Maailman ilmastopäästöjen tulisi vähentyä tämän vuosikymmenen aikana lähes puolella, jotta vakavalta ilmastonmuutokselta vältyttäisiin, mutta päästöt eivät tällä menolla ole vähenemässä lainkaan, ilmenee uudesta YK-raportista.
YK:n pääsihteeri Antonio Guterres esitteli raportin Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin isännöimässä etäkokouksessa, johon osallistui joukko maailman suurimpien talousmahtien johtajia.
Raporttiin oli koottu YK:n 191 jäsenmaan päättämiä toimia ilmastopäästöjen vähentämiseksi. Raportti päätyy johtopäätökseen, että vuoteen 2030 mennessä globaalien ilmastopäästöjen määrä kasvaa vuoden 2010 tasosta 16 prosenttia.
Pariisin ilmastosopimuksen mukaan maapallon ilmaston lämpeneminen pitää saada pysäytettyä kahteen asteeseen, ja mieluummin mahdollisimman lähelle 1,5 astetta. Tähän mennessä lämpeneminen on edennyt 1,1 astetta teollistumista edeltävään aikaan verrattuna.
Raportin mukaan tätä menoa ilmasto lämpenisi vuosisadan loppuun mennessä 2,7 astetta.
– Maailma on katastrofaalisella tiellä kohti 2,7 asteen lämpenemistä, Guterres sanoi kokouksessa.
– Epäonnistuminen [kahden asteen] tavoitteen saavuttamisessa mitataan massiivisella ihmishenkien ja ihmisyhteisöjen menetyksellä, hän jatkoi.
Lupauksia on, mutta ei päätöksiä
Raportin mukaan tähän mennessä 113 maata on tehnyt sitovia päätöksiä (Nationally Determined Contributions, NDC) päästövähennyksistä. Nämä maat vähentävät päästöjään yhteensä 12 prosenttia tämän vuosikymmenen aikana.
Raportti heijastelee ilmastopäästöistä tehtyjen päätösten reaalista tilannetta. Esimerkiksi Kiina, joka on luvannut olla päästöneutraali vuonna 2060, ei ole kertonut mistään konkreettisista toimista päästöjensä vähentämiseksi. Siksi raporttiin ei ole merkitty mitään toimia sen osalle. Kiina on maailman suurin ilmastopäästöjen aiheuttaja.
Brasilia ja Meksiko ovat viime aikoina vetäneet päästöleikkauslupauksia takaisin.
YK toivoo nyt, että päätöksiä tehtäisiin vielä ennen marraskuussa Skotlannin Glasgow'ssa järjestettävää ilmastokokousta.
– Maailman johtajien on nyt syytä käydä tiukka keskustelu, jota ei hallitsisi vain täysin laillinen halu suojella kansallisia etuja, vaan mukana tulisi olla yhtä lailla tärkeä tavoite tukea ihmiskunnan hyvinvointia, totesi kokouksessa YK:n ilmastojohtaja Patricia Espinosa.
Joe Bidenin johtamaan kokoukseen eivät osallistuneet esimerkiksi Kiinan johtaja Xi Jinping, eivätkä myöskään Intian ja Brasilian päämiehet.
Biden itse painotti, ettei päästöjen vähentämisessä ole aikaa hukattavaksi. Hän esitteli Yhdysvaltain ja EU:n yhteisen tavoitteen vähentää tällä vuosikymmenellä metaanipäästöjä 30 prosenttia vuoden 2020 tasosta. Metaani on kasvihuonekaasu, joka lämmittää ilmastoa noin 20 kertaa voimakkaammin kuin hiilidioksidi.