Vanhemmilla oli tässä iässä oma talo ja iso piha. Meillä on lasikuitutapetilla vuorattu vuokraluukku ja haave omistusasunnosta.
Vuosikymmenien ajan omistusasunto on naulannut sukupolven toisensa perään osaksi suomalaista hyväosaisuutta. Moni kolmekymppinen unelmoi juuri nyt omasta kodista. Siis me, jotka vielä muutama vuosi sitten podimme juurettomuutta ja käytimme rahamme halpoihin lentoihin, kunnes aloimme tuntea lentohäpeää.
On koettu reppureissut, saatu töitä ja kerätty säästöjä. Ajatus asettumisesta on alkanut kutkuttaa.
Silti vain alle puolet ikäisistäni ikäisistäni asuu omistusasunnossa. Se ei johdu siitä, että rakastaisimme kaikki vuokra-asumisen helppoutta.
Se johtuu siitä, että omistusasunnot karkaavat meiltä.
Elämme nollakorkojen aikaa. Näinä maagisina aikoina voisi olla hyvä hetki ostaa oma asunto.
Vertailun vuoksi: Ne vanhemmat, jotka 1980-luvun lopulla hankkivat asuntonsa, saattoivat maksaa laman myllerryksessä kaksinumeroisia korkoja.
Nuorten aikuisten palkkakehitys kuitenkin junnaa. On määräaikaisuuksia, keikkatöitä, lomautusta ja pakkoyrittäjyyttä. Kun siinä aallokossa alkaa katsella asuntoja, kurkkua kuristaa.
Hinnat kohoavat, kilpailu asunnoista on kovaa ja sijoittajat kahmivat parhaita paloja päältä.
Moni meistäkin muistaa, miltä taantuma tuntuu. Lapsuudessa se näkyi repaleisina, kierrätettyinä koulukirjoina ja nuoruudessa yt-uutisina.
Puhumattakaan siitä, että monet ikäiseni hakevat omistusasuntoa yksin. Ei välttämättä ole puolisoa jakamassa arjen kuluja. Kuinka sitä saisi yksin säästettyä omarahoitusosuuden ja löytäisi kohtuullisen asunnon, johon pankki suostuisi myöntämään lainan?
Monille oma asunto onkin alkanut tuntua kaukaiselta haaveelta. Kasvukeskuksissa vuokrat haukkaavat ison osan tuloista, joten asuntosäästöjen kerryttäminen on hidasta ja joillekin lähes mahdotonta.
Tunnistan myös, miten historian pelot kutittelevat sukupolveni hermoratoja. Liian isoa lainaa ei tee mieli ottaa.
Moni meistäkin muistaa, miltä taantuma tuntuu. Lapsuudessa se näkyi repaleisina, kierrätettyinä koulukirjoina ja nuoruudessa yt-uutisina.
Entä jos se tapahtuu uudestaan? Jos nollakorot alkavakin kasvaa juuri sillä hetkellä, kun on kantanut muuttolaatikon sisään?
Tasaisin väliajoin meitä muistutetaan, että kohta varmaan joku kupla räjähtää jossain ja lirissä ollaan.
Olemme asuntomarkkinoiden häviäjiä. Jotenkin ei yllätä. Ensin meiltä meni toivo eläkkeistä ja tulokehitys. Nyt sitten tämäkin vielä.
Jotkut jaksavat ihmetellä,pakkoko sinne kalliiseen Helsinkiin on tunkea. Ainahan voi muuttaa vaikka Keravalle.
On kriisin paikka, jos ensimmäiset kodit jäävät kokonaan ostamatta.
En usko, etteikö kolmekymppisille kelpaisi muutkin asuinalueet kuin Helsingin ydinkeskusta. Mutta siitä pitäisi huolestua, jos edes keskituloisilla aikuisilla ei ole enää mahdollisuutta ostaa asuntoa kaupungista.
Jokainen uusi asunnonostaja pitää asuntomarkkinat elossa. Sekin on kriisin paikka, jos ensimmäiset kodit jäävät kokonaan ostamatta.
Tähän on jossain määrin jo havahduttu. Ensiasunnon ostajille suunnattujen asp-lainojen enimmäismäärää korotettiin kuluvan vuoden keväänä. Summat laahasivat jo pahasti hintakehityksestä jäljessä.
Pientä hikoilua kämmeniin aiheuttaa Suomen Pankki, joka taannoin jyrähti kotitalouksien massiivisista veloista ja ehdotti velkakattoa. Ehdotuksen mukaan kotitaloudella saisi olla velkaa viiden vuoden bruttotulojen verran.
Asiantuntija arvioivat, että velkakatto kolahtaa pienituloisiin ja yksinasuviin. Monen kolmekymppisen asuntounelma voi murentua.
Mutta antaa tulla vaan, jos sillä kansantalous pelastuu. Kyllä tähän arkkuun nauloja mahtuu.
Mitä meille tapahtuu, kun emme yrityksestä huolimatta pääse omistusasuntoihin kiinni? Ja onko sillä lopulta väliä? Tarvitseeko kaikkien omistaa seiniä?
Harmi, ettei pörssiosakkeeseen voi muuttaa asumaan.
Ikäiseni etsivät varallisuutta muualtakin. Se joka pystyy, kartuttaa säästöjään sijoittamalla pörssiin tai pienpanimoihin.
Harmi, ettei pörssiosakkeeseen voi muuttaa asumaan. Eikä kai pienpanimoonkaan.
Siinä se pieni ero onkin. Ensiasunto ei ole pelkkä sijoitus.
Onneksi kuulen välillä ilouutisia lähipiiristä. Silloin tällöin joku toteuttaa haaveen, löytää kodin ja ostaa sen. Ihme ja kumma, niinkin voi vielä käydä.
Laura Hallamaa
Kirjoittaja on Turussa asuva vapaa toimittaja, joka on kuluneen vuoden aikana säästänyt raivoisasti omaa kotia varten. Yli kymmenen prosenttia tämänkin kolumnin tuomasta tulosta ohjautuu asuntosäästötilille.
Kolumnista voi keskustella 25.6. klo 23:00 asti.