Eveliina Talvitie: Helga

 

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

Helga ompelee itselleen ja kyläläisille vaatteita, tikkaa täkkejä ja lypsää kotonaan lehmiä. Pikku hiljaa pää täyttyy kuitenkin aivan uudenlaisista unelmista. Hän on nähnyt lehdessä upeita pariisililaisia luomuksia, ja haluaa tuoda jotain yhtä kaunista omaankin elämäänsä. Uudenlaisia vaatteita ei maaseudulla katsota kovin hyvällä, mutta Helgan intoa se ei sammuta.

"Yleensä moiset tyhjänpäiväisyydet vaivaannuttivat Helgaa, mutta nyt ne kuulostivat siltä kuin pikkulintu olisi sirkuttanut korvan juuressa lupauksia auringonpaisteesta ja keltaisista kukkapelloista."s.32

Helga aloittaa Ompelija -trilogian, joka kertoo käsityöläisnaisista ja muodin voimasta.

Tämä alle 200 sivuinen romaani, johon pienestä koostaan huolimatta mahtuu 15 vuotta Helgan ja monen muunkin hahmon elämää, koostuu upeista pienistä tuokiokuvista.

Voi miten pidinkään tästä kirjasta ja sen huolella valituista virkkeistä, jotka tuntuvat kertovan aivan kaiken oleellisen luoden samalla kaunista ja aitoa tunnelmaa ympärilleen. Tunnelma, miljöö ja hahmojen tunteet tulevat esiin ilman selittelyä, pienissä arkisissa hetkissä.

Kirjassa eletään vuosia 1948-1963. Helga on päähenkilönä omaa polkuaan kulkeva nainen, jonka pää on täynnä unelmia, ja joka myös rohkeasti toteuttaa niitä. Mutta ei hän ole sellainen tylsä sankari kuitenkaan, vaan nuo rohkeat teot ja päätökset vaativat melko harmaitakin tekoja, jotka tuovat kirjaan särmää. Itse asiassa kirjan sivuhahmoinakin toimivat naiset ovat kaikki melkoisen särmikkäitä, eivät lainkaan yksinkertaisia.

Helga

Into, 2025

Kansi: Timo Numminen

s.195

Jessica Townsend: Nevermoor -Morriganin koetukset

 

Morrigan Korpin elämä ei ole helppoa. Häntä syytetään kaikesta pahasta mitä tapahtuu, oli hän sitten lähellä tai kaukana. Hän on syntynyt ehtoona ja on määrätty, että hän kuolee seuraavana ehtoona. 11-vuotiaana on tullut hänen aikansa kuolla. Mutta sen sijaan Korppien kotiin saapuu omituinen mies, Jupiter Pohjoinen, joka vie Morriganin mennessään ja tarjoaa tälle mahdollisuutta uuteen alkuun. Niinpä Morrigan jää taikuutta täynnä olevaan Nevermooriin ja aloittaa kisailun muita nuoria vastaan, päästäkseen Meineekkaan seuran jäseneksi. 

"Sanat tuntuivat raskailta ja kuivilta suussa, mutta hän pakotti ne ulos. "Minut on rekisteröity kirotyksi. Tänään on ehtoo. Minä kuolen keskiyön aikaan.""s.54

Morriganin koetukset aloittaa Nevermoor -fantasiasarjan.

Kirja tarjoaa kiinnostavan alun sarjalle, jättäen lukijan odottamaan jatkoa. 

Kirja on hyvää fantasiaa täynnä mielikuvituksellisia elementtejä. On taikuutta, salaperäisiä hahmoja, kaikenlaisia olentoja, hotelli täynnä salaisuuksia ja yllätyksiä, sekä tietysti jännittävät koetukset, joissa Morriganin on kisailtava. 

Morrigan on kiinnostava hahmo, ja hänen surullinen elämänsä tekee kirjan alusta koukuttavan. Jostain syystä kirjaa lukiessani näen hänet mielessäni Wednesday -sarjan Wednesday Addamsin näköisenä. Pian juoni sitten jo lähteekin hurjaan vauhtiin kun saavutaan Nevermooriin, ja kaikenlaiset kilpailutehtävät käynnistyvät. Pidän siitä, että vaikka Morriganin elämä muuttuu kertaheitolla, käsitellään hänen ajatuksiaan koti-ikävästä ja perheestä edelleen, eikä niitä vain unohdeta kun kerran hahmolla nyt menee paremmin.  

Kaikesta hyvästä huolimatta tämä ei ole täysin minua varten. Aion kyllä jatkaa sarjan lukemista, mutta omiin suosikkeihini fantasia elementeissä ei kuulu valtavat puhuvat eläimet, tai kummalliset teknologiset laitteet joilla kulkea. 

Nevermoor -Morriganin koetukset, (The Trials of Morrigan Crow, 2017)

Otava, 2018

Suom. Jaana Kapari-Jatta

Kansi: Sami Saramäki

s.368

Tiina Kristoffersson & Vesa-Matti Toivonen: Kangaskauppa joen varrella

 

Mainos/Kirja saatu kustantajalta.

Saimi Kajander saa potkut hyvin epäreiluista syistä. Kostosuunnitelmat ja unelmat lopputilin käyttämisestä lomamatkoihin kuitenkin siirtyvät sivuun kun hän törmää kummitätiinsä Luciaan, jonka on nähnyt viimeksi lapsena. Lucialla ei mene hyvin. Kangaskauppa on ahtaalla, vuokrat maksamatta ja pikamuotijättiläinen viemässä hänen liiketilansa. Saimi päättää kokeilla voisiko auttaa Luciaa. pelastusoperaatiosta tuleekin melkoinen kun hän toteuttaa sitä yhdessä eläkeiässä olevan Lucian, henkien kanssa kommunikoivan miehen, sekä nuoren, eettisyyttä ja ompelua rakastavan kolmikon kanssa. 

"Vaate on enemmän kuin kangaspala. Vaatteet kertovat ainutlaatuista tarinaa, siitä keitä me olemme."s.103

Kangaskauppa joen varrella on Turkuun sijoittuva kirja, joka puhuu tärkeistä aiheista viihdyttävästi. 

Kirjassa onkin varsin paljon kaikkea, kuten pikamuotia, kivijalkaliikkeitä, ystävyyttä, työpaikkadraamaa, vanhoja salaisuuksia, monimutkaisia perhesuhteita ja henkien kanssa puhumista. Välillä puhutaan vakavista ja surullisistakin tapahtumista, mutta sitten taas mennään toilaillen ja esitellään vähän hömelöitä hahmoja ja heidän ideoitaan, ja näin tunnelma kevenee.

Pidin erityisesti kirjan vaate ja muoti teemasta. Ompelevat ihmiset ja muotiala on aina kiinnostavaa, ja tässä se on tuotu mukavan ajatuksia herättävästi esiin. Ihan uusiakin juttuja tuli vastaan ja löysinkin itseni googlettelemasta esimerkiksi sieninahkaa. Kirja osasi muutenkin yllättää lähtemällä kuljettamaan juonikuvioitaan aika erilaiseen suuntaan kuin alunperin oletin. 

Saimin arkea olisin kaivannut kirjaan enemmän. Pääpaino kun pysyi hänen ajatuksissaan ja tunteissaan, jolloin tapahtumista jäi välillä sellainen selitetty olo, kun olisin mieluummin vain nähnyt mitä kohtauksissa tapahtuu. Samoin sellaista syvempää keskittymistä joihinkin asioihin. Nyt juoni tuntui melko rönsyilevältä monine teemoineen. Henkimaailma esimerkiksi tuntui liian vaisulta, kun se tuotiin nopeina tilanteina juoneen, vaikka se oli niin tärkeässä roolissa. 

Kangaskauppa joen varrella

Bazar, 2025

Kannen kuvitus ja graafinen suunnittelu: Jan Schulte-Tigges

s.415

Holly Black: Kuningatar vailla valtakuntaa

 

Keijujen valtakunnassa kasvanut Jude, on jälleen saanut muistutuksen keijujen julmuudesta. Mutta vieläkään hän ei aio luovuttaa. Hän ei ymmärrä tunteitaan hallitsijaa kohtaan, eikä tiedä kehen luottaa, mutta sodan partaalla oleva valtakunta tarvitsee häntä, tai niin hän ainakin haluaa uskoa.

"Hänellä on kädessään liina, joka haisee äitelänmakealta. Hän painaa sen nenäni ja suuni peitoksi. Tunnen jäsenteni raukeavan. Hetken kuluttua en tunne yhtään mitään."s.73

Kuningatar vailla valtakuntaa päättää Ilman väki -fantasiatrilogian.

Kirja tarjosi ihastuttavan kieron, juonittelun täyteisen ja toiminnallisen päätöksen upealle trilogialle. Ihan tämä ei yltänyt toisen osan tasolle, mutta oli silti loistava.

Nauttisin jälleen suuresti jokaisesta huolella suunnitellusta juonittelusta. keijuthan eivät voi valehdella, mutta tarkkaan kun miettii sanomisiaan, voikin saada monenlaista kieroa tapahtumaan. Muutenkin keijujen itsekäs, valtaa janoava ja ilkeä mieli pääsee tässä taas hyvin esiin. Minä olen tuhottoman huono etsimään kirjoista vihjeitä tulevista tapahtumista, mutta pidän siitä, miten tässäkin kirjassa niitä on, eikä asiat vain tapahdu ihan puskista. 

Kirjaan mahtui paljon hurjia juonenkäänteitä, sillä sodat ja vallankaappaukset kolkuttelevat koko ajan ovella. Taisteluita käydään, mutta keijujen tapaan suurimmaksi osaksi asiat hoituvat juonittelulla. Oli kutkuttavaa seurata miten kunkin tutuksi tulleen hahmon käy. Tätäkin sarjaa mainostetaan romantasiana, mutta pääpaino pysyy selkeästi enemmän politiikan ja valtakunnan asioiden ympärillä, sekä Juden oman kasvun ympärillä. Romantiikkaa on mukana, mutta melko pieninä annoksina.

Kuningatar vailla valtakuntaa, (The Quuen of Nothing, 2019)

Karisto/Otava, 2024

Suom. Suvi Kauppila

s.286

Minna Canth: Köyhää kansaa

 

Marin perhe on köyhä. Rahaa ei ole edes ruokaan, ja puolisokea tytär joutuu päivittäin kulkemaan kerjuulla leivänkannikan toivossa. Työtä ei ole löytyä ja silloin kun löytyy, on palkka niin pieni, ettei elo kovasti paremmaksi muuttuisi. Sitten sairastuu perheen vauva, eikä mikään enää estä Maria vaipumasta toivottomaan synkkyyteen.

Köyhää kansaa on Novelli, joka toimi ensimmäisenä kurkistuksenani Minna Canthin tuotantoon. Olen aina ollut melkoisen ennakkoluuloinen Canthin tuotantoa kohtaan, sillä olen vain jostain syystä olettanut sen puisevaksi ja liian vanhanaikaiseksi, mutta törmäsin tähän novelliin Yle Areenassa ja päätin testata. Ennakkoluuloni häipyivätkin heti. Tämä novelli nimittäin on realistinen, kikkailematta kirjoitettu, mutta silti niin riipaiseva ja surullinen tarina Holopaisen köyhyydestä kärsivästä perheestä. 

Tämä teos ei romantisoi köyhyyttä pineimmässäkään määrin, toisin kuin useat köyhyydestä kertovat tarinat. Tämä kertoo sen kaiken kamalan, nälän, väsymyksen, tunteen huonommuudesta, kivun, kärsimyksen, häpeän, mielenterveysongelmat ja jopa kuoleman. 

Köyhää kansaa, 1886

Äänikirja Yle Areenasta

Lukija: Esko Salervo

Tuottaja: Sari Siekkinen

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

 

Nick Dunnen vaimo Amy katoaa parin viisivuotishääpäivänä. Poliisit tutkivat asiaa ja moni seikka saa Nickin näyttämään kovin syylliseltä katoamiseen. Nick haluaa epäilykset pois itestään, ja yrittääkin itsekin tutkia asiaa. Lopulta ei tunnu olevan enää muuta vaihtoehtoa poistaa syyllisyydenleima kuin löytää Amy.

"Uutisissa näytettiin Nick Dunne, kadonneen naisen aviomies, joka seisoi appensa vieressä jähmeänä, käsivarret ristissä, silmät lasittuneina, melkein pitkästyneen näköisenä, kun Amyn vanhemmat nyyhkivät."s.74

Kiltti tyttö on suosittu dekkari, jonka hehkutusta itse en oikein ymmärrä nyt kirjan luettuani, sillä minun makuuni se ei ollut.

Kirjasta olisi helpompi pitää jos siinä olisi edes yksi hahmo, jonka elämästä välittäisi, mutta tämä kirja oli täynnä vastenmielisiä tyyppejä. Kirjassa käsitellään jonkinverran lamaa, ja sitä miten monet ihmiset on menettäneet melkein kaiken. Se oli kirjassa kiinnostavinta, mutta se sai myös nämä päähenkilöt näyttämään entistä inhottavimmilta kun he vaan valittavat kurjuuttaan, vaikka oikeasti heillä on asiat vallan hyvin muihin verrattuna.

Kirjan suuret juonikuviot eivät pysyneet yllätyksinä, joka latisti lukukokemusta entisestään. Muutenkin olisin jättänyt tämän mielestäni ihan liian pitkäksi kirjoitetun jahkailevan matkan näiden ankeiden hahmojen parissa kesken, mutta lukupiirikirja kun oli, kahlasin sinnikkäästi loppuun. 

Kiltti tyttö, (Gone Girl, 2012)

WSOY, 2013

Suom. Terhi Kuusisto

s.447

Annika Perkiö: Herra Wolterin karnevaali

 

Mainos/kirja saatu kustantajalta.

Paju rämpii masentuneena elämäänsä päivä kerrallaan. Onneksi viimein on syksy ja koittaa hänen vuotensa kohokohta. Herra Wolterin karnevaali hirviöineen saapuu paikkakunnalle. Paju rakastaa karnevaalin hirviöitä, Tulennielijää, Tanssijaa, Veitsenheittäjää, mutta erityisesti Jonglööriä. Tällä kertaa karnevaalissa tapahtuu jotakin aivan käsittämätöntä, ja Pajun elämä muuttuu kerta heitolla.

"Huoneeseen leviää merkillinen hiljaisuus. Sen aikana Wolter tuijottaa kiinteästi pulloa heidän välissään. On edelleenkin mahdotonta sanoa, kumpi heistä roikkuu jyrkänteen reunalla."s.73

Herra Wolterin karnevaali on mukaansatempaava tarina ihmisistä ja hirviöistä, ilosta ja surusta. Se kuvaa kauniin synkästi, mutta myös toiveikkaasti niin hirviöiden kuin Pajunki elämää, joita yhdistää piileskely ihmisiltä ja ulkopuolisuuden tunne. 

Tämä olikin koukuttava kirja. Jälleen sain lukea itselleni aivan uudenlaista tarinaa, kun hirviöt astelivat ensimmäistä kertaa mukaan kuvioon. Eipä nimittäin tule heti mieleen toista lukemaani kirjaa, jossa hirviöt olisivat tällä tavalla päähenkilöinä ihmisten ohella. 

Hirviöt kuvataan melko juron näköisiksi olennoiksi, ja heidän kauttaan kirjaan tuodaan muutenkin jonkin verran kauhuelementtejä. Kovin pelottavaksi kirja ei kuitenkaan missään vaiheessa mene, vaan pysyy lähinnä sellaisena synkän puhuttelavana. Kiusaamista, ulkopuolisuutta, masennusta, pelkoa olla oma itsensä ja kammottavia menneisyyden muistoja vilahtelee tasaiseen tahtiin. Silti kirjasta tulee esiin kauniin lämpimiä hetkiä, varovaisia ilon pilkahduksia, toisen kunnioittamista ja näkemistä hyvänä, juuri sellaisena kuin toinen on. Minusta tästä jäikin enemmän sellainen synkkä, vaaraa ja riskejä tihkuva, surumielinen rakkaustarina, kuin esim. perus kauhukirja. 

Herra Wolterin karnevaali

Haamu, 2015

Kansikuvitus: Broci

s.304