Jotkut päivät tuntuvat olevan mieleenpainuvimpia ja onnekkaampina kuin toiset.
Tämän viikon keskiviikko 9.4. oli yksi sellainen päivä.
Sain silloin useamman erityisen viestin ja tervehdyksen.
Koin erilaisia, iloisia sanallisia kohtaamisia
ja läikähdyksiä sydämessäni.
Aamulla herättyäni kuulin sanat ’hyvää kihlajaispäivää’.
Ihanaa.
Hän muisti heti aamutuimaan sen, vuosipäivämme ja
ehti onnittelemaan minua, 43 vuoden takaista kihlattuaan.
Arjen juhlahetki.
Pikainen aikamatka keväiseen Helsinkiin ja kultasepänlikkeeseen,
tärkeään päivään,
joka on muistamisen arvoinen taitekohta elämässämme.
Tuon keskiviikon toinen mukava yllätys oli keskipäivän tekstiviesti,
jossa asiakas kiitti asian hoitamisesta.
Toki työ on työtä ja siitä tulee palkka,
mutta tällainen työn tekemiseen liittyvä kirjoitettu viesti ei ole jokapäiväistä
ja toki se lämmitti mieltä.
Siinä oli jotakin merkityksellistä ja henkilökohtaista;
hän oli todella tarkoittanut laittaa ne sanat minulle.
Kolmas päivän ilo oli postin mukana tullut postikortti.
Se oli kyllä niin iloinen yllätys,
kun nykyään niin harvoin tulee "postipostia",
kortteja, saati sitten kirjeitä.
(Ja olen nykyään myös itse tosi hidas laittamaan postia!)
Tämä pääsiäiskortti oli osoitettu minulle henkilökohtaisesti.
Lähettäjä kirjoitti, että minä olin tullut mieleen tästä kortista.
Hän laittoi sen minulle, kasvoilta tuntemattomalle.
Minulle, jonka blogia hän lukee.
Hän, jonka blogia minä luen.
Meillä on tämä yhteinen harrastus ja sielujen sympatia.
Että maailmassa on ihania ihmisiä,
jotka osaavat ja haluavat yllättää!
Yöllä tuli viesti,
jossa oli juuri syntyneen huhtikuisen kuva;
pienen tyttövauvan,
joka kaksituntisena katselee maailmaa topakkana ja virkeänä.
Ja poikamme kirjoittamat sanat; äiti ja vauva voivat hyvin.
Ilon ja onnen jakamista.
Samalla niin herkkää, kaunista ja liikuttavaa,
joista puhkesi ilonkyyneleet.
Elämä. Lahja.
Aina niin suuri ihme.
Tuon keskiviikkopäivän kiitollisuus muodostui muun muassa noista tapahtumista.
Niissä kaikissa oli jonkinlainen kohtaaminen.
Huomatuksi tuleminen ja toisaalta myös
mukavalla tavalla tietoiseksi saattaminen;
”olet tärkeä, teet kivoja juttuja,
hoidat hommasi ja tulit mieleeni,
meille kuuluu tällaista".
Ehkä nämä tunnekokemukset peilautuvat myös kuuntelemaani
Pekka Töllin kirjaan Minä näen sinut.
Siinä käsitellään arvostuksen psykologiaa kivalla tavalla;
mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi.
Kirjan ydinajatuksena on,
että me kaikki haluamme tulla nähdyiksi, kuulluksi,
huomatuiksi semmoisina kuin olemme.
Se on tärkeää meidän kasvulle ja hyvinvoinnille.
Tarvitsemme jokainen rinnallemme edes yhden ihmisen,
jonkun. joka näkee meidät.
Hymy tuntemattomallekin,
voi olla hänen päivänsä pelastus ja merkitsee paljon.
Vahva suositus tästä kirjasta,
joka käsittelee arvostavaa kohtaamista.
~~~~~
Summa summarum.
Jokaisessa päivässä on keskiviikkopäivän kaltaisia kohtaamisia,
hyviä hetkiä ja kauniita sanoja,
kun ehdimme pysähtyä niiden äärelle ja arvottaa ne.
Vastavuoroisuus, hyvän jakaminen sekä kierrättäminen on myös olennaista.
Minä taidan aloittaa postikortista
ja yllättää sillä jonkun ystävän.
Mitä sinulla tulee mieleen näistä lauantai-illan hajanaisesti kirjoitetuista ajatuksista?
Onko tuo em. kirja sinulle tuttu,
oletko jo ehkä kuunnellut tai lukenut sen?
💫
Jk. Oli kuvituskuvat tänään vähissä.
Nyt mennään pullantuoksulla eteenpäin!
Leipaisin tänään pullakranssin pikkuisen kotiin.
Vaaleanpunaiset neilikat ovat muuten kolmen viikon takaisten Babyshowereiden kukkia.
Kovin ovat kestäviä.
