Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

MM95 ei lopettanut lamaa, vaikka näin meille on uskoteltu – suomalaisten luottamus talouteen on oikeasti pudonnut jokaisen kultajuhlan jälkeen

Suomalaisten luottamus talouteen on laskenut jokaisen jääkiekon MM-kullan jälkeen, vaikka yleisesti luullaan toisin.

Suomen jääkiekkomaajoukkue juhlakulkueessa palattuaan jääkiekon maailmanmestaruuskisoista 1995
Suomen jääkiekkomaajoukkue juhlakulkueessa palattuaan jääkiekon maailmanmestaruuskisoista 1995. Kuva: Pekka Sipilä
  • Juha-Matti Mäntylä

Globen, Curre Lindström ja Tupu-Hupu-Lupu. Ja koko kesän soi Den Glider In.

Jääkiekon maailmanmestaruus vuonna 1995 on monen suomalaisen rakkain urheilumuisto. Ensinnäkin se oli ensimmäinen lajissaan – ja lisäksi se tapahtui vielä aikaan, jolloin Suomi oli nousemassa syvästä lamasta.

Vuosien kuluessa on useaan kertaan pohdittu, mikäli oli maailmanmestaruuden vaikutus lamasta toipumiseen. Jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummolan sanoin ihmiset katsoivat taas iloisesti eteenpäin kohti uutta tulevaisuutta.

"Synkkyys loppui siihen."

Mutta loppuiko synkkyys? Kuten alla oleva kaavio kertoo, vuoden 1995 kultajuhlien jälkeen suomalaisten usko tulevaisuuteen ei suinkaan kohonnut uusiin korkeuksiin.

Kuluttajaluottamus heikkeni.

Samoin kävi vuosien 2011 ja 2019 maailmanmestaruuksien jälkeen. Syksyllä 2011 kaupan ala pelkäsi, että kuluttajien mureneva luottamus omaan talouteensa ja maan talouteen saa heidät lykkäämään kestokulutustavaroiden hankintoja.

Vuoden 2019 mestaruuden jälkeen kuluttajien luottamus suorastaan romahti.

Tarkoittaako tämä, että MM-kulta synnytti kuluttajissa jonkinlaisen krapulaisen pessimismin aallon?

Kyse lienee sattumasta. Samalla tavoin sattumaa oli se, että ne ensimmäiset kultajuhlat osuivat hetkeen, jolloin lama hellitti otettaan.

Sitä paitsi bruttokansantuote oli kääntynyt kasvuun jo pari vuotta ennen tuota ensimmäistä mestaruutta. MM95 ei siis lopettanut lamaa.

Väistyvä lama sai sen kuitenkin tuntumaan erityisen tärkeältä.

Taas on luottamus pohjilla

Tällä kertaa kultajuhlat sattuvat hetkeen, jolloin kuluttajien luottamus kyntää pohjamudissa. Ukrainan sota ja hintojen nopea nousu saa suomalaiset kiristämään kukkaron nyörejä. Asuntovelalliset valmistautuvat korkojen nousuun.

Tässä tilanteessa pieni hetki urheilujuhlaa tuli todennäköisesti monelle todella tarpeeseen.

Vanhat merkit eivät kuitenkaan viittaa siihen, että tämä olisi minkään aikakauden alku, loppu tai käännekohta. Suomalaiset juhlivat kultaa railakkaasti ja lyhyesti, mutta pidempään kulutusjuhlaan ei hullaannuta.

Voit keskustella aiheesta 31.5. kello 23:een saakka.