Niin tai näin

Huhtikuuni on poikennut tavanomaisista huhtikuista. Olen ollut väsynyt ja jatkuvista työkiireistä uupumuksen kynnyksellä. Olen ynnäillyt kaikki jäljellä olevat lomapäiväni ja miettinyt, kuinka suuren loven eläkkeelle siirtyminen toisi talouteen. Töissä usea työkaveri on pitkällä sairauslomalla. Se pistää meittimään omaa jaksamista. Osittain tämänhetkinen ahdinko töissä johtuu juuri resurssien vajauksesta.

Olin muutama viikko sitten kotikonnuilla Porissa. Vanhempi siskoni on ollut jo parisen vuotta eläkkeellä ja näyttää viihtyvän. Nuorempi sisko on töissä vielä yhden lukuvuoden. Olen miettinyt, että kävisin töissä vielä puolitoista vuotta, jolloin täyttyy ns. henkilökohtainen eläkeikäni. Tänä keväänä olen miettinyt, jäänkö sittenkin elekkeelle heti, kun se on mahdollista? Työni on mielenkiintoinen näköalapaikka ja se pitää pakosti mukana tässä ajassa. Kaikki tämä painaa taas työssä jatkamisen vaakakupissa.

Tämä on tietenkin hyvin henkilökohtaista pohdintaa. En tiedä vielä, mihin päädyn pohdinnoissani. Asia pyörii kuitenkin päässäni erityisesti sunnuntai-iltaisin, kun seuraava työviikko on edessä. Alan alitajuisesti pohtia, kuinka paljon on kokouksia ja minä päivinä, missä järjestyksessä työni ensi viikolla teen ja mitä pitäisi saada aikaiseksi.

Kävimme siskojen kanssa Porissa Metsähautausmaalla ja Käppärän hautausmaalla. Löysimme melkein kaikki nekin haudat, joissa lepää kaukaisempia sukulaisia tai muita vanhempiemme lähipiiriin kuuluneita läheisiä ihmisiä.

Omat vanhempamme lepäävät Metsähautausmaalla komeaksi kasvaneen mustikkapehkon alla honkien humistessa ympärillä.

Kaikki se ilo

Ilo asuu silmissäni,

ilo elämästä.

Kaikki on hyvin tässä näin.

Olen täydellinen ja rakastettu, juuri tälllaisena kuin olen.

Säilytä pieni kulta ilo aina silmissäsi!

toivoo isoäiti

Tämä kuva on yksi lempikuvistani. Kuvassa lapsenlapseni on viiden kuukauden ikäinen. Eilen hän täytti 1 v. 

Kun katson tätä kuvaa, tulen heti hyvälle tuulelle, iloselle mielelle ja onnelliseksi. Toivottavasti niin käy sinullekin!

Sumussa

Ranta-asujana teen havaintoja sumusta useina aamuina erityisesti keväisin ja syksyisin. Tänään aamulla oli hyvin sumuista ja sumuisuus jatkui tavanomaista pidempään, aina puolille päivin asti. Tunnelma keskustassa oli outo. Kuin äänetkin olisvat vaienneet. Ihmiset ja autot haihtuivat sumuhuuruun. Espalle käveltyäni sumu alkoi hälvetä. Taika haihtui hetkessä taivaan tuuliin.

Näitä kuvia en muokkaillut kuvankäsittelyssä mitenkään pieniä rajauksen tarkistuksia lukuun ottamatta. 

Yhtenä iltana

Yhtenä iltana puolen yön aikaan nostin katseeni tietokoneen ruudulta ja katsoin ulos ikkunasta. Lumipyry pyyhkäisi puistovalaisimien valokiiloihin hienot viuhahdukset. Missä kamera…! Sen verran mukavuudenhaluinen olen, että tyydyin parvekkeelta kuvaamiseen. Pidän ikkunastani näkyvän rantapusiton ulkovalaistuksesta erityisesti sumuisina ja lumisateisina iltoina. Jonain päivänä vielä karistan mukavuudenhaluni ja menen jalustan kanssa kuvaamaan. Eikö muuten ole tuo valaisimen alapuolella oleva yksinäinen puistopenkki romanttisen näköinen levähdyspaikka?

Vierivät vuodet

Tänään mielessäni pyöri, että minun pitäisi muistaa jotain tästä päivästä? Vasta kävellessäni töistä kotiin muistin, että viisi vuotta sittenhän taisin kirjoittaa ensimmäisen postauksen. Kotona tarkistin asian ja näin on. Aloitin viisi vuotta sitten kansainvälisen naistenpäivän kunniaksi ruusun kuvalla ja jatkan nyt samaan malliin - tosin astetta kurttuisemalla ruusulla.

Tahti on alkuinnostuksen jälkeen melkoisesti hiipunut. Olen säilynyt itsenäisenä, ehkä jopa hieman yksinäisenä bloggaajana. Ei ole syntynyt verkostoa, mutta en ole varsinaisesti sellaista kalastellutkaan. Toki ilahdun tavattomasti, jos joku jättää kommentin tai joku postaus kerää syystä tai toisesta tavanomaista enemmän lukijoita.

Aloin aikoinaan kirjoitella blogia pitääkseni yllä luovan kirjoittamisen harrastusta. Aloittaessani otin ensimmäiset kuvat peruscannonilla, siten ostin vähän paremman kameran, sittemmin järjestelmäkameran ja pikku hiljaa muutaman laadukkaan putken. Kuvausinnostuksen kasvaessa lopetin kirjoittamisen ja palasin kuvataideharrastuksen pariin. Maalausryhmäni lopettaa viikottaiset kokoontumiset tänä keväänä. Tekisi mieli vaihteeksi löytää sopiva kirjoittajaryhmä tai lukupiiri ja jättää maalaaminen vuorostaan vähemmälle. 

Tällä iällä viisi vuotta on loppujen lopuksi aika pitkä aika. Olen onneksi säilyttänyt terveyteni, vaikka molemmat polveni olenkin loukannut. Toistaiseksi ei ole tapahtunut mitään dramaattista vanhenemiseen liittyvää kunnon romahtamista, mutta kieltämätä tunnen kyllä vuosien kertymisen kehossani.

Olen tänä aikana muuttanut kahden ratikkapysäkin päähän aiemmasta Helsingin kodistani ja saanut reilut kymmenen lisäneliötä ympärilleni. Työpaikka on säilynyt entisenä, mutta painotukset ja moni muu töihin liittyvä asia on kokenut muutoksia. 

Ihaninta näinä vuosina on ollut isöäidiksi tuleminen ja uuteen elämänvaiheeseen siirtyminen rakkaan lapsenlapsen syntymän myötä. Siitä olen ajatellut kirjoittaa vielä jonain päivänä!

Taitekohdassa

Maaliskuu on taitekohta.

Selvisin talvesta ja pimeästä.

Aauringonnousu siirtyy päivä päivältä koillisemmaksi.

Kevät ja kesä,

uskallan jo odottaa teitä.

Öljyväritaiteiluni on vuodelta 2014.

Hetki ennen kompostointia

Tänä talvena tulppaanit eivät ole auenneet vaan näivettyneet suppuisina. Ostin nippuja eri paikoisita ja lopulta valitin lähikukkakaupan myyjälle asiasta. Hän kertoi minun olevan oikeassa ja olettavansa, että Suomessa kasvatetut alkutalven tulppaanit ovat väärää lajiketta ja keskikesän kukintaan tarkoitettuja. Mene ja tiedä. Lopetin sitten tulppaanien ostamisen, vaikka ne ovat talven lempikukkani.

Jokin aika sitten huomasin ruokakaupassa tulppaaninipun, jossa kukkien terälehdet olivat jo vähän auenneet. Ei muuta kuin kassalle hieman kulahtaneen nipun kanssa. Ja voi! Viimeinkin sain sellaiset tulppanit, jotka eivät kuivetu pystyyn vaan aukeavat maltillisen kauniisti, muuttavat väriään ensin vähän tummuen ja sitten haalistuen, rypistyvät ja rapistuvat. Siis vanhenevat uskomattoman kaunisti muuttuen samalla koko ajan kuvauksellisemmiksi.  

Taitaa olla vähän samalla lailla ihmisten laita? Tuore kukka on toki kaunis sekin, mutta vähän ruttaantunut mielenkiintoisempi. 

Kaikki kuvat on otettu iltamyöhään valovoimaisella objektiivilla. Olen käyttänyt lisäksi kohdevaloa valoisuuden lisäämiseksi.