Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Hallinto-oikeus: Hattula irtisanoi lainvastaisesti – vt. kunnanjohtaja: "Tämä kaatui muotoseikkaan"

Hattulan kunnan teknisen johtajan Juha Prittisen ja rakennustarkastaja Jorma Immosen irtisanominen helmikuussa 2021 oli laiton. Hallinto-oikeus katsoi, että irtisanottuja ei kuultu ennen irtisanomista.

Hattulan kaavoituspäällikkö Juha Prittinen
Hattulan kunnan teknisenä johtajana toimineen Juha Prittisen irtisanominen oli laiton, toteaa Hämeenlinnan hallinto-oikeus. Kuva: Timo Leponiemi / Yle
  • Timo Leponiemi

Hämeenlinnan hallinto-oikeus katsoo, että Juha Prittiselle ja Jorma Immoselle ei annettu lain mukaista mahdollisuutta tulla kuulluksi irtisanomisestaan. Näin ollen elinvoimalautakunnan päätös syntyi kuulemisen laiminlyönnin vuoksi virheellisessä järjestyksessä.

Hallinto-oikeus toteaa, että irtisanomiset tapahtuivat virheellisessä järjestyksessä, eikä sen vuoksi sillä ole tarvetta lausua muista valitusperusteista.

Ei kuultu lain edellyttämällä tavalla

Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain mukaan ennen irtisanomista viranhaltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi virkasuhteen päättämisen syistä perusteluineen. Irtisanominen tehtiin elinvoimalautakunnassa 23.2.2021 kokouksessa, mutta esitys irtisanomisesta tehtiin vasta kokouksessa.

Vaikka Prittistä oli kuultu kahdesti ennen kokousta, kummankaan kuulemistilaisuuden kutsussa ei mainittu, että Prittistä kuullaan virkasuhteen päättämisestä ja päättämisen perusteista. Myöskään Immosta ei kuultu lain edellyttämällä tavalla.

Hallinto-oikeudelle toimitetuista asiakirjoista ei ilmene, että Hattulan kunta olisi työnantajana kuulemisten yhteydessä nimenomaisesti varannut Prittiselle ja Immoselle tilaisuutta lausua käsityksensä virkasuhteensa irtisanomisesta.

Hallinto-oikeus toteaakin, että irtisanotuille ei varattu kunnallisesta viranhaltijasta annetussa laissa säädetyllä tavalla tilaisuutta lausua virkasuhteen päättämisen syistä ja niiden perusteluista. Siksi elinvoimalautakunnan päätökset syntyivät kuulemisen laiminlyönnin vuoksi virheellisessä järjestyksessä.

Hallinto-oikeus velvoittaa Hattulan kunnan korvaamaan kohtuullisiksi arvioimansa Prittisen oikeudenkäyntikulut. Immoselle ei ole aiheutunut oikeudenkäyntikuluja, hän ilmoittaa.

Valmistelussa laiminlyönti

Immonen katsoi omassa vaatimuksessaan, että elinvoimajohtaja (Kari Uusitalo) on laiminlyönyt asioiden huolellisen selvittämisen sekä valmistelun ja päätösesityksen lainmukaisuuden varmistamisen. Elinvoimajohtaja perusteli muuttamaansa päätösesitystä asianajajalta saamillaan ohjeilla.

Elinvoimajohtaja teki päätösesityksensä kokouksessa muutettuna, joten lautakunnanjäsenillä ei ole todellisuudessa ollut mitään mahdollisuutta perehtyä asiaan, perusteli Immonen.

Kaatui muotoseikkaan

Hattulan vt. kunnanjohtaja Pekka Järvi toteaa, että valitettavasti päätöksessä ei oteta kantaa varsinaisiin lupa-asioihin, joilla irtisanomista perusteltiin. Järvi ei osaa vielä sanoa, miten kunta aikoo päätöksen suhteen edetä.

Vt. kunnanjohtaja Pekka Järvi kommentoi hallinto-oikeuden päätöstä
Hämeenlinnan hallinto-oikeus katsoi Hattulan kunnan tekemät irtisanomiset laittomiksi.

– Valitettavasti tämä kaatui muotoseikkaan. Päätös on tehty, katsotaan, mitä meidän toimielimet sanovat ja miten tässä toimitaan, toteaa Järvi.

Hattulan kunnanjohtaja Pekka Järvi
Hattulan vt. kunnanjohtaja Pekka Järvi on ollut ajamassa kahden viranhaltijan irtisanomisia. Nyt irtisanomiset kaatuivat muotoseikkaan. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

Suunnitelmissa on ollut, että kunnanhallitus ja irtisanomiset tehnyt elinvoimalautakunta kokoontuisivat seuraavan kerran vasta kuun loppupuolella. Kunnalle aiheutuviin kustannuksiinkaan Järvi ei osaa vielä vastata.

"En ole aiheuttanut mitään"

Irtisanottu Juha Prittinen sanoo, että pallo on nyt kunnalla.

– Minä en ole aiheuttanut mitään sotkuja, enkä sotkenut asioita, vaan kunta on sotkenut asiat. Odotan tässä vaiheessa kunnalta aloitteellisuutta ja hallinto-oikeuden päätöksen noudattamista. Kunnan irtisanomispäätös on kumottu ja määrätty korvaamaan oikeudenkäyntikulut.

Prittinen sanoo, että suoranaisia rahallisia korvauksia hän ei ole vielä miettinyt.

– Rahassahan näitä on älyttömän vaikea mitata, kun on ollut kaksi vuotta, tai oikeastaan yli neljä vuotta ajojahdin kohteena. Nykyinen (kunnan) johto on syyttänyt esityslistoissa ja lehtiin menneissä jutuissa minua rikolliseksi ja tehnyt kaikkensa maineeni pilaamiseksi. Rahalliset korvaukset ovat siinä vaikeita kuvitella. Siinä puhutaan niin paljon muista asioista, toteaa Prittinen.

Prittinen uskoo, että Hattulassa on viime vaalien jälkeen fiksuja, yhteistyökykyisiä ja ratkaisukeskeisiä päättäjiä.

– Minulla on luottamus Hattulan poliitikkojen oikeudentajuun ja ymmärrykseen tässä asiassa. Sieltä löytyy ihmisiä, jotka näkevät tämän asian kokonaisuuden.

Myös Jorma Immonen on tyytyväinen hallinto-oikeuden päätökseen, jota hän pitää oikeana.

– Nyt nähtäväksi jää, mitä kunta asiassa tekee. Uudet päättäjät ratkaisevat sen, jatketaanko tätä vai tyytykö kunta hallinto-oikeuden päätökseen, toteaa Immonen.

"Selvitettävä ulkopuolisella asiantuntijalla"

Hattulan kunnanhallituksen puheenjohtaja Ellen Rydbeck (kok.) vaatii irtisanomiskiistan perinpohjaista selvittämistä. Rydbeckin mielestä selvitystyö vaatii ulkopuolisen asiantuntijan esimerkiksi Kuntaliitosta tai Kuntatyönantajista.

Suontaan kartanon emäntä Ellen Rydbeck koiriensa kanssa kartanon piha-alueella.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ellen Rydbeck vaatii, että irtisanomiskiista selvitetään ulkopuolisella lakiasiantuntijalla. Kuva: Timo Leponiemi / Yle

– Meidän täytyy todella tarkasti ja vakavasti rauhassa tutustua näihin päätöksiin. Asia on iso ja vakava. Se on myös erittäin valitettava ja ikävä meidän kunnalle ikävä monella tapaa. Meidän täytyy perehtyä siihen ja ottaa ulkopuoliselta lakiasiantuntijalta neuvoa.

Rydbeck sanoo, että kunnassa täytyy nyt ymmärtää, mitä on päätetty ja mistä riita-asiassa on kyse. Hän muistuttaa, että nyt päätöksiä on tekemässä monta sellaista luottamushenkilöä, jotka eivät olleet mukana viime valtuustokauden tapahtumissa.

– Kaikista tärkeintä on selvittää, mitkä ovat tulevaisuuden vaihtoehdot ja mistä me päätetään. Riskinä on, että me teemme väärän päätöksen, jolla on kauaskantoisia tai kalliita seuraamuksia.

Rydbeck arvioi, että kunnanhallitus kokoontuu keskustelemaan hallinto-oikeuden päätöksestä sen jälkeen, kun siitä on saatu ulkopuolinen arvio.

Lisätty 20.35 kunnanhallituksen puheenjohtaja Ellen Rydbeckin kommentit.

LUE LISÄÄ:

Vääntö maankäytön vallasta kärjistyi kahden viranhaltijan potkuihin Hattulassa – valtuutettu ”Tilanne ryöstäytyi käsistä” (16.6.2021)

Hattulan tarkastuslautakunta: irtisanomiskiistassa kunnalla riski joutua maksumieheksi (31.5.2021)

Hattulan irtisanotut viranhaltijat vaativat päätöksen kumoamista – kaavoituspäällikkö pitää potkujaan lainvastaisina ja perusteettomina (19.3.2021)

Virasta pidätetyille potkut: Hattula irtisanoo rakennustarkastajan ja kaavoituspäällikön (23.2.2021)

Hattulan virasta pidätetty Juha Prittinen kirjelmöi valtuutetuille – ”Toiminnastani yritetään jatkuvasti löytää virheitä” (25.1.2021)

Hattulan kunnanhallitus hyllytti kaksi viranhaltijaa kuulematta heitä – oikeustieteen professori kritisoi: ”Pidän tätä huonona hallintona” (22.12.2020)

Pienen kunnan päätöksenteko luisui kriisiin – Hattulan kunnanhallituksen puheenjohtajaa syytetään omavaltaisuudesta, viranhaltijat pakenevat (16.12.2020)

Hattulan tekninen johtaja ja rakennustarkastaja hyllytettiin – perusteena lupasuma (15.12.2020)