Tässä muutamia joulun ajan pistelyitä. Tämä ensimmäinen meni appivanhemmille joululahjaksi. Pistelyosuus valmistui jo keväällä, mutta kasaaminen tapahtui vasta nyt.
Nämä seuraavat ovat erittäin pieniä ja menivät FB:n käsityöhaasteeseen. Tulipahan opittua uusia viimesitelytekniikoita, joita olen aina halunnut kokeilla. :)
Tämä viimeinen kuva on selventämässä kaikkien kolmen edellä olevan kokoa... ;S
Oikein hyvää loppu joulua kaikille ja minä menen nyt tekemään tämän haasteen viimeisen työn, jolla on aikaa vielä tämä viikko. :)
maanantaina, joulukuuta 26, 2011
maanantaina, marraskuuta 21, 2011
Lisää kehystyksiä
Enkeli taulukin sai kehyksensä ja halusin sen ilman lasia. Tämä taulu meni Idefixin kasvattajalle ja oli ensimmäinen valmistunut työ FB:N käsityöhaasteesta.
Vähän tulee kiire noiden loppujen neljän kanssa, mutta teen heille jotain pienempää. Katille tiedoksi, että teen sinulle sitten oman enkelin joskus ja tämän haasteen ulkopuolelta. ;)
Sininen mysteeri näyttää nyt tältä

maanantaina, marraskuuta 14, 2011
Kehystetty
Siinä se nyt on kehystettynä.
Kuva on huono, mutta olen lopputulokseen tyytyväinen. Kehystäjän kanssa pohdittiin tuota paspista olisiko se pitänyt olla kauempana vai onko noin hyvä. Pohdin sitä vieläkin, mutta kehystän mukaan olisi sitten pitänyt olla ainakin 2,5cm joka suuntaan irti niin saa nyt olla noin. Jos joskus tulen toisiin aatoksiin, niin korjataan sitten.
Kun hain tuon niin jätin tämän kehystettäväksi.
Tänään sain tiedon, että se olisi valmis, mutta en ehtinyt hakea.

maanantaina, lokakuuta 31, 2011
Joutsenet!
Nyt ne ovat vihdoin valmiit! Tai ovat olleet jo jonkin aikaa, mutta tänään vein sen kehystettäväksi. Saa nähdä miltä sitten näyttää kehysten kanssa.
Lisäksi työnalla oleva enkeli näyttää nyt tältä. On vähän reisussa rähjääntyneen näköinen ja lankakin on loppunut jo ainakin kerran kesken, mutta tulee pian valmiiksi. Tosin joudun varmaankin vielä tilaamaan yhden tokan ennen kuin saan ihan valmiiksi.
Ja mitenkäs se sanonta meneekään... uutta matoa koukkkuun tai jotain sinne päin ;). Olen aloittanut jälleen uuden projektin noiden kaikkien keskeneräisten rinnalle ja se näyttää nyt tältä.
Tämä pitäisi saada valmiiksi ensi kesään mennessä, sillä se tulee lahjaksi.

keskiviikkona, huhtikuuta 13, 2011
Olen ollut laiska...
nimittäin kirjoittamaan. Tuntuu, että iltaisin on niin paljon muutakin tekemistä. ;) Yritän parantaa tapani.
Tässä välissä on vietetty talviloma ja silloin olimme jo perinteeksi muodostuneella matkalla Kolilla. Tänä vuonna sen vaihtamista johonkin lämpöisempään paikkaan mietittiin kyllä viime metreille, mutta ei löytynyt mitään edullista kaupinkilomaa mikä olisi sytyttänyt. Talven ensimmäinen laskettelukerta tuli siellä sitten hoidettua, kun tämä talvi meni pääasiassa hiihdellen.
Seuraavana viikonloppuna oli sitten työreissu Saariselälle ja se oli todella mukava ja hauska matka. Sielläkin tuli lasketeltua ja vieläpä aivan uusilla tuliterillä suksilla. Piti jo viime talvena ostaa uudet sukset, mutta ne jäivät hankimatta. No, nyt vahinko tuli korjattua ja olin kyllä tyytyväinen hankintaan.
Ristipistot ovat edellä mainituista syistä taas edistyneet hitaasti, mutta jotain kuitenkin olen saanut aikaiseksi. Enkelin ympärille on puolet köynöksestä pistelty, mutta sitten loppui lanka. Lankaa sain lisää viime viikolla, mutta en vielä jatkanut ko. työtä. Joutsenissa on vähän enemmän edistystä eli nyt molemmat aikuiset ovat valmiit ja jäljellä on nyt sitten viimeinen poikanen ja tuo vesi loppuun. Eli tavoite saada joutsenet valmiiksi ennen kesää näyttää hyvältä.
Kuvia ei nyt juuri ole, mutta yritän laittaa niitä jossain välissä. :)

sunnuntai, maaliskuuta 06, 2011
Näillä mennään
Tällä hetkellä minulla on aktiivisen pistelyn alla nämä kolme työtä.
Tämä ensimmäinen liittyy Facebook:n käsityöhaasteeseen, johon heikolla hetkellä päätin osallistua. Saajaa en ole vielä täysin päättänyt. ;)
Näitä joutsenia olen pistellyt ja päätin, että tämä on oltava valmis ennen kesää. Paljoa ei olisi enään jäljellä.
Ja sitten tämä HAED. :) Ei ole paljoa edistybyt, mutta jotain kuitenkin. Tuossa on nähtävissä ensimmäisen A4-arkin äärilaidat.

tiistaina, helmikuuta 22, 2011
Redi
Fapian Red Baron 'Redi' 26.7.1998-18.2.2011
Tämä karvainen kaveri oli anoppini koira ja siirtyi sateenkaarisillalle viime perjantaina.
Muistan hyvin, kun mieheni kanssa haimme koiran kasvattajalta ja veimme sen anoppilaan. Pieni karvapallo leimautui matkalla minuun, koska oli sylissäni osan matkaa ja oksensi siihen. ;) Olin pitkään anoppini lisäksi ainoa, joka sai sen syömään ruokansa eli olin usein myös koiraa hoitamassa.
lauantaina, helmikuuta 12, 2011
Saksa, osa 2
Tämä lampi oli täynnä lumpeita. Valkoisia ja punaisia.
Saksasta löytyy myös Legoland. Olen joskus käynyt Tanskan legolandissa ja siellä oli ainakin silloin vähemmän noita huvilaitteita kuin tuolla.
Tämä on Hildesheim:sta joka on aikoinaan tuhoutunut kokonaan, mutta tehty vanhan mallin mukaan uudestaan. Vähän niin kuin Varsovakin. ;)

Saksa, osa 1
Koska käsityörintamalla on ollut hiljaiset viikot niin laitanpa pari kuvaa kesän Saksan reissulta.
Nämä on jostain päin Etelä-Saksaa Münchenistä Berchtesgardeniin.
Tämä on Bad Reichenhall:sta kauppa, jossa myydään vain Mozart:n kuulia ja myös tehdään niitä. Oli näkemisen arvoinen, vaikka en niin kuulista pidäkkään. :)
Tämä on näkymä Kotkanpesältä. Sekin oli paikkana upea, vaikka historia ei niin mukava olekkaan. Matka tänne oli myös mielenkiintoinen. Autolla sai ajaa ala-asemalle, josta lähdettiin linja-autoilla eteenpäin erittäin kapeaa ja mutkaista tietä. Linja-autot jättävat ihmiset hissiasemalle, josta kävellään kallion sisälle luolaan ja noustaan viimeiset 80 metriä hissillä suoraan sisälle Kotkan pesään. Nykyään siellä on osa rakennuksesta museona ja osassa toimii ravintola.

sunnuntai, tammikuuta 30, 2011
Pientä edistymistä
Näytetäänpä välillä näitä pistelyitä. Ensimmäinen on kokoamista vaille valmis joululahja ja tästä syystä taidankin koota sen vasta loppu vuodesta. Työn aloitin jo kauan sitten, mutta se jäi UFOutumaan. ;)
Tämän kortin tekaisin pikaisesti äidilleni.
Joutsenetkin ovat jonkin verran edenneet. ;)
Tämä HAED:n Locked työn vasta aloitin ja edistystä ei juurikaan ole. Tämän pitäisi valmistua parin vuoden päästä miehelleni syntymäpäivälahjaksi, kun täyttää silloin pyöreitä.

lauantaina, tammikuuta 22, 2011
Alankomaat; maaseutu
Äskeiseen viestiin ei mahtunut enään myllyn kuva niin laitan näitä Amsterdam:n ulkopuolisia kuvia sitten omaan postaukseensa. ;)
tiistaina, tammikuuta 18, 2011
Pitkästä aikaa
Eipä ole tullut pitkään aikaan kirjoiteltua ja nytkin kuvanton postaus. ;D
Ja mitäs tässä välillä onkaan tapahtunut.
Kesällä kävimme muutaman päivän visiitin Amsterdamissa samalla porukalla kuin aikoinaan Barcelonassa, mutta nyt pieni kummipoika, joka oli silloin masukki, olikin nyt ensimmäisellä ulkomaan matkallaan. Matka oli ennakko odotuksiin nähdern mukava. Vuokrasimme auton ja tutustuimme ympäristöön; myllyihin, taloihin, patoihin, kanaviin jne. Itse kaupunki oli myös näkemisen arvoinen, mutta tuo "maaseutu" oli enemmän minun makuuni.
Lähetimme nuo muut koneella kotiin ja lähdimme sieltä vuokra-autolla kohti Saksaa ja Müncheniä. Siellä tapasimme kaverimme lapsineen ja aloitimme meille auton etsinnän sekä tutustuimme porukalla Etelä-Saksaan. Mieheni ja kavereidemme lapset eivät olleet siellä koskaan käyneet, mutta kyllä siellä riitti kaikille ihmeteltävää. Matka oli mukava ja autokin löytyi kotiin tuomiseksi.
Tuossa joulukuun alussa kävimme sitten kahdestaan tutustumassa Miami Beach:n. Sää siellä oli aurinkoinen, mutta viileä. Paikkana ehkä pienoinen pettymys, mutta Everglades ja itse maa olivat näkemisen arvoisia. Eläinrakkaana kyttäsin koko ajan mitä elukoita on nähtävissä ja seurasin hotellin parvekkeelta pelikaanin kalastusta. ;)
Kotiin tulessa ei sitten ehkä ollutkaan enenään niin mukavaa, sillä Snoopy oli loukannut jalkansa. Jalasta oli ristiside poikki ja se jouduttiin leikkaamaan. Valitettavasti ensimmäinen leikkaus epäonnistui ja viime viikolla jalkaleikattiin uudestaan. NYt näyttää jalka vihdoin olevan parantumaan päin, mutta on hieman rankkaa rajoittaa toisen elämää, jotta jalka saa parantua rauhassa, ja samalla yrittää Idefix:n kanssa leikkiä ja lenkkeillä normaalisti.
Pistelyt ovat olleet hieman jäissä tämän kaiken muun touhuamisen ohella, mutta nyt tuntuu taas inspiraatiota kumpuavan niihinkin. ;D
Laitan kuvia noista matkoista myöhemmin kun olen koneen ääressä, jossa niitä on.
Ai niin ja mahtuuhan tuohon aika väliin työpaikankin vaihto. ;)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)