Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
VYŠNEVE/DYMER Alkukesän värit ovat epätodellisen kirkkaita. Hiljaisella kylätiellä elämästä muistuttavat vain pesiään rakentavat haikarat ja talojen edessä penkeillä notkuvat vanhukset.
Täältä jostain pitäisi löytää Natalija.
Koputamme muutamalle ovelle ja pian tärppää: käy ilmi, että Natalija on parin talon päässä anoppinsa luona.
Puoli tuntia myöhemmin Natalija Herasymenko ja hänen anoppinsa Vira Maslak istuvat tuvassa. On perhejuhla, ja koko suku on kutsuttu lounaalle.
Kaikki ovat paikalla paitsi Andri.
Sotilaat kyselivät äidiltä Andrin menneisyydestä. Mies oli aiemmin taistellut Donbassissa Itä-Ukrainassa, mutta viimeiset vuodet hän oli elänyt arkea kotonaan.
Äidin mukaan venäläiset tiesivät selvästi, ketä he etsivät. Mutta Andri ei ollut paikalla.
Sadan metrin päässä Andrin kotitalolla sotilaat käskivät Natalian ja tyttäret talon taakse. Andri vietiin ulos etuovesta.
Sen jälkeen häntä ei ole nähty.
Suuri määrä ihmisiä on kadonnut eri puolilla Ukrainaa sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan. Osan voi olettaa kuolleen taisteluiden seurauksena, mutta venäläissotilaat ovat myös kaapanneet ihmisiä vangiksi.
Tarkkoja lukuja tällaisista tapauksista on mahdotonta saada, sillä miehitetyillä alueilla tilanne on kaoottinen. Tapauksia on päästy tutkimaan lähinnä Pohjois-Ukrainassa ja Kiovan seudulla, mistä venäläisjoukot vetäytyivät huhtikuussa.
Ihmisoikeusjärjestöt ja viranomaiset keräävät katoamistapauksista todisteita. Jos ihminen vangitaan ilman syytä tai kaapataan, kyse voi olla sotarikoksesta.
Washington Postin mukaan Ukrainan hallituksen tiedossa on yli 700 tapausta, joissa ihmisen vapaus on riistetty. Yksi tilastoitu tapaus voi koskea useaa ihmistä. Myös YK:n ihmisoikeustarkkailijat ovat raportoineet sieppauksista.
Kaiken kaikkiaan toukokuun loppuun mennessä Ukrainan poliisin tilastoissa oli yli 6 000 kadonneeksi ilmoitettua. Asiantuntijat ja ihmisoikeusjärjestöt uskovat, että todelliset luvut ovat huomattavasti korkeampia.
Venäjä on myös siirtänyt vankeja rajan yli. Osa on joutunut aluksi niin kutsutuille suodatusleireille.
Venäjä on kiistänyt suodatusleirit ja sieppaukset.
Andrin kotikylä sijaitsee Pohjois-Ukrainassa lähellä Valko-Venäjän rajaa.
Se on vain parin kilometrin päässä tiestä, jota pitkin Venäjän sotajoukot vyöryivät Ukrainaan helmikuun 24. päivä alkaen. Tie johtaa Tšernihivin kaupunkiin ja siitä kohti Kiovaa.
Venäjän joukot asettuivat viereisen Vyšneven kylän koululle ja toivat pelloille raskasta sotakalustoa. Osa Tšernihiviin suuntautuneesta tulesta ammuttiin täältä.
Soratie koululle on kuoppainen. Kivisen rakennuksen kellariin johtavat ovet ovat auki. Portaikon päässä avautuu sokkeloinen tila.
Perhe uskoo, että Andrikin tuotiin koululle.
Kun perhe kävi katoamisen jälkeen koululla kyselemässä Andrin perään, venäläissotilaat sanoivat, että hänet oli siirretty muualle kuulusteltavaksi.
Pian tämän jälkeen venäläiset lähtivät.
– Ehkä hänetkin vietiin, äiti pohtii.
Katoamiset terrorisoivat yhteisöjä ja traumatisoivat kadonneiden läheisiä. Asiantuntijoiden mukaan kyse on järjestelmällisestä sodankäynnistä.
Perheet eivät silti luovu toivosta. Moni etsii rakkaitaan erilaisilla internetin palstoilla ja keskusteluryhmissä.
Ukraina ja Venäjä ovat vaihtaneet sotavankeja, mutta kadonneen nimen voi lisätä sille vain, jos hänen tiedetään olevan elossa ja Venäjällä. Ylipäätään apua etsintöihin on tarjolla vähän.
Kadonneista perheenjäsenistä kuulee Ukrainassa kaikkialla, missä venäläiset ovat olleet.
Kiovan pohjoispuolella, 70 kilometriä Vyšnevestä länteen sijaitseva Dymer oli miehitettynä kuukauden. Kaupungin kohtalo on samaa sarjaa paremmin tunnettujen Butšan ja Irpinin kanssa. Tuhoa, surua, kuolemaa ja kadonneita.
Aluehallinnon työntekijä Svitlana Denisova tulee ulos kaupungintalolta kädessään lista. Siihen on kirjattu 47 nimeä. Kaikki listatut katosivat keväällä Dymerin alueella.
He ovat aivan tavallisia ihmisiä, joista moni lähti ulos asioille ja katosi sille tielleen.
Kun miehittäjät vetäytyivät, kaupungin viranomaiset alkoivat kerätä listaa kadonneista.
Kuka katosi, missä hänet nähtiin viimeksi, kuka häntä etsii. Suurin osa listalla olevista on nuoria miehiä.
– Joukossa on vapaaehtoisia, jotka jakoivat ruokaa muille. Vaikuttaa siltä, että miehittäjät veivät kaikki, jotka sattuivat tulemaan vastaan, Denisova sanoo.
Muutama listatuista on päässyt vapaaksi, mutta he ovat olleet haluttomia puhumaan. Myös Ukrainan viranomaiset saattavat vaieta tapauksista omista syistään.
Tiedetään, että Dymerissä vankeja pidettiin ainakin paikallisella ikkunatehtaalla. Siellä olleet ovat kertoneet vankien raa'asta kohtelusta, väkivallasta ja kuulusteluista.
Alamme soittaa listaa läpi.
Ei vastausta.
En halua puhua.
Hän on kadonnut, ei ole muuta sanottavaa.
Osa ihmisistä kertoo enemmän.
Muutamalla on lähes varma tieto siitä, että kadonnut on päätynyt Venäjälle. Tällainen tapaus on esimerkiksi listan numero 37. Hänen sukulaisensa on saanut tiedon samasta vankilasta vapautuneelta ukrainalaiselta.
Lopulta puhelimeen vastaa Olha Švadtšenko. Hän asuu lähellä ja on valmis puhumaan.
Švadtšenko päästä meidät aidatulle pihamaalle. Alkaa olla ilta ja hyttysiä.
Perheen isä Serhi katosi, kun hän lähti rekisteröitymään Dymerin kaupungintalolle ruoka-avustuksia varten.
Venäläissotilaiden kerrotaan etsivän ukrainalaisilta tatuointeja ja aseen jättämiä jälkiä.
Švadtšenkon mukaan hänen miehellään ei ollut kumpaakaan. Serhi oli siviilivaatteissa. Hän lähti matkaan kahden ystävänsä kanssa.
Venäläiset vetäytyivät Dymeristä pian sen jälkeen, kun Serhi katosi.
– Minulla on vain epäilyksiä. Puhutaan, että ihmisiä viedään Venäjälle. Ehkä hän on siellä vankina, Švadtšenko sanoo.
Miehen silmät oli sidottu koko vankeusajan, mutta hän sanoi Anatolille tunnistaneensa paikan katon kuvioinnista. Hän pystyi näkemään katon siteen raosta.
Kertomus ei ole ainoa laatuaan. Samassa paikassa pidettiin vankina kolmea veljestä, joiden tarina on ollut esillä mediassa.
Myös veljekset haettiin kotoa. Silmät sidottiin. Heidät siirrettiin suureen halliin, jossa pidettiin muitakin vankeja. Sotilaat kuulustelivat heitä kolme päivää. Sen jälkeen heidät vietiin metsän laitaan.
Sotilaat ampuivat ja hautasivat kaikki kolme. Mutta yksi veljeksistä selvisi.
Oliko myös Andri sahalla? Kukaan ei voi tietää varmaksi.
Se tiedetään, että venäläiset etsivät lähikylissä tiettyjä ukrainalaisia ja vangitsivat heidät, jotka saivat kiinni. Eri puolilla Ukrainaa on etsitty erityisesti sotilastaustaisia ihmisiä.
Ukrainan hallituksen mukaan Venäjän joukot ovat kidnapanneet järjestelmällisesti myös ukrainalaissotilaiden perheenjäseniä miehitetyillä alueilla.
Osa vangeista on päästetty myöhemmin vapaaksi, kuten maanviljelijä Juri Illienko. Hänetkin haettiin kotoaan.
Emme löydä Illienkoa, mutta jätämme numeron hänen naapureilleen. Myöhemmin Illienko soittaa takaisin.
Hän kertoo, että aluksi venäläiset käskivät hänen kaivamaan itselleen haudan. He ampuivat kohti, mutta kuolettavaa laukausta ei tullut.
Illienko ei koskaan saanut tietää, missä häntä pidettiin. Luultavasti lähellä kotikylää, sillä paikka tuntui tutulta vaikka venäläissotilaat olivat sitoneet hänen silmänsä.
Jostain kuului kanan kotkotusta, hän kertoo.
Illienko epäilee, että joku kylällä ei pitänyt hänestä ja usutti sotilaat hänen kotiinsa. Venäläisten on kerrottu käyttävän hyväkseen huono-osaisia, kuten alkoholisteja ja narkomaaneja. Heidät voi saada kertomaan muiden menneisyydestä.
Lopuksi Anatoli johdattaa meidän sahan viereiselle pellolle.
Portin pielessä lojuu tyhjiä ohjuslaatikoita. Tien reunaan on kaivettu juoksuhautojen verkosto.
Täältä venäläiset moukaroivat läheistä Tšernihivin kaupunkia viikkojen ajan.
Sahalta löydettiin myös yksi tunnistamaton ruumis, jonka sormessa oli sormus.
Se ei ollut Andrin.
Lue myös:
Yle seurasi mukana, kun Puolassa kerättiin todisteita Venäjän sotarikoksista