Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Presidentti Niinistö YK:ssa: "Edessämme on maailmanlaajuinen ilmastohätätila" – Ylen kirjeenvaihtaja tiivistää videolla puheen keskeisen sisällön

Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka tiivistää videolla Niinistön puheen annin.

Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Iida Tikka tiivistää Niinistön puheen annin.
  • Yle–STT

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö peräänkuulutti yöllä Suomen aikaa YK:ssa pitämässään puheessaan maailmanlaajuista yhteistyötä, jotta koronapandemia saataisiin loppumaan.

Presidentti painotti, että terveysturvallisuutta ei pidä ajatella vain kansalliselta pohjalta.

– Tieteellinen yhteisö on tässä asiassa näyttänyt parempaa esimerkkiä kuin hallitukset.

Niinistön mukaan jo yli puolitoista vuotta kestänyt pandemia on osoittanut, että kun ”huoli on tarpeeksi suuri, pystymme ennennäkemättömiin suorituksiin. ”

– Hyvin lyhyessä ajassa olemme kaikki muuttaneet käyttäytymistämme paljon äärimmäisemmin keinoin kuin olisimme voineet koskaan aiemmin kuvitellakaan. Mikä olisi riittävä varoitusmerkki, joka saisi meidät tekemään saman planeettamme terveyden eteen?

"Edessä on maailmanlaajuinen ilmastohätä"

Presidentti peräänkuulutti entistä kunnianhimoisempia päästövähennyssuunnitelmia ja patisti nopeuttamaan käynnissä olevaa siirtymistä fossiilisten polttoaineiden käytöstä muihin energiamuotoihin.

– Ei ole liioiteltua todeta, että meillä on edessämme maailmanlaajuinen ilmastohätätila.

Niinistä totesi, ettei YK:ssa tullut esiin kovin paljon konkreettista, mutta monet toistivat, että jotain pitää tehdä.

Presidentti otti puheessaan kantaa myös muun muassa Afganistanin dramaattisiin tapahtumiin. Hän piti erittäin tärkeänä, että maat tekevät yhteistyötä taatakseen humanitaarisen avun perille menon Afganistanin väestölle.

– Tavoite, josta kansainvälisen yhteisön on pidettävä ehdottomasti kiinni, on tämä: Afganistanin naisia ja tyttöjä ei saa unohtaa tai häivyttää näkymättömiin.

Euroopassa noussut kysymyksiä USA:n roolista Afganistanissa

Lehdistötilaisuudessa suomalaiselle medialle Niinistö vastasi Ylen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajan Iida Tikan kysymykseen Euroopan ja Yhdysvaltain suhteesta.

Afganistanista vetäytymisen kaoottisuus ja Ranskan sukellusvenekauppojen kariutuminen Australian kanssa on aiheuttanut paljon keskustelua.

Miten arvioisitte tällä hetkellä Yhdysvaltojen luotettavuutta EU-kumppanina?

– Kieltämättä Afganistanista poistuminen ei ollut ihan selkeästi järjestäytynyttä.

Australia perui viime viikolla sukellusvenekaupat Ranskan kanssa ja ostaa sukellusveneet Yhdysvalloista.

– Tällaisia aiheita syntyy aina silloin tällöin. Ne puhuttavat isollakin äänellä jonkun aikaa, mutta veikkaan että pikku hiljaa keskustelujen kautta päästään edes jonkun näköiseen yhteisymmärrykseen tai rauhallisempaan tilanteeseen.

– Totta on, että Euroopassa on noussut kysymyksiä siitä, että mikä Yhdysvaltojen rooli Afganistanissa oli. Erityisesti Ranskassa sitä kysellään kovasti. Uskon, että keskustelun kautta tämä kyllä laimenee, presidentti Niinistö sanoi.