Peñón de Vélez de la Gomera

Espanjalle kuuluva alue Marokan rannikolla

Peñón de Vélez de la Gomera on niemi ja Espanjan eksklaavi (Plazas de soberanía) Marokon rannikolla. Alue sijaitsee 120 kilometriä Ceutasta kaakkoon ja 125 kilometriä Melillasta länteen. Peñón de Vélez de la Gomeralla on nykyisin noin 60 miehen varuskunta[3], mutta ei siviiliväestöä.[4]

Peñón de Vélez de la Gomera

Peñón de Vélez de la Gomera Marokosta nähtynä.

Muut nimet
Badis de Nekkor,[1] Hayeda Bades[2]
Sijainti
Merialue
Korkein kohta
75 m tai 86 m
Pinta-ala
0,019 km²
Kartta

Maantiede

muokkaa

Kallioinen Peñón de Vélez de la Gomera sijaitsee Marokon rannikolla 120 kilometriä Espanjalle kuuluvasta ja Pohjois-Afrikan rannikolla sijaitsevasta Ceutan kaupungista kaakkoon ja 125 kilometriä espanjalaisesta Melillan kaupungista länteen.[4] Peñón de Vélez de la Gomera oli ennen luonnollinen saari, mutta vuodesta 1934 lähtien 85 metriä[5] pitkä hiekkakaistale on yhdistänyt alueen Marokkoon. Marokon ja Peñón de Vélez de la Gomeran välinen raja on maailman lyhin maaraja.[6] Alueen pinta-ala on 0,019 km².[4] Pituutta alueella on 225 metriä ja leveyttä puolestaan sata metriä.[2] Peñón de Vélez de la Gomera on yhteydessä pieneen saareen, jolla on pituutta 110 metriä ja leveyttä 65 metriä.[2] Peñón de Vélez de la Gomeran korkein kohta on 75 metriä ja toisen lähteen mukaan 86 metriä merenpinnan yläpuolella.[2][5] Niemellä ei ole vesivaroja.[5]

 
Plazas de soberanía.
 
Gerhardus Mercatorin 1500-luvulla tekemä kartta Marokosta. Peñón de Vélez de la Gomera suurempana kartan vasemmassa yläreunassa.

Historia

muokkaa

Osaksi Espanjaa

muokkaa

Kesäkuussa 1494 solmitulla Tordesillasin sopimuksella espanjalaissyntyinen paavi Aleksanteri VI jakoi Maghrebin alueen Espanjan ja Portugalin kesken alkaen Peñón de Vélez de la Gomeran saaresta. Jakolinja kulki täsmälleen saaren poikki, mutta itse saaresta ei ollut kuitenkaan mainintaa sopimuksessa. Portugali sai alueet Peñón de Vélez de la Gomerasta länteen ja Espanja vastaavasti itään.[7]

Espanja Pedro Navarron johdolla ja kuningas Ferdinand V:n alaisuudessa valloitti Peñón de Vélez de la Gomeran 23. heinäkuuta 1508. Pedro Navarro, conde de Oliveto toimi alueen ensimmäisenä päällikkönä (alcaíde). Miehitys aiheutti diplomaattisen ongelman Espanjan kuningas Ferdinand V:n ja tämän vävyn, Portugalin kuningas, Emanuel I:n välille. Emanuel I katsoi, että osa miehitetystä Peñón de Vélez de la Gomerasta kuului paavi Aleksanteri VI:n Portugalille myöntämään alueeseen. Cintran sopimuksella vuonna 1509 Espanjan oikeudet saareen vahvistettiin.[7]

Saari oli äärimmäisen haavoittuvainen ja lisäksi sinne oli vaikea kuljettaa tavaraa, etenkin vettä. Barbareskimerirosvot nousivat Peñón de Vélez de la Gomeralle 20. joulukuuta 1522 ottaen saaren haltuunsa. Merirosvot surmasivat saaren koko väestön mukaan lukien varuskunnan johtajan, kapteeni Villaloboksen.[7] Elokuussa 1564, tai toisen lähteen mukaan 8. syyskuuta 1564, García Álvarez de Toledo y Osorio 13 000 miehen ja 100 kaleerin johdolla ottivat saaren jälleen Espanjan hallintaan.[7][8] García Álvarez de Toledo y Osorio teki marokkolaisten kanssa sopimuksen, jonka marokkolaiset toivoivat varmistavan suojelua turkkilaisten hyökkäystä vastaan.[9]

1900-luvulta nykyaikaan

muokkaa

Maaliskuussa 1922 joukko Rif-vuorten asukkaita valtasi puisen sillan avulla Peñón de Vélez de la Gomeraan yhteydessä olevan pienen saaren. Valtaajat surmasivat Peñón de Vélez de la Gomeran komentovuorossa olleen kapteenin. Yön pimeydessä Peñón de Vélez de la Gomeran siviiliväestö evakuoitiin kahdella sukellusveneellä pois saarelta. Espanjalaislegioona palasi 13. huhtikuuta 1922 takaisin asemiin.[10] Vuonna 1934 Peñón de Vélez de la Gomerasta tuli niemi myrskyn huuhdottua hiekkaa mantereen ja saaren väliin.[8]

Nykyisin Espanjan keskushallinto hallitsee Peñón de Vélez de la Gomeraa suoraan.[11]

Peñón de Vélez de la Gomeralla on nykyisin noin 60 miehen varuskunta[3], mutta siviiliväestöä ei enää ole.[4] Noin vuonna 1930 alueella oli 500 hengen siviiliväestö. Vuonna 1973 siviiliväestön koko oli enää kahdeksan henkeä. Varuskunnan koko oli tuolloin 71 henkeä, joista viisi oli naisia.[12]

Lähteet

muokkaa
  • Nagel, Stuart S.: Handbook of global international policy. CRC Press, 2000. ISBN 0824703464 Google Books (viitattu 18.7.2010). (englanniksi)
  • Rézette, Robert: The Spanish Enclaves in Morocco. Nouvelles Editions Latines, 1976. Google Books (viitattu 12.9.2010). (englanniksi)

Viitteet

muokkaa
  1. Gold, Peter: Europe or Africa?: a contemporary study of the Spanish North African enclaves of Ceuta and Melilla, s. xv. Liverpool University Press, 2000. ISBN 0853239851 Google Books (viitattu 18.7.2010). (englanniksi)
  2. a b c d Nagel, s. 57
  3. a b The Lighthouses of Andalusia (Spain) LighthousesRus. Arkistoitu 15.10.2010. Viitattu 18.9.2010. (englanniksi)
  4. a b c d Penon de Vélez de la Gomera Europa-Haus Leipzig. Viitattu 18.7.2010. (saksaksi)[vanhentunut linkki]
  5. a b c Rézette, s. 67
  6. International World Land Boundary Records Jan S. Krogh's GeoSite. Viitattu 18.7.2010. (englanniksi)
  7. a b c d Rézette, s. 35–36
  8. a b Spanish Autonomous Communities World Statesmen.org. Viitattu 20.7.2010. (englanniksi)
  9. Rézette, s. 63
  10. Rézette, s. 55
  11. Central Intelligence Agency: CIA World Factbook 2010, s. 630. Skyhorse Publishing Inc, 2009. ISBN 1602397279 Google Books (viitattu 20.7.2010). (englanniksi)
  12. Rézette, s. 73–74

Aiheesta muualla

muokkaa