Seututie 167

seututie Suomessa

Seututie 167 on Lahdesta Orimattilan ja Myrskylän kautta Loviisan Pernajan Koskenkylään kulkeva seututie. Kesällä 2018 päällystettiin uudelleen tieosuus Orimattilan kaupungin keskustaajamasta Myrskylän kirkonkylän Yhdystien ja seututie 174:n risteysten väliselle osalle seututie 167:ää.

Seututie 167
Seututietä 167 Myrskylässä.
Seututietä 167 Myrskylässä.
Maa Suomi
Tieluokka seututie
Omistaja Suomen valtio
Tienpitäjä Väylävirasto
Alkupiste Lahti
Päätepiste Koskenkylä, Loviisa
Päällyste asfaltti
Kaistaluku kaksikaistainen
Tie Lahden keskustassa. Kuvassa näkyvät uudenmalliset 2000-luvulla asennetut lyhtypylväät sekä Vesijärvenkadun poikki Lahden rautatieaseman suunnasta Kouvolaan päin kulkevat raitatie- ja maantiesillat

Lahden-Koskenkylän Koskenkyläntie

muokkaa

Alkunsa ja päättymisensä vuoksi sitä kutsutaan Lahden-Koskenkylän tienä myös Koskenkyläntieksi päätepisteensä mukaan. Ensimmäistä kertaa seututietä kutsutaan virallisesti Koskenkyläntieksi matkalla Lahdesta Koskenkylään Myrskylässä Porvoontien, yhdystie 1605:n, risteyksen eteläpuolella.lähde?

Loviisan Pernajan Koskenkylässä ei Koskenkyläntie ole seututie 167:lla, vaan se on yhdystie 11888, joka johtaa Loviisan Pernajan Koskenkylästä Loviisan Liljendalin Liljendalin kirkonkylään. Tällä tiellä on pääasiassa vain paikallista merkitystä, koska sen rinnalla, itäpuolella, kulkee Koskenkylästä Liljendalin kirkonkylään päin valtatie 6.lähde?

Reitti

muokkaa

Seututie 167 alkaa Lahden keskustasta. Tien alkuosuus Renkomäen kaupunginosaan asti on katumainen. Renkomäen jälkeen tie jatkuu valtatietasoisena tienä Pasinan, Pennalan ja Virenojan kylien länsipuolelta Orimattilan keskustaan. Tie kulkee Orimattilan keskustan läpi kääntyen siellä kerran kiertoliittymässä vasemmalle itään ja pian sen jälkeen oikealle etelään.lähde?

Orimattilan jälkeen tie kulkee Pakaan ja Kylmäsuon kylien kautta Myrskylän keskustaan, ja Myrskylän jälkeen tie jatkuu Hallilan ja Malmgårdin kartanon ohi Koskenkylään. Orimattilan ja Koskenkylän välillä tie on huomattavasti kapeampi, mutkaisempi ja mäkisempi kuin Lahden ja Orimattilan välillä.lähde?

Tien liikennemäärät vaihtelevat suuresti eri osuuksilla. Lahden keskustan ja Renkomäen välillä liikennemäärät ovat keskimäärin noin 14 000 ajoneuvoa/vrk, Renkomäen ja Orimattilan välillä noin 7 000–10 000 ajoneuvoa/vrk. Nämä osuudet vastaavat liikennemääriltään vilkasliikenteistä valtatietä. Orimattilan ja Myrskylän välillä tien liikennemäärä on keskimäärin kantateille tavanomainen 1 500 ajoneuvoa/vrk, ja Myrskylän ja Koskenkylän välillä tien liikennemäärä on pääosin alle tuhat ajoneuvoa vuorokaudessa.[1]

Seututie 167 kulkee seuraavien kuntien alueella: LahtiOrimattilaMyrskyläLoviisa.lähde?

Tulevaisuus

muokkaa

Tie tarjoaa hyvän yhteyden Orimattilasta Lahteen, minkä vuoksi tien varrelle on sijoittunut niin teollisuutta kuin logistiikkapalvelujakin. Aikaisemmin tie kulki Renkomäen ja Ämmälän tienristeyksen kautta Pennalaan, mutta tie linjattiin myöhemmin Renkomäen ja Pennalan länsipuolelta kulkevaksi, jotta sillä voitaisiin ajaa suuremmilla nopeuksilla.lähde?

Renkomäen eteläpuolella tien nopeusrajoitus on ollut miltei Orimattilan kaupungin suurimpaan taajamaan, entisen Orimattilan kunnan kirkonkylään saakka aiemmin sata kilometriä tunnissa, mutta koska suorilla on tapahtunut yhteenajoja ja myös hirvionnettomuuksia, suurin sallittu ajonopeus vähennettiin vuonna 2010 pysyvästi 80 kilometriin tunnissa.lähde?

Seututietä 167 on esitetty ylennettäväksi kantatieksi.[2]

Tien kunto

muokkaa

Uudenmaan ELY-keskus on tehnyt vuonna 2010 tien kunnosta tarvekartoituksen, jonka mukaan Myrskylän kunnassa ovat kohteina Ylöstalon alikulkukäytävä, jalankulku- ja pyörätie Pukkilantien ja Suntianmäen välillä ja Pukkilantien liittymän alikulkukäytävä.[3]

2018 tietä päällystettiin Orimattilan Pennalasta Myrskylään saakka uudella asfaltilla.lähde?

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
Tämä liikenteeseen ja liikennevälineisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.