Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 1995
Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut 1995 olivat järjestyksessään 59. maailmanmestaruuskilpailut, ja ne pelattiin kahdeksatta kertaa Ruotsissa. Turnaukseen osallistui 12 joukkuetta, jotka oli jaettu kahteen lohkoon. Kunkin lohkon neljä parasta joukkuetta pääsi puolivälieriin, jossa lohkon voittaja kohtasi toisen lohkon neljännen ja toinen kolmannen.
Vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut Världsmästerskapet i ishockey för herrar 1995 |
|||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Joukkueet | 12 (39) | ||||||
Isäntämaa | Ruotsi | ||||||
Kaupungit | Gävle, Tukholma[1] | ||||||
Ajankohta |
23. huhtikuuta – 7. toukokuuta 1995 |
||||||
Mitalistit | |||||||
– Kultaa | Suomi | ||||||
– Hopeaa | Ruotsi | ||||||
– Pronssia | Kanada | ||||||
Putoajat | Sveitsi | ||||||
Ottelut | 39 | ||||||
Yleisö | 326 283 (8 157 ottelua kohti) | ||||||
Maalintekijä |
Sergei Berezin, 7 maalia |
||||||
|
Turnauksen loppuottelussa Suomi voitti kultaa ensimmäistä kertaa päihittämällä Ruotsin Tukholman Globen-areenalla maalein 4–1. Suomen maalit tekivät Timo Jutila ja Ville Peltonen, joka teki ottelussa hattutempun. Maailmanmestaruudesta muodostui koko Suomen kansaa yhdistävä mediatapahtuma, ja se kasvatti merkittävästi lajin suosiota maassa.[2][3]
Turnauksessa kävi katsojia paikan päällä keskimäärin 8 157 ihmistä ottelua kohden. Voittoa kisoista tuli noin 25 miljoonaa markkaa, mikä vastaa noin 4,2 miljoonaa euroa. Tukholman kisa-alueella loppuottelua seurasi vähintään 25 000 ihmistä[4]. Ne, jotka eivät olleet saaneet ostettua lippua Globeniin, seurasivat ottelua viereisessä Hovet-hallissa[4]. Suuri osa yleisöstä seurasi ottelua paikan päällä olutteltoissa[4]. Paikan päällä oli runsaasti myös ruotsinsuomalaisia kannattajia, ja myös ruotsalaiskannattajat onnittelivat Leijonia[4].
Suomi turnauksessa
muokkaaKäytännössä koko kultajoukkue tuli kotimaan liigasta. Juuri ennen Tukholman-turnausta maajoukkueen johto lupasi jokaiselle pelaajalle 100 000 markkaa, jos joukkue voittaa kultaa.[4] Joukkueen valmentaja Curt Lindström muistetaan myös keskellä turnausta joukkueelle järjestetyistä ohjelmanumeroista, joiden tarkoitus oli luoda ryhmähenkeä. Sitä vauhditettiin ja joukkueen ilmapiiriä luotiin esimerkiksi kylpylä- ja purjehdusreissuilla.[5] Voiton myötä myös liian pehmeänä pidettyä Lindströmiä alettiin arvostaa Suomessa.[4]
Turnauksessa erääksi joukkueen tärkeimmistä hyökkäysketjuista muodostui nuorten parikymppisten pelaajien Tupu, Hupu ja Lupu -ketju, jossa pelasivat Ville Peltonen, Saku Koivu ja Jere Lehtinen. Sillä nimellä media alkoi kutsua joukkueen ensikertalaisten kolmosketjua. Nuoret pelaajat ottivat ratkaisijan roolin sellaisella tavalla ja laajuudessa, jota maajoukkueessa ei ollut ennen nähty.[4]
Voiton ratkettua Helsingin kaduille kokoontui 100 000 suomalaista. Kun Suomen joukkue lähti Arlandan lentokentältä Suomeen, Ruotsin Draken-hävittäjät tekivät kunniaa joukkueelle Ruotsin ilmatilassa. Joukkueen saapumisesta Helsingin keskustaan muistetaan muun muassa valkoinen avo-Cadillac, jonka kyydissä olivat etupenkillä Saku Koivu ja kapteeni Timo Jutila. Helsingin Kauppatori oli ääriään myöten täynnä. Juhlaväki lauloi Finlandia-hymniä ja kantoi Suomen lippuja.[4]
Voiton merkitys
muokkaaYksikään NHL-pelaaja ei ollut mukana kisoissa, koska NHL:n runkosarja oli vielä työsulun takia kesken, kun kisat olivat jo täydessä vauhdissa. Kimmo Isotalo kuvailee väitöskirjassaan kisojen pelillistä tasoa ”vaatimattomaksi”[6].
Voitolla on suuri merkitys Suomessa, ja on arvioitu, että tuolloin suomalaiset kokivat, että voiton myötä kansakunta pääsee eteenpäin jopa taittumassa päin olleesta lamasta.[4][7][8] Sen on myös arveltu yhdistäneen suomalaisia ja luoneen kansakuntaan itsetuntoa.[4] Esimerkiksi presidentti Martti Ahtisaari on todennut, että mestaruus auttoi Suomen irti lamasta.[9] Näitä näkemyksiä on jälkikäteen arvosteltu. Lieneekin sattumaa, että ensimmäinen maailmanmestaruus osui hetkeen, jolloin lama hellitti otettaan Suomessa.[10]
Suomen voitettua mestaruuden joukkue ja sen kannattajat omivat Ruotsin kannatuskappaleen ”Den glider in”. Joukkue levytti kappaleesta uuden version valmentaja Lindströmin ja Kirkan kanssa.[4] Vuoden 1995 kisoista on myös tehty suomalainen elokuva 95.
Pian mestaruusjuhlien jälkeen liikuntatieteen lisensiaatti Kalle Virtapohja julkaisi Den glider in -kirjan, jossa hän käsittelee sankarijoukkueilmiötä. Virtapohja rinnastaa kirjassaan maajoukkueen ja Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan. Hän löytää joukkueelle ja voitolle vertailukohtia myös antiikin sankarimyyteistä. Hän pyrkii osoittamaan teoksessaan, kuinka yksi urheiluvoitto on osa isompaa askelta, jota koko kansakunta oli ottamassa euroaikaan.[4]
Mestaruusjoukkueessa pelannut maalivahti Jarmo Myllys on arvioinut, että henkisesti mestaruus vei koko lajin yli ison kynnyksen Suomessa. Jääkiekko alkoi saada voiton myötä enemmän sponsorirahaa Suomessa. Jere Lehtinen on kuvaillut mestaruudessa hienoimmaksi piirteeksi sen kulttuurillista vaikutusta ja ylisukupolvisuutta.[4]
Otteluareenat
muokkaaTukholma | Gävle |
---|---|
Globen Kapasiteetti: 14 000 henkeä |
Gavlerinken Kapasiteetti: 8 265 henkeä |
Joukkueet
muokkaaAlkulohkot
muokkaaA-lohko
muokkaaJoukkue | O | V | T | H | TM | PM | ME | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Venäjä | 5 | 5 | 0 | 0 | 26 | 10 | 16 | 10 |
Italia | 5 | 3 | 1 | 1 | 14 | 11 | 3 | 7 |
Ranska | 5 | 3 | 0 | 2 | 14 | 11 | 3 | 6 |
Kanada | 5 | 2 | 1 | 2 | 17 | 16 | 1 | 5 |
Saksa | 5 | 1 | 0 | 4 | 11 | 20 | -9 | 2 |
Sveitsi | 5 | 0 | 0 | 5 | 10 | 24 | -14 | 0 |
23.4. | Ranska | 4–0 | Saksa | Gavlerinken, Gävle | |
(2-0, 1-0, 1-1) |
Yleisömäärä: 3 167 Tuomarit: Marko Lepaus | ||||
12.02 Serge Poudrier (Bozon, Pouget) 19.03 Michel Galarneau (Zytynsky) 21.07 Stephane Barin (Ville) 44.28 Stephane Barin (Ville) |
|||||
Jäähyt | |||||
10 min | 4 min | ||||
23.4. | Venäjä | 4–2 | Italia | Gavlerinken, Gävle | |
(1-0, 0-0, 3-2) |
Tuomarit: Börje Johansson | ||||
11.11 Aleksei Salomatin (Frolov, Fedulov) 50.05 Andrei Tarasenko (Belov) 56.12 Stanislav Romanov (Tarasenko) 58.21 Sergei Berezin (Bykov, Homutov) |
49.43 Gaetano Orlando (Topatigh) 51.08 Stephan Figliuzzi | ||||
Jäähyt | |||||
6 min | 8 min | ||||
24.4. | Saksa | 1–2 | Italia | Gavlerinken, Gävle | |
(0-0, 1-1, 0-1) |
Yleisömäärä: 2 696 Tuomarit: Anton Danko | ||||
35.33 Benoit Dunchet | 33.38 Maurizio Mansi (Figliuzzi) 49.12 Giorgio Comploi (Chitarroni, Massara) | ||||
Jäähyt | |||||
20 min | 28 min | ||||
24.4. | Sveitsi | 3–5 | Kanada | Gavlerinken, Gävle | |
(1-3, 2-0, 0-2) |
Yleisömäärä: 2 909 Tuomarit: Frantisek Rejthar | ||||
17.49 Sandro Bertaggia (Balmer, Weber) 24.12 Andy Ton (Weber) 35.24 Andy Ton yv. |
5.05 Ian Fraser (Heward, Convery) 7.28 Luciano Borsato (Fraser) yv. 17.49 Sandro Bertaggia (Balmer, Weber) yv. 52.35 Raffaele Intranuovo (Mckim 55.50 Andrew McKim yv. | ||||
Jäähyt | |||||
14 min | 22 min | ||||
25.4. | Kanada | 1–4 | Ranska | Gavlerinken, Gävle | |
(1-3, 0-1, 0-0) |
|||||
8.50 Rafaele Intranuovo (Borsato, Fraser) | 3.41 Philippe Bozon (Pouget) 4.07 Jean Marc Soghomonian (Zytynsky) 13.26 Christian Pouget 39.02 Christian Pouget (Bozon)
| ||||
25.4. | Venäjä | 8–0 | Sveitsi | Gavlerinken, Gävle | |
(0-0, 5-0, 3-0) |
Yleisömäärä: 3 442 Tuomarit: Marko Lepaus | ||||
24.18 Oleg Belov (Fokin) 24.59 Aleksei Salomatin (Torgajev,Frolov) 33.00 Vjatšeslav Bykov (Smirnov) 33.22 Sergei Berezin 34.40 Oleg Belov (Sorokin) 42.14 Stanislav Romanov 43.04 Sergei Berezin 58.14 Sergei Berezin (Smirnov, Homutov) |
|||||
Jäähyt | |||||
18 min | 20 min | ||||
25.4. | Ranska | 1–3 | Venäjä | Gavlerinken, Gävle | |
(0-1, 0-1, 1-1) |
Yleisömäärä: 3 040 Tuomarit: Rob Hearn | ||||
54.13 Serge Poudier (Bozon) | 7.12 Vjatšeslav Bykov (Berezin) 25.48 Aleksandr Prokopjev (Frolov, Vorobjev) 46.38 Sergei Berezin ( Fedulov, Frolov) | ||||
Jäähyt | |||||
18 min | 20 min | ||||
27.4. | Kanada | 5–2 | Saksa | Gavlerinken, Gävle | |
(1-1, 1-0, 3-1) |
Yleisömäärä: 4 358 Tuomarit: Leonid Vatsfeld | ||||
19.09 Andrew McKim (Chernomaz) 27.51 Andrew McKim 45.15 Jean Francois Jomphe (Bright) 56.33 Chris Coveradis (McKim) yv. 57.53 Andrew McKim (Fraser, Intranuovo) |
2.33 Thomas Brandl (Stefan) yv. 47.02 Thomas Brandl (Wieland) | ||||
Jäähyt | |||||
20 min | 18 min | ||||
27.4. | Italia | 3–2 | Sveitsi | Gavlerinken, Gävle | |
(0-1, 1-1, 2-1) |
Yleisömäärä: 3 956 Tuomarit: Börje Johansson | ||||
35.45 Giorgio Comploi (Figliuzzi) 44.59 John Massara (Bartolone, Oberrauch) Maurizio Mansi (Nardella) |
5.51 Vjeran Ivankovic (Rogenmoser) 25.15 Jean-Jaques Aeschlimann (Bayer, Bruderer) | ||||
Jäähyt | |||||
18 min | 12 min | ||||
28.4. | Saksa | 3–6 | Venäjä | Gavlerinken, Gävle | |
(1-0, 1-5, 1-1) |
Yleisömäärä: 3 810 Tuomarit: Frantisek Rejthar | ||||
16.14 Benoit Doucet (Hiemer) 20.23 Jayson Mayer (Hindemann) yv. 52.50 Torsten Kienass (Brandl, Stefan) |
29.05 Sergei Sorokin yv. 29.57 Sergei Berezin 33.01 Andrei Homutov (Shendelev, Smirnov) 34.15 Stanislav Romanov (Skopintsev) yv. 39.04 Sergei Berezin (Homutov) 46.34 Igor Fedulov yv. | ||||
Jäähyt | |||||
34 min | 26 min | ||||
28.4. | Sveitsi | 2–3 | Ranska | Gavlerinken, Gävle | |
(0-1, 1-1, 1-1) |
Yleisömäärä: 3 684 Tuomarit: Marko Lepaus | ||||
28.18 Patrick Howard Triulzi yv. 42.08 Vjeran Ivankovic (Zehnder) |
4.08 Serge Poudier (Pouget) yv. 32.14 Serge Poudier (Pouget) 44.59 Philippe Bozon (Pouget) | ||||
Jäähyt | |||||
6 min | 12 min | ||||
29.4. | Kanada | 2–2 | Italia | Gavlerinken, Gävle | |
(1-0, 0-0, 1-2) |
Yleisömäärä: 4 962 Tuomarit: Frantisek Rejthar | ||||
9.56 Todd Hlushko (Bright) 43.40 Mark Freer (Maneluk) |
42.28 Roland Ramoser (De Toni, Chelodi) 46.03 Stefano Figliuzzi (Busillo) | ||||
Jäähyt | |||||
14 min | 12 min | ||||
29.4. | Saksa | 5–3 | Sveitsi | Gavlerinken, Gävle | |
(1-0, 2-1, 2-2) |
Yleisömäärä: 6 293 Tuomarit: Rob Hearn | ||||
1.20 Andreas Niederberger (Pyka) 26.35 Benoit Doucet (Lűndemann, Lupzig) yv. 32.16 Thomas Brandl (Lűndemann, Meyer) yv. 40.15 Thomas Brandl (Hilger) yv. 53.47 Thomas Brandl (Lupzig, Hiemer) |
37.51 Andy Ton (Erni) 47.46 Martin Bruderer 55.04 Andy Ton (Ivankovic, Weber) | ||||
Jäähyt | |||||
14 min | 12 min | ||||
30.4. | Venäjä | 5–4 | Kanada | Gavlerinken, Gävle | |
(2-1, 1-1, 2-2) |
Yleisömäärä: 6 293 Tuomarit: Frantisek Rejthar | ||||
3.29 Aleksandr Prokobjev (Vorobjev, Sorokin) yv. 13.56 Igor Fedulov (Torgajev, Salomatin) 30.06 Andrei Skopintsev (Tarasenko, Romanov) 41.04 Sergei Shendelev (Smirnov) yv. 54.53 Stanislav Romanov (Tarasenko) |
19.46 Rafaele Intranuovo (McKim, Schlegel) 23.57 Jamie Heward (McKim) yv. 56.40 Todd Hlushko (Chernomaz) 58.44 Andrew McKim (Schlegel, DeGray) | ||||
Jäähyt | |||||
8 min | 14 min | ||||
1.5. | Italia | 5–2 | Ranska | Gavlerinken, Gävle | |
(1-0, 2-0, 2-2) |
Yleisömäärä: 2 700 Tuomarit: Leonid Vatsfeld | ||||
15.27 Mario Chitarroni 22.26 Giuseppe Busillo (Stefano Figliuzzi, Mansi) 39.38 Maurizio Mansi (Orlando) 50.30 Martin Pavlu (Oberrauch, Ramoser) 53.17 Martin Pavlu (Orlando) |
52.32 Jean-Phil LeMoine (Pouget, LeMarque) 56.57 Frank Pajonkowski (Galarneau) | ||||
Jäähyt | |||||
12 min | 8 min | ||||
B-lohko
muokkaaJoukkue | O | V | T | H | TM | PM | ME | P |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Yhdysvallat | 5 | 3 | 2 | 0 | 17 | 11 | 6 | 8 |
Suomi | 5 | 3 | 1 | 1 | 22 | 14 | 8 | 7 |
Ruotsi | 5 | 3 | 1 | 1 | 17 | 9 | 8 | 7 |
Tšekki | 5 | 3 | 0 | 2 | 14 | 9 | 6 | 6 |
Norja | 5 | 1 | 0 | 4 | 9 | 18 | -9 | 2 |
Itävalta | 5 | 0 | 0 | 5 | 9 | 27 | -18 | 0 |
23.4. | Ruotsi | 5–0 | Norja | Globen, Tukholma | |
(0-0, 2-0, 3-0) |
Yleisömäärä: 11 854 Tuomarit: Peter Slapke | ||||
35.23 Per-Erik Eklund (Huusko) 36.32 Andreas Johansson (Alfredsson, Berglund) 53.53 Andreas Johansson (Jonsson) 54.44 Mikael Johansson (Hansson) 59.05 Jonas Johnson (Dackell) |
|||||
Jäähyt | |||||
14 min | 16 min | ||||
23.4. | Suomi | 0–3 | Tšekki | Globen, Tukholma | |
(0-1, 0-0, 0-2) |
Yleisömäärä: 11 462 Tuomarit: Gerald Burt | ||||
18.24 Radek Belohlah 57.24 Roman Meluzin (Scherban) 59.23 Jiri Dopita av. | |||||
Jäähyt | |||||
22 min | 14 min | ||||
24.4. | Itävalta | 2–5 | Yhdysvallat | Globen, Tukholma | |
(1-3, 0-1, 1-1) |
Yleisömäärä: 6 817 Tuomarit: Leonid Vaisfeld | ||||
17.56 Dieter Kalt (Kert, Burton) 59.13 Werner Kerth (Hohenberger, Burton) |
1.06 Mike Knuble (Pomichter, McBain) 19.00 Craig Charron (Hauer, Jones) 19.47 Joe Frederick (Charron, Morris) 31.39 Jacques Joubert (Knuble, Pomichter) 59.41 Jon Morris (Jones) | ||||
Jäähyt | |||||
8 min | 16 min | ||||
25.4. | Yhdysvallat | 2–1 | Norja | Globen, Tukholma | |
(2-0, 0-0, 0-1) |
|||||
0.59 Jon Morris (Harkins, Bergland) 16.07 Jon Morris (O'Regan, Hauer) |
48.37 Trond Magnussen (Thoresen, Sahlsten)
| ||||
25.4. | Ruotsi | 3–6 | Suomi | Globen, Tukholma | |
(1-0, 2-3, 0-3) |
Yleisömäärä: 13 850 Tuomarit: Rob Hearn | ||||
2.36 Daniel Alfredsson (Johansson) 32.34 Andreas Dackell (Johansson) 37.06 Andreas Johansson (Rohlin) |
35.34 Saku Koivu (Lehtinen, Niinimaa) 36.08 Mika Nieminen (Ojanen) 39.00 Ville Peltonen (Ylönen, Helminen) 41.31 Saku Koivu (Kiprusoff) 44.35 Timo Jutila (Nieminen, Keskinen) 49.49 Ville Peltonen (Lehtinen)
| ||||
26.4. | Norja | 2–5 | Suomi | Globen, Tukholma | |
(0-1, 0-2, 2-2) |
Yleisömäärä: 7 842 Tuomarit: Frantisek Rejthar | ||||
50.14 Espen Knutsen (Jakobsen) 51.48 Trond Mangnusen (Jakobsen, Rune Fjeldstad) |
4.15 Mika Strömberg (Koivu, Helminen) 20.35 Hannu Virta (Lehtinen, Kiprusoff) 24.58 Timo Jutila (Keskinen, Strömberg) 43.18 Mika Nieminen (Peltonen, Jutila) 54.39 Saku Koivu (Peltonen) | ||||
Jäähyt | |||||
20 min | 16 min | ||||
26.4. | Tšekki | 5–2 | Itävalta | Globen, Tukholma | |
(3-0, 0-2, 2-0) |
Yleisömäärä: 6 531 Tuomarit: Peter Slapke | ||||
1.54 Martin Prochazka (Vejvoda) 6.19 Jiří Vykoukal 7.12 Tomas Srsen (Dopita) 42.56 Martin Prochazka 44.15 Richard Žemlička |
23.22 Werner Kerth (Burton, Hohenberger) 30.30 Dieter Kalt (Burton) | ||||
Jäähyt | |||||
6 min | 16 min | ||||
27.4. | Tšekki | 2–4 | Yhdysvallat | Globen, Tukholma | |
(0-0, 0-2, 2-2) |
Yleisömäärä: 7 452 Tuomarit: Marko Lepaus | ||||
52.43 Roman Horak (Belohlav) yv. 56.53 Antonín Stavjaňa (Žemlička) |
26.23 Brett Hauer (Morris) yv. 33.26 Jon Morris 51.55 Paul Stanton (Morris, Frederik) 59.59 Tim Bergland (O'Regan) yv. | ||||
Jäähyt | |||||
10 min | 20 min | ||||
27.4. | Itävalta | 0–5 | Ruotsi | Globen, Tukholma | |
(0-1, 0-1, 0-3) |
|||||
17.11 Erik Huusko (Lief, Rohlin) 30.31 Christer Olsson (Jonsson, Örnskog) yv. 45.41 Fredrik Stillman (Hansson, Mikael Johansson) yv. 46.18 Erik Huusko (Nordmark) 56.46 Robert Nordmark (Huusko)
| |||||
28.4. | Yhdysvallat | 2–2 | Ruotsi | Globen, Tukholma | |
(1-2, 0-0, 1-0) |
Yleisömäärä: 13 850 Tuomarit: Anton Danko | ||||
0.40 Brett Hauer (Harkins, Morris) 44.14 Pat Neaton (McGovan) |
7.42 Tommy Sjödin (Mikael Johansson) 11.15 Christer Olsson | ||||
Jäähyt | |||||
20 min | 10 min | ||||
29.4. | Tšekki | 3–1 | Norja | Globen, Tukholma | |
(1-0, 1-1, 1-0) |
Yleisömäärä: 8 864 Tuomarit: Reto Bertolotti | ||||
0.47 Pavel Janku 27.25 Jiří Vykoukal 55.18 Redek Belohlav (Geffert) |
38.00 Tront Magnussen (Knutsen) | ||||
Jäähyt | |||||
8 min | 4 min | ||||
29.4. | Suomi | 7–2 | Itävalta | Globen, Tukholma | |
(4-1, 3-0, 0-1) |
Yleisömäärä: 10 438 Tuomarit: Leonid Vaijsfeld | ||||
0.25 Sami Kapanen 1.18 Raimo Summanen (Nieminen, Ojanen) 4.43 Sami Kapanen (Helminen, Ylönen) 16.31 Marko Palo (Keskinen) 25.18 Mika Nieminen (Ojanen) 27.09 Juha Ylönen (Virta) 35.57 Jere Lehtinen (Peltonen) |
9.56 Gerald Ressman (Heinzle) 57.47 Andreas Pusnik (Doyle, Puschnik) | ||||
Jäähyt | |||||
6 min | 12 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Ari Sulander | Claus Dalpiaz | ||||
30.4. | Yhdysvallat | 4–4 | Suomi | Globen, Tukholma | |
(1-0, 3-1, 0-3) |
Yleisömäärä: 13 850 Tuomarit: Sylvain Bibeau | ||||
8.16 Tim Bergland (Harkins) 25.13 Mike Pomichter (Knuble, Joubert) 31.06 Todd Harkins (McGowan) 37.10 Cal McGowan (Stanton) |
32.17 Saku Koivu (Kiprusoff) 42.55 Timo Jutila (Helminen, Kapanen) 51.02 Saku Koivu (Peltonen) 57.44 Mika Strömberg (Helminen) | ||||
Jäähyt | |||||
14 min | 8 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Pat Jablonski | Jarmo Myllys | ||||
30.4. | Ruotsi | 2–1 | Tšekki | Globen, Tukholma | |
(0-1, 2-0, 0-0) |
Yleisömäärä: 13 850 Tuomarit: Peter Slapke | ||||
29.04 Mikael Johansson (Johansson, Örnskog) 31.37 Tomas Forslund (Dackell, Eklund) |
5.31 Otakar Vejvoda (Prochazka) | ||||
Jäähyt | |||||
12 min | 16 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Thomas Östlund | Roman Turek | ||||
1.5. | Norja | 5–3 | Itävalta | Globen, Tukholma | |
(1-1, 4-2, 0-0) |
Yleisömäärä: 7 347 Tuomarit: Anton Danko | ||||
18.06 Rune Fjeldstad (Lövdal) 25.11 Henrik Aaby (Salsten) 31.00 Espen Knutsen (Thoresen, Nilsen) 31.46 Marius Rath (Olsen) 36.57 Öystein Olsen |
18.23 Richard Nasheim (Pusnik) 33.35 James Burton (Hohenberger) yv. 36.10 Dieter Kalt (Hohenberger, Kert) | ||||
Jäähyt | |||||
8 min | 8 min | ||||
Ottelut säilymisestä A-sarjassa
muokkaaEnsimmäinen ottelu
muokkaa2.5. | Itävalta | 4–0 | Sveitsi | Gavlerinken, Gävle | |
(1-0, 3-0, 0-0) |
Yleisömäärä: 2 968 Tuomarit: Marko Lepaus | ||||
17.30 Andreas Pusnik (Robin Doyle 20.40 Dieter Kalt (Strong) 32.56 Andreas Pusnik 38.49 Werner Kert (Doyle) |
|||||
Jäähyt | |||||
12 min | 18 min | ||||
Toinen ottelu
muokkaa4.5. | Sveitsi | 4–4 | Itävalta | Globen, Tukholma | |
(1-2, 1-1, 2-1) |
Yleisömäärä: 7 418 Tuomarit: Börje Johansson | ||||
0.28 Andy Ton (Birch) 38.26 Marcel Jenni (Erni) 50.27 Patrick Howald (Rogenmosen) 56.02 Andreas Zehnder (Howald) |
2.16 Robin Doyle (Kalt) yv. 19.48 Werner Kerth (Martin Ulrich) av. 25.38 Richard Nasheim (Hohenberger, Doyle) 51.54 Richard Nasheim | ||||
Jäähyt | |||||
10 min | 20 min | ||||
Itävalta säilyi A-sarjassa maalein 8-4, ja Sveitsi putosi B-sarjaan. Tilalle nousi Slovakia.
Pudotuspelit
muokkaaPuolivälierät | Välierät | Loppuottelu | ||||||||
3. toukokuuta | ||||||||||
Yhdysvallat | 1 | |||||||||
5. toukokuuta | ||||||||||
Kanada | 4 | |||||||||
Kanada | 2 | |||||||||
2. toukokuuta | ||||||||||
Ruotsi | 3 | |||||||||
Italia | 0 | |||||||||
7. toukokuuta | ||||||||||
Ruotsi | 7 | |||||||||
Ruotsi | 1 | |||||||||
3. toukokuuta | ||||||||||
Suomi | 4 | |||||||||
Venäjä | 0 | |||||||||
5. toukokuuta | ||||||||||
Tšekki | 2 | |||||||||
Tšekki | 0 | Pronssiottelu | ||||||||
2. toukokuuta | ||||||||||
Suomi | 3 | |||||||||
Suomi | 5 | Kanada | 4 | |||||||
Ranska | 0 | Tšekki | 1 | |||||||
6. toukokuuta | ||||||||||
Puolivälierät
muokkaa2.5. | Suomi | 5–0 | Ranska | Globen, Tukholma | |
(0-0, 4-0, 1-0) |
Yleisömäärä: 13 118 Tuomarit: Peter Slapke | ||||
27.52 Timo Jutila (Helminen, Kapanen) 29.09 Esa Keskinen (Summanen, Ojanen) 29.51 Janne Niinimaa (Helminen) 38.06 Tero Lehterä (Keskinen) 45.02 Jere Lehtinen (Koivu, Jutila) |
|||||
Jäähyt | |||||
14 min | 16 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Jarmo Myllys | Petri Ylönen | ||||
2.5. | Italia | 0–7 | Ruotsi | Globen, Tukholma | |
(0-2, 0-3, 0-2) |
Yleisömäärä: 13 850 Tuomarit: Frantisek Frejthar | ||||
8.04 Tommy Sjödin (Mikael Johansson, Andreas Johansson) 8.33 Stefan Nilsson (Jonsson, Dackell) 23.16 Andreas Dackell 28.51 Andreas Dackell (Sjödin, Eklund 32.50 Tomas Forslund (Dackell, Sjödin) 43.17 Fredrik Stillman (Andreas Johansson, Mikael Johansson) 47.16 Stefan Örnskog (Mikael Johansson, Andreas Johansson) | |||||
Jäähyt | |||||
36 min | 12 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Mario Brunetta | Thomas Östlund | ||||
3.5. | Yhdysvallat | 1–4 | Kanada | Globen, Tukholma | |
(0-2, 0-1, 1-1) |
Yleisömäärä: 13 850 Tuomarit: Anton Danko | ||||
46.19 Paul Stanton (Morris, McGowan) | 14.40 Dale DeGray (McKim, Schlegel) 15.30 Jean-Francois Jomphe (Fraser) 37.17 Todd Hlushko (Chernomaz) 53.54 Ralph Intranuovo (Fraser) | ||||
Jäähyt | |||||
20 min | 8 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Pat Jablonski | Corey Hirsch | ||||
3.5. | Venäjä | 0–2 | Tšekki | Globen, Tukholma | |
(0-1, 0-0, 0-1) |
Yleisömäärä: 11 772 Tuomarit: Rob Hearn | ||||
8.42 Jiří Kučera (Meluzin) 45.51 Otacar Vejvoda | |||||
Jäähyt | |||||
2 min | 6 min | ||||
Välierät
muokkaa5.5. | Tšekki | 0–3 | Suomi | Globen, Tukholma | |
(0-1, 0-0, 0-2) |
Yleisömäärä: 12 853 Tuomarit: Frantisek Frejthar | ||||
0-1 0-2 0-3 |
19.46 − Raimo Helminen (Keskinen, Nieminen) 52.39 − Ville Peltonen (Koivu, Lehtinen) 57.13 − Mika Nieminen (Strömberg) tm. | ||||
Jäähyt | |||||
8 min | 6 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Roman Turek (pois 56.38-57.13) | Jarmo Myllys | ||||
5.5. | Ruotsi | 3–2 ja. | Kanada | Globen, Tukholma | |
(0-0, 1-1, 1-1, 1-0) |
Yleisömäärä: 13 850 Tuomarit: Frantisek Frejthar | ||||
25.04 Daniel Alfredsson (Berglund, Rohlin) 53.45 Mikael Johansson (Örnskog, Olsson) yv. 68.17 Daniel Alfredsson (Mikael Johansson) |
28.15 Luciano Borsato (Esau) 46.43 Jean-Francois Jomphe | ||||
Jäähyt | |||||
2 min | 12 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Thomas Östlund | Corey Hirsch | ||||
Pronssiottelu
muokkaa6.5. | Kanada | 4–1 | Tšekki | Globen, Tukholma | |
(1-1, 2-0, 1-0) |
Yleisömäärä: 12 175 Tuomarit: Rob Hearn | ||||
14.32 Ralph Intranuovo (Fraser, McKim) 21.19 Iain Fraser (McKim) yv. 25.44 Todd Hlushko (Bright) av. 38.30 Jean-Francois Jomphe av. |
10.55 Pavel Geffert (Vykoukal) | ||||
Jäähyt | |||||
12 min | 14 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Corey Hirsch | Roman Turek | ||||
Loppuottelu
muokkaa7.5. | Suomi | 4–1 | Ruotsi | Globen, Tukholma | |
(1-0, 2-0, 1-1) |
Yleisömäärä: 13 850 Tuomarit: Sylvain Bibeau | ||||
(Niinimaa) Ville Peltonen − 08:07 (Lehtinen) Ville Peltonen − 37:39 (Koivu, Strömberg) Ville Peltonen − 39:56 (Peltonen, Koivu) Timo Jutila − 42:52 |
1-0 2-0 3-0 4-0 4-1 |
43:58 − Jonas Bergqvist (Stillman, Sjödin) | |||
Jäähyt | |||||
18 min | 8 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Jarmo Myllys 24 | Thomas Östlund 16 | ||||
Lopputulokset
muokkaa
|
5 viimeistä joukkuetta joutui karsintaan sarjapaikoistaan. |
A-sarjan turnauksen kahdeksan parasta ja Japani pääsivät karsintojen ohi mukaan olympiaturnaukseen 1998.
Palkinnot
muokkaaIIHF:n valitsemat turnauksen parhaat pelaajat
muokkaa- Paras maalivahti: Jarmo Myllys
- Paras puolustaja: Christer Olsson
- Paras hyökkääjä: Saku Koivu
Median valitsema tähtijoukkue
muokkaa- Maalivahti: Roman Turek
- Puolustajat: Timo Jutila, Tommy Sjödin
- Hyökkääjät: Jere Lehtinen, Saku Koivu, Ville Peltonen
Mitalistijoukkueiden pelaajat
muokkaaTilastot
muokkaaTurnauksen pistepörssi
muokkaaPelaaja | O | M | S | P |
---|---|---|---|---|
Andrew McKim | 8 | 6 | 7 | 13 |
Ville Peltonen | 8 | 6 | 5 | 11 |
Saku Koivu | 8 | 5 | 5 | 10 |
Mikael Johansson | 8 | 3 | 6 | 9 |
Andreas Johansson | 8 | 3 | 6 | 9 |
Iain Fraser | 8 | 2 | 7 | 9 |
Sergei Berezin | 6 | 7 | 1 | 8 |
Jon Morris | 6 | 3 | 5 | 8 |
Christian Pouget | 8 | 2 | 6 | 8 |
Raimo Helminen | 8 | 1 | 7 | 8 |
O = Ottelut; M = Maalit; S = Syötöt; P = Pisteet
Maalivahtien tilastot
muokkaaVähintään kolme ottelua pelanneet maalivahdit.
Pelaaja | O | M | PMK | % |
---|---|---|---|---|
Michael Rosati | 3 | 132:43 | 1,00 | 97,22 |
Roman Turek | 6 | 359:23 | 1,50 | 93,92 |
Alexei Cherviakov | 3 | 180:00 | 1,67 | 92,31 |
Pat Jablonski | 6 | 360:00 | 2,50 | 92.31 |
Petri Ylönen | 5 | 300:00 | 2,20 | 92,14 |
Jarmo Myllys | 7 | 420:00 | 1,71 | 91,72 |
Corey Hirsch | 8 | 488:17 | 2,63 | 91,50 |
Claus Dalpiaz | 4 | 214:09 | 3,00 | 91,49 |
Thomas Östlund | 6 | 368:17 | 1,50 | 91,43 |
Jim Marthinsen | 3 | 121:15 | 1,67 | 90,57 |
O = Ottelut; M = Minuutit; PMK = Päästettyjen maalien keskiarvo; % = Torjuntaprosentti
Kirjallisuutta
muokkaa- Suomi Maailmanmestari: Jääkiekkokirja. 1995. Suomen International Publications Vantaa.
- Joukkue vailla vertaa. 2005. Finnjewel Oy
Lähteet
muokkaaKirjallisuus
muokkaa- Sihvonen, Jukka: ”Jääkiekko - Viehätys, Myytti ja Kohtu”, Silmä : näkökulmia visuaaliseen kulttuuriin, s. 59–72. (Toimittanut Sihvonen, Jukka) Turku: Turun yliopiston taiteiden tutkimuksen laitos, 1996. ISBN 951-29-0764-X
Verkkosivut
muokkaa- IIHF: Top 100 tarinat Story #26 (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Passionhockey - Championnats du monde 1995 (ranskaksi)
- Eliteprospects.com - 1994-1995 (englanniksi)
- SFRP Hockey - World Championship 1995 (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Hockeyarchives - Championnats du monde 1995 (ranskaksi)
- http://avlh.sweb.cz/MS-1995.pdf (Arkistoitu – Internet Archive) (tšekiksi)
- swehockey.se - 1995 IIHF World Championship (ruotsiksi)
Viitteet
muokkaa- ↑ https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mm-jaakiekon-historia/3732510#gs.xlsw04
- ↑ Sihvonen 1996, s. 68.
- ↑ Saarinen, Kasperi: ”Jääkiekko on meitä suomalaisia yhdistävä asia” – Suomalaisten nuorten perustelut jääkiekosta kansallisena symbolina (PDF) (Pro gradu -tutkielma) Trepo. kesäkuu 2019. Tampere: Tampereen yliopisto. Viitattu 6.5.2023.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m MM-95 kultaa Suomeen! Voitto nosti mielet lamasta – lue tunnelmat 25 vuoden takaa www.apu.fi. 7.5.2020. Viitattu 8.5.2023.
- ↑ Leijonissa vallitsee luottamuksen ilmapiiri: kaljankin saa kisojen aikana ottaa, mutta sitten pitää tapahtua “kun aika on” Yle Uutiset. 9.5.2023. Viitattu 10.5.2023.
- ↑ Isotalo, Kimmo: Luonnonjäiltä areenoille ja kansallislajiksi. Suomalainen jääkiekkoilu liikunta- ja urheilukulttuuristen sekä yhteiskunnallisten muutosten ilmentäjänä (PDF) (väitöskirja) UEF eRepository. 2021. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto. Viitattu 9.5.2023.
- ↑ Jääkiekon MM-voitto on erinomaista lamantappolääkettä Yle Uutiset. 1.5.2015. Viitattu 9.5.2023.
- ↑ Näkökulma: Leijonien 1995 mestarijoukkue toi lohtua laman keskelle – vuoden 2019 sankarit iskevät toisella tavalla kansakunnan kipupisteeseen mtvuutiset.fi. 27.5.2019. Viitattu 9.5.2023.
- ↑ Pekka Mykkänen HS: Ahtisaari HSTV:n kiekkodokumentissa: MM-kulta 1995 auttoi Suomen irti lamasta Helsingin Sanomat. 7.5.2015. Viitattu 9.5.2023.
- ↑ MM95 ei lopettanut lamaa, vaikka näin meille on uskoteltu – suomalaisten luottamus talouteen on oikeasti pudonnut jokaisen kultajuhlan jälkeen Yle Uutiset. 30.5.2022. Viitattu 9.5.2023.
- ↑ Suomen joukkue eliteprospects.com. Viitattu 14.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Ruotsin joukkue eliteprospects.com. Viitattu 14.8.2014. (englanniksi)
- ↑ Kanadan joukkue eliteprospects.com. Viitattu 14.8.2014. (englanniksi)
- ↑ http://www.quanthockey.com/whc/en/seasons/1995-whc-players-stats.html
- ↑ http://www.quanthockey.com/whc/en/seasons/1995-whc-goalies-stats.html