Rakennamme kansaamme, naapureitamme, lapsiamme varten. Laatua tuotantolinjalta etulinjaan.
Iskulauseet toistuvat amerikkalaisen hävittäjätehtaan seinillä ja kanttiinissa. Viestiä vahvistavat tähtiliput ja muu sotilasmahtia korostava kuvasto: sotilaita ja yrityksen valmistamia aseita harkiten sommitelluissa valokuvissa.
On sääli, että en voi napata kaikesta tästä valokuvia juttuuni. Amerikkalaisen Lockheed Martinin hävittäjätehtaan sisällä Fort Worthissa lähellä Dallasia on tiukka kuvauskielto. Sitä valvovat tiukkailmeiset turvahenkilöt, armeijassa uran tehnyt nainen ja roteva mies, jonka taustoja en ehdi kysyä.
Jopa suomalaisen toimittajaryhmän kännykät on kerätty pussiin. Nykyaikaisen F-35-hävittäjän sisuskaluista ja valmistustekniikasta ei haluta kuvia ulkopuolisten käsiin. Sen ominaisuuksia kehutaan meille kuitenkin innokkaasti, sillä se on yksi ehdokas korvaamaan Suomen nykyiset F-18 Hornet-hävittäjät.
Jopa kymmenen miljardin euron hävittäjädiiliä tavoittelevat amerikkalaiset Lockheed Martin ja Boeing, Bae Systems Isosta-Britanniasta, Dassault Ranskasta ja Saab Ruotsista.
Valinta on määrä tehdä vuonna 2021. Nyt eri maat ja valmistajat haluavat vakuuttaa päättäjät oman hävittäjänsä erinomaisuudesta.
Kauppaa ei käydä suoraan asevalmistajien kanssa, vaan tarjouspyyntö hävittäjistä aseineen ja varusteineen lähtee vuonna 2018 valmistajamaiden hallituksille.
Yhdysvalloilla on erityinen kauppaohjelma Suomen kaltaisten maiden kanssa tehtäviin kauppoihin.
Kongressin tulee hyväksyä kauppa, ja hallinto myös laskuttaa työstään. Jos Suomi ostaisi hävittäjät Yhdysvalloista, hallintokulut olisivat 3,5 prosenttia kauppahinnasta. Jos siis Suomi ostaisi hävittäjiä 10 miljardilla, tulisi päälle 350 miljoonan euron lasku.
Hävittäjätehtaan linjastolla työskentely ei näytä kovin erilaiselta kuin vaikkapa suomalaisessa autotehtaassa. Nyt linjaston loppupäässä vain erottuu kiiltävien mersujen sijasta lähes valmiiden hävittäjäkoneiden profiileja. Yhden hävittäjäkoneen hinnalla eli vajaalla 100 miljoonalla dollarilla saisi 2 000 Mersun katumaasturia.
Pari päivää aiemmin olen vieraillut kymmenhenkisen toimittajaryhmän kanssa Lockheed Martinin kilpailijan, F-18-hävittäjää valmistavan Boeingin tehtaalla St. Louisissa. Tämäkin tehdas on sisustettu patrioottisella ja sotaisalla kuvastolla.
Konttorin pihassa liehuu tähtilipun lisäksi sotavankien ja sodassa kadonneiden lippu. Sotavangit ja kadonneet – Teitä ei ole unohdettu, kertoo sen teksti.
Saman lipun näen myöhemminkin, sillä viikon aikana vierailen kahdessa valtavassa lentotukikohdassa.
Toimittajaryhmää johdattaa tehtaissa Yhdysvaltain suurlähetystön ja hävittäjävalmistajien myynti- ja viestintäväki. Osalla heistäkin on pitkä ura asevoimissa. Sieltä he ovat sujuvasti siirtyneet aseyritysten tai -hallinnon palvelukseen.
Suomessa en ole tavannut puolustusteollisuuden työntekijöitä, jotka olisivat lentäneet taistelulentoja.
Kolmiyhteys puolustusteollisuuden, asevoimien ja julkisen vallan välillä tulee esille, kun tehdaskierroksilla esitellään hävittäjien valmistusprosessia.
– F-35-hävittäjän osia valmistetaan 46 Yhdysvaltain osavaltiossa ja Puerto Ricossa, kertoo Lockhkeed Martinin opas.
Osavaltioiden poliitikot puolueesta riippumatta pyrkivät saamaan omalle alueelleen osansa asehankkeista, eli vaikkapa jonkin hävittäjän osa valmistuksen. Tämä myös varmistaa osaltaan sen, että puolustusteollisuudella on Yhdysvalloissa vahva poliittinen tuki.
Pelkästään Lockheed Martinin tehtaalla työskentelee 14 500 ihmistä ja pian on määrä palkata lisää. Asevalmistajien työpaikat eivät ole koskaan karanneet Meksikoon tai Kiinaan.
Yhdysvaltojen lisäksi työtä toki tehdään muuallakin. Osa F-35-hävittäjän rungosta voi olla valmistettu Turkissa ja siivet Italiassa.
Valtavan hävittäjähankkeen jäsenmaat ovat sijoittaneet suuria summia siihen, että ne ovat saaneet tehtäväkseen jonkin osan lentokoneesta tai sen huollosta.
Tässä jutussa on mahdotonta arvioida, miten suurta hyötyä Turkin, Italian, Ison-Britannian teollisuudelle on siitä, että se on mukana jättimäisessä hävittäjäohjelmassa, jossa on määrä valmistaa tuhansia lentokoneita.
Lupaus työpaikkojen luomisesta on yksi täky, kun kansainväliset asejätit ottavat mittaa toisistaan tarjouskilpailuissa.
Suomen suunnitelma 60 Hornetin korvaamisesta uusilla hävittäjillä on maailmanlaajuisestikin suuri kauppa. Jopa kymmenen miljardin kauppahinta on iso raha mille tahansa yritykselle. Siksi hävittäjiä valmistavat yritykset lobbaavat nyt ankarasti oman maansa tuella.
Suomessa käy vieraita Ranskasta, Ruotsista, Isosta-Britanniasta ja Ruotsista. Ja siksi suomalaistoimittajat on kutsuttu kuulemaan hävittäjävalmistajien tärkeimpien johtajien terveisiä.
Yritysten on kerrottava tarjoustensa yhteydessä, millaista yhteistyötä ne voivat tehdä suomalaisten yritysten kanssa.
Locheed Martinin F-35-liiketoiminnasta vastaava johtaja Jack Crisler kertoo tehdaskierroksen yhteydessä, että yritys on jo käynyt neuvotteluja usean suomalaisyrityksen kanssa.
– Emme ole koskaan luistaneet vaatimuksia vastakaupoista ja teollisesta yhteistyöstä. Suomi haluaa pystyä huoltamaan koneita itsenäisesti, ja tästä neuvottelemme suomalaisyritysten kanssa, hän sanoo.
Kilpailija Boeingin teollisesta yhteistyöstä ja vastakaupoista vataava johtaja, suomalaissyntyinen Maria Laine taas lupaa, että jos Boeing voittaa kisan, töitä riittäisi 30–40 suomalaisyritykselle, ja ne pääsisivät yhteistyöhön hävittäjävalmistajan kumppaneiden Raytheonin, General Electricin ja Northrop Grummanin kanssa.
Laine oli mukana jo Hornet-vastakaupoissa 1990-luvulla. Johtaja pyörittää yhteensä 20 miljardin dollarin hankkeita.
Tyypillisesti kaikki hävittäjien ostajamaat vaativat, että jättimäisiä aseostoja tasapainotetaan vastakaupoilla tai tarjoamalla maan omalle teollisuudelle mahdollisuus osallistua hankkeeseen. Säännöt vaihtelevat eri puolilla maailmaa.
Yhteistyöllä on kuitenkin hintansa. Suomen Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi vuonna 2016, että Suomen vaatimus teollisesta yhteistyöstä nostaa hävittäjähankinnan kustannuksia noin kymmenellä prosentilla. Vastineeksi voi syntyä työpaikkoja ja uutta liiketoimintaa.
Ennen kaikkea Suomi haluaa yhteistyöllä varmistaa, että tietotekniikkaa täynnä olevat hävittäjät pystytään pitämään lentokunnossa myös kriisin keskellä. Sodassa huoltomiestä ei haluta odotella, joten tarjouskilpailussa selvitetään tarkoin, miten kunkin hävittäjämallin huolto toimii.
Asekauppoihin liittyvissä teollisen yhteistyön ja vastakauppojen ohjelmissa liikkuu maailmanlaajuisesti valtavia summia.
Lockheed Martinilla ja Boeingilla on pelkästään Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin ulkopuolisissa maissa vireillä yli 30 miljardin euron vastakauppa- tai yhteistyöhankkeet vuosina 2012–2022, laskee puolustusalaa seuraava IHS Jane’s -tutkimuslaitos.
Ankara kisa kotimarkkinalla
Hävittäjäkaupassa kaikella on hintalappunsa. Hävittäjän kehittäminen nielee valtavat summat rahaa, joten tietyn mallin hintaan vaikuttaa ratkaisevasti se, kuinka monelle asiakkaalle koneita myydään. Siksi kakun jakajia haetaan kiihkeästi ja isolla rahalla.
Boeing ja Lockheed Martin ovat kilpailleet vuosikymmenet. Kovin kisa lienee ollut kansainvälinen Joint Strike Fighter -kilpailu, jolla haettiin korvaajaa useiden maiden hävittäjille. Boeing kehitti kisaan X-32-prototyypin ja Lockheed Martin X-35-koneen.
Voittajaksi julistettiin vuonna 2001 Lockheed Martin, joka alkoi kehittää Suomeenkin tarjolla olevaa F-35-hävittäjää. Boeing taas jatkoi Yhdysvaltain merivoimien käytössä olevien Hornet ja Super Hornet -hävittäjien kehittämistä, ja tarjoaa nyt uusinta Super Hornetiaan Suomellekin.
On tavallista, että aseohjelmien kulut ylittävät kulut, joilla ne on alunperin myyty poliittisille päättäjille.
Joint Strike Fighter -ohjelman alussa 1990-luvun puolivälissä ohjelmaa valmistellut Yhdysvaltain puoltustushallinto arvioi hävittäjän maksavan 31 miljoonaa dollaria kappaleelta. Se on nykyrahassa noin 54 miljoonaa dollaria. Viimeisimmässä kaupassa tammikuussa kone maksoi vajaat 100 miljoonaa dollaria.
Yhdysvaltojen on määrä hankkia 2 443 F-35-hävittäjää ja korvata sillä lukuisia nykyisiä konetyyppejä. Maan valtion talouden tarkastusvirastoa vastaava toimisto GAO laskee, että Yhdysvallat maksaa F-35-ohjelmasta lähes 400 miljardia dollaria. Myös ohjelman lukuisista teknisistä ongelmista on uutisoitu koko kehityskaaren ajan.
Matkallamme tarjoutuu tilaisuus haastatella kenraaliluutnantti Christopher C. Bogdania, joka vastaa Yhdysvaltain puolustushallinnossa F-35-hävittäjäohjlmasta. Hän on moneen kertaan puolustanut ohjelmaa tiedotusvälineissä ja Yhdysvaltain senaatissa.
– Hävittäjäohjelmaa ohjaava toimistoni aloitti vuonna 2011. Ongelmat, joista puhutaan, sijoittuvat suurimmaksi osaksi aikaan ennen tätä, hän sanoo.
Bogdan korostaa, että häiveominaisuuksiensa ja edistyksellisten laitteidensa ansiosta uusi hävittäjä on pärjännyt erinomaisesti ilmasotaharjoituksissa. Tammikuussa järjestetyssä, tarkoin sodan olosuhteita simuloivassa Red Flag -harjoituksessa koneella saavutettiin 20 voittoa yhtä tappiota kohti.
Kenraali lupaa, että hävittäjän tietokoneita vaivaavat ongelmat ja muut tekniset vaikeudet tullaan korjaamaan, ja koneen hinta ja käyttökulut laskevat. Hän kuitenkin mainitsee pariinkin kertaan, ettei ole koneen myyntimies.
“Kiitos presidentti Trump!”
Myös Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on lietsonut Boeingin ja Lockhee Martinin välistä kilpailua.
Twiiteissään hän on arvostellut F-35-ohjelman kuluja ja pyytänyt Boeingia kehittämään F-18 E/F Super Hornetistaan kilpailijaa F-35:lle.
Aseteollisuudessa ei ole tavatonta, että valtio antaa ohjeita ja vaatimuksia aseteollisuudelle. Presidentin arvostelun jälkeen Lockheed Martin laski hävittäjän hintaa ja myi erän koneita puolustushallinnolle alle 100 miljoonan euron kappalehintaan. Puolustushallinnon kenraaliluutnantti Bogdan kiittää presidentin toimintaa.
– Presidentin puuttuminen asiaan oli tervetullutta. Se auttoi viemään teollisuudelle viestin siitä, että tuotanto- ja huoltokustannukset pitää saada alas. Presidentti ja hänen hallintonsa haluaa, että te ja me saamme parhaan hinnan.
Mikä hinta Suomelle on?
– Nyt hinta on 94,5 miljoonaa dollaria. Muutaman vuoden päästä hävittäjän hinta on 80 miljoonaa dollaria tai vähemmän, Bogdan sanoo.
Kilpailija Boeingin kansainvälisestä F-18-ohjelmasta vastaava johtaja Steve Winkler lupaa puolestaan, että Super Hornetin hinta on nyt 77 miljoonaa dollaria koneelta.
Hävittäjäpomot siis nokittelevat koneiden yksikköhinnoilla. Ne eivät kuitenkaan kerro koko totuutta kauppahinnasta. Hävittäjien mukana ostetaan tyypillisesti aseita, varaosia, koulutusta ja muita palveluita, joita tarvitaan koneen ensimmäisten käyttövuosien aikana. Bogdan korostaa, että Yhdysvallat myy kokonaisratkaisua, minkä koneen Suomi sitten ostaakin.
Tätäkin enemmän hintoihin vaikuttavat valuuttakurssit. Vielä vuoden 2014 puolivälissä eurolla sai 1,3 dollaria. Nyt vaihtokurssi on lähellä yhtä, eikä kukaan voi varmasti sanoa missä euron, dollarin ja kruunun kurssit huitelevat 2020-luvulla, kun koneet pitäisi maksaa.
Suomen veronmaksaja ei pääse eroon hävittäjien kuluista vielä siinäkään vaiheessa, kun koneet oheiskuluineen ja aseineen on maksettu. Koneilla pitäisi myös lentää, ja jokainen ilmassa vietetty minuutti maksaa.
Tukikohdassa jylisee 300 hävittäjää
Lentokoneiden jyly yltyy, kun bussimme lähestyy Norfolkin lentotukikohtaa itärannikolla Virginiassa. Lentotukikohdasta lennetään jatkuvasti jopa 300 Hornetilla ja Super Hornetilla. Lentokoneita nousee ja laskee aamukahdeksasta puoleen yöhön.
Toisille jyrinä kertoo valtavasta voimavarojen tuhlaamisesta, toisille se lienee patrioottista sinfoniaa. Huoltohallissa on kymmenkunta hävittäjää, ja viereisellä kentällä kymmeniä lisää. Kuin koko Suomen ilmavoimat kerralla.
Rahaa palaa paitsi koneilla lentämiseen, myös niiden huoltamiseen ja päivittämiseen.
– Koneen kauppasumma on iso, mutta huoltokustannukset ovat vielä suuremmat. Hankintakustannus on vain 30 prosenttia, ja 70 prosenttia tulee elinkaaren aikaisista huolto- ja käyttökustannuksista, sanoo Boeingin Maria Laine.
Karkeasti laskien Suomi saisi siis varautua 10 miljardin hankintahinnan lisäksi noin 20 miljardin huolto- ja käyttökuluihin, jotka jakautuisivat 30 vuodelle. Siksi nimenomaan elinkaarkustannukset ovat koneen suorituskyvyn ohella tärkeä valintakriteeri.
Boeing korostaa myyntipuheissaan nimenomaan koneensa kohtuullisia käyttökuluja.
– Olemme huomattavasti halvempia kuin F-35. Se näkyy Yhdysvaltain merivoimien kokoamista tiedoista, sanoo Boeingin Maria Laine.
Toisaalta myös eurooppalaiset valmistajat ovat korostaneet, että niiden koneiden huolto on kohtuuhintaista ja sujuvaa.
Hävittäjien huollosta Oceanan tukikohdassa vastaava komentaja Jeff Chown arvioi, että Suomi voisi paljolti hyödyntää nykyisiä huoltojärjestelmiään, sillä Super Hornetissa on paljon samaa kuin vanhassa Hornetissa.
F-35-ohjelmasta Yhdysvaltain puolustushallinnossa vastaava kenraaliluutnantti Christopher Bogdan myöntää, F-35:n käyttökulut ovat tällä hetkellä 10–20 prosenttia korkeammat kuin muiden hävittäjien, mutta lupaa niiden laskevan.
Käyttökulujen vertailu on vaikeaa, sillä eri maat ja valmistajat laskevat niitä eri tavoin. Suomen hävittäjähankkeessa on kehitetty oma malli, jolla on määrä panna kilpailijat samalle viivalle. Vasta ankaran taulukkolaskennan jälkeen tiedetään, onko markkinointipuheilla pohjaa. Tämä vienee vielä vuosia.
Boeing korostaa myös, että kone on ollut käytössä vuodesta 1999, joten sen käytössä ei pitäisi tulla yllätyksiä.
Pitkään palveluksessa olleen hävittäjän ostamisessa on kuitenkin toinenkin puoli. Suomi haluaa hankkia hävittäjän, jolla pääkäyttäjä itse – Super Hornetien tapauksessa Yhdysvallat – lentää yhtä pitkään kuin Suomikin.
– Tällä hetkellä Yhdysvaltain merivoimat suunnittelee lentävänsä koneilla ainakin 2030-luvun lopulle. Arvio perustuu käytössä olevien ja tilattujen koneiden käyttöikään, sanoo Oceanan lentotukikohdassa kapteeni Chris Boyle.
Suomen taas on määrä lentää uusilla hävittäjillään lähelle vuotta 2060. Puolustusvoimat ei halua joutua tilanteeseen, jossa se jäisi yksin maksamaan koneen laitteiden ja ohjelmistojen kehitystyöstä. Myös varaosien saanti vaikeutuu, kun konemalli ikääntyy.
– Merivoimat ei ole tehyt virallista päätöstä Super Hornetista luopumisesta, ja käyttö jatkuu hyvinkin 2040-luvulle. Tuotantolinja pyörii ainakin 2020-luvun puoliväliin. Silloin valmistuneilla koneilla lennetään vuosikymmeniä, vastaa Boeingin Steve Winkler kysymykseen koneen elinkaaresta.
Lentokonehallissa olevat koneet näyttävät kuluneilta, ja ilmeisimmin arkihavaintoni on oikea.
Kapteeni Boyle sanoo, että Yhdysvaltain merivoimat pystyy vielä hoitamaan tehtävänsä, mutta kaluston ikääntymisen takia se tarvitsee kipeästi lisää lentokoneita, olivat ne sitten Super Horneteja tai F-35-hävittäjiä.
Merivoimien valittelema konepula on nyt mahdollisuus Boeingille. Steve Winkler kertoo valmistajan keskustelleen Trumpin hallinnon kanssa uusista tilauksista.
Hävittäjävalmistajat puhuvat kustannustehokkuudesta tai edullisuudesta, mutta näyttää siltä, että aseet kallistuvat vuosikymmenestä toiseen.
Norfolkin tukikohdasta lähtijää tervehtivät vanhat hävittäjät, esimerkiksi Vietnamin sodan aikainen F-4. Nykyrahassa lentokone maksoi alle 20 miljoonaa dollaria, eli murto-osan nykyhävittäjien hinnasta. Aseteollisuus on osannut aina panna kovan hinnan uusimpien mallien ominaisuuksille.
Sensorit auttavat lentäjää
Uusin taikasana hävittäjäkauppiaiden myyntipuheissa on sensorifuusio, josta puhuvat kaikki hävittäjäkisassa mukana olevat valmistajat niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa.
Lentokoneen tietokone sulauttaa yhteen tutkan, kameroiden, lämpötunnistimien ja muiden sensoreiden syöttämää dataa maassa ja ilmassa olevista kohteista. Se esittää tiedot lentäjän edessä olevalla isolla näytöllä.
Mobiililaitteiden parissa kasvaneet nuoret lentäjät ovat kuulemma kuin kotonaan hävittäjän litteän näytön takana. Erityisesti F-35-hävittäjän myyntimiehet kehuvat sensoriteknologian tuovan ylivertaisen iskukyvyn.
Toinen Lockheed Martinin markkinoima ominaisuus on stealth eli häive. Materiaalien ja koneen muotojen takia lentokonetta on vaikea havaita tutkilla, ja vihollisen on vaikea lukita aseensa siihen.
Toisaalta jo Suomen hävittäjähankkeen valmistelupapereissa on esitetty arvioita, että tulevaisuudessa tutkat kehittyvät entistä tarkemmiksi. Häviääkö häiveen etu seuraavan parissa vuosikymmenessä?
– Jos näin olisi, voisi kysyä, miksi Kiina ja Venäjä kehittävät stealth-hävittäjiä, vastaa Jack Crisler, joka vastaa Lockheed Martinilla F-35-liiketoiminnan kehittämisestä.
“Se on turskaa”
Haastatellakseni F-35-hävittäjän lentäjiä joudun lentämään 3 000 kilometrin päähän Super Hornetien pesästä Norfolkista. Luken lentotukikohdassa lähellä Arizonan Phoenixia harjoittelevat muiden mukana myös norjalaiset lentäjät ja koneiden huoltajat.
– Är det torsk? Onko se turskaa? kysyn kömpelösti lentäjältä, joka istuu viereeni tukikohdan ruokalassa.
Kysymykselläni en viittaa lentokalustoon, vaan lentäjän pieneen kala-annokseen. Everstiluutnantti Martin “Tintin” Tesli vastaa, että jos Amerikan komennuksella söisi vain paikallisia annoksia, olisi hän Pohjolaan palatessa paksussa kunnossa.
Arizonassa on itse asiassa suurin Norjan ulkopuolella toimiva Norjan sotilasosasto, jonka on määrä opetella lentämään ja huoltamaan konetta niin hyvin, että se voidaan ottaa käyttöön Norjassa. Ensimmäiset koneet on määrä lentää meren yli ensi syksynä.
Teslin sanoo, että sensorifuusio on todella muuttanut lentämistä.
– Tietokone tekee asioita lentäjän puolesta. Sen sijaan, että joutuisin käyttämään jokaista laitetta erikseen, saan nopeasti tilannekuvan ja pystyn keskittymään taistelun taktiseen puoleen, hän kuvaa kokemuksiaan.
Tietotekniikan määrän kasvu näkyy myös siinä, että Teslin kertoo lentäneensä jo viidellä eri ohjelmistoversiolla. Pelottaako lentää uuden ohjelmistopäivityksen jälkeen?
– Ei. Kaikki on testattu simulaattorissa. Päivitykset ovat enemmänkin kohtuullisesti toimivien juttujen hienosäätöä, hän vakuuttaa.
Suomen puolustusministeriö lähettää kesän lopulla tietopyynnön, jolla selvitetään, miten paljon sensoripaketti tulee missäkin hävittäjävaihtoehdossa maksamaan. Myöhemmin kaikki hävittäjävaihtoehdot laitteistoineen koelennetään. Tämä tapahtuu vasta vuosien päästä.
Siihen asti on on kuunneltava kokemuksia maailmalta, esimerkiksi Norjasta.
Bittivirrat tulevat vastaan myös nykaikaisten koneiden huollossa.
Norjalaisten huoltoporukkaa Arizonassa johtava Bjorn Tommy Eigeland sanoo koneen olevan jopa helpompi huoltaa kuin nykyisin käytössä oleva F-16, mutta huollossa käytettävä ohjelmisto aiheuttaa vielä ongelmia. Korjatun version on määrä tulla kesällä 2017.
Isompi muutos on kuitenkin se, että tulevaisuudessa Norja on nykyistä riippuvaisempi muista maista. Aiemmin isotkin huollot on tehty vuonomaan tukikohdissa, mutta F-35:n huolto on jaettu kumppanimaiden kesken.
– Osat voivat tulla Yhdysvalloista, Italiasta tai Australiasta. Olemme osa isompaa kokonaisuutta. Norjassa käymme vielä keskusteluja siitä, miten samaan aikaan säilytämme itsenäisen huoltovarmuuden ja toimintavalmiuden, hän sanoo.
Muutenkin norjalaisilla on vielä paljon tehtävää uusien hävittäjiensä kanssa. Norjalaisiin koneisiin asennetaan liukkaalle kentälle laskeutumisessa auttavat jarruvarjot. Arizonassa ei päästä testaamaan millaista hävittäjällä lentää sumussa ja kuinka huolto rullaa tulipalopakkasilla.
Vaikuttaa siltä, että nykyaikaisissa hävittäjissä on tukku uusia ominaisuuksia, mutta samalla ne ovat entistä monimutkaisempia, kalliimpia ja jokaiseen hävittäjämalliin liittyy vielä avoimia kysymyksiä.
Tuleeko jossain vastaan raja, jossa ilma-ase katsotaan liian kalliiksi?
“Parasta oli silmukka”
Juttumatkalla Yhdysvalloissa en juuri pääse jututtamaan kehityksen kriitikkoja. Suurlähetystön taitavasti laatiman minuuttiaikataulun puitteissa ehdin tavata vain sotilaita ja puolustusteollisuuden edustajia.
Siksi tuntuu virkistävältä, kun matkalla Dallasista Phoenixiin viereeni istuu lentokoneessa nainen, joka kertoo olevansa taiteilija ja terapeutti. Hänelläkin on näkemyksiä puolustusasioista.
– Minäkin olen lentänyt F-15-hävittäjällä. Se oli mahtavaa. Ei aikaakaan kun olimme Kaliforniassa. Ja se silmukka! hän hehkuttaa.
Alan jo pohtia, onko jokin tiedustelupalvelu mennyt niin pitkälle, että lentomatkoillakin viereeni istutetaan hävittäjälobbareita.
Ei kuitenkaan. Carroll kertoo päässeensä aikanaan hävittäjälennolle, sillä Luken lentotukikohdalla oli ohjelma, jossa siviilit saattoivat hakea pääsyä hävittäjän kyytiin. Mukaan pääsy ei kuitenkaan tehnyt naisesta varauksetonta asevoimien mahdin puolestapuhujaa.
– Aseyrityksillä on valtaa saada senaattorit äänestämään haluamallaan tavalla. Tosin Reaganin aikaan aseteollisuudella oli vielä enemmän valtaa, hän pohtii.
Ennen kaikkea nainen on huolestunut siitä, että Yhdysvallat on ajanut alas terveydenhuoltoaan ja koulutustaan. Siksi hän kampanjoi lähettelemällä postikortteja kongressiedustajille.
– Inhottaa kertoa tätä sinulle, mutta joissakin julkisissa kouluissa vanhempia pyydetään tuomaan lukukauden alussa paperia, kyniä ja muita koulutarvikkeita, hän kuvaa arkea kotirintamalla.