maanantai 14. huhtikuuta 2025

Ompeluhuoneessa


 Vihreätä ja mustaa. Ompelin miehelle pari uutta kesäpaitaa, vaikka eihän nuo värit kovin kesäisiä ole, mutta toiveen mukaisia. Paitojen ompeleminen samalla kaavalla on vähän tylsää ja noilla siirtokuvilla saa vähän vaihtelua. Parhaat kuvat olen saanut sivustolta Lumikellot. Siellä oli nyt kyllä alennusmyynti kuvista, toivottavasti jatkavat niiden myyntiä.


Sain vihdoin viimeksi paitapuserosta hyvän tuloksen käyttämällä mallina purkamaani vanhaa, loppuun kulunutta paitaa. Niinpä uskaltauduin tilaamaan pitkään haluamani Liberty-kankaan.  Nuo englantilaiset kankaat kun ovat kalliita. En löytänyt Suomesta oikein myyjää, joten tilasin kankaan Ruotsista. Toimittaja oli Gårdatextil. En uskaltanut tehdä tilausta Englannista, kun en tiedä noista tullimuodollisuuksista. Ruotsista toimitus tuli nopeasi ja sainpa vielä kaupan päälle vähän ylimääräistä ilmeisesti siksi, että leikkaaja oli ottanut täydet mallikerrat, vaikken ollut niitä tilatessani huomioinut.  

En halunnut taas kukkakuvioita ja valitsin siksi tämän kankaan nimeltä Prospect Road B , joka näyttää kuvaavan tunnelmallista puistotietä. Nyt täytyy koittaa olla tarkkana ompelun kanssa. 

Tänään on taas lämmintä ja voi nauttia auringosta, joten jatkan ompeluja jonain toisena päivänä. t. HennaMar

lauantai 12. huhtikuuta 2025

Pieni punainen


 Talomme on lintujen kannalta ongelma, koska valo kulkee ikkunoiden kautta läpi ja aina silloin tällöin joku lintu lentää ikkunaan. valitettavasti usein ikävin seurauksin. Nähty on mm pieni pöllö, haukka ja useita pikkulintuja. Isommat ovat yleensä selvinneet hengissä, mutta pienemmille käy hullusti.  Siksi olemme ripustaneen pienet punaiset lasipallot kumpaankin ikkunaan ja kadun puolella on vielä lasimaalauksen jäljennös.


Nämäkään eivät olea aina onnistuneet estämään kolareita, mutta onneksi tapahtumia on harvoin.


Ja vielä yksi. Joulun glögipullon tupsulakki on jäänyt 'koristamaan' olohuoneen tuolia. Jokohan sen pääsiäisenä voisi poistaa? t. HennaMar

maanantai 31. maaliskuuta 2025

Erikoinen rakennus (Huomiovärejä)


 Rosa huset on rakennus, joka näyttää erikoiselta, ei niinkään rakennuksena, vaan värinsä, kokonsa ja paikkansa takia.  Kuvaushetkellä talo on korjattavana, koska se sai vaurioita SkiB:n uuden monitoimitalon ja koulun laajennuksen yhteydessä. Paremman kuvan löydät täältä

Postaus on Kristiina K:n maaliskuun haasteeseen ERIKOINEN RAKENNUS. Minulta jäi helmikuu väliin, kun en keksinyt kohdetta. Yhdestä kodinkoneesta olen jo luopunut pesuhuoneen remontin yhteydessä. Nimittäin kuivaaja vietiin ja pesetän nykyään lakanat pesulassa .

Koska talon seinässä on Ruotsin konsulaatin kyltti, luulin aina, että rakennus on saanut erikoisen värinsä (erikoinen keskustassa) ja sympaattisen olemuksensa konsulaatin kautta. Skib:n arkistovastaava kuitenkin vastasi kysymykseeni, että talo on aikoinaan rakennettu 1930-luvulla ihan tavalliseksi asunnoksi ja siirtynyt ruotsinkieliselle koululle vasta 1990-luvulla. Kyltti on seinässä siksi, että koulun rehtori on aiemmin toiminut pitkään konsulivastaavana. Talo ei jää huomaamatta, koska sijaitsee aukion reunalla. Svenska Kulturfonden on rahoittanut avokätisesti koulua ja on myös osallistunut puiston tekonurmikentän/luistelujään rakentamiseen. Ympäristöön on ajan mittaan muovautunut oma ruotsinkielisten palvelujen alue.


Väreistä puheen ollen sain valmiiksi mekkoni, joka on pääsiäisen väreissä.  Toki kesämekoksi se on tarkoitettu.  Kangas on messuhankinta ja Kaisa Turtiaisen kokoelmista.  Muokkasin Ottobren kaavaa (Ottobre Woman 2/2016 nro 10) laskoksin ja lisäämällä leveän frillan. Peruskaava osoittautui niin sopivaksi, että voisin sen kanssa ommella toistekin. Ompelin koekappaleen kaiken varalta, mutta varsinaisia muutoksia ei tarvittu.

Ensimmäiset kahvittelut ulkona on jo olleet ja kevät etenee vauhdilla T. HennaMar


sunnuntai 23. helmikuuta 2025

Ompeluja ja kevään odotusta

 

Sain maademoisellen jouluna valitseman kankaan viimein ommeltua mekoksi. Oli taas vaikeuksia kaavan kanssa, sillä kangas olikin joustocollegea eikä trikoota, joten suunnittelemani frillamekko olisi ollut liian painava. Halusin kuitenkin ommella pitkän mekon, koska jouluksi ompelin käytännöllisemmän tunikan, ja tiedän , että neiti rakastaa pitkiä mekkoja. Lopulta yhdistelin kaksi kaavaa, mekko on Ottobre Woman-lehden koon 34 pienennös ja frillan piirsin Ommellisen Hulmuhelma-kaavan avulla.  Helmakappaleen alosa on siis täysympyrä.  Tilasin kaavan, mutta en ole sillä vielä mitään muuta tehnyt.  En oikein tiedä, tulenko silitysominaisuutta käyttämään , mutta ehkä myöhemmin.  Kevyemmästä kankaasta siitä varmaan saa hulmuavan mekon. Tässä frillan reunustin satiinivinonauhalla, että sain siihen vielä vähän tukea ulospäin.  (Kuva on vähän huono, mutta parempaakaan ei nyt ole ja mekko on jo lähetetty saajalleen)

Pikkuveljelle jatkoin pingviini-teemaa uudella paidalla. Siirtokuvan tilasin Poppanavakasta ja se ei ollutkaan ihan samaa materiaalia kuin aiemmin tilaamani, mutta sain sen kiinnitettyä ja toivottavasti pysyy pesussakin.  Mukana ei ollut ohjetta käsittelyjärjestyksestä. 


Viljelmistä puolet kasvaa vauhdilla, hyasinttipavut itivät nopeasti, mutta sinipunavaulaan on tullut pari vaivaista alkua, jotka mieheni arvion mukaan ovat rikkaruohoja... Kivasti alkaa jo olla valoa ulkona, joten voisi laittaa jotain muuta, jolleivät nuo vaulat tuosta kummene.  Seuraavaksi aloin ommella kesämekkoa Tampereen käsityömessuilta  jo syksyllä ostamani kankaasta, vaan eipä sille ihan heti ole tarvettakaan.  Kesken ompelun loppui iso saumurilankarulla ! Sitä ei muistaakseni ole ennen tapahtunut, rullat kun ovat niin valtavia. t. HennaMar

keskiviikko 12. helmikuuta 2025

Kylvöhommia

 

Taas on kasvivalo viritelty ja kesäköynnökset kylvetty.  Viime vuonna kävi niin, että kanariankrassi ei itänyt ollenkaan. Toivottavasti tänä vuonna onnistaa. Viikko sitten tein jo pari kylvöä  ulos Liisan kasvit -blogin ohjeiden mukaan. Minulla kävi nimittäin tuuri arpajaisissa ja voitin Mama's Garden -blogin arpajaissa perennan siemeniä. Rohtosormustinkukka ja Varjoasteri ovat minulle uusia tuttavuuksia. Kummatkin oli hyvin pakattu pusseihin nimilapuilla varustettuna ja siemeniä oli paljon. Siellä ne nyt odottavat kevättä puuvajan seinustalla.

Noissa yläkuvan purnukoissa on myös minulle uusia viljeltäviä, nimittäin Hyasinttipapu  (Lablab purpureusja Sinipunavaula (Asarina scandens). Pavut oli helppo kylvää, koska siemenet olivat hernekasvin tyyliin isoja, mutta sinipunavaulan siemenet olivat lähes näkymättömiä ja ne itävät vain valossa. Jälkimmäistä en paljon siis uskalla suoraan kastella, vaan yritän suihkutella varovasti.  Minulla on vielä kuten varmaan muillakin paljon siemeniä, mutta ilman toista valopistetä en uskalla niitä sisälle kylvää ainakaan ennen kevätpäiväntasausta.  Olen myös ommellut jonkin verran,  niistä sitten toiste. t. HennaMar

torstai 16. tammikuuta 2025

Kotini vanhin esine - tammikuun haaste

 


 Kodissamme on paljon vanhoja esineitä mm. mieheni isovanhemmilta ja joitakin myös vanhempieni kotoa. Halusin kuitenkin valita esineen, joka on paitsi aina esilllä myös jatkuvasti vielä käytössä. Käyttöesineissä ei useinkaan ole vuosileimaa tai muuta, mutta tämä taottu hiilihanko on tiettävästi ollut käytössä mieheni isoäidin äidin kotona Raumalla. Sillä lienee siis ikää yli 150 vuotta tai enemmän. Tuo vanha mummu piti kuulemma kovan kurin lapsenlapsenlapsille, kolmelle pojalle ja yhdelle kasvattipojalle. Ei sentään hiilihangolla, mutta kävelykepillä kolistaen.

Näin joulun jälkeen joulukoristeita purkaessamme valitsin vielä kuvaan nuo alla olevat tontut, jotka tyttäreni mukaan ovat melko 'creepy'.  Nämä toki ovat esillä vain jouluna, mutta todellakin melko erikoiset. Ne ovat myös jostain miehen isovanhemmilta kulkeutuneita ja omastakin mielestäni melko pelottavat.  Vastannevat mielikuvaa tontuista, joita enen vanhaan piti hyvitellä talon parhaaksi.  Mihinkään vuoteen tai vuosikymmeneen en näitä osaa sijoittaa, voivat toki olla 'vasta ' sotavuosilta.


Haaste on Kristiina K:n ja mielenkiinnolla odotan ensi kuun aihetta. t. HennaMar

tiistai 31. joulukuuta 2024

Lahjaompeluja


Ompelin mademoisellelle tunikan ja pikkuveljelle paidan joululahjaksi.  Kaavoina käytin Ottobren peruskaavoja soveltaen.  Bambikankaan arvasin miellyttävän neitiä, mutta pojan kangas oli sikäli nappivalinta, että pingviinit ovat kuulemma  juuri tällä hetkellä hänen lempieläimiään. Paidasta tuli vähän iso, mutta onneksi kasvuajat ovat edessä.  Joustocollege oli hyvä valinta tunikaan, koska se on ryhdikäs myös helmaröyhelössä. Valitettevasti en muista, mistä kankaat tilasin. Ompelin solmupannan trikoopalasta (ohje : Kangas Keidas) ja koristepöllöt siihen on ostettu Käsityömessuilta Tampereelta.  

Ompelin myös tunikan perusväreihin sopivat housut joustavasta vakosametista. Tästä kankaasta irtosi aivan hillittömästi väriä esipesussa. Housuissa käytin Ottobre Woman- kaavan pienintä kokoa, mutta aika isot näistä tuli silti. Etäältä ompelussa on omat hankaluutensa, onneksi tunika hyväksyttiin heti käyttöön. 


Kuten kuvista näkyy meillä oli aikalailla musta joulu (tai vihreä!), mikä oli tietystri lastenlasten kannalta harmi. Esikoinen ja kuopus olivat perheineen meillä jouluna. Keskimmäisen perhe vieraili pari viikkoa ennen joulua ja kokosi tonttutalon esille, lisäsin siihen vielä vanulunta näytiksi. Messuilta ostamani huovutettu kettu lähtikin sitten mukaan matkaan Frankfurtiin. 

Joulukuussa oli ihanan vilkasta elämää talon täydeltä. Nyt on taas hiljaista ja aikaa kevään odotteluun t. HennaMar