Paul Hindemith

saksalainen säveltäjä, alttoviulisti, opettaja, teoreetikko ja kapellimestari

Paul Hindemith (16. marraskuuta 1895 Hanau28. joulukuuta 1963 Frankfurt am Main) oli saksalainen säveltäjä, alttoviulisti, opettaja, teoreetikko ja kapellimestari.

Paul Hindemith (1923).

Elämänvaiheet

muokkaa

Hindemith syntyi Hanaussa ja opetteli lapsena soittamaan viulua. Myöhemmin hän opiskeli konservatoriossa orkesterin johtamista, sävellystä ja viulun soittoa Arnold Mendelssohnin ja Bernhard Seklesin johdolla. Vuosina 1915–1923 Hindemith johti oopperaorkesteria Frankfurtissa. Vuodesta 1927 lähtien hän opetti sävellystä Berliinissä. Vuonna 1929 hän perusti Amar Quartetin, jossa hän itse soitti alttoviulua. 1930-luvun lopulla Hindemith teki lukuisia matkoja Yhdysvaltoihin, jossa hän esiintyi alttoviulistina ja viola d’amoren soittajana.

Adolf Hitlerin valtaantulon 1933 jälkeen Hindemith poistui Saksasta, koska natsit leimasivat hänen musiikkinsa ”epäsaksalaiseksi”. Pakolaisuutensa aikana hän oli perustamassa Turkkiin Ankaran musiikkikorkeakoulua ja vuonna 1940 hän muutti Yhdysvaltoihin[1], jossa toimi Yalen yliopistossa sävellyksen opettajana.[2]. Hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden vuonna 1946, mutta palasi Eurooppaan vuonna 1953. Hindemith kuoli haimatulehdukseen vuonna 1963 Frankfurt am Mainissa.

Paul Hindemith vieraili Suomessa vuonna 1955 johtamassa eräitä sävellyksiään ja vastaanotti Wihurin kansainvälisten palkintojen rahaston hänelle myöntämän Sibelius-palkinnon.

Tuotanto

muokkaa

Hindemith sävelsi nuoruudessaan surrealistisia ja eroottissävyisiä teoksia, jotka olivat vahvasti uusasiallisen suuntauksen mukaisia. Säveltäjänä hän etääntyi jälkiromantiikan paatoksellisuudesta. Vuodesta 1927 alkoi hänen kypsyyskautensa. Tällöin hän sävelsi muun muassa oopperoita ja Kammermusik-sävellyssarjan. Kaikkiaan hän sävelsi yli 200 teosta klassisen musiikin kaikissa lajeissa, joka on 1900-luvun laajimpia tuotantoja. Hän oli myös teoreetikko. Teoriansa hän esitti monumentaalisessa kirjassa Unterweisung im Tonsatz (1937–1939). [3] Hän loi käsitteen käyttömusiikki (saks. Gebrauchsmusik).[1]

Teoksia

muokkaa
 
Antti Wihuri luovuttamassa Sibelius-palkintoa Paul Hindemithille vuonna 1955. Takana tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi.

Oopperoita

muokkaa

Orkesteriteoksia

muokkaa

Konserttoja

muokkaa

Sonaatteja ja kamarimusiikkia

muokkaa
  • Sonaatti alttoviululle ja pianolle op. 11 nro 5
  • Soolosonaatti alttoviululle op. 25 nro
  • Sonaatti fagotille ja pianolle
  • Pieni kamarisoitto, puhallinkvintetille op. 24, nr. 2

Kirjallisia julkaisuja

muokkaa
  • Unterweisung im Tonsatz I–II (1937, 1939)
  • A Concentrated Course in Traditional Harmony I–II (1943, 1945)
  • Elementary Training for Musicians (1946)
  • A Composer's World (1952)
  • J. S. Bach, ein verpflichterndes Erbe (1953)

Lähteet

muokkaa
  1. a b Kaisu-Maija Nenonen, Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
  2. John Burrows: Klassinen musiikki. WSOY, 2006. ISBN 978-951-0-31887-4
  3. Otavan suuri Ensyklopedia, 3. osa (Hašek-juuri), s. 1787–1788, art. Hindemith, Paul. Otava, 1978. ISBN 951-1-02232-6

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.