Katariinan palatsi
Katariinan palatsi (ven. Екатерининский дворец, Jekaterinski dvorets; myös Suuri Katariinan palatsi) on Puškinin esikaupunkialueella, noin 25 km Pietarista kaakkoon, entisessä Tsarskoje Selossa eli Tsaarin kylässä sijaitseva venäläis-italialaista barokkityyliä edustava palatsi. Se toimi alun perin Venäjän keisareitten kesäasuntona.[1] Palatsin kuuluisin huonetila on Meripihkahuone.
| Katariinan palatsi | |
|---|---|
| Екатерининский дворец | |
 Palatsin julkisivu puiston puolelta |
|
| Sijainti | Pietari, Venäjä |
| Koordinaatit | |
| Rakennustyyppi | kesäpalatsi |
| Valmistumisvuosi | 1723 - 1790 |
| Suunnittelija |
Johann Friedrich Braunstein, Mihail Zemtsov, Andrei Kvasov, Giuseppe Trezzini, Savva Tševakinski, Bartolomeo Rastrelli, Juri Felten, Charles Cameron |
| Rakennuttaja | Pietari I Suuri, Katariina I, Elisabet, Katariina II |
| Runkorakenne | tiili |
| Julkisivumateriaali | rapattu tiili |
 |
|
Suuren Pohjan sodan jälkeen Venäjä sai takaisin Saari Mojs (korkea paikka) tai Sarskaja Miza -nimisen maatilan, joka sijaitsi 65 metriä korkealla kukkulalla. Vuonna 1710 Pietari I Suuri luovutti puisen yksikerroksisen vuonna 1702 rakennetun kartanon vaimolleen Katariina I:lle, kylän nimi oli alun perin Sarskoje Selo ja lopulta Tsarskoje Selo (Tsaarin kylä).
Rakennusvaiheet
muokkaaEnsimmäinen rakennusvaihe vuosina 1717/1718–1723/1724 käsitti pienen hollantilaistyylisen[2] kivipalatsin Katariina I:n kesäkäyttöön. Arkkitehtina oli saksalainen Johann Friedrich Braunstein[1] ja rakentamista valvoi Johann Ferster. Kaksikerroksisessa rakennuksessa oli kuusitoista huonetta kussakin kerroksessa, edustushuoneet oli viimeistelty kiillotetulla alabasterilla ja ylemmän kerroksen huoneissa oli gobeliini-kuvakudokset. Kartanon kaakkoisosaan kuului hollantilaisen maisema-arkkitehti Jan Roosenin suunnittelema puutarha, jossa oli terasseja, kiviportaat, muotopuutarha, köynnöskaaria ja -portteja, lampia sekä eläintarha, joka sijaitsi palatsia vastapäätä.[3]
Rakennusta muuteltiin ja laajennettin sen jälkeen pariin otteeseen. Vuonna 1733 keisarinna Anna laajennutti palatsia arkkitehti Mihail Zemtsovin ja arkkitehti Andrei Kvasovin suunnitelmien mukaisesti.[1] Keisarinna Elisabet palkkasi arkkitehti Francesco Bartolomeo Rastrellin uudistamaan vuonna 1728 perimänsä ja metsästyslinnana käyttämänsä rakennuksen ulkoasun ylellisemmäksi. Monivaiheisten uudistusten toteuttaminen, jossa useita rakennusvaiheita purettiin ja rakennettiin uudelleen vuosina 1752–1756 maksoivat 1,6 miljoonaa ruplaa, josta osan keisarinna maksoi omista rahoistaan.[2] Samanaikaisesti hän rakennutti arkkitehti Rastrellin johdolla myös Talvipalatsia, joka tuli maksamaan 2,5 miljoonaa ruplaa, johon kerättiin varoja verottamalla.[4][5]
Elisabetin ajalta ovat peräisin muun muassa palatsin Edustusportaikko, Kultainen vastaanottosali ja Meripihkahuone. Palatsin valkoista, taivaansinistä ja kultaa yhdistelevä julkisivu on 306 metrin pituinen. Palatsia ympäröivät koristeelliset, hollantilaistyyliset puistopuutarhat, ja rakennuksen lukuisat salit on sisustettu taideaartein. Takorautaisissa, lukkoseppämestari Kordonin, arkkitehti Bartolomeo Rastrellin suunnitelmien mukaan valmistamissa aidoissa ja porteissa on pronssikoristeet.[1][2]
Elisabetin hallituskaudella arkkitehti Mihail Zemtsov suunnitteli uuden palatsin ja työt aloitettiin vuonna 1744. Vuonna 1745 edesmenneen Zemtsovin työtä jatkoi hänen oppilaansa, nuori arkkitehtioppilas Andrei Vasiljevitš Kvasov (1720–1777 jälkeen), joka laajensi palatsin Ludvig XV:n tyyliseksi 300 metrin pituiseksi. Hän toimi ensin arkkitehti Giuseppe Trezzinin valvonnassa ja sitten yhteistyössä arkkitehti Savva Tševakinskin kanssa, josta tuli pääarkkitehti vuonna 1748, koska valtiovarainkansleri Ivan Tšernov piti Kvasovia liian kokemattoma.[2] Tähän laajennukseen sisältyivät keskirakennus, kaksi siipirakennusta, kappeli ja kasvihuonesali, jotka kaikki yhdistettiin neljällä pylväskäytävällä ja avoimella, kukkaistutuksia sisältävällä kuistilla.[3] Keisarinna Elisabet näet rakasti sekä uskontoa että puutarhanhoitoa.[6][7] Vuonna 1751 arkkitehti Bartolomeo Rastrelli aloitti keisarinnan määräyksestä suuren jälleenrakennustyön yhdistämällä useita rakennuksia, mikä toi palatsin julkisivuun valkoiset pylväät, taivaansiniset seinät, kullatut stukkokoristeet, kullatun kattobalusterikaiteen, sekä kullatut kappelin kattokupolit ja karyatidi-veistokset, jotka vaativat 14 vuoden aikana yhteensä lähes 100 kiloa[3] (6 puutaa, 17 naulaa, ja 2 grammaa)[2] kultaa. Hänen avustajinaan olivat arkkitehti Savva Tševakinski ja nuori arkkitehtiopilas Vasili Nejolov (1722–1782).[8][9][10][11][2]
Bartolomeo Rastrellin suunnittelemat sisätilat perustuivat barokkityyliin. Kuvanveistäjä Johann Franz Dunker, kultausmestari Leprince ja venetsialainen sisustusmaalari Giuseppe Valeriani (1708–1762) olivat eräitä arvostetuista sisustustaiteilijoista, jotka tunnetaan nimeltä. Kiinalainen huone, jossa oli posliini- ja mustat coromandel-lakatut paneelit; Kuvahuone, Kultainen sali ja Meripihkahuone, jossa oli Andreas Schlüterin suunnittelemat meripihkapaneelit sekä viisi etuhuonetta eli eteistä yhdistyivät Kultaiseen saliin, joka on kooltaan 860 m². Rakentaminen päättyi vuonna 1756, jolloin palatsissa oli 40 edustusasuntoa sekä yli 100 yksityis- ja taloushuonetta. 1770-luvulla rakennettiin uusi englantilainen maisemapuutarha ja vanhaa 1720-luvun hollantilaista puutarhaa parannettiin syventämällä Suurta lampea, joka oli yhdistetty 6 km päässä oleviin lähteisiin ja rakennettiin Kelkkamäki sekä Eremitaaši-, Grotto-, Saari- ja Mon Bijou (metsästysmaja, 1759) -paviljongit.[3]
Katariina II:n aika
muokkaaBarokkkiarkkitehtuuri väistyi uusklassisen arkkitehtuurin tieltä 1770-luvulla, kun Tsarskoje Selosta tuli Katariina II Suuren hovin kesäasunto. Arkkitehti Juri Felten suunnitteli palatsin eteläjulkisivun uudelleen ja siipirakennukset muutettiin yksikerroksisista nelikerroksisiksi Zubov- ja Kappeli siipirakennuksiksi.[3] Lisäksi korkeitten siipirakennusten jatkeeksi rakennettiin puolikaarenmuotoiset, yksikerroksiset sisääntulopihaa ympäröivät siivet, joita käytettiin virkamiesten ja palatsin kappelissa vihittyjen pariskuntien majoittamiseen.[2]
Pääportaikko korvattiin edustus- ja yksityishuoneilla, kuten arkkitehti Charles Cameronin suunnittelema uusi Kiinalainen huone sekä uusi mahonkiportaikko, jotka rakennettiin keskelle sitä, missä arkkitehti Rastrellin 1750-luvulla suunnittelema Kiinalainen huone oli aiemmin sijainnut. Cameronin 1780-luvun sisustussuunnitteluun sisältyi Arabeskihuone, jossa oli arabeskikoristeilla maalattu katto, seinät sekä ovet; seinien pystypaneeleissa käytettiin kreikkalaisia ja roomalaisia klassisia aiheita. Charles Cameronin suunnitteleman Lyonhuoneen seiniin käytettiin ranskalaista kullankeltaista Lyonin brokadia; ovissa, uuneissa ja paneeleissa käytettiin koristeena koboltinsinistä Baikalin lapis lazulia.[3]
Keisarinnan makuuhuoneessa käytettiin koristeluna Wedgwoodin posliinitehtaan mallimestarin John Flaxmanin (1755–1826) ja George Stubbsin suunnittelemia posliini-jaspis -reliefejä. Keisarinnan Sinisen huoneen eli "Nuuskarasian" seinillä oli valkoisesta ja kirkkaansinisestä lasista tehtyä koristelua. Arkkitehti Giacomo Quarenghi suunnitteli keisarinnan yksityiset Peili- ja Hopeahuoneet vuonna 1789. Bartolomeo Rastrellin suunnittelema Riippuva puutarha eli kukkaistutuksia sisältänyt avokuisti purettiin kosteusongelmien vuoksi vuonna 1773.[3][12]
Hovimiesten ruokasalia vastapäätä on Valkoinen muodollinen ruokasali. Salia käytettiin keisarinnan virallisiin illallisiin tai pienimuotoisiin ilta-aterioihin. Ruokasalin seinät koristeltiin äärimmäisen ylellisesti kullatuilla kaiverruksilla ja ne oli verhottu valkoisella damastilla. Kiinteinä kalusteina on kaiverettuja kullattuja konsoleita. Osa huonekaluista on alkuperäisiä. Seinämaalaus Apollon voitto oli kopio italialaisen Guido Renin 1500-luvulla valmistuneesta maalauksesta.[13]
Kultaisen salin takana on Hovimiesten (Hopea) ruokasali. Huoneen suunnitteli Bartolomeo Rastrelli 1750-luvulla. Pienen huoneen valaisevat neljä ikkunaa, joista on näkymä sisäpihan muotopuutarhaan. Arkkitehti sijoitti huoneeseen peililasista tehtyjä valeikkunoita, jotka heijastuvat vastakkaiselle seinälle, mikä teki salista tilavamman ja valoisamman tuntuisen. Tyypilliseen barokkityyliin sisustettu huone on täynnä kullattuja seinäkaiverruksia, monimutkaisia kullattuja ovia ja tyyliteltyjä kukkakuvioita. Kattomaalauksen aiheena on auringonjumala Helioksesta ja aamuruskon jumalattaresta Eosista.
Vihreä ruokasali, joka korvasi Rastrellin "Riippuvan puutarhan" vuonna 1773, on ensimmäinen Katariinan palatsin pohjoissiiven huoneista, jonka arkkitehti Charles Cameron suunnitteli vuonna 1779 tulevalle keisari Paavali I:lle ja hänen ensimmäiselle vaimolleen, suuriruhtinatar Natalia Aleksejevalle, joiden huoneisto sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa. Huoneen pistaasinvärisiä seiniä reunustavat Ivan Martoksen stukkohahmot.[3] Katariina II muutti asumaan palatsin vasemman siiven (etelä eli Zubov-siipi) kolmanteen kerrokseen vuonna 1781 (hänellä oli uusi suosikki Aleksandr Lanskoi, 1758–1784) ja hänen aiemmat yksityishuoneensa ensimmäisessä kerroksessa peri pojanpoika, tuleva Aleksanteri I.[14] Keisarinnan yksityishuoneisiin kuuluivat makuuhuone, työhuone, oleskeluhuone ja ruokasali, jotka suunnitteli Charles Cameron.[15] Vuoden 1820 suuren tulipalon aikana huone vaurioitui vakavasti, kuten muutkin Cameron suunnittelemat sisustukset. Vihreä ruokasali kunnostettiin arkkitehti Vasili Stasovin johdolla.[12]
Charles Cameronin suunnittelemia sisustuksia Paavali I:lle tarkoitettuun huoneistoon ovat myös Tarjoilijoiden huone, jossa on ruusupuusta, amarantista (eteläamer. Peltogyne paniculata) ja mahongista valmistetut lattiat sekä Chippendale-korttipöydät; Sinisessä muodollisessa ruokasalissa on sini-valkoinen silkkitapetti ja Carraran marmoritakat; vuosina 1752-1756 suunniteltu Sininen kiinalainen salonki, on omalatuinen yhdistelmä Adam-tyyliä ja chinoiserietä;[16] Kuoron etuhuoneen seinät on verhottu aprikoosinvärisellä silkillä ja keisarinna Elisabet Aleksejevnan pylväs-makuuhuone on toteutettu pompejalaiseen tyyliin.
Hovin seurusteluhuoneet
muokkaaSuurin osa virallisista illallisista pidettiin Kuvasalissa tai Kultaisessa salissa, joissa keisarinna Katariina vastaanotti erittäin juhlallisissa tilaisuuksissa tervehdyksiä omalta seurueeltaan ja muilta hoviin tulleilta henkilöiltä. Näinä päivinä noin kello 6 illalla alkoi "yksityinen juhla", joka kesti puoleen yhdeksään. Kuvasalissa keisarinna pelasi usein iltaisin šakkia tai brelan-korttipeliä suuressa pyöreässä pöydässä.[15]
Katariina II:n hallituskauden ensimmäisellä puoliskolla Meripihkahuoneessa järjestettiin toisinaan pieniä iltajuhlia, joihin osallistuivat hänen seureensa läheisimmät henkilöt, ja siellä Katariina antoi myös audiensseja ulkomaisille suurlähettiläille. Usein lähdettyään yksityishuoneistaan, ennen illallista tai iltajuhlaa, keisarinna keskusteli ystävällisesti Kuvasaliin kokoontuneiden hovineitojen ja -herrojen kanssa. Myös sunnuntaisin jumalanpalveluksen jälkeen keisarinna vastaanotti siellä tervehdyksiä seurueeltaan ja "kaupungista erityisesti saapuneilta maineikkailta henkilöiltä" sekä ojensi armollisesti kätensä suudeltavaksi. "Sinä päivänä", kertoo ylikamariherra päiväkirjassaan, "naiset olivat puvussa ja hatussa ja hovimiehet pitivät kunniamerkkejään puoleenpäivään asti ja riisuivat ne sen jälkeen". Ruokasalissa pöytä oli suurimmaksi osaksi katettu keisarinnalle, jos Pietarista ei ollut saapujia. Täällä hovi ruokaili, kun huonovointisuus esti keisarinnaa poistumasta yksityishuoneistaan.[15]
Katariinan hallituskauden jälkipuoliskolla koko hovielämä, jota siihen asti vietettiin Meripihkahuoneessa, Kuvasalissa ja Punaisessa sekä Vihreässä pilasterihuoneessa, siirtyi Lyon- ja Arabeskihuoneisiin. Kiinalainen sali erotti Lyonhuoneen keisarinnan yksityishuoneista. Lyonhuoneessa odottivat virkamiehet raporttiensa kanssa ennen kuin heidät kutsuttiin kuultaviksi, siellä keisarinna pelasi iltajuhlien aikana korttia, vaikka hän vietti mieluummin illat Arabeskihuoneessa, jossa joskus järjestettiin myös yksityiskonsertteja. Lyonhuoneessa suuriruhtinattaret pukeutuvat häihinsä keisarinna Anna Ioannovnan kultaisen pukeutumispöydän ääreen, jos hääjuhla pidettiin Tsarskoje Selossa.[17]
Keisarinnan yksityishuoneet
muokkaaKeisarinnan yksityishuoneitten eli "yläkerroksen", kuten hovimiehet sitä kutsuivat, ikkunoista näki yksityispuutarhaan tai puistoon. Hopeisessa työhuoneessa oli yksi ikkuna, seinät oli peitettty hopeakehyksisillä renessanssimaalauksilla ja kapeilla peilipaneeleilla.[18]
Makuuhuoneessa oli kaksi ikkunaa, seinät ja ovet oli koristeltu pronssikoristeisilla valkoisilla lasi- ja posliinilevyillä sekä Wedgewood-posliinimedaljongeilla, ovien päällä oli pronssikoristeista lasikoristelua. Peilin taakse piilotetussa, tummanlilojen pronssikapiteelisten lasipylväiden välissä olevassa alkovissa oli sänky ja ikkunoiden välissä peili katosta lattiaan. Poikittaisseinillä tummanlilojen pronssikapiteelisten lasipylväiden välissä oli kolme peiliä, takka oli kehystetty kullatuilla pronssi- ja posliinimedaljongeilla sekä seinillä oli neljä lyhtyä. Alkovissa säilytettiin keisarinnan pyörivää nojatuolia ja syvennyksissä alkovin edessä oli kaksi kiinalaista 1400-luvun maljakkoa.[18]
Makuuhuoneen vieressä oli Pieni sininen työhuone "Nuuskarasia", jossa oli yksi ikkuna. Tämä oli ainoa huone, jossa oli vielä vuonna 1917 säilynyt Katariinan aikaisia huonekaluja. Seiniä, kattoa ja ovia koristivat maidonvalkoiset lasilevyt, joissa oli sinistä lasia ja kullattua pronssia; sinisissä lasimedaljongeissa olevat pronssireliefit koristivat seiniä; ovissa oli sinilasiset pronssikapiteeliset pylväät ja ovien päällä maidonvalkoista lasikoristelua. Huoneen päässä oli korotettu taso, jossa oli leveä sinisellä kankaalla päällystetty pehmeä divaani, pieni pöytä ja kaksi sinilasijalkaista jakkaraa.[18]
Täältä johti ovi Peilihuoneeseen, jossa oli kaksi ikkunaa ja lasiovi, joka johti Cameronin galleriaan eli suurelle katetulle lasikuistille. Kaikki seinät ja ovet oli peitetty kapeilla majolikakehyksisillä peileillä, katossa oli renessanssityylisiä maalauksia ja lasilyhty. Seinän vieressä oli upotekoristeinen pronssitaoksinen kirjoituspöytä, huonekalut olivat pehmeitä ja verhoiltu punaisella silkillä. Tämä oli Katariina II:n suosikkityöhuone. Hän nautti huoneittensa sisustamisesta niin paljon, että ei voinut odottaa, kunnes arkkitehti Charles Cameronin suunnitelmat oli saatu valmiiksi. Katariina muutti asumaan niihin, kun vain kaksi huonetta yhdestätoista oli valmiina.[18]
"Myönnän, että olen viettänyt täällä jo 9 viikkoa enkä ole hetkeksikään lakannut ihailemasta koristelua", kirjoitti Katariina II Friedrich Melchior von Grimmille.[18]
Peilihuoneen ja Katariina II:n pukeutumishuoneen (myöh. keisarinna Maria Aleksandrovnan makuuhuone) välissä sijaitsi pieni yksi-ikkunainen Käytävähuone, josta oli näkymä puistoon. Sen seiniä koristivat kopiot Giovanni Volpaton Roomassa vuonna 1774 tekemistä Rafaelin kuvasarjoista. Friisi ja katto olivat renessanssityylisiä, kattokruunu oli karmiininpunaista lasia, jossa oli valkoiset kristalliprismat.[18]
Käytävähuoneen oikealla puolella oli kaksi pientä hovinaisten huonetta, jotka oli sisustettu yksinkertaisemmin. Ikkunoista oli näkymä puistoon, seinät oli peitetty antiikkipaperilla. Ensimmäisessä niistä oli hollantilaisista kaakeleista valmistettu uuni ja kalusteet olivat tummaa norjalaista vaahteraa. Toisesta hovinaisen huoneesta johti ovi pieneen portaikkoon, josta oli uloskäynti puistoon.[18]
Käytävähuoneen toinen ovi avautui keisarinna Katariinan pukeutumishuoneeseen, josta oli näkymä puistoon. Sen ruusunsävyiset seinät oli koristeltu papier-mâché medaljongeilla ja pienillä kuvilla, joissa oli hedelmiä, kukkia ja maisemia. Pukeutumishuoneen vieressä oli pieni yksi-ikkunainen huone, jonka seinät ja huonekalut oli päällystetty yksinkertaisella kretonki kankaalla. Siirrettävän sohvan alla oli Katariinan marmorikylpyamme. Väsyneenä tai huonovointisena keisarinna söi joskus illallista tai pelasi korttia pukeutumishuoneessa seurueensa läheisimmän henkilön kanssa.[18]
Cameronin galleria oli vasemman siiven jatke, katettu lasikuisti jossa keisarinna ruokaili, hoiti aamuisin kirjeenvaihtoaan sekä huonolla ilmalla käveli. Sieltä hän pääsi mahtavia, kaksivartisia kaartuvia portaita myöten suoraan yksityispuutarhaansa sekä Kylmään kylpylään, jonka yläkerran Akaattihuoneisiin hän vetäytyi lukemaan.[17][19][20]
Keisarinnan päiväohjelma Tsarskoje Selossa
muokkaaAdrian Gribovskyn (1767–1834) muistelmien (Zapiski o Ekaterině Velikoj, sostojavšago pri eja osobě stats-sekretarja i kavalera Adriana Moiseeviča Gribovskago: S prisoedineniem otryvkov iz ego žizni. [Catharina II.], 1847) mukaan, joka oli Katariina II:n kabinettisihteerinä vuonna 1795, keisarinna käytti päivänsä Tsarskoje Selossa seuraavasti:[19]
Hän nousi noin kello 8 aamulla ja luki kirjeitä työhuoneessa tai lasiterassilla klo 9 asti, jolloin hän meni makuuhuoneeseen, jossa hän kuunteli raportteja kello 12 asti. Tällöin keisarinna oli tavallisesti pukeutuneena valkoiseen gros-de-Tours eli paksusta joustosilkistä tehtyyn aamupukuun, päässään valkoinen batistimyssy, joka oli kiinnitetty hieman pään vasemmalle puolelle. Hän piti käsissään suurennuslasia ja alkoi vanhana käyttää silmälaseja, joista hän ei pitänyt.[19]
"Olemme valtion pysyvässä palveluksessa heikentäneet näkökykyämme ja olemme nyt velvollisia käyttämään silmälaseja", hän sanoi kerran Gribovskille.
Kello 12 jälkeen keisarinna pukeutui ja noin kello yksi "söi päivällisen", joka ei kestänyt enempää kuin tunnin. Päivällisen jälkeen keisarinna vetäytyi huoneisiinsa, joskus hän nukkui, mutta yleensä hän käveli tai kuunteli kahdesti viikossa ulkomaan kirjeenvaihtoa mallintaen sillä välin kameitaan paperille.[19] Kameet ja kaiverretut jalokivet olivat hänen rakkain harrastuksensa ja hän omisti 10 000 gemmin kokoelman, jonka parissa hän vietti monta tuntia päivässä.[21] Noin kello kuudelta hovimiehet kokoontuivat iltajuhliin edustushuoneisiin tai teatteriin. Kello 10 keisarinna vetäytyi yksityishuoneisiinsa, ja noin kello 11 hän oli jo vuoteessa.[19]
Keisarinnan suosikkien huoneet
muokkaa
Vasemman eli eteläsiiven ensimmäisessä kerroksessa keisarinna Katariina II:n hallituskaudella vuosina 1779-1784 oli huoneita, joissa asuivat vuorollaan suosikit ruhtinas Grigori Potjomkin ja Aleksandr Lanskoi. Tsarskoje Selon palatsihallinnon arkistossa on säilynyt keisarillinen käsky, joka annettiin syyskuussa 1780 ja jossa ilmaistiin keisarinnan halu muuttaa edustusportaikon tilalle Kiinalainen sali ja järjestää yksityinen sisäänkäynti ensimmäiseen kerrokseen, joka johtaa yksityispuutarhaan. Näissä ensimmäisen kerroksen huoneissa Potjomkinin ja Lanskoin jälkeen asui viimeinen suosikki, ruhtinas Platon Zubov.[22] Siipirakennus nimettiin Zubov-siiveksi hänen aikanaan.
1800-luku
muokkaaVuonna 1809 sveitsiläinen arkkitehti Luigi Rusca (1762–1822) suunnitteli puistoon Graniittiterassin. Vuonna 1817 arkkitehti Vasili Stasov suunnitteli Aleksanteri I:n määräyksestä kunniaportin muistoksi ("A mes Chers amis") voitosta Ranskan Venäjälle suunnatusta sotaretkestä vuonna 1812[3] sekä virallisen työhuoneen ja useita vierekkäisiä huoneita, jotka oli sisustettu ylistämään Venäjän armeijan Napoleonin sodassa 1812 saamia loistavia voittoja.[23]
Kappeli- eli pohjoissiivessä asui keisaria lähimpänä olevia henkilöitä. Siiven kolmannessa kerroksessa keisari Aleksanteri I vietti talvisin hiljaisia viikonloppuja. Talvella 1822 ja 1825 myös keisarinna Elisabet Aleksejevna asui kolmessa ikkunallisessa huoneessa, joka oli kadun toisella puolella olevaan Tsarskoje Selon lyseoon ja palatsin pihalle päin, lähellä kappelin galleriaa. Keisarinna rakasti olla lähellä palvomaansa keisaria. Hän oli itse vakavasti sairas ja osallistui usein liturgiaan poistumatta huoneestaan avaamalla oven galleriaan. Keisarinna Elisabet Aleksejevna käytti mieluummin näitä kolmea pientä huonetta kesäasuntonaan, vaikka hän valittikin, että näkymä oli vähemmän viehättävä. Lisäksi hänen täytyi laskea sälekaihtimet alas välttääkseen lyseolaispoikien uteliaat katseet.[2]
Kun keisari Aleksanteri I tuli kesällä Tsarskoje Seloon, hän asui aina toisen kerroksen huoneistossa. Hän valitsi nämä huoneet itselleen, vaikka uusi Aleksanterin palatsi oli rakennettu erityisesti häntä varten Katariinan viimeisenä elinvuotena. Keisari palasi raskailta matkoiltaan suoraan Katariinan palatsiin sen sijaan, että olisi mennyt Pietariin ja siellä hän teki hallituskautensa viimeisten vuosien tärkeimmät päätökset.[14]
Katariina II Suuren kuoltua vuonna 1796 puiston rakentaminen lakkasi. Vasili Stasov kunnosti vuoden 1820 tulipalon aiheuttamat vahingot, joihin kuuluivat Bartolomeo Rastrellin suunnittelema kappeli ja sen vieressä olevat asunnot. 1850-luvulla saksalaistaustainen hoviarkkitehti Andrei Stackenschneider suunnitteli Valkoisen ruokasalin katon stukkokoristelun ja käytti kuvakenttien aiheina Eremitaašin taidekokoelmien maalausten kopioita. Vuosina 1851-1852 sveitsiläistaustainen hoviarkkitehti Ippolit Monighetti (1819–1878) suunnitteli Turkkilaisen kylpylän ja vuonna 1860 hän suunnitteli uudelleen edustusportaikon ja toisen sisäänkäynneistä uusrokokootyyliin.[3][16][24]
1900–2000 -luku, restaurointi
muokkaaKun saksalaiset joukot vetäytyivät Leningradin piirityksen jälkeen toisessa maailmansodassa vuonna 1944, he tarkoituksella tuhosivat ja polttivat palatsin jättäen jälkeensä vain rakennuksen onton ulkokuoren.[25][26] Neuvostoliittolaiset taidehistorioitsijat olivat onnistuneet dokumentoimaan suuren osan sisätiloista ennen sotaa, mikä osoittautui merkitykselliseksi palatsin jälleenrakentamisessa vuodesta 1957 alkaen Valtion monumenttien suojelun valvontakomission, arkkitehti Aleksandr A. Kedrinskin johdolla.[3]
Saksalaisten miehitysaikana Leningradin alueen palatsimuseokokonaisuus vaurioitui pahoin, palatseja ryöstettiin ja monet näyttelyesineet poltettiin. Leningradin kaupunginvaltuuston toimeenpanevan komitean taideosaston museoiden ja monumenttien osaston johtaja Anatoli M. Kutšumov, joka vuosina 1935-1937 oli Katariinan palatsin intendentti, johti varastettujen taideaarteiden etsintää. Kutšumov matkusti useita kertoja Saksaan, josta hän löysi Lyonhuoneen ainutlaatuisen helmiäisupotuksilla koristetun parkettilattian sekä Peilihuoneen parkettilattian viljakasan alta berliiniläisestä toiminnassa olleesta viljannostimesta. Hän keräsi osan arkistoasiakirjoista, palatsin kalusteista ja kirjoista telamiinoitetulta alueelta.[27]
Hallen kaupungin kuparisulaton pihalta löydettiin Cameronin galleriasta varastetut F. Gordejevin pronssiveistokset Herkules ja Flora. Etsijät keräsivät huolellisesti paitsi kokonaisia esineitä, myös fragmentteja ja yksityiskohtia kuten Lyonhuoneen ovien lukot ja salvat sekä palatsin rikkoutuneiden uunien värilliset laatat. Näin 6 682 museoesinettä palautettiin Leningradin esikaupungin palatseihin: 575 Katariinan palatsiin, 1 542 Aleksanterin palatsiin, 421 Pavlovskin palatsiin, 3 893 Hatsinan palatsiin ja 251 esinettä Pietarin palatseihin. Palatsit ovat kokonaisuuden entistäneet restauraattorit, joiden työtä ovat johtaneet: Leningradin alueen suojeluosaston pääarkkitehti, maalausrestauroinnin asiantuntija Viktor V. Baranov, arkkitehti Aleksandr A. Kedrinski (1917- 2003),[28] puistohistorioitsija Natalja E. Tumanova ja rakenteiden entistämisen asiantuntija I. P. Sautov.[27]
Kultaisen salin koristelut vuosina 1957-1967 sekä Hovimiesten ruokasalin, Vihreän ruokasalin, Meripihkahuoneen ja Kuvasalin koristelut entisti kuvanveistäjä-restauroija Lilia M. Švetskaja (1929–2012).[29] Kaikki maalaukset Meripihkahuoneessa, Kuvasalissa, I-III Etuhuoneessa, Hovimiesten ruokasalissa, Valkoisessa virallisessa ruokasalissa, Muotokuvahuoneessa ja Punaisessa pilasterihuoneessa restauroivat Jakov A. Kazakovin (1915–1989)[30] johdolla restauraattorit Juri F. Šitov, I. A. Aleksejev, V. G. Žuravlev ja Boris N. Lebedev (1928–2013).[31] Kaikki puukaiverrusten restauroinnit mm. Meripihkahuoneeseen ja Eremitaaši-paviljonkiin tekivät Aleksei K. Košujevin (1925– 2007) johdolla restauraattorit A. V. Vinogradov, Juri M. Kozlov, V. A. Bogdanov, I. N. Boldosov, V. F. Žuvak, V. A. Kotšujev, D. P. Andrejev, V. S. Antonov, A. V. Zabrovski ja M. A. Ukin.[32] Kultaukset Kultaiseen saliin, Meripihkahuoneeseen, I-III Etuhuoneisiin (yhteispinta-ala 920 m²) teki kultaajamestari Natalja M. Fomitševan (s. 1947) johtama restauroijaryhmä.[33]
Sodan aikana tuhoutui 58 huonetta, joista 32 on saatu restauroitua.[16] Vuonna 2010 avattiin restauroituina Katariina II:n valtaistuinsali sekä Arabeskihuone.[34] Akaattihuoneet avattiin restauroituina kolmen vuoden työn jälkeen vuonna 2013.[35] Vuonna 2019 avattiin rekonstruoituna Lyonhuone, jonka brokadiverhoilujen tilaus vuodelta 1866 oli säilynyt lyonilaisen Lamy & Giraud'n seuraajan Prellin silkkikutomon arkistossa. Parkettilattia ja uunit entistetään seuraavaksi.[36] Katariina II:n yksityishuoneiden ja niihin johtavien huoneiden (Kupolisali) restaurointi on suunniteltu valmiiksi kiinalaisten koristeluasiantuntijoitten kanssa (Kiinalainen sali) ja työ voinee valmistua aikaisintaan vuonna 2024.[37]
Sisätiloja
muokkaa
Meripihkahuone
muokkaaPääartikkeli Meripihkahuone
Alun perin Meripihkahuone rakennettiin 1700-luvulla, jolloin Pietari Suuri sai sen lahjaksi Preussin kuninkaalta Fredrik Vilhelm I:ltä. Nimensä huone sai seinät peittävästä meripihka-paneloinnistaan, jotka oli suunnitellut Andreas Schlüter. Toisen maailmansodan aikana Puškinia vuosina 1941-1944 miehittäneet saksalaiset siirsivät Meripihkahuoneen Saksaan, mahdollisesti Königsbergin linnaan. Se katosi sodan lopussa, eikä sen kohtaloa ole pystytty selvittämään.
Vuonna 1979 aloitettiin mittavat entisöintityöt Meripihkahuoneen uudelleenrakentamiseksi. Entisöinti oli kallista ja vaivalloista, koska mallina oli lähes ainoastaan mustavalkoisia valokuvia. Alkuperäisen huoneen kopio avattiin vihdoin yleisölle yli 20 vuoden työn tuloksena 30. toukokuuta 2003 Pietarin 300-vuotisjuhlien kunniaksi. Entisöintityön maksoi Ruhrgas AG ja se maksoi 3,5 miljoonaa dollaria.[38]
Kultainen sali
muokkaa
Kultainen juhlasali (Vastaanottosali, Suuri sali, Valoisa galleria) on kooltaan yli 800 neliömetriä. Salin peileistä heijastuvat kullatut kyntteliköt. Katossa on Venäjän allegoria, rauhan ja voiton allegoria, venetsialaisen Giuseppe Valerianin (1708–1762) ja hänen 12 avustajansa tekemä maalaus vuodelta 1752-1754, joka vietiin varastoon katon rakennevaurioitten vuoksi 1790-luvulla ja korvattiin vuosina 1856-1858 tehdyllä Venäjän tieteitä ylistävällä maalauksella, joka tuhoutui vuoden 1944 jälkeen sytytetyssä tulipalossa. Alkuperäisen maalauksen reunaosat löydettiin Mikaelinlinnasta ja se mahdollisti Leningradin alueen palatseissa entistämistyöstään vuonna 1986 Lenin-palkitun Jakov Aleksandrovitš Kazakovin johtaman taiteilijaryhmän tekemän restauroinnin vuosina 1953-1954, arkkitehti Andrei Stakenschneiderin (1802–1865) vuonna 1857 tehdyn luonnoksen avulla.[39]
Suuri sali tai Valoisa galleria, kuten sitä kutsuttiin 1700-luvulla, on arkkitehti Bartolomeo Rastrellin suunnittelema ja vuosina 1752-1756 rakennettu, venäläiseen barokkityyliin muotoiltu huonetila. Kultainen sali oli tarkoitettu tärkeimpiin vastaanottoihin, kuten tanssiaisiin, muodollisiin illallisiin ja naamiaisiin. Halli maalattiin kahdella värillä ja sen pinta-ala on 860 m²,[39] pituus 67 arsinaa ja leveys 24 arsinaa.[40] Sali on koko palatsin levyinen, itäpuolella ovat ikkunat puistoon ja länsipuolen ikkunat ovat palatsiaukiolle. Noin tusinassa peilien lähellä sijaitsevissa pidikkeissä on yhteensä 696 kynttilää. Salin veistokselliset ja kullatut kaiverrukset ja koristeet on luotu arkkitehti Rastrellin luonnosten ja kuvanveistäjä Johann Franz Dunkerin mallien mukaan[39] ja ne kultasi mestari Leprince salin valmistuessa vuonna 1756.[40] Salin kaksivärinen tammiparkettilattia, joka paloi toisen maailmansodan aikana, on tehty uudelleen arkkitehti Rastrellin luonnosten ja säilyneitten palasten avulla. [39]
Edustusportaikko
muokkaa
Hoviarkkitehti Ippolit Monighettin (1819–1878) suunnitteleman juhlavan valkoisen edustusportaikon koristeena on suurikokoisia kiinalaisia ja japanilaisia maljakoita. Ylätasanteella on kaksi Amor-patsasta, nukkuva ja heräävä.[1]
Edustusportaikko eli Suuri portaikko sijaitsee palatsin keskellä. Ennen Katariina II:n vuonna 1779 teettämää uudelleenrakentamista pääportaikko sijaitsi palatsin eteläsiivessä, ja keskiosassa oli Bartolomeo Rastrellin vuosina 1752-1756 suunnittelema Kiinalainen huone, johon johtivat pienet puiset aukiolle ja puutarhaan vievät portaat, joitten kanssa oli ongelmia. Katariina käski arkkitehti Charles Cameronin siirtää Kiinalaisen salin sen nykyiselle paikalleen ja purkaa pieni portaikko. Tilalle rakennettiin uusi mahonkinen edustusportaikko, joka oli olemassa vuoteen 1860 asti.[41]
Vuonna 1860 hoviarkkitehti Monighetti suunnitteli tilalle marmoriportaat sekä tilan koristelun. Portaikon seinät ja katto on koristeltu matalilla Ludvig XV:n tyylisillä refliefeillä ja kaikki on maalattu valkoiseksi. Kattoa koristavat kolme maalausta: keskellä Joseph Vienan Venuksen voitto ja sivuilla Europen ryöstö ja Galateia, molemmat kopioita Guido Renin 1500-luvun maalauksista. Seinillä olevaan feliefiin on asennettu valtava kello ja kalenteri sekä kiinalaisia ja japanilaisia maljakoita ja vanhaa posliinia asetettuna valettuihin kiinnikkeisiin. Portaikosta on käynti puistoon ja aukiolle, jonka sisäänkäynnin muodostaa suuri avoparveke, jolta keisarinna Katariina II katseli manöövereistä ja katselmuksista saapuvia sotilasrykmenttejä. Parvekkeen muodostaman katetun sisäänkäynnin portaille oli järjestetty aitio, jossa Hänen Majesteettinsa teki itse sotilaiden katselmusta. Puiston pääportaikon sisäänkäynti on pidetty samanlaisena kuin Rastrelli sen suunnitteli.[41]
Katariinan palatsin puisto
muokkaaKatariinan puisto (ven. Екатерининский парк) on maisemoitu 107 ha suuruinen alue Katariinan palatsin eteläpuolella, joka sijaitsee Tsarskoje Selon kaupungissa, 25 km kaakkoon Pietarista. Puistossa on kaksi osaa: Vanha puutarha – 1700-luvun hollantilaistyylinen muotopuurtarha ja englantilainen maisemapuisto.[16]
Katariinan puiston kartta 1. Katariinan palatsi 2. Kylmäkylpylä ja Akaattihuoneet 3. Cameronin galleria 4. Yläkylpylä 5. Alakylpylä 6. Eremitaaši-paviljonki 7. Eremitaašin keittiö 8. Morea-pylväs 9. "Rakkaille tovereilleni" portti 10. Grotto-paviljonki 11. Amiraliteetti venevaja12. Saari-paviljonki 13. Tšesme-pylväs 14. Marmorisilta 15. Turkkilainen kylpylä 16. Pyramidi 17. Punainen (Turkkilainen) vesiputous 18. Goottilainen portti 19. Rauniotorni 20. Orlov-portti 21. Graniittiterassi 22. Suihkulähde "Tyttö ja ruukkku" 23. Konserttisali 24. Rauniokeittiö 25. Kitisevä pagodi 26. Iltasali 27. Katariina II:n suosikin muistomerkki 28. Yksityispuutarha 29. Kagul-obeliski 30. Eläkkeelle jääneiden hevosten tallit
Aluesuunnittelu, puisto ja sen rakennukset
muokkaa
Arkkitehti Vasili Nejolovin (1722-1782)[8][9][10][11] vuonna 1768 tekemää Tsarskoje Selon alueen yleissuunnitelmaa työsti vuonna 1771 Johann Busch, joka myös laittoi sen käytäntöön. Arkkitehti Antonio Rinaldi suunnitteli Tšesme-pylvään, Morea-pylvään ja Kagul-obeliskin voittoisan Venäjän-Turkin sodan 1768-1774 muistoksi. Nejolovin goottilaisia monumentteja ovat Amiraliteetti, Eremitaaši-keittiö ja Punainen (Turkkilainen) kaskadi eli vesiputous, ja hänen kiinalaisaiheisia (chinoiserie) rakennuksiaan ovat "Kitisevä pagodi" (ven. Скрипучая беседка, nimi johtuu katon metallituuliviiristä) ja Suuri kapriisi -silta. Vasili Nejolovin varhaisia uusklassisia rakennuksia ovat Ylä- ja Alakylpylä. Nejolov rakennutti myös oopperatalon vuosina 1778-1779. Arkkitehti Charles Cameron suunnitteli 1780-luvulla "Termit" eli kylpylät osaksi Katariina II:n "kreikkalais-roomalaista rapsodiaa" ja aloitti Kiinalaisen kylän rakennuttamisen Aleksanterin palatsin puistoon. Giacomo Quarenghi suunnitteli Musiikkipaviljongin ja Cereksen temppelin Ylälammen saarelle. Hänen suunnittelemansa "Rauniokeittiö" rakennettiin Konserttisalin viereen, jossa lämmitettiin aterioita konserttivieraille. Hoviarkkitehti Ilja Nejolovin (1745-1793)[42] suunnittelema pieni Babolovon palatsi eli datša rakennettiin ruhtinas Grigori Potjomkinille vuoteen 1785 mennessä ja 1790-luvulla arkkitehti Giacomo Quarenghi suunnitteli lähistölle Aleksanterin palatsin.[3]
Vanha puutarha, hollantilainen muotopuutarha
muokkaa
Vanhan tai hollantilaisen puutarhan sanotaan olleen Pietari I:n itsensä perustama. Hollantilaiset maisema-arkkitehdit Jan Roosen ja Johann Vocht suunnittelivat Vanhan puutarhan 1720-luvulla kolmelle terassille palatsin edustalle. Samaan aikaisesti tehtiin Peililammet kolmannelle terassille ja mäkeä alas laskevalle Vangaza-nimiselle purolle kaksi muuta lampea: Ylä (suuri) lampi ja Myllylampi, joka liitettiin myöhemmin kaskadiin eli suihkulähteeseen tai Alalampiin. 1700-luvun puolivälissä puutarhaa laajennettiin, uusittiin ja koristeltiin arkkitehti Bartolomeo Rastrellin veistoksella, joka suunnitteli myös Eremitaaši-paviljongin (Erakkomaja), Grotto-paviljongin (Luola) sekä Kelkkamäki (Tobolsk) -suihkulähteen.[16]
Suuri lampi, jonka keskellä sijaitsevalla saarella oli kuusikulmainen Lusthaus (huvipaviljonki) ja sitä ympäröivät polut. 1770-luvulla arkkitehti Vasili Nejolov ja hänen poikansa arkkitehti Ilja Nejolov suunnittelevat puutarhaan Amiraliteetti-kompleksin, Eremitaašin keittiön sekä keisarillisen Ylä- ja hovimiesten Alakylpylä-paviljongit. Pitkittäinen Kala-kanava vuodelta 1721, jossa alkuperäissuunnitelmien mukaan piti kasvattaa kaloja, ulottui puutarhan rajaa pitkin Isosta lammesta Alalampien vesiputouksiin asti ja siinä oli kaksitoista patoa.[16].
Vanhan puutarhan tärkeimmät rakennelmat ovat Yläkylpylä, Alakylpylä, Eremitaaši-paviljonki, Grotto (Luola), Eremitaašin keittiö, Morea-pylväs, Vorota-portti ja Orlov-portti. Englantilaisen puiston päärakennelmat ovat hollantilaistyylinen venevaja Amiraliteetti, Saari-paviljonki, Tšesme-pylväs, Marmorisilta, Turkkilainen kylpylä, Pyramidi, Punainen (Turkkilainen) vesiputous, Goottilainen portti, Rauniotorni, Orlov-portti, Graniittiterassi, "Tyttö ja ruukku" -suihkulähde, Konserttisali, Rauniokeittiö, Nariseva pagodi, Iltasali, Kagul-obeliski ja Yksityispuutarha.[16]
Englantilainen maisemapuisto
muokkaa
1770-luvulla palatsin eteläpuolelle Suuren lammen ympärille rakennettiin englantilainen maisemapuisto. Työ aloitettiin arkkitehti Vasili Nejolovin valvonnassa ja sen viimeisteli englantilainen puutarhuri John Bush. Suuri lampi muotoiltiin uudelleen ja muutettiin järveksi osaksi uutta puistoa. Myös Alalampien suorakulmaisia ääriviivoja pehmennettiin. Puolikuulammet lisättiin kolmannelle terassille, jossa ne säilyivät puiston jälleenrakentamiseen 1960-luvulle saakka. Vesistöistä, jotka muodostivat viidenneksen Katariinan puiston pinta-alasta, tuli tärkeä elementti. Maaston luonnollinen kaltevuus koilliseen mahdollisti kaikkien vesistöjen yhdistämisen yhdeksi painovoiman ohjaamaksi järjestelmäksi ja siihen sisältyi joitain pieniä, mutta rajuja vesiputouksia.[16] Katariina II Suuri kiirehti näyttämään valistuksen ajan Euroopalle puutarhan, joka ei ollut pelkästään uusinta tyyliä, vaan myös koristeltu monumenteilla, jotka ylistivät hänen hallituskautensa suuruutta. Venäjän-Turkin sodassa saatujen voittojen kunniaksi hän rakennutti 1770- ja 1780-luvuilla Rauniotornin, Tšesme-, Morea- ja Krim-pylväät, Kagul-obeliskin, Turkkilaisen kioskin ja Punaisen (Turkkilaisen) kaskadin eli vesiputouksen.[39]
Keisarinnan, valistushallitsijan ja lainsäätäjän hienostunutta makua osoittivat Kylmäkylpylä-paviljonki ja sen Akaattihuoneet, Cameronin galleria, Konserttitalo ja muut uusklassiset rakennukset. Valurautaisen Goottilaisen portin rakentaminen ja suuri määrä metallisiltoja olivat osoitus Venäjän keisarikunnan teollisuuden saavuttamasta korkeasta tasosta. Puistopaviljonkien ja huvimajojen monipuolinen suunnittelu sekä taiteellinen toteutus oli tehty ihmisten iloksi ja rentoutumiseen.[16]
Keisari Aleksanteri I rakennutti vuonna 1817 arkkitehti Vasili Stusovin suunnitteleman Napoleonista armeijasta vuonna 1812 saadulle voitolle omistetun Rakkaille tovereilleni -portin eli riemukaaren ja 1850-luvulla Katariinan puistokokonaisuuteen valmistui Turkkilainen kylpylä-paviljonki. Vuonna 1865 Zubovin siiven eteläisen julkisivun edessä olevalle nurmikolle rakennettiin yksityispuutarha, jossa oli italialaistyylinen marmorisuihkulähde ja pergolakuisti.[16]
Kuvagalleria
muokkaa-
Katariinan palatsin alueen kartta vuodelta 1804 -
Talousrakennukset, oikean kaarisiiven keittiöt, Katariinan palatsi -
Katariinan palatsi, sisääntulo -
Pääportti, lukkoseppämestari Kordoni, arkkitehti Bartolomeo Rastrelli -
Kamari-junkkerin huone n. 1817, Katariinan palatsi -
Sininen kiinalainen huone, Katariinan palatsi -
Sininen kiinalainen huone, Katariinan palatsi -
Keisarinna Elisabet Aleksejevan pylväs-makuuhuone, Katariinan palatsi, arkkitehti Charles Cameron, n. 1780-luku -
Keisarinna Elisabet Aleksejevan pylväs-makuuhuone, Katariinan palatsi, arkkitehti Charles Cameron, n. 1780-luku -
Punainen pilasterihuone, Katariinan palatsi -
Vihreä pilasterihuone, Katariinan palatsi -
Kiinalainen sali vuonna 1917, Katariinan palatsi, arkkitehti Charles Cameron 1779-1783 -
Lyonhuone vuonna 1917, arkkitehti Charles Cameron 1779-1783 -
Kuvasali, Katariinan palatsi -
Kuvasali, Katariinan palatsi vuonna 1917 -
Kuvasali, Katariinan palatsi -
Muotokuvahuone, Katariinan palatsi vuonna 1917 -
Pieni valkoinen ruokasali, Katariinan palatsi vuonna 1917 -
Kuoron etuhuone, Katariinan palatsi -
Tarjoilijoiden huone, Katariinan palatsi, arkkitehti Charles Cameron, n. 1780-luku -
Kultainen enfiladi, jonka varrella Kultainen sali -
Ensimmäinen etuhuone, josta alkaa Kultainen enfiladi vuonna 1917 -
Ensimmäinen etuhuone, josta alkaa Kultainen enfiladi, Katariinan palatsi
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e Kaurinkoski, Kaarina: Pietarin palatsit, s. 107–110. (2. uudistettu painos) Moreeni, 2011. ISBN 978-952-254-053-9
- ↑ a b c d e f g h History - Tsarskoe Selo In 1910 - Published For The 200th Anniversary of The City www.alexanderpalace.org. Viitattu 27.7.2023.
- ↑ a b c d e f g h i j k l Lemus, Vera: Puskin Palaces and parks. Aurora Art Publishers, Leningrad 1984. Ss. 7-9, 9-18, 18-22, 22-28
- ↑ Orloff, Alexander & Shvidkovsky, Dmitri: Saint Petersburg: Architecture of the Tsars. Abbeville Press, New York, 1996. ISBN 978-0-7892-0217-8
- ↑ Talbot Rice, Tamara: Elizabeth, Empress of Russia. Praeger, 1970. S. 148. ISBN 978-0297001096
- ↑ Cowles, Virginia: The Romanovs. William Collins, London 1971. S. 66
- ↑ Flantzer, Susan: Elizabeth I, Empress of All Russia Unofficial Royalty.
- ↑ a b РБС/ВТ/Неелов, Илья Васильевич — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 24.7.2023. (venäjä)
- ↑ a b НЕЕЛОВЫ • Большая российская энциклопедия - электронная версия old.bigenc.ru. Viitattu 24.7.2023.
- ↑ a b Неелов В.И. | Государственный музей-заповедник «Царское Село» www.tzar.ru. Viitattu 24.7.2023.
- ↑ a b Slavina, Tatjana Andrejevna: Энциклопедия Санкт-Петербурга. Nejelovs V. I., I. V., P. V., arch. Encyclopedic Dictionary. Tsarskoje Selo and the city of Puskin in historical time 2015. Komitet po kulture Sankt-Peterburgi. Institut Petrova Velikogo. Viitattu 24.7.2023.
- ↑ a b "The Green Dining Room". eng.tzar.ru. Arkistoitu 12.6.2016.
- ↑ "The White State Dining Room". eng.tzar.ru. Arkistoitu 14.6.2016.
- ↑ a b Second Suite - Tsarskoe Selo In 1910 - Published For The 200th Anniversary of The City www.alexanderpalace.org. Viitattu 27.7.2023.
- ↑ a b c Third Suite - Tsarskoe Selo In 1910 - Published For The 200th Anniversary of The City www.alexanderpalace.org. Viitattu 27.7.2023.
- ↑ a b c d e f g h i j "Catherine Park | Tsarskoe Selo State Museum and Heritage Site". tzar.ru.
- ↑ a b Fifth Suite - Tsarskoe Selo In 1910 - Published For The 200th Anniversary of The City www.alexanderpalace.org. Viitattu 27.7.2023.
- ↑ a b c d e f g h Fifth Suite - Tsarskoe Selo In 1910 - Published For The 200th Anniversary of The City www.alexanderpalace.org. Viitattu 27.7.2023.
- ↑ a b c d e Cameron Gallery - Tsarskoe Selo In 1910 - Published For The 200th Anniversary of The City www.alexanderpalace.org. Viitattu 27.7.2023.
- ↑ Agate Rooms - Tsarskoe Selo In 1910 - Published For The 200th Anniversary of The City www.alexanderpalace.org. Viitattu 29.7.2023.
- ↑ Weideger, Paula: Catherine, the great collector Financial Times www.ft.com. 3.3.2006. Viitattu 27.7.2023.
- ↑ 2nd Part Fifth Suite - Tsarskoe Selo In 1910 - Published For The 200th Anniversary of The City www.alexanderpalace.org. Viitattu 27.7.2023.
- ↑ Екатерининский дворец web.archive.org. 17.6.2015. Arkistoitu 17.6.2015. Viitattu 29.7.2023.
- ↑ Catherine Palace, 1850-1862. I. Monighetti, A. Stackenschneider "Encyclopedia of Tsarskoe Selo". Arkistoitu 17.12.2018.
- ↑ Stevens, Edmund: Russia Is No Riddle. Kessinger Publishing, 2005. s. 184
- ↑ Morgan, Christopher & Orlova, Irina: Tsaarin palatsien pelastaminen. Polperro Heritage Press, 2005. s. 74. [eng]
- ↑ a b А.М. Кучумов – легендарный хранитель Павловского дворца pavlovskmuseum.ru. Viitattu 29.7.2023.
- ↑ Кедринский А.А. old.tzar.ru. Arkistoitu 30.7.2023. Viitattu 29.7.2023.
- ↑ Швецкая Л.М. old.tzar.ru. Arkistoitu 30.7.2023. Viitattu 29.7.2023.
- ↑ Казаков Я.А. old.tzar.ru. Arkistoitu 30.7.2023. Viitattu 29.7.2023.
- ↑ Лебедев Б.Н. old.tzar.ru. Arkistoitu 30.7.2023. Viitattu 29.7.2023.
- ↑ Кочуев А.К. old.tzar.ru. Arkistoitu 30.7.2023. Viitattu 29.7.2023.
- ↑ Фомичёва Н.М. old.tzar.ru. Arkistoitu 30.7.2023. Viitattu 29.7.2023.
- ↑ The Arabesque and Throne Halls will be opened in the Catherine Palace of Tsarskoje Selo. Interfax.ru . Arkistoitu 1.12.2013. [ru]
- ↑ Restoration of the Agate Rooms | State Museum-Reserve "Tsarskoye Selo" tzar.ru. Arkistoitu 9.7.2022. [ru]
- ↑ The Tsarskoje Selo Museum will open the reconstructed Lyon Hall of the Catherine Palace on June 6. TASS Culture (5.6.2019). Arkistoitu 6.6.2019. [ru]
- ↑ Воссоздание личных комнат императрицы Екатерины II | Государственный музей-заповедник «Царское Село» tzar.ru. Viitattu 29.7.2023.
- ↑ Царскосельская янтарная мастерская old.tzar.ru. Arkistoitu 30.7.2023. Viitattu 29.7.2023.
- ↑ a b c d e "The Great Hall". eng.tzar.ru. Arkistoitu 1.4.2018.
- ↑ a b Fourth Suite - Tsarskoe Selo In 1910 - Published For The 200th Anniversary of The City www.alexanderpalace.org. Viitattu 28.7.2023.
- ↑ a b Grand Staircase - Tsarskoe Selo In 1910 - Published For The 200th Anniversary of The City www.alexanderpalace.org. Viitattu 27.7.2023.
- ↑ РБС/ВТ/Неелов, Илья Васильевич — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 24.7.2023. (venäjäksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Katariinan palatsi Wikimedia Commonsissa
- Viralliset verkkosivut (Arkistoitu – Internet Archive)
- Catherine Palace Tsarskoje Selo - virallinen kotisivu (englanniksi)
- Katariinan palatsin kunnostustyöt, loppuunsaatetut hankkeet (venäjäksi)
- The Great Palace. Yksityiskohtainen palatsin esittely ja historiikki. Alexander Palace Time Machine - Bob Atchison. (englanniksi)
- Bibliographical database of the international literature about the Amber room (Arkistoitu – Internet Archive)
