– Pääasiassa piti keskittyä vain siihen, että muistaa syödä, juoda ja edetä. Ja koittaa pitää ajatus tavoitteessa.
Teija Honkonen oli viikonloppuna juostun, ultrajuoksijoiden kuninkuusmatkana pidettävän Spartathlonin paras suomalainen. Kyseessä on 246 kilometrin kilpailu, johon pääsee vain tietyt meriitit jo saavuttanut juoksija. Matka on taitettava alle 36 tunnissa. Etenemistä seurataan väliaikapisteillä, joille on tultava tietyssä ajassa tai juoksu keskeytetään.
Perholainen Teija Honkonen selvitti 246 kilometrin matkan Ateenasta Spartan paikalla nykyään sijaitsevaan Spártiin ajassa 32.41.23. Se on kaikkien aikojen toiseksi paras suomalaisnaisen juoksema tulos. Ajallaan Honkonen oli naisten kisan 19. Koko kisassa sijoitus oli 99. Nopein suomalainen mies oli Kempeleen Maratonklubin Vesa Välipirtti.
Spartathlonin voitto meni Liettuaan: Aleksandr Sorokin juoksi matkan aikaan 22.04.04
Monivuotinen unelma toteutui
Vielä viime vuonna Teija Honkonen joutui seuraamaan Spartathlonia katsojana. Osallistumisen esti polvitulehdus. Tänä vuonna unelma toteutui.
– Tämä kisa on ollut suuri unelma jo monta vuotta. Se on legendaarinen, hieno ja vaativa kisa, kertoo Honkonen Kreikasta.
Just tällä hetkellä ei vielä tunnu miltään
Teija Honkonen
Hän starttasi matkaan muiden kanssa perjantaiaamuna kello 7 ja pääsi maaliin lauantai-iltapäivällä kello 15.41. Noiden 32 tunnin aikana Honkonen ehti ajatella monenlaista, pääasiassa kuitenkin etenemistä ja tavoitetta.
Mustikkakeittoa mukaan kotimaasta
Huoltopisteitä reitin varrella oli 75, ja oma huoltaja sai huoltaa juoksijaa parillakymmenellä pisteellä. Honkonen nappasi jotain suuhunsa jokaisella pisteellä ja juoksi vesipullo kädessä. Lepohetkiksi piti riittää lyhyiden ruokataukojen omilla huolloilla.
– Mustikkakeitto ja pikakauraryynit toin mukana, lisäksi meni leipää, vähän pastaa, hunajaa, lihalientä, luettelee Honkonen.
Vain yöllä juostessa Honkosella oli vähän pahoinvointia, mikä on tällaisilla matkoilla normaalia. Juoksija antaakin kiitosta osaaville huoltajille, joita ilman urakka ei olisi mennyt näin hyvin.
– Huoltajat ovat äärettömän tärkeät näissä karkeloissa!
Myös vauhdin mitoitus onnistui: ensimmäiset 80 kilometriä juoksu kulki valmentajan laatiman aikataulun mukaan ja Teija varoi juoksemasta liian kovaa. Sitten hän alkoi jättää taakseen autoa, joka kerää reitin varrelle uuvahtaneet. Maalissa tuohon kyytiin kertyi lopulta runsaat kolme tuntia kaulaa.
Kun vertaa Perhon harjoitusmaastoja tähän, niin ero on aika huima!
Teija Honkonen
Honkonen sanoo selvinneensä yllättävänkin hyvin, ilman suurempia vaivoja saati vammoja. Kenkiäkään ei tarvinnut vaihtaa; juoksija oli varautunut toisella parilla, mutta vaihtaa kengät kisan aikana vain äärimmäisessä tapauksessa. 246 kilometrin matka ei sellainen ollut.
– Koskaanhan ei ihan ilman ongelmia selviä. Mutta jaksamiseen luotin koko ajan, kertaakaan ei käynyt keskeyttäminen mielessä!
Ylämäkeä, alamäkeä ja kerran vuoren yli
Teija Honkonen on aiemmin juossut 24 tunnin ultrajuoksussa yli 208 kilometriä. Siihen nähden Kreikan-kisan kilometrilisäys ei ollut kovin suuri, mutta Spartathlonin vaativuus tulee reitin haastavuudesta. Korkeuserot ovat valtavat: matkaan kuuluu pitkiä ylämäkiä ja vastaavasti alamäkiä. Puolivälin jälkeen juoksijat ylittävät vuoren.
– Ja kun vertaa Perhon harjoitusmaastoja tähän, niin ero on aika huima! Honkonen kommentoi.
Sää oli juoksulle ihanteellinen: parikymmentä lämmintä päivällä, yö oli varsin vilpoinen ja vettäkin satoi.
Reitti oli merkitty maalatuilla nuolilla hyvin, mutta välillä ehti mieleen hiipiä epäilys eksymisestä, kun merkkejä ei näkynyt pitkiin aikoihin eikä yöllä pariin tuntiin näkynyt ketään edessä eikä takana.
– Olihan se melkonen elämys ja kokemus, summaa Honkonen jälkeenpäin koko taivalta.
Nyt nollataan pää ja palautellaan kroppa
Päätavoite oli saada juostua maaliin kisassa, jota voi Honkosen mukaan hyvällä syyllä kutsua kuningasmatkaksi.
– Koskaan ei voi olla varma maaliin pääsystä, niin vaativa ja pitkä kisa on.
Sijoitustaan perholainen ei miettinyt tai seurannut koko aikana. Loppuaika yllätti sekä juoksijan että valmentaja Seppo Leinosen.
Jaksamiseen luotin koko ajan, kertaakaan ei käynyt keskeyttäminen mielessä
Teija Honkonen
Miltä nyt tuntuu -kysymyksen vastaus voi sekin yllättää.
– Just tällä hetkellä ei vielä tunnu miltään. Jotenkin ei ole vielä sisäistänyt asiaa: että pitkä ja kivinenkin tie on nyt päätöksessä.
Fyysisesti nainen on kunnossa: vain varpaat ovat kipeät ja jalat turvoksissa. Kropan ja pään palautteluun Honkonen antaa nyt vähän aikaa.
Liikunnan vieroksujasta ultrajuoksijaksi
Nuoruusvuosina mikään ei viitannut siihen, että Honkonen löytäisi itsensä joskus juoksemasta Ateenasta Spartaan. Hän on kertonut Ylen haastattelussa aiemmin olleensa koulussa liikunnanopettajan painajainen ja jopa inhonneensa liikuntaa. Todistuksessa liikuntanumero oli seitsemän.
Aviomiehen urheilutausta ja ensimmäisen raskauden tuomat lisäkilot saivat Honkosen kuitenkin lenkille. Alku oli perinteinen: hölkkää ja kävelyä pylväiden välejä laskien. Kiloja lähti, kuntoa tuli, ja ensimmäisen maratoninsa Honkonen juoksi 2003. Siitä kului vielä kuusi vuotta ennen kuin Honkonen juoksi ensimmäisen kuuden tunnin ultrajuoksunsa. Siitä aukesi pitkien matkojen taival.
Tuo taival huipentui nyt Spartathloniin, jonka läpikäynti on ollut kaikkiaan vaikea ja kivinen tie. Honkonen uskoo kuitenkin, että jostain löytyy taas uusia suunnitelmia, jotka motivoivat laittamaan lenkkarit jalkaan.