Jenna Emtö, yksi kampanjan perustajista, vastaa Ylen kysymyksiin.
Mistä ajatus tällaisesta kampanjasta lähti?
Se lähti viime viikon alussa, kun suomenruotsalaisen feministisen kulttuurilehden Astran päätoimittaja Nina Nyman esitti Facebookissa kysymyksen: "Missä viipyy suomenruotsalainen #metoo-kampanja?" Hän sai vastaukseksi ehdotuksen, että Astra voisi sen aloittaa.
Nina kokosi pienen ryhmän ihmisiä, jotka alkoivat vetää tätä. Meitä oli viisi suomenruotsalaista naista ja apunamme graafikko, kun aloimme tehdä Facebook-sivua keskiviikkona aamupäivällä. Illalla seitsemän tai kahdeksan maissa ryhmään alettiin kutsua ihmisiä. Yön aikana jäseniä tuli ainakin neljä tuhatta.
Oliko se yllätys?
Yllätys oli, että se vain jatkoi kasvamistaan. Nythän meillä on yli 20 000 jäsentä. Arvelimme kyllä, että tarvetta on ja että Suomessa ja suomenruotsalaisessa yhteisössä on ollut yllättävän hiljaista tämän #metoo-kampanjan aikana. Mutta ei sitä aloittaessaan ihan tajua, kuinka moni oikeasti haluaa liittyä tällaiseen näin nopeasti organisoituun kampanjaan.
Miten korkea mahtoi olla kampanjaan liittymisen kynnys?
Suomenruotsalainen yhteisö toimii samalla tavoin kuin Ruotsissa esiin tulleet yhteisöt. Ne ovat suhteellisen pieniä, joissa kaikki tuntevat toisensa ja joissa on tietyt valtasuhteet ja rakenteet. Ne mahdollistavat sen, että seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja häirinnästä ollaan hiljaa. Niistä ei uskalleta puhua eikä avautua.
Mutta kun moni alkaa tuoda niitä esille, niin voima on jotenkin niin vahva, että muutkin uskaltavat, koska eivät ole yksin. Se mitä sinä olet kokenut ja mitä sinulle on tapahtunut, ei ole uniikki tapaus, vaan on muitakin naisia, joihin on kohdistunut sellaista.
Toimiiko vaikenemisen kulttuuri erityisesti pienessä yhteisössä?
Kyllä näistä asioista minun mielestäni on vaikeaa puhua muuallakin. Tästä olisi varmaan parasta kysyä tutkijoilta.
Oletteko saaneet palautetta miehiltä?
Ryhmä suunnattiin naisille. Miehiltä en ole nähnyt kommentteja.
Jääkö #metoo lyhyeksi sosiaalisen median kampanjaksi?
Kun tätä nyt lukee ja näkee joka päivä, niin uskon sen totta kai vaikuttavan siihen, mistä ihmiset puhuvat kotona ja kouluissa ja työpaikoilla. Se herättää juuri näitä kysymyksiä: Mikä on suostumus? Mikä on ahdistelua? Mikä on seksuaalista häirintää? Missä rajat kulkevat?
Toivon mukaan tämä on alku oikealle muutokselle. Tavoitteemme on, että vastuu ja häpeä siirtyvät uhreilta tekijöille. Selvää on, että heidänkin pitää osallistua tähän keskusteluun.
Miten aiotte jatkaa?
Aiomme julkaista jossakin muodossa lisää naisten kertomuksia. Osa meistä on aktiivisia Astra-aikakauslehdessä. Työmme jatkuu sen kautta.
Onko sinulle vinkkejä suomenkieliselle #metoo-kampanjalla?
En ole asiantuntija antamaan vinkkejä. Sanoisin vain, että nyt kaikki puhumaan. Rikotaan hiljaisuus.
Julkisen keskustelun jatkumisen ja syventymisen lisäksi toivon, että se viedään kouluihin, työpaikoille ja harrastuksiin, joka paikkaan. Se on hyvä tapa osoittaa, että ahdistelu ei sovi enää – tai ei ole sopinut koskaan, mutta nyt se loppuu tähän. Mahdollisuudet tuoda se esiin ovat auki.
#dammenbrister-kampanjan sivulla on ruotsiksi satojen naisten kertomuksia ahdistelusta.