Hämäläismurteet

Hämäläismurteet ovat suomen kielen länsimurteisiin kuuluvia murteita, joita puhutaan eteläpohjalaisten murteiden eteläpuolella, lounaismurteiden itäpuolella ja savolaismurteiden länsipuolella. Suomen nykyisen maakuntajaon perusteella murrealueeseen kuuluvat itäinen Satakunta, Pirkanmaa, Kanta-Häme, eteläinen Päijät-Häme, Kymenlaakso sekä Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan suomenkieliset alueet.

Hämäläismurteiden puhuma-alue.
1. Perihämäläiset murteet
2. Etelähämäläiset murteet
3. Kaakkoishämäläiset murteet
- 3A. Hollolan ryhmä
- 3B. Porvoon ryhmä
- 3C. Iitin ryhmä
4 Yläsatakuntalaiset murteet.
Punaisella vinoviivoituksella on merkitty lounaiset välimurteet.

Alaryhmät

Hämäläismurteiden alue on melko epäyhtenäinen, ja sen eri alueilla on paljon piirteitä naapurimurteista. Hämäläismurteiden alaryhmiä ovat

1. Perihämäläiset (sydänhämäläiset) murteet
2. Etelähämäläiset murteet
3. Kaakkoishämäläiset murteet
   • 3A. Hollolan ryhmä
   • 3B. Porvoon ryhmä
   • 3C. Iitin ryhmä
4. Yläsatakuntalaiset murteet.

Perihämäläisiä murteita on puhuttu alueella, jonka nurkkina olivat vanhat Vanajan, Urjalan, Kurun ja Kuoreveden pitäjät. Alue käsittää suurimman osan nykyisiä Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen maakuntia. Etelähämäläisten murteiden alue jäi Janakkalan, Nurmijärven, Ypäjän ja Tammelan pitäjien alueille eli eteläiseen Kanta-Hämeeseen ja Uudenmaan luoteiskulmaan. Yläsatakuntalaisia murteita on puhuttu perinteisesti kolmiossa, jonka nurkkina ovat Virrat, Punkalaidun ja Honkajoki, nykyisen Pirkanmaan länsi- ja pohjoisosat sekä Satakunnan koilliskulma. Kaakkoishämäläisten murteiden alue on ulottunut Padasjoelta, Lammilta, Kärkölästä, Mäntsälästä ja Pornaisista itään nykyiseen Kymenlaaksoon, Valkealaan, Kymeen ja Vehkalahdelle.

Kaakkoishämäläiset murteet jakautuvat vielä kolmeen melko erilaiseen murrealueeseen: Hollolan, Porvoon ja Iitin ryhmään. Näistä Hollolan ryhmän rajat noudattelevat nykyisen Päijät-Hämeen länsi-, etelä- ja itärajaa; Sysmä ja Hartola kuuluvat eteläisen Keski-Suomen tavoin savolaismurteiden Päijät-Hämeen murteiden ryhmään. Ajoittain myös Padasjoen puhemuotoa on pidetty itämurteisiin kuuluvana. Porvoon ryhmä käsittää Uudeltamaalta Mäntsälän ja Pornaisen sekä Itä-Uudeltamaalta Askolan, Pukkilan ja Myrskylän. Iitin ryhmään kuuluvat nykyisistä kunnista Iitti, Artjärvi, Lapinjärvi, Kouvola, Kotka ja Hamina.

Hämäläismurteiden itäraja itämurteita vastaan on selkeä, mutta länsipuolella rajanveto ei ole yhtä yksinkertaista. Niiden länsipuolella puhutaan pitkällä, kapealla kaistalla niin sanoittuja lounaisia välimurteita, joihin kuuluvat Porin seudun hämäläisvaikutteiset siirtymämurteet (Satakunnan länsiosat) sekä Ala-Satakunnan siirtymämurteet Harjavallasta Loimaalle. Samoin Someron ja vanhan Somerniemen pitäjien kielimuoto, Someron murre, on vanhastaan ollut vahvasti hämäläistä, mutta nämä kaikki luetaan silti lounaisiin siirtymämurteisiin, joihin kuuluvat vielä myös Länsi-Uudenmaan murteet. Oheisessa kartassa siirtymämurteiden alueet on merkitty vinoviivoituksella.

Piirteet

Hämäläismurteet ovat olleet tiheässä vuorovaikutuksessa muiden murteiden kanssa. Lisäksi hämäläismurteiden alue on laaja ja siten melko hajanainen. On vähän sellaisia murrepiirteitä, joita löydetään ainoastaan hämäläismurteiden alueelta. Toisaalta moni hämäläismurteille leimallinen piirre ei ole tyypillinen murrealueen kaikilla alueilla. Ainoastaan yleiskielen d:tä vastaava l on joskus ollut yleishämäläinen ja leimallisesti hämäläinen piirre. Se on kuitenkin pitkälti väistynyt muiden varianttien tieltä. Toinen leimallinen hämäläisyys on äite 'äiti' : äilen/äiren.

• Yleiskielen d:n vastineina l (palan, lehlen) tai r (paran, lehren).
  • r-murteissa taivutusten "vesi : veden" ja "veri : veren" yhteenlankeaminen estyy taivutuksilla "vesen" (etelähämäläiset ja osa sydänhäm. murteista) ja "veten" (Mäntsälän murre ja osa pohjoisista sydänhäm. murteista)
• Yleiskielen ts:n vastineena astevaihteluun kuulumaton tt: mettä : mettän.
• Diftongit uo, yö, ie avartuvat suuressa osassa aluetta: nuari tyämiäs 'nuori työmies'.
• Välivokaalia ei juuri esiinny.
• Konsonanttien yleisgeminaatio osassa aluetta: sannoo, makkaa.
• Inessiivin päätteet: maassa, pihassa; pihas(sain) (varsinkin Kaakkois-Hämeessä)
• Jälkitavujen vokaalienvälinen h on säilynyt joissakin tapauksissa kaakkoishämäläisissä murteissa, erityisesti Iitin ryhmässä.
• Vokaaliyhtymien -ea/-eä vastineena yleisesti ee: korkee; korkea, korkia (kaakkoishämäläisissä murteissa).
• Konsonanttiyhtyemien rk ja lk erikoinen astevaihtelu

mä(r)räät ha(l)loot 'märät halot (kaakkoishämäläisissä murteissa märät halot)

• nk useimmiten astevaihteluton: henki : henken, vahinko : vahinkon
• Pikapuhemuotoja, kuten ei tu, sa, pa, o 'ei tule, sano, pane, ole'
• 3. infinitiivin illatiivissa tunnuksettomat muodot ottaan, kulkeen 'ottamaan, kulkemaan'
• Pronominien taivutusmuodot:

toi : tota : tolle jne. 'tuo, tuota, tuolle'

noi : noita : noille jne. 'nuo'

me : meitin : meittiä

• Rakenne panna + 2. infinitiivin instruktiivi

pas nyt tehren 'teepäs', paa laittaen tuleen 'laitapa/laitahan tulemaan'

Näytteitä

Teiskon murretta (Sydän-Häme):

Siittä lähti, Ylöjärvi menneen, ensimmäisenä tuli Mustastalahresta – meni sinne Ylöjärvellep päij ja. Ja ja, se tuata, Jussi sano että, "kylä Kuru halkoo komiastij jahka se tullee". Minä sanon, "kyyllä varmaan nii". Ja, se rupes siähel liki Siilinkaria pääseen, siinnä, lainep paisuu pohjatuulella ku siittä pistää, matalaa luatoo tänne, Harvasiim päin tänne Haukkaniämeem päi. Nii, kun kova pohjatuuli käy se, laines siinnä, paisuu siin-, sel luaron takia. Ja, se tota, siinnä sittek kun, tuli se ensimmäine hyäky nin noin, se nousi aika korkeelles siinnä ja, se keulapää. Ja, putos kanh meni aika syvvään – – Se, tuuli käänty tommoseev vastahankaaj ja, sillon se lepsahti vasemmallek kyljellee. – – Kustaa Pajula, s. 9.4.1894 Teiskossa.

Hattulan murretta (Sydän-Häme):

Hevonem pitää kenkästä hoitaan nin että se on aina hyvässä kenkässä, vallankin nuari hevonen se, kolmivuatiaana tavallisesti, ruukataan kenkittää. Ja ammattimiäs hoitaa sen kavijon nin ettei se pääsem mihinkä, huanoon kuntoon, että se, että se pysyy hyvänä. – – Ajopelit on ollum minum muistaessani ihan samallaisek kun ne on nykkin. Reki, suvi-, talvi-, valjaat, reet, mutta nyt niisä o uamattu jo suuri muutos että ruvetaa, or ruvettu käyttää hilarekiä. Ne om paljo käytännöllisempiä ja, ja sopivampia nin, talon ajooj ja, mettäajooj ja puulaakin ajooj ja kaikkiin sillä tavalla. Ne on sopivammat hevosev vetääj ja, ja vähä, oikee halvemmat laittaakkin ne, uuret reet, kun vanhanaikaset. Aukusti Nummela, haastateltu 1939.

Hollolan murretta (Kaakkois-Häme):

Noo, niihään ne niit on aina verrannu (=hollolalaisia) ett on "Hollolan, Hollolan miehem piiskas on erinomain ään" sanovatten aina ennem mutt-ei siin sem pahempaa ääntä ok kum muitenkaam piiskas ja. Kuulin, puhuttavan niinkiin aina että, "hollolaisel oj jo piiskal lovi syntyjes kainalos", mutt-ei siel nys sem parempaa love ok kum muitenkaan eikä – –. Sitten kun, sai talvem poikki hevoset, niin sittenne vietiin niityllet tai mettiin ni, jonsei niitypalaa mitään olluj ja sitte, sielt niit hajettiin sitten aina aamul, kun töihir ruvettiij ja illal vietiim mettie. No sitten kun tuľ syksy ettei ollu enään niih hevostöitä sitten ni, sitten oľ pitkil matkol niittyjä niin ne, vanhaan aikaav vei hevoset sinnes sitten syömiej ja sinnem men sittem pari miestä kolme, hevostem mukana ja ne oľ siel niiten kans niityl yöp päivät sitte vahtimas, kun siihen aikaan oľ mettäneläviä paljo. sanovat että ne varsoja kovaste ahlisti, mut oľ ollus sitten sellassia kovapäiviä valakoit siel mukana nin ne oľ ahlistannus susia kovastes siel, kans, ettei ne antannuv varsoja niil leikil niille. Villehard Seppälä, haastateltu 1940.

Iitin murretta (Kaakkois-Häme):

Se ol päivä tuos yhlej ja kahlev välil, oltih oppimestarin kans makkaruksii jauhamas, mäntyjauhoo ja. Sittes se sano että, käyläh nys siel kattomas, sit kummitust, ku ei ot täss iltasel tultu käytyy. Siitte, mentih sinnej ja, istuttih siin ol viilapenkki, ikkunan kohlal ja, tuoli ol siit kummassakii villapenkim päässä. Siin istutaa vähän aikaa, sitte nakkas sellasen, savempalasen ninku muurist olis lohennu. Se tul noi, laupiost, osu leipäsalkoh ja siit putos permahtoh. Ja sit siinn ol sellai vanhanaikain kansinkertain kaappi ja, sielt kaapin takaa nurkast ja, nakkas hiataa, aina ikkunal läpitte, se näky oikei hyväst ku, niinkun olisi kourallaa, heittänys sit. - Taavi Lahtinen 1939.