Lauri Maijalasta tuli valtakunnan sensaatio seitsemän vuotta sitten, kun hän kirjoitti ja ohjasi karnevalistisen Mannerheim-esityksen Teatterikorkeakouluun. Yhdessä sen kohtauksista fiktiivinen teatteriryhmä teki pilkkanäytelmää Mannerheimista. Se laittoi marsalkan haistattamaan suomalaisille pitkät, naimaan Stalinia ja sekaantumaan hevoseensa.
Siitä seurasi myrsky. 23-vuotias ohjaaja sai tappouhkauksia ja joutui silmätikuksi maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvalla Hommaforumin keskustelupalstalla.
– Se oli tosi inhottavaa, aivan hirveätä. Teatterikorkeakoulu joutui palkkaamaan turvamiehiä esityksiin, Maijala muistelee.
Nuori mies löi kuitenkin itsensä kerralla läpi suomalaisen teatterin kauhukakarana. Hänestä tuli huligaani, jolta on totuttu odottamaan provokaatiota, kuvien kaatoa ja kurittomia tulkintoja. Se on erikoista, koska Maijala korostaa, ettei hän ole koskaan provosoinut tahallaan.
– En ikinä, ikinä tee esityksiä sen takia, että haluaisin ärsyttää. En tietenkään. Teen juttuja, jotka itkettävät, ahdistavat ja naurattavat minua itseäni, juttuja, jotka näen arvokkaiksi.
Maijala vertaa omia ohjauksiaan South Park -tv-sarjaan. Sitä katsoneet tuskin järkyttyvät hänen tekemisistään. Maijalan mielestä Mannerheim-näytelmässäkin oli vain tarkoitus osoittaa, kuinka kaikki käyttävät marsalkan hahmoa hyväkseen. Tekijät siis pilkkasivat itseään.
Teki mitä tahansa, aina joku loukkaantuu
Sittemmin Maijala on tehnyt muun muassa Tuntematon sotilas -oopperan, Juoppohullun päiväkirjan näyttämölle ja elokuvaksi, kirjoittanut, ohjannut ja näytellyt. Nelisen vuotta sitten hän aloitti helsinkiläisen KOM-teatterin toisena taiteellisena johtajana.
Maijalan seuraava iso satsaus on Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin sovitus ja ohjaus Turun kaupunginteatteriin. Ensi-ilta on syksyllä. Yhdistelmä Maijala ja klassikko on herättänyt intohimoja jo ennen kuin ensimmäistäkään repliikkiä on harjoituksissa lausuttu. Kansan syvät rivit ovat lähestyneet ohjaajaa ja toivoneet painokkaasti perinteistä versiota.
– Ihmiset pelkäävät, että teen siitä jotain outoa. Itse huomaan pelkääväni, että päädyn taas Hommaforumiin tai MV-lehteen. Herkkänä ja hyvää tarkoittavana minua jännittää nytkin puhua tästä aiheesta, Maijala tunnustaa.
Eräällä tapaa Maijala on kahden tulen välissä. Toisella puolen on se perinteitä kunnioittava kansanosa ja toisella se punavihreä kupla, joka ei voi ymmärtää, miksi niitä miehisiä klassikoita pitää esittää Suomi 100 -vuonna. Kun tieto Seitsemästä veljeksestä julkaistiin, Maijalan kaikki Facebook-kaverit eivät tykänneet.
– Tuli jopa passiivisaggressivisia reaktiota. Että pitääkö nyt taas? Eikö meillä ole mitään muuta kuin miesten tekemiä miesten juttuja, jotka perustuvat siihen, että miehet ovat vekkuleita ja tyhmiä, huutavat metsässä ja vakoilevat naisia?
Maijala ymmärtää turhautumisen. Hän sanoo kuitenkin aina pyrkineensä tutkimaan ja haastamaan muun muassa sovinistista maailmanjärjestystä. Niin nytkin. Hänen Seitsemän veljestään aikoo pureutua klassikon maskuliinisiin roolimalleihin.
Kun provokaattori provosoituu
Maijala myös näyttelee. Hän on mukana Timo Koivusalon Olavi Virta -elokuvassa, jossa hän muuntautuu Virran hanuristiksi. Elokuvaa tehdään Satakunnassa, jossa Maijala pistäytyi paikallisessa baarissa. Siellä mies, joka osaa ärsyttää, ärsyyntyi itse.
– Baarin tiskillä oli tarra, jossa luki, että “Jumala pitää taivaan sinisenä, pidetään me Suomi valkoisena”. Siinä oli Fazerin lakupoika ja kieltomerkki sen päällä. Ullanlinnasta terveisiä: minulle tuli hirvittävä aggressio. Olin soittamassa poliisille, mutta en soittanut, koska tarvitsin sen oluen, Maijala kertoo.
Maijala on julkivasemmistolainen. Hänelle se tarkoittaa ihmistä, joka puolustaa Ranskan vallankumouksen vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa.
– Siihen liittyy samastuminen niihin, joiden asema ei ole turvattu, niihin, jotka ovat poikkeavia tai näyttävät erilaiselta, ohjaaja linjaa.
Maijalan mielestä myös perussuomalaisia äänestävä satakuntalainen taksikuski kuuluu huono-osaisiin siinä missä Irakista tuleva turvapaikanhakijakin.
– Se että päästää suustaan, että “Jumala pitää taivaan sinisenä, pidetään me Suomi valkoisena”, se on ihan Isisiä. Koulutus pitäisi taata kaikille. Sivistys ja lukeneisuus auttavat ihmisiä hyväksymään toisensa ja ymmärtämään, että on muitakin tapoja vaikuttaa kuin “Painu vittuun, tai mä lyön sua.”
Muhammedia ei Maijalakaan uskalla pilkata
Maijala suunnitteli keväällä ystävänsä kanssa sketsisarjaa. Eräänä päivänä ohjaajalla välähti. Tehdään kohtaus, jossa profeetta Muhammed makaa sunnuntaiaamun krapulassa kalliolaisessa yksiössään.
– Ovikello soi, ja Muhammed avaa oven. Siellä on vuori, jolla on mukanaan pizzaa ja kokista. Muhammed ilahtuu ja he katsovat yhdessä Family Guyta telkkarista. Aika pian tajusin, että se ei ole hyvä idea.
On siis ainakin yksi asia, mitä Maijalakaan ei tohtisi pilkata.
– En uskaltaisi laittaa Muhammedia näyttämölle. En edes maitotölkkiä, jossa olisi se lehmä ja jolle piirtäisin parran ja sanoisin, että tässä on Muhammed.
Maijalan mielestä siitä pillastuisi ainakin kolme ryhmää. Muslimit pitäisivät sitä provokaationa, punavihervasemmistolaiset idioottimaisena ja rasistisena ja MV-porukka innostuisi siitä ja saisi lisää vettä myllyynsä.
– Tämä on muuten juuri teatterin outous. Miksi ihmiset ottavat tällaisista asioista nokkiinsa? Eihän se Mannerheimissakaan ollut oikea vaan näytelty Mannerheim. Se oli ilmiö.
Kupla ei ole koko maailma
Tässäkin jutussa on puhuttu vihervasemmistolaisesta kuplasta. Maijala myöntää kuuluvansa myös keskiluokkaiseen teatterikuplaan. Isovanhemmat ja vanhemmat ovat kaikki olleet draaman palveluksessa.
– Facebook-kavereistani 90 prosenttia on teatterilaisia, 5 prosenttia siinä liepeillä ja loput 5 jotain muuta. Täytyy olla todella valppaana, ettei harhaudu ajattelemaan, että tämä on koko maailma, että järkytytään yhdessä, kun Pekka Haavistosta ei tullut presidenttiä.
Paras tapa laventaa omaa maailmankuvaa olisi keskustella ja kohdata ihmisiä.
– Olen kuitenkin helvetin huono siinä, koska pelkään, että saan turpaani tai minua loukataan. Vetäydyn nurkan taakse puimaan nyrkkiä ja olen heti valmiina hyppäämään taksiin ja pakenemaan.
Kun Maijala ohjaa, kaikki on toisin. Epävarmuutensa ja pelkonsa hän peittää positiivisuuteen. Ihmiset kuuntelevat, kun hän puhuu.
– Kun innostun, muutkin innostuvat. Siitä syntyy tunne, että wau, tässä olen itsevarma.
Positiivisuus on kuitenkin vain rooli. Sillä on kääntöpuolensa, että elää vain työn kautta ja perustaa itsetuntonsa työlle. Maijalalle se oli yksi syy siihen, miksi hänen pitkä parisuhteensa kariutui viime syksynä.
– Töissä voit olla innostava, hauska ja pidetty. Töissä annat kaikkesi, mutta kun tulet himaan, olet jotain aivan muuta. Silloin toinen osapuoli voi jäädä huomiotta.
Unohtakaa 1970-luvun veljekset
Palataan vielä Seitsemään veljekseen. Miten tehdä klassikosta tuore tulkinta? Maijala kertoo lähestyvänsä sitä henkilökohtaisen kautta. Kun kahdeksanvuotias lukkarin tytär opettaa parikymppisiä veljeksiä lukemaan, se tuntuu pahalta. Pitäisikö vielä oppia, pitäisikö nöyrtyä? Siinä on jotain tuttua myös 30-vuotiaalle ohjaajalle.
– Voiko ihminen muuttua, voinko minä, Lauri Maijala, muuttua, hän kysyy.
Tulevassa Seitsemässä veljeksessä rymistellään, mutta mitään stereotypioita vahvistavaa kansakouluversiota ei ole luvassa. Ja juuri se saattaa olla kovin provosoivaa. Maijala uskoo, että eniten ensi syksynä närkästytään siitä, että Turussa ei nähdä Kalle Holmbergin kuuluisaa versiota 1970-luvulta.
– Se on tämän esityksen taakka. Ihmiset yleensä ärsyyntyvät ja suuttuvat asioista, joita he eivät ymmärrä. Teen kaikkeni, että mahdollisimman suuri osa ymmärtäisi. En kuitenkaan aliarvioi ihmisiä. Ei kaikki voi olla selkouutisia.