Kastraattilaulaja

Kastraattilaulaja on mieslaulaja, jolta on tämän sopraano- tai alttoäänen säilyttämiseksi kastraatiossa poistettu molemmat kivekset. Leikkaamattomilla miehillä kivesten tuottamat sukupuolihormonit aiheuttavat normaalisti murrosiässä äänenmurroksen. Kastraatti kasvaa keholtaan aikuisen mittoihin, mutta hänellä on ikuisesti alle murrosikäisen pojan ääni, sillä kurkunpää jää esipuberteettiseen tilaan. Kastraatit ovat siis eunukkeja. Kastraattilaulajissa yhdistyi nais- ja lapsityypillinen korkea ääni ja miehen keuhkojen tilavuus sekä miehen lihasvoima^[1].

Kastraattilaulajia tehtiin Italiassa vuosisatojen ajan, koska naisten ei annettu laulaa kirkossa kristillisessä Italiassa.^[2] Kirkkokuorot täytettiin tästä kiellosta johtuen miespuolisilla. Selitykseksi on tarjottu Apostoli Paavalin Raamatusta löytyvää mainintaa siitä, että naisten tulee olla hiljaa.^[3] Kastraattilaulajat oli erityisesti italialainen ilmiö^[4], jossa tapa aloitettiin 1500-luvun lopulla. Alkusysäyksen tapa sai Rooman Sikstuksen kappelin monimutkaisen kirkkomusiikin tarpeista. Toisen sysäyksen tapa sai 1600-luvulla oopperan tarpeista^[5]. Pojat kastroitiin 7–9 vuoden ikäisinä^[5]. Kastraatit olivat 1600- ja 1700-lukujen eurooppalaisessa musiikkielämässä hyvin yleisiä ja nauttivat usein suurta arvostusta. Sikstuksen kappelissa kastraattilaulajat lauloivat vuoteen 1903 asti^[6].

Historian kuuluisimmat kastraattilaulajat ovat Farinelli, Senesino ja Caffarelli^[6]. Käytäntö kiellettiin myöhemmin, ja viimeinen kastraattilaulaja, Alessandro Moreschi, kuoli vuonna 1922. Moreschi on ainoa kastraattilaulaja, jonka äänestä on tallenteita, sillä hän ehti eläessään levyttää. Moreschin tallenteista hänen ääntään on kuvailtu sopraanoääneksi, joka on hieman paksumpi kuin yleensä naisilla^[1]. Tunnetuimmista kastraattilaulajista Farinellia on kuvailtu sopraanoksi^[7] ja Senesinoa^[8] sekä Caffarellia^[2] altoiksi (mezzosopraano).

Kastraatioperinteen kieltämisen jälkeen vanhaa musiikkia esittäessä on tullut ongelmaksi se, miten alun perin sopraano- tai alttoäänille kirjoitetut miesroolit tulisi miehittää. 1900-luvulla oli pitkään tyypillistä, että kastraattiosat transponoitiin tavallisille miesten äänialoille. Myöhemmin on tullut vallalle näkemys, että äänialan muuttaminen rikkoo kappaleen rakenteen. Tämä on tärkeää esimerkiksi barokin oopperoiden rakkausduetoissa, jotka usein oli kirjoitettu samalle äänialalle. Siksi nykyään kastraattiosissa käytetään mieluummin naislaulajaa tai kontratenoria. Tosin falsetin käyttäminen tuottaa erilaisen soinnin kuin alkuperäinen kastraattiääni.

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Viimeinen kastraattilaulaja Alessandro Moreschi laulaa Yle Elävä arkisto.

[nyt-1] ttp://www.nytimes.com/2006/04/19/arts/music/in-opera-a-different-kind-of-less-is-more-handel-and-the.html

[ns-2] ttps://www.newscientist.com/article/mg18925441-900-blasts-from-the-past-superstar-soprano-males/

[3] ttps://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17333860

[4] ttps://www.britannica.com/art/castrato

[jenkins-5] ttps://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11202227?dopt=Abstract

[merriam-webster-6] Merriam-Webster's Collegiate Encyclopedia. s.298

[7] ttps://www.forbes.com/sites/kristinakillgrove/2015/06/01/castration-affected-skeleton-famous-opera-singer-farinelli

[8] ttp://www.classicfm.com/artists/andreas-scholl/guides/andreas-scholl/

[1]

[2]

[3]

[4]

[5]

[6]

[7]

[8]