenen puolivälissä yhteiskunnalle vuosittain koituvat kustannukset ylittivät yli miljardin euron rajan.
Kun hoidot kallistuvat ja väki vanhenee, nousee huoleksi se, milloin julkisen terveydenhuollon maissa saavutetaan sellainen kipupiste, jonka jälkeen uusimpia ja toimivimpia hoitoja ei voida antaa syöpäpotilaille.
Laatupainotetun elinvuoden arvo on yksi terveyshyötyä kuvaavista mittareista. Suhteutettuna bruttokansantuotteeseen se on Suomessa jotain 40 000 ja 100 000 euron väliltä.
Laatupainotettua elinvuotta voidaan pitää eräänlaisena mittarina hoitojen kipukynnyksestä.
– Nyt immuunihoitojen hinnat ovat lähempänä 200 000 euroa. Varsinkin yhdistelmähoidoissa ollaan jo varmasti kipukynnyksen yläpuolella, Klefström sanoo.
Etenkin soluterapioissa lupaukset ovat valtavia, mutta lupausten kylkiäisinä tulee valtava hinta. Lääke voi hoitokustannukset mukaan lukien maksaa jopa 500 000 euroa annokselta.
Klefström kertoi Yliopisto-lehden artikkelissa syöpälääkkeiden hintojen nousseen sille tasolle, ettei mikään julkinen terveydenhuoltojärjestelmä enää kohta kestä sitä.
Kun kalliit, mutta tehokkaat lääkkeet valtaavat alaa syövänhoidossa, voivat myös alueelliset erot korostua. Nykyisessä lääkkeiden monikanavarahoituksessa sairaalalääkkeet kustannetaan kuntien pussista.
Voisivatko vakuutukset ja julkinen terveydenhuolto kulkea rinnakkain?
Entäpä, jos osa kustannuksista katettaisiin terveysvakuutuksilla? Työpaikat voisivat houkutella työntekijöitä syöpävakuutuksilla, jotka kattaisivat kalliiden hoitojen kulut.
Jos henkilö ei tiukkojen vakuutusehtojen tai työttömyyden takia saisikaan vakuutusturvaa, pääsisi hän julkiselle puolelle ja saisi edelleen hyvän terveydenhuollon.
– Lienee kuitenkin sinisilmäistä ajatella, että meillä voisi kovinkaan pitkään olla kahta toimivaa järjestelmää päällekkäin. Tilanne olisi sellainen, että julkinen terveydenhuolto rapautuisi väkisin, Klefström toteaa.
Kallista julkista syöpäterveydenhuoltoa olisi kannattamatonta ylläpitää, jos valtaosa suomalaisista saisi vakuutuksen työpaikan kautta.
Hoitokulttuurin muutos kohdistuisi Klefströmin mukaan rajuiten kaikista vähäosaisimpiin. Työttömät ja varattomat jäisivät rapautuneen julkisen sektorin armoille, kun hyvintyöllistetyt ja varakkaat voisivat ostaa jopa parantumisen.
Yhdysvalloissa terveydenhuolto toimii vakuutuspohjaisesti. Monille se voi tarkoittaa sitä, että sairastuminen vie kaiken.
– Jos vakuutus ei korvaa, olet todellisissa vaikeuksissa. Yksi suuria henkilökohtaisen konkurssin syitä Yhdysvalloissa on syöpä, Klefström sanoo.
Suomessa kaivataan nyt kiireesti uusia ideoita, joilla hoitojen hintakehitys voidaan katkaista ennen kuin ihmisarvosta joudutaan tinkimään.
– Joko pitää valita, ettei ole tasa-arvoa tai sitten pitää kiinni tästä suomalaisesta hyvinvointimallista. Meidän pitää nyt valita tiemme.
Tieteen tukeminen voisi ratkaista ongelman
Klefström jakaa lääkekehityksen kolmeen osioon, joista jokainen vaikuttaa valmisteen lopulliseen hintaan.
Ensimmäisessä vaiheessa uusi lääkeaihio keksitään. Tutkimuksia tehdään yliopistoissa ja erikoistuneissa startup-yrityksissä.
Klefströmin arvion mukaan noin 40 prosenttia lääkekehityksen hinnasta tulee alkutaipaleella, johon voi olla vaikea vaikuttaa muulla tavoin kuin yleisesti tukemalla suomalaista lääketutkimusta.
Seuraavassa vaiheessa lääkettä lähdetään testaamaan. Kliinistä tutkimusta tehdään kolmessa vaiheessa eli faasissa: ensin kymmenillä potilailla, sitten sadoilla ja lopulta tuhansilla.
Noin 60 prosenttia lääkekehittämisen hinnasta muodostuu näistä myöhemmistä tutkimuksista. Kehityksen hintaan ei ole laskettu mukaan lääkeyritysten katteita.
Immuunihoidoissa käytetään monimutkaisia lääkkeitä, jotka vaativat valtavan määrän tutkimusta ennen kuin lupaavasta aihiosta tulee valmis lääke.
Kolmas vaihe on se, että lääke hyväksytään myyntiin, mutta senkin jälkeen valmisteen toimivuutta pitää seurata. Tässä vaiheessa kaivataan paljon dataa – arkielämän tietoa, jota voitaisiin tuottaa yhteiskunnan varoin.
Klefströmin mukaan yhteiskunta voisikin laskea lääkeaineen hintaa osallistumalla tutkimuksiin aiempaa ahkerammin.
– Julkisen tutkimuksen olisi syytä ottaa suurempaa vastuuta lääketutkimuksesta ja edellyttää, että tämä veroeuroilla ja säätiötuilla maksettu tutkimuspanostus näkyisi myös lääkkeen lopullisessa hinnassa suomalaisille potilaille.
Löytyisikö Suomen valtti uudenlaisesta tutkimusympäristöstä?
Kyse on siis siitä, kuka kliinisen tutkimuksen maksaa. Tämä vaatisi sopimusta, jossa määritellään yhteiskunnalle ja lääkeyrityksille omat vastuunsa kehitystyöstä. Jos tutkimuskuluja vieritetään pois lääkeyrityksiltä, pitäisi sen keventää lääkkeen hintaa.
Vaikka immuunihoidot ovat kalliita, Klefström ei lähtisi syyttämään lääkeyrityksiä silkasta ahneudesta.
– Myös lääkeyritykset ovat kiinnostuneita keinoista, joilla hintaa saadaan tiputettua. Eivät ne halua tilanteeseen, jossa hinta nousee niin korkeaksi, ettei kukaan voi käyttää lääkkeitä.
Klefströmin visiossa tutkimuksen lisääminen ja tutkimusbyrokratian keventäminen loisi Suomesta kuin testilaboratorion, jonne lääkeyritysten olisi houkuttelevaa tuoda aihioitaan tarkempiin tutkimuksiin.
– Voisimme ajatella, että lääkkeet otetaan testaukseen Suomessa jo heti siinä vaiheessa, kun riittävä näyttö lääkkeen turvallisuudesta on olemassa. Kansallinen syöpäkeskus eli FICAN sopii hyvin tällaiseksi testilaboratorioksi.
Signaalia lääkkeen toimivuudesta haettaisiin jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Raskaista kolmivaiheisista tutkimuksista voitaisiin siirtyä nopeammin kohti käytännön hoitotyötä.
Testaus tapahtuisi yhteistyössä niin, että lääkeyritykset tarjoaisivat lääkkeet siihen saakka, kunnes tehoja näyttäisi löytyvän.
– Tämä olisi täydellinen win–win-tilanne sekä potilaalle että tutkimusorganisaatiolle.
Kokeelliset hoidot voisivat tuoda vielä yhden oljenkorren potilaalle, jota siihenastinen lääketiede ei ole voinut auttaa.
"Kannattaa kysyä viimeisiä kuukausiaan elävältä syöpäpotilaalta. Ottaako hän lääkkeen, joka voi vaikuttaa suotuisasti, vaikkei sitä tunnettaisikaan vielä täydellisesti?"
Juha Klefström
Mutta kannattako meidän lähteä tarjoamaan hoitoja, joissa voi olla isoja riskejä? Tämän kysymyksen Klefström on kuullut usein.
– Kannattaa kysyä sitä viimeisiä kuukausiaan elävältä syöpäpotilaalta. Ottaako hän lääkkeen, joka voi vaikuttaa suotuisasti, vaikkei sitä tunnettaisikaan vielä täydellisesti?
Uudet lääkkeet ovat tuoneet syövänhoidon uuden murroksen, johon Suomi ei ole vielä päässyt kunnolla mukaan.
Klefströmin mukaan Suomi on jäänyt immuunihoitojen käyttöönotossa kauas pohjoismaisesta viitekehyksestä. Norja, Ruotsi ja Tanska ovat huomattavasti meitä edellä.
Tilastojen perusteella Suomi painii tällä hetkellä samassa sarjassa kuin Romania, Liettua ja Puola.
Lue myös:
Syöpähoito on mullistumassa – elimistö voi itse tuhota syöpäkasvaimia