Monica Lewinsky

yhdysvaltalainen julkisuuden henkilö

Monica Samille Lewinsky (s. 23. heinäkuuta 1973 San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat)[1] on yhdysvaltalainen nainen, joka nousi julkisuuteen, kun tieto hänen seksuaalisesta suhteestaan Yhdysvaltain presidenttiin Bill Clintoniin paljastui vuonna 1998.

Monica Lewinsky
Monica Lewinsky puhumassa TED-konferenssissa vuonna 2015.
Monica Lewinsky puhumassa TED-konferenssissa vuonna 2015.
Henkilötiedot
Syntynyt23. heinäkuuta 1973 (ikä 51)
Kalifornia San Francisco, Kalifornia, Yhdysvallat
Kansalaisuus Yhdysvallat yhdysvaltalainen

Ennen julkisuutta

muokkaa

Monica Lewinsky syntyi San Franciscossa, mutta vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Beverly Hillsissä ja Bel-Airissa Los Angelesissa. Lewinskyn isän perhe tulee El Salvadorista, mutta on taustaltaan saksanjuutalainen, hänen äitinsä suku on puolestaan venäjänjuutalaisia. Lewinsky opiskeli Beverly Hills High Schoolissa ja Bel Air Prep Schoolissa, minkä jälkeen hän jatkoi opiskelujaan ensin Santa Monica Collegessa Los Angelesissa ja sitten Lewis & Clark Collegessa Portlandissa. Lewinsky valmistui psykologian kandidaatiksi vuoden 1995 keväällä, minkä jälkeen hän pääsi harjoittelijaksi Valkoiseen taloon Washingtoniin.

Skandaali

muokkaa
 
Monica Lewinsky yhdessä Bill Clintonin kanssa helmikuussa 1997.

Lewinskyllä oli seksuaalinen suhde presidentti Clintonin kanssa työskenneltyään harjoittelijana Valkoisessa talossa vuonna 1995. Suhteeseen sisältyi oraaliseksiä ja yhdessä tapauksessa myös sikariputkilon käyttöä seksivälineenä. Clinton kielsi sekä suhteen että antaneensa siitä väärää valaa, koska pelkkä oraaliseksi ei Clintonin mukaan Yhdysvaltain lain nojalla muodosta seksisuhdetta.[2] Suhde jatkui Lewinskyn aloitettua työt Pentagonissa, ja viimeinen tapaaminen presidentin kanssa oli vuoden 1997 loppupuolella.

Lewinsky oli uskoutunut läheisimmille ystävilleen, terapeutilleen ja työtoverilleen Linda Trippille suhteestaan presidenttiin. Tripp nauhoitti useita puhelinkeskustelujaan Lewinskyn kanssa, ja luovutti ne muun muassa erikoissyyttäjä Kenneth Starrille, joka käytti niitä hyväkseen saatuaan presidentin antamaan valheellisen valaehtoisen todistuksen suhteestaan Lewinskyyn jutussa, jonka lähtökohdat olivat alun perin liittyneet Clintoneiden epäonnistuneisiin maakauppoihin (Clintoneiden mahdollinen syyllistyminen petokseen yms.) vuosia aiemmin. Oikeudenkäyntiä varten Lewinsky luovutti todistusaineistoksi myös leningin, jonka rintapieleen oli suhteen aikana ilmestynyt spermatahra. Tahran avulla oli tarkoitus osoittaa seksisuhteen Clintoniin olleen todella olemassa.

Koko Starrin johtama tutkimus Clintoneita vastaan oli monimutkainen, ja sen lopullinen keskittymä olikin Clintonin salasuhde Lewinskyyn – millä ei ollut mitään tekemistä tutkimusten alkuperäisten syiden kanssa.

Salasuhteen tultua julki Lewinskyn, hänen ystäviensä ja perheensä yksityisasiat kaivettiin juurta jaksaen esiin ja riepoteltiin medioissa kerta toisensa jälkeen.

Skandaalin jälkeen

muokkaa

Vuonna 1999 julkaistiin Lewinskyn omaelämäkerta Monican tarina, jolla vastattiin valtaisaan kysyntään, ja jolla Lewinsky halusi kertoa itse tapahtumista ja elämästään – vastalauseena median juoruihin perustuviin ja skandaalihakuisiin juttuihin hänestä.

Lewinsky juonsi vuonna 2000 Monica's Postcards -ohjelmaa, jossa hän matkusti ympäri Yhdysvaltoja esittelemässä kiinnostavia paikkoja, ja vuonna 2001 Lewinsky jatkoi psykologian opintojaan New Yorkin Columbian yliopistossa.

Vuonna 2002 ilmestyi Monica in Black and White -dokumentti, jossa Lewinsky vastasi newyorkilaisen yliopiston opiskelijoiden kysymyksiin elämästään, suhteestaan Clintoniin ja tapahtumista liittyen skandaaliin. Dokumentti tehtiin sen jälkeen, kun Lewinskyn vaitiolovelvollisuus skandaaliin liittyen loppui.

Vuonna 2003 Lewinsky nähtiin Mr. Personality -deittiohjelman vetäjänä, ja hän perusti myös oman yrityksensä, The Real Monica Inc., jonka kautta hän myy edelleen suunnittelemiaan käsilaukkuja.

Lewinsky aloitti vuoden 2005 syksyllä erikoistumisopiskelunsa sosiaalipsykologiassa yhdessä maailman arvostetuimmassa opinahjossa, London School of Economicsissa, josta hän valmistui joulukuussa 2006.

Nykyään Lewinsky puolustaa nettikiusaamisen uhreja. Hän on esiintynyt useissa eri tilaisuuksissa puhumalla aiheesta ja tuomalla asian esille.[3]

Lewinsky ei ole naimisissa eikä hänellä ole lapsia.[4]

Filmografia

muokkaa
  • Monica's Postcards (2000) (TV)
  • Monica in Black and White (2002) (TV)
  • Mr. Personality (2003) (TV)
  • High Chaparall (2003) (TV)

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Morton, Andrew: Monican tarina. ((Monica’s story, 1999.) Suomentaneet Aarne T. K. Lahtinen, Leena Nivala ja Eeva-Liisa Jaakkola) Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-16239-X

Lähteet

muokkaa
  1. Leen, Jeff: Lewinsky: Two Coasts, Two Lives, Many Images The Washington Post. 24.01.1998. Arkistoitu 20.8.2011. Viitattu 27.11.2010. (englanniksi)
  2. Perjury about sexual relations from the Paula Jones deposition Huppi.com. Viitattu 16.8.2018 (englanniksi).
  3. Töyrylä, Katriina: Suhde presidenttiin teki Monica Lewinskystä nettikiusatun – Miten "maailman tunnetuin harjoittelija" pääsi jaloilleen? Yle Uutiset. 22.6.2019. Viitattu 3.2.2020.
  4. Aalto-Setälä, Julia: Muistatko vielä Bill Clintonin kanssa heilastelleen Monica Lewinskyn? Tältä hän näyttää nyt iltalehti.fi. 16.11.2018. Viitattu 16.11.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa