Kirsti Hurme
Kirsti Kaarina Hurme (vuodesta 1951 Martin; 22. heinäkuuta 1916 Turku – 3. elokuuta 1988 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja laulaja. Turun Työväen Teatterista uransa aloittanut Hurme tuli tunnetuksi eritoten 1940-luvun suomalaisten elokuvien tummanuhkeana femme fatalena. Hänen toinen ominaispiirteensä oli samettinen alttoääni. Hurmeen vahvoihin roolisuorituksiin kuuluu muun muassa Malviinan osa elokuvassa Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä.[1] Hurme oli naimisissa kaksi kertaa, ja hänellä oli kaksi lasta.
| Kirsti Hurme | |
|---|---|
 Kirsti Hurme vuonna 1940 elokuvassa Antreas ja syntinen Jolanda |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Kirsti Kaarina Hurme |
| Syntynyt | 22. heinäkuuta 1916 Turku |
| Kuollut | 3. elokuuta 1988 (72 vuotta) Helsinki |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso |
Kunto Karapää (1944–1951) Leo Martin (1951–1988) |
| Lapset | 2 |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1937–1956 |
| Merkittävät roolit |
Unelma karjamajalla Antreas ja syntinen Jolanda Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä |
| Aiheesta muualla | |
| Viralliset kotisivut | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Varhaisvaiheet
muokkaaKirsti Hurme syntyi varsinaissuomalaisen torpparin perheeseen. Hänellä oli peräti kymmenen sisarusta ja aineellisesti perheen elämä oli hyvin vaatimatonta. Tulevan näyttelijättären vanhemmat harrastivat näyttämötaiteita; isä Jussi Hurme oli harrastajateatterin johtaja. Kirsti kävi nuorena vähän aikaa talouskoulua, mutta huonolla menestyksellä. Tällöin hän päätti hakeutua vanhemman sisarensa Aunen tavoin teatteriin. Kirsti hankki esiintymiskokemusta ensin ompeluseuroissa ja kuoroharjoituksissa, myöhemmin Turun Teatterin avustajana ja tanssityttönä.[2]
Ura
muokkaaOperettiprimadonna
muokkaaKirsti Hurmeen ura alkoi Turun Työväen Teatterissa. Ensi alkuun hän ansaitsi taskurahaa kirjoittamalla roolivihkoja. Näyttelijänura sai alkunsa, kun hän sijaisti Emma Väänästä operetissa Sodoma ja Gomorra. Hurme onnistui haasteessa niin hyvin, että hänet palkattiin Työväen Teatterin vakinaiseksi näyttelijäksi. Hän sai heti suuria osia, muun muassa Pohjalaisten Maijan ja pääroolin Viktorian husaarissa. Lehtiarvosteluissa hän kuitenkin sai tunnustusta lähinnä kauneudestaan.[2] Hurme esiintyi myös isänsä johtaman Teatteri Tarmon näyttämöllä.[3]
Jatkosodan jälkeen Hurme esiintyi primadonnana helsinkiläisteatteri Punaisessa Myllyssä. Hän oli mukana muun muassa operettikappaleissa Akseli taivaan portilla, Aina vain Amor ja Permantopaikka sekä revyykappaleissa Kummitusta janottaa ja Se pyörii sittenkin.[4] Laulunäytelmässä Jääkärin morsian Hurmeella oli Sonja Strandin osa. Lisäksi hän lauloi helsinkiläisen Fennia-ravintolan kabareissa; revyyssä Verta ja rommia Hurme esitti kappaleen ”Shanghai-Lil”.[5]
Kappaleessa Aina vain Amor Hurme tulkitsi Olavi Virran myöhemmin levyttämän laulun ”Mexicana”. Revyynäytelmässä Eloisia elukoita Hurme esitti sakilaiskielellä ”lähestulkoon unohtumattoman” tulkinnan laulusta ”Hesan hurme”. Hänen esityksestään todettiin: ”...alkuperäisinkään helsinkiläinen ei päässyt täysin perille, millaisia hävyttömyyksiä hän oikein päästeli”.[6]
Kirsti Hurme levytti kaksi musiikkikappaletta: ”Gigolette” ja ”Ruusuinen hetki”.[7] Molemmat ovat käännösiskelmiä.
Verevä filmitähti
muokkaaKäsikirjoittaja Turo Kartto kiinnitti huomiota Hurmeeseen nähtyään hänet Turun Työväen Teatterin lavalla. Kartto kertoi Hurmeesta Valentin Vaalalle, joka ei kuitenkaan innostunut.[2] Sittemmin Vaala muutti mielensä, sillä Hurme näytteli kaikkiaan kuudesti hänen ohjauksessaan. Hurmeen valkokangasura alkoi vuonna 1937 tyttöroolilla Kalle Kaarnan elokuvassa Tukkijoella. Kriitikot näkivät hänen suorituksessaan aloittelijan epävarmuutta.[2] Parin vuoden kuluttua Hurme kiinnosti jälleen elokuvantekijöitä. Teuvo Tulio etsi mustasukkaisen piikatytön esittäjää maalaisdraamaan Unelma karjamajalla. ”Turo Kartto -vainaja oli silloin maininnut hänelle, että Turusta löytyy takuulla tarpeeksi syntinen. Se olin tietysti minä”, Hurme kertoi vuonna 1944. Kriitikoiden mielestä Hurme varasti show’n pääosien näyttelijöiltä. Uusi Suomi arvioi: ”Näyttelijöistä ykkösenä on Kirsti Hurme, suomalainen Viviane Romance, täynnä niin verevää temperamenttia, ettei sellaista paljon ole ennen suomalaisessa elokuvassa nähty.”[8]
Talvisodan jälkeen Hurme luopui teatterityöstä ja siirtyi Suomi-Filmin palkkalistoille. Parin sivuroolin jälkeen hänellä oli pääosa Jolandana Vaalan elokuvassa Antreas ja syntinen Jolanda, joka tuli valkokankaille helmikuussa 1941. Hän sai kiitosta suorituksestaan ja sen eroottisesta latauksesta. Roolissaan Hurmeen todettiin pystyvän myös vaativaan luonnekuvaukseen menemättä liiallisuuksiin. Jolandan osan varjopuolena oli leimautuminen miestennielijäksi.[9] Syksyllä 1941 sai ensi-iltansa sotilasfarssi Ryhmy ja Romppainen, jossa Hurmeella oli keskeinen naisosa. Kriitikot suhtautuivat kaksijakoisesti hänen roolitulkintaansa vakoilija-Dorasta.[10]
”En minä osaa mitään esittää, minähän olen vain filmitähti”, Hurme vastasi, kun häntä pyydettiin muiden elokuvanäyttelijöiden tavoin esiintymään eri tilaisuuksiin. Kohtalokkaiden vamppien esittäjänä hänestä oli tullut etenkin miesyleisön suosikki ja toivottu esiintyjä asemiesiltoihin. Hurme kuitenkin suostui pyyntöön ja vieraili monissa sota-ajan tapahtumissa aina viihdytyskiertueita myöten. Jatkosodan aikana muodokas filmitähti oli rintamakiertueiden vetonaula.[11]
Keväällä 1943 ilmestyi toinen Ryhmy ja Romppainen -trilogian elokuva Jees ja just. Siinä Hurme näytteli kovapintaista komissaari Vengrovskaa. Hahmo, joka oli sekä sotilaallisen kova että naisellisen pehmeä, miellytti yleisöä. Hurme sai suorituksestaan kohtalaiset arviot. Ilta-Sanomien kriitikko tosin totesi, ettei komissaarin osa vaatinut liikoja ja Hurmeen olemus riitti sen onnistumiseen. Samana vuonna Hurmeella oli sivuosat elokuvissa Keinumorsian ja Tositarkoituksella; molemmat jäivät hänen kohdallaan välitöiksi. Suomen Sosialidemokraatti piti aiheellisena kommentoida Hurmeen vartaloa ”liian muhkeaksi”.[12]
Toivo Särkän elokuvassa Nuoruus sumussa vuonna 1946 Hurmeella oli rooli kevytmielisenä, kuppaa levittävänä sotaleskenä. Malviina-meijerskan osa Vaalan palkitussa Hella Wuolijoki -filmatisoinnissa Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä oli Hurmeen elokuvauran kohokohta. Kriitikot ylistivät hänen aistillista, voimakkaan eroottista Malviinaansa. Hurme piti sitä mieluisimpana roolinaan, sillä Malviina ei uhkeasta olemuksestaan huolimatta ollut tyhjänpäiväinen vamppi, vaan kaltoin kohdeltu ja rakastava nainen.[13]
Elokuvauran loppu
muokkaaJouluna 1946 ensi-iltansa saaneen Loviisan jälkeen Hurme oli pari vuotta poissa elokuvamaailmasta, kunnes tammikuussa 1949 tuli ensi-iltaan Pontevat pommaripojat, jossa hänen roolinsa oli yksinkertaisesti ”kaunotar”. Samana vuonna hänet nähtiin sivuroolissa elokuvassa Kanavan laidalla. 1950-luvulle tultaessa Hurmeen elokuvaura oli käytännössä ohi. Halu tavata vanhoja työtovereita sai hänet suostumaan vielä viimeisiin elokuviinsa. Vuonna 1956 hän esiintyi Vaalan komediassa Yhteinen vaimomme, jossa hän näytteli sivuosan Mirrinä, sekä Tarraksen vaimona Tulion melodraamassa Olet mennyt minun vereeni.
Hurme jätti julkisuuden 1950-luvulla, mutta antoi silloin tällöin lehtihaastatteluja ja kertoili yksityiselämästäänkin verraten avoimesti.[14]
Yksityiselämä
muokkaaKirsti Hurme avioitui kollegansa Kunto Karapään kanssa vuonna 1944. Liitto kesti virallisesti kuusi vuotta, mutta Hurmeen mukaan pari oli eronnut jo tyttärensä Sinin syntymän jälkeen.[13] Esiintyessään ravintola Fenniassa vuonna 1950 Hurme tapasi oikean elämänkumppaninsa, liikemies Leo Martinin, ja he avioituivat syksyllä 1951. Pariskunnalle syntyi poika Kai.[15]
Kun Hurmeelta kysyttiin syytä elokuvauran päättymiseen vuonna 1978, hän vastasi: ”Lopetin yksinkertaisesti siksi, että löysin itselleni elättäjän. Mitä sitä tappelee kun ei tarvitse tapella.” Vetäydyttyään elokuva-alalta ja julkisuudesta Hurme työskenteli sihteerinä miehensä yrityksessä 1970-luvulle asti. Hän kuoli Helsingissä 72-vuotiaana 3. elokuuta 1988.[16]
Filmografia
muokkaa
| Vuosi | Elokuva | Rooli |
|---|---|---|
| 1937 | Tukkijoella | Katri, Pietolan tytär |
| 1939 | Vihtori ja Klaara | Ritva Vuorenkaiku alias Ritva Vuorenrinne |
| 1940 | Unelma karjamajalla | Kirsti Turja, Ylitalon piika |
| Poikani pääkonsuli | Tibi | |
| Jumalan myrsky | Ebba Franke | |
| 1941 | Ryhmy ja Romppainen | Dora Rastola |
| Antreas ja syntinen Jolanda | Jolanda Matsson | |
| 1943 | Keinumorsian | Huhtalan Kerttu |
| Tositarkoituksella | Nora Berg | |
| Jees ja just | komissaari Vengrovska | |
| 1946 | Nuoruus sumussa | Mirjami Tervo |
| Loviisa – Niskavuoren nuori emäntä | Malviina, meijerska | |
| 1949 | Pontevat pommaripojat | ”Kaunotar” |
| Kanavan laidalla | Palapan Kille | |
| 1956 | Yhteinen vaimomme | Mirri |
| Olet mennyt minun vereeni | Tarraksen vaimo |
Lähteet
muokkaa- Rytkönen, Sisko: Ihanat naiset kankaalla – filmitähtiä suomalaisen elokuvan kultakaudelta. Helsinki: Majakka, 2008. ISBN 978-951-9260-88-4
- Factum. Uusi tietosanakirja 2. Espoo: Weilin & Göös, 2003. ISBN 951-35-6641-2
- Pennanen, Pekka: Punainen Mylly – tuo pahennusta herättävä teatteri. Helsinki: Multikustannus Oy, 2008. ISBN 978-952-468-142-1
- Kirsti Hurme Elonetissä Kansallinen audiovisuaalinen arkisto.
Viitteet
muokkaa- ↑ Rytkönen 2008, s. 183
- ↑ a b c d Rytkönen 2008, s. 172 ja 173
- ↑ Teatteritarmo.fi (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Pennanen 2008, s. 244–247
- ↑ Pennanen 2008, s. 245
- ↑ Pennanen 2008, s. 140
- ↑ Hurme, Kirsti (Henkilöhaku) Fenno. Suomen Äänitearkisto ry:n levytietokanta. Viitattu 19.6.2023.
- ↑ Rytkönen 2008, s. 174
- ↑ Rytkönen 2008, s. 177 ja 184
- ↑ Rytkönen 2008, s. 180
- ↑ Rytkönen 2008, s. 178
- ↑ Rytkönen 2008, s. 181
- ↑ a b Rytkönen 2008, s. 182
- ↑ Rytkönen 2008, s. 184 ja 185
- ↑ Rytkönen 2008, s. 184
- ↑ Rytkönen 2008, s. 183 ja 184
Aiheesta muualla
muokkaa- Hurme, Kirsti (1916–1988) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Virallinen sivusto (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kirsti Hurmeen syntymästä 100 vuotta – Vaalan ja Tulion elokuvien tumma viettelijätär Elokuvauutiset.fi. 22.7.2016.