Äskettäin joku suomalainen koripalloilijanalku valittiin johonkin joukkueeseen Yhdysvalloissa. Lehdissä ja tv:ssä tätä hehkutettiin sekä etu- että jälkikäteen päiväkausia, ja jäin miettimään, miten eri lailla tieteestä ja urheilusta uutisoidaan.
Kontrasti on valtaisa. Tässä tapauksessa hurmioon vaipuneet urheilutoimittajat rummuttivat, miten kyseinen pallopoika valittiin seitsemäntenä. Voitteko kuvitella – hänet valittiin seitsemäntenä! Jostakin syystä tämä oli tärkeää.
Jos poika olisi valittu kuudentena, tekeillä olisi jo elämäkertaelokuva, pääosassa Martti Suosalo. Hänen syntymäkuntansa valtuustossa tonttiasia olisi seuraavalla esityslistalla.
Mutta voitteko kuvitella samanlaista mediarumbaa nuorten tutkijoiden ympärillä? Myös he tekevät kansainvälistä uraa.
Fysiikan kaltaisissa luonnontieteissä on tavallista, että väitöskirjan valmistuttua tutkijanalku hakeutuu ulkomaille. Instituutit ympäri maailmaa julistavat loppusyksystä haettavaksi tutkijatohtori-paikkoja. Kyseessä on määräaikainen, tavallisesti kaksivuotinen työ, josta maksetaan palkkaa – tosin vain murto-osa siitä, mitä koripalloilijat tai jääkiekkoilijat saavat.
Miltä siis kuulostaisi seuraava uutisointi: tohtori Löppönen valittu Oxfordin yliopiston lyhytlistalle!
Oikeasti tiede on tylsää ja etenee hitaasti
Sitä seuraisi haastattelu, jossa Löppönen ynisee ujosti niitä näitä. Kameranäkymä hyväilisi tv:stä tuttuja Oxfordin katuja. Muutaman jännitystäyteisen päivän jälkeen otsikot huutaisivat:
Voitteko kuvitella – Löppönen valittiin seitsemäntenä!
Se olisi tietysti naurettavaa. Mutta miksi?
Tyypillisessä tiedeuutisessa maalataan laveimmalla pensselillä. Uutisvirtaan piirtyy maailmankuvaa järisyttäviä löydöksiä. Milloin maailmankaikkeuden koko kuva on mennyt uusiksi, milloin kaukaiselta planeetalta on taas kohta löytymässä elämää, milloin ruokavalio pitää säätää aivan vastakkaiseksi.
Voisi sanoa, että tiedeuutisoinnissa härkäsestä tehdään kärpänen. Kopernikaaninen mullistus toisensa perään surisee otsikoissa kuin vallankumoukset olisivat tieteen arkipäivää. Mutta suurimmaksi osaksi tämä tieteen juoksumarssi on näennäistä. Se on pelkkää toimittajien hypetystä.
Suomea ihaillaan urheilijoiden tähden täsmälleen yhtä paljon kuin me täällä Suomessa ihailemme Keniaa sikäläisten kestävyysjuoksijoiden ansiosta. Eli ei laisinkaan
Oikeasti tiede on tylsää ja etenee hitaasti. Einstein ennusti gravitaatioaallot vuonna 1916. Ne havaittiin vuonna 2016. Se oli siinä.
Urheilussa tapahtumat ovat nopeita. Peli tai juoksu on hetkessä ohitse, seuraavat tulokset syntymässä jo samassa. Useimmat ovat tuota ohikiitävää syntyhetkeä lukuun ottamatta yhdentekeviä. Urheilu-uutisoinnissa näistä hedelmäkärpäsistä paisutetaan kuitenkin brontosauruksen kokoinen härkänen. Vaatimattomatkin saavutukset lypsetään kiveä kuivemmiksi.
Ulkomaille hakeutuvien kiekkoilijoiden ja muiden urheilijoiden väitetään rakentavan Suomi-kuvaa. Toivon vilpittömästi heille kaikille menestystä mutta väitän, että vaikkapa Amerikan kilpakentillä tai katsomoissa heidän kansalaisuudellaan ei ole suurta merkitystä.
Maamme rajojen ulkopuolella Suomea ihaillaan suomalaisurheilijoiden tähden täsmälleen yhtä paljon kuin me täällä Suomessa ihailemme Keniaa sikäläisten kestävyysjuoksijoiden ansiosta. Eli ei laisinkaan.
Puoli Aasiaa tuntee muumit. Japanista saakka tullaan tunnelmoimaan tuulenpieksämälle kallioluodolle, jossa Jansson kumppaneineen vietti monet kesät
Me suomalaiset emme matkusta suurin joukoin Keniaan tutustuaksemme maahan, joka on tuottanut niin menestyksekkäitä urheilijoita. Ulkomailta ei tulla Suomeen jotta voisi hengittää samaa ilmaa kuin Teemu Selänne. Tänne ei tulla katsomaan urheilumiljonäärien ökyveneitä tai golfmailoja.
Sen sijaan tänne matkataan Tove Janssonin perässä. Puoli Aasiaa tuntee muumit. Japanista saakka tullaan tunnelmoimaan tuulenpieksämälle kallioluodolle, jossa Jansson kumppaneineen vietti monet kesät. Tänne vetää Alvar Aalto ja elävä, mutta samalla rauhallinen Helsinki.
Kansakuntien vetovoima piilee niiden luonnonoloissa ja niiden kulttuurissa, ei urheilussa. Kulttuuriin kuuluu paitsi taide ja arkkitehtuuri myös ruokakulttuuri – ajatellaan esimerkkinä vaikkapa Italiaa.
Myös tiede on kulttuuria. Nuo juuri väitelleet nuoret naiset ja miehet, jotka hakevat tutkijan työpaikkoja ympäri maailmaa, ovat kulttuurilähettiläitä. He ovat osaltaan luomassa kuvaa modernista, osaavasta ja menestyneestä valtiosta, jollainen Suomi on. Ja he tekevät tätä lähetystyötä paikoissa, joissa liikkuvat myös kyseisten maiden tulevat päättäjät.
Myönnän toki, että myös Kimi Räikkönen on tuonut Suomelle kosolti julkisuutta. Sen lajityypistä en ole aivan varma. Voidaan kuitenkin kiistellä, ovatko formulat lainkaan urheilua vai ennemmin eräänlaista performanssitaidetta.
Kari Enqvist
Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.