Internet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Merenalaiset tiedonsiirtokaapelit yhdistävät mantereet verkostoksi.

Internet (puhekielessä usein "verkko", "netti") on maailmanlaajuinen toisiinsa kytkettyjen tietoverkkojen järjestelmä, joka käyttää IP-protokollaa (osa TCP/IP-protokollapinoa) yhdistämään tietoteknisiä laitteita toisiinsa. Se on tietoverkkojen tietoverkko, joka koostuu eri kokoisista miljoonista yksityisistä, julkisista, akateemisista, liike-elämän sekä valtiohallintojen tietoverkoista, jotka kytkeytyvät toisiinsa erilaisten teknisten laitteistojen avulla (esim. langattomat ja optiset verkkoteknologiat). Internetissä on laaja valikoima erilaisia tietovarantoja ja -palveluita, kuten esimerkiksi web-sivut, sähköposti, puhelinpalvelut, nettipelit ja tiedostojen jakamiseen käytetyt vertaisverkot. Rajoitetummassa teknisessä merkityksessä ”internet” tarkoittaa mitä tahansa TCP/IP-protokollaperhettä käyttävää verkkoa, vaikka se ei olisi yhteydessä maailmanlaajuiseen Internetiin.

Internetillä oli vuonna 2019 jo 4,1 miljardia käyttäjää eli yli puolet maapallon väestöstä käyttää internetiä. Yli 80 prosenttia eurooppalaisista käyttää, mutta Afrikassa osuus on alle 30 prosenttia.[1] Internetiä käytetään nykyisin laajakaistaisen aina auki olevan yhteyden kautta, joka voi olla kiinteä eli kupari- tai valokuitukaapelia pitkin loppukäyttäjälle toimitettava yhteys tai langaton eli mikroaaltosäteilyn avulla loppukäyttäjälle toimitettava yhteys.

”Internet”-nimitystä alettiin käyttää 1970-luvulla, kun 1960-luvulla perustettu Yhdysvaltain sotilaallisessa käytössä ollut ARPANET-tietoverkko otettiin käyttöön myös yliopistojen puolella. Suomen yliopistojen tietoverkot kytkettiin Internetiin vuonna 1988. Koteihin alettiin myydä yksityisiä Internet-yhteyksiä vuodesta 1993 alkaen ja 2000-luvulle tultaessa Internet oli syrjäyttänyt useimmat aiemmin käytetyt tietoliikenteen muodot, kuten BBS:t (”purkit”) ja kansalliset tietoverkot (Suomessa TeleSampo ja Infotel). Internetin tullessa koteihin World Wide Web (WWW-sivut eli nettisivut) antoi kasvot Internetille graafisena käyttöliittymänä, jossa oli tekstin lisäksi myös kuvia.

Jo varhain ajatuksia Internetin kaltaisesta tietoverkosta esitti Mundaneumin kehittäjä Paul Otlet. Vuonna 1934 Otlet julkisti idean maailmanlaajuisesta verkostosta, joka kytkisi yhteen tiedon katseluun tarkoitettuja laitteita, ”sähköisiä teleskooppeja”.[2]

Internetin käyttäjien määrä per 100 asukasta (Kansainvälinen televiestintäliitto (ITU)).

Internet syntyi 1960-luvulla Yhdysvaltain puolustusministeriön tarpeisiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Internetin perustaa luotiin 1960-luvulla Yhdysvaltain puolustusministeriön käynnistäessä rahoituksen ARPANET-tietoverkon (Advanced Research Projects Agency) rakentamiseen. Laajalle levinnyt käsitys on ollut, että projektin tarkoituksena oli luoda hajautettu, ydiniskun kestävä viestintäjärjestelmä.[3] Mikäli tietoverkko olisi ollut keskusjohtoinen, se olisi lamaantunut keskuksen tuhoutuessa. Esimerkiksi Internet Societyn laatimassa Internetin historiikissa kiistetään tämä tulkinta ja sanotaan, että tarkoitus oli yksinkertaisesti luoda sotilaskäyttöön tietoverkko, joka pystyisi jakamaan aiempaa tehokkaammin resurssit käyttöön verkon eri toimijoiden välillä.[4] ARPA:n johtajan Charles Herzfeldin mukaan verkko perustettiin, koska tehokkaat tietokoneet ja niitä käyttävät tutkijat olivat maantieteellisesti etäällä toisistaan.[5]

Tutkijayhteisö kehitti yhtenä Internetin kehityksen kannalta keskeisenä ratkaisuna solmutietokoneisiin perustuvan pakettikytkentäisen tietoverkon, jossa kaikki solmut olivat keskenään tasavertaisia eikä minkään tahon tarvinnut ylläpitää paljon voimavaroja vaativaa keskustietokonetta. Jokainen solmu vastaanotti ja välitti viestejä itsenäisesti. Tähän ratkaisuun pyrittiin, koska varhaisen tietoverkkoteknologian haasteena oli, että suuret paketit saattoivat tukkia muun tietoliikenteen jopa päiviksi. Tähän liittyen viestit purettiin pienemmiksi paketeiksi, jotka koottiin kokonaisiksi viesteiksi vasta kun ne olisivat perillä. Pakettien kulkureitillä ei ollut merkitystä. Ne vain siirtyivät solmulta toiselle kunnes saavuttivat päämääränsä. Ratkaisun ansiosta jokainen paketti siirtyi suunnilleen samankokoisina osina, eivätkä isommat paketit tukkineet enää tietoverkkoa tuntikausiksi ja samoin, vaikka suuri osa verkon solmuista menisi epäkuntoon, paketit pääsisivät kuitenkin perille jotain toista kautta.

ARPAnet-tietoverkon ensimmäisiä käyttäjiä olivat puolustusvoimien ohella yliopistot ja tutkimuslaitokset. 1970- ja 1980-luvuilla ARPAnetin lisäksi perustettiin lukuisia muita tietoverkkoja ja puolustusvoimien tietoverkko erkani ARPAnet-tietoverkosta omaksi MilNet-tietoverkoksi. ARPAnetin levitessä laajemmin akateemiseen käyttöön siitä alettiin ensimmäisen kerran käyttää nimitystä ”Internet”, jolla tarkoitettiin yhteen liitettyjen tietoverkkojen kokonaisuutta. 1970-luvun lopulla Internet koostui noin 60 palvelinkoneesta eri puolilla Yhdysvaltoja. Tämän lisäksi maassa oli pienempiä verkkoja (tunnetuimpana Michiganin yliopiston verkko), joita käytettiin samoihin asioihin. Sähköpostin lähettäminen Yhdysvaltain läpi saattoi edelleen kestää yli päivän hitaan tietoliikennetekniikan vuoksi.

1980- ja 1990-luvuilla tekstipohjaiset ”uutisryhmät” olivat Internetin keskeinen monen käyttäjän välinen kommunikaatiomuoto.

1970-luvulla ongelmana oli erilaisten verkkojen yhdistäminen. Tämän vuoksi CYCLADES- ja NPL-verkko tekivät kokeita yhdistämiseen, joka vaikutti ARPANETiin ja TCP/IP-pinon kehitykseen.[6]

Internet 1980-luvulla: Sähköpostit, uutisryhmät, tiedostonsiirto, pelit, IRC

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yritykset liittyivät mukaan korkeakoulujen jälkeen, ja niitä kiinnostivat erityisesti sähköposti- ja tiedostonsiirtopalvelut. Näiden toimintojen lisäksi 1980-luvun Internetissä keskeistä olivat uutisryhmät, joissa käyttäjät vaihtoivat kirjoituksiaan eri aihepiireistä ja jo tuolloin pelattiin myös verkossa toimineita moninpelejä. Reaaliaikaiset usean henkilön keskustelukanavat alkoivat yleistyä IRC-protokollan myötä vuodesta 1988 alkaen.

Koska Internet tuntui liian hitaalta, aloitti NSF (National Science Foundation) vuonna 1985 NSFNet -hankkeen nopeamman verkon (joka oli osa Internetiä) luomiseksi. Tarkoituksena oli saada enemmän käyttäjiä supertietokoneille, joiden rakentaminen joka yliopistoon olisi tullut kalliiksi. NSFNet oli samalla ensimmäinen kaikki Yhdysvaltain tutkimusta harjoittavat yliopistot yhdistävä verkko. Aiemmat Internetiin kytketyt verkot oli varattu rajatummille hankkeille. Koska julkista rahoitusta ei saatu tarpeeksi, mikä oli muutenkin hidastanut tietoverkkojen kehitystä Yhdysvalloissa 1970-luvulta alkaen, käännyttiin projektissa IBM:n ja MCI:n puoleen, joista ensin mainittu toimitti verkon laitteet ja ohjelmistot reitittimien suhteen ja jälkimmäinen huolehti varsinaisten verkon käyttäjien laitteistoista. NSFNet toimi vuodesta 1988 vuoteen 1995 asti, jolloin Yhdysvaltain kongressi päätti, että Internet on kaupallinen, eikä se tarvitse julkista tukea. Hanke oli kuitenkin onnistunut uudistamaan Internetin infrastruktuurin Yhdysvalloissa tuohon mennessä.

Marraskuussa 1988 Pohjoismaiden NORDUnet ja samalla siinä mukana ollut Suomen korkeakoulujen Funet yhdistettiin Princetonin yliopiston (New Jersey) von Neumannin supertietokonekeskukseen, joka puolestaan oli mukana Internetiin liitetyssä NSFNetissä. Näin Suomi liittyi Internetiin muiden Pohjoismaiden mukana. 1980-luvulla Funet pysyi ainoana tapana päästä Internetiin Suomessa. Tähän liittyi oleellisesti myös vuonna 1988 tehty Funetin oman tietoliikenneverkon pystyttäminen, jossa käytettiin samana vuonna markkinoille tulleita Cisco-yhtiön reitittimiä. Ne mahdollistavat moniin eri tiedonsiirtoprotokolliin perustuvan tietoverkon, jossa dataa siirtyy eri suuntiin samaa väylää pitkin. Vanha X.25-protokolla jäi näin historiaan. Vastaava siirtymä tehtiin samana vuonna myös Pohjoismaiden NORDUnetin tasolla.[7] Fi.-domainpääte oli rekisteröity Suomelle jo vuonna 1986 eli kaksi vuotta ennen varsinaista Internetiin liittymistä.

Ennen varsinaisia kotiin tarjottavia Internet-yhteyksiä oli Suomessa mahdollista päästä kotoa käsin käyttämään Internetiä joko soittamalla modeemilla oman yliopiston linjaan tai sitten käyttämällä niin ikään modeemilla (tai erillisellä Minitel-päätteellä) kansallisten tietoverkkojen, TeleSammon ja Infotelin, tarjoamia Internet-palveluita. Tällainen Internetin käyttö pysyi kuitenkin varsin marginaalisena ilmiönä.

1990-luku: Internet tulee koteihin, WWW:n synty ja läpimurto, netti-hypetys ja IT-kupla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1993 läpimurron tehnyt Mosaic -selain. Varhaisen WWW:n sivujen tausta näkyi yleensä harmaana.
28 800 bps sisäinen modeemi. 1990-luvulla nettiyhteys kotoa muodostettiin usein sisäisen modeemin avulla, josta meni suoraan johto analogiseen puhelinverkkoon. Samalla laitteella pystyi käyttämään BBS:iä tai muodostamaan pelkän puhelinverkon kautta menevän yhteyden kahden tietokoneen välille.

1990-luvulla Internet kaupallistettiin ja siirrettiin suurten operaattoreiden hoidettavaksi. Sen jälkeen se alkoi levitä myös valtaväestön käyttöön. Nopeat tiedonsiirtoyhteydet, helppokäyttöiset graafiset käyttöliittymät ja uudet palvelut alkoivat houkutella yksityisiä käyttäjiä kokeilemaan Internetin tarjoamia mahdollisuuksia. Ennen kuin nettisivut selaimineen yleistyivät, toimi välivaiheena 1990-luvun alussa tekstisivuja järjestellyt gopher-protokolla. WWW:n yleistymistä hidasti esimerkiksi kuvien hidas latautuminen tuon ajan verkkoteknologialla. Nettisivujen alkuperäinen tarkoitus oli järjestellä fyysikoiden tutkimustietokannat paremmin käytettäväksi, mutta WWW:n potentiaali osoittautui myöhemmin selvästi laajemmaksi. Illinoisin Urbana-Champaignin yliopiston alaisessa NCSA:ssa (National Center for Supercomputing Applications) kehitetty Mosaic-selain (1993, myöhemmin ”Netscape Navigator”) oli ohjelma, jonka avulla WWW:n käyttö popularisoitui.

Suomessa Internetin laajempi leviäminen kotikäyttöön alkoi 1993, kun EUnet Finland aloitti Internet-yhteyksien tarjoamisen yrityksille ja kotitalouksille.[8] Samana vuonna yhteyksiä alkoivat tarjota myös Tele (nyk. Telia) ja HPY (nyk. Elisa). Silti vasta 1990-luvun puolivälin paikkeilla useimmat keskivertokansalaiset yliopistojen ulkopuolella alkoivat kuulla Internetistä. Internetin käytön yleistyminen aiheutti medioissa innostusta ja 1990-luvun puolivälistä alkaen alettiin puhua ylevästi esimerkiksi ”tiedon valtatiestä”, ”netti-surffailusta” ja ”interaktiivisuudesta” (vuorovaikutteiset palvelut).[9] Näihin aikoihin monet peruskoulutkin saatiin jo verkkoon. Internet-hype kytkeytyi ilmiönä myös 1990-luvun lopun IT-kuplaan, kun Internet mobiiliteknologian ohella synnytti sijoittajissa epärealistisia tuotto-odotuksia.

Puhelinverkkoa käyttävä modeemiliikenne siirtyi vuosikymmenen loppua kohti Internet-palveluihin[8]. Internet-aikaa edeltänyt BBS-kulttuuri lopahti viimeistään Internetin nopeiden laajakaistayhteyksien yleistyessä vuoden 2000 tienoilla. Alun perin Internetin ulkopuolisten kansallisten tietoverkkojen (jotka tosin tarjosivat myöhemmin myös Internet-palveluita käyttäjilleen) suosio romahti jo aiemmin, kun esimerkiksi verkkopankin käyttö siirtyi Internetiin.

2000-luku: sosiaalinen media, älypuhelimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luvun alussa IT-kupla puhkesi, mutta pian alettiin luoda jo pohjaa Internetin seuraavalle aluevaltaukselle, kun markkinoille alkoi tulla yhä enemmän Internet-liittymillä varustettuja älypuhelimia, jotka lopulta 00-vuosikymmenen loppuvuosina alkoivat korvata vanhemmat kännykät. Älypuhelimet lisäsivät paitsi Internetin käyttöä kommunikaatiovälineenä erityisesti sen käyttöä arkisiin asioihin, kuten karttapalveluihin.

2000-luvun alussa blogit alkoivat korvata webin alkuaikoina esiin nousseita ”kotisivuja”. 2000-vuosikymmenellä alettiin puhua myös sosiaalisesta mediasta, kun Facebookin ja Twitterin (nyk. X) kaltaiset ”web 2.0” -palvelut lisäsivät keskivertokansalaisten suorittaman Internet-kommunikaation määrää. Facebookin myötä 2000-luvun loppuvuosina Internet alkoi varsinaisesti muodostua paikaksi, jossa tavalliset kansalaiset pitivät monenkeskisesti yhteyttä tuttaviinsa ja sukulaisiinsa jakaen valokuviaan, videoitaan ja muuta materiaalia. Teknisesti tämä olisi toki ollut mahdollista aiemminkin, mutta Facebookin ja sen kaltaisten palveluiden käytön helppous ja kätevyys houkutteli mukaan satoja miljoonia uusia käyttäjiä. Jo aiemmin Internet oli muokannut yhteiskunnallista keskustelua, mutta sosiaalisen median myötä kysymys Internetin vaikutuksesta esimerkiksi politiikkaan nousi uudelleen esille.

2010-luku: vuotosivustot, yksityisyys, kybersota, esineiden internet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Internetin käyttäjämäärät suhteessa väestöön (päivittyvä kartta; 2020).

Internetin mobiilikäyttö kasvoi jatkuvasti, ja älypuhelinten suosio ohitti peruspuhelinten suosion Länsi-Euroopassa vuonna 2011[10] ja maailmanlaajuisesti vuonna 2013[11].

Vuonna 2010 Wikileaks-sivusto aiheutti poliittisia myrskyjä tietovuodoillaan, joissa paljastettiin esimerkiksi Yhdysvaltain salaisia diplomaattisia asiakirjoja. Yksityisyyteen ja nettivakoiluun liittyvät kysymykset nousivat toden teolla uutisotsikoihin viimeistään 2013 Edward Snowdenin paljastusten myötä. Tällöin kävi ilmi, miten laajasti Yhdysvaltain viranomaiset urkkivat tietoja yksityisistä kansalaisista nettipalveluiden kautta. Myös kyberiskut ovat 2000-luvulla saaneet kasvavaa huomiota, kun eri valtiot ovat tehneet hyökkäyksiä toistensa nettipalvelimia kohtaan, pyrkien usein viemään valtiosalaisuuksia tai aiheuttamaan muuta häiriötä.

Erilaisten kulutuselektroniikan piiriin kuuluvien sekä myös teollisten laitteiden kytkeminen Internetiin synnytti käsitteen esineiden internet. Julkisuudessa puitiin esimerkiksi DDoS-hyökkäyksiä, joissa oli käytetty esineitä hyökkäyksen välineenä sekä internetiin kytkettyjä leluja, joiden kautta kräkkerit pystyivät salakuuntelemaan lapsia.

Internetin käyttö on lisääntynyt informaatiosodankäynnissä trollien käytöllä. Myös vihapuheen ja sananvapauden välinen suhde sosiaalisen median alustoilla on nostanut esiin ongelmakohtia: on olemassa ristiriita taloudellisen menestyksen ja inhimillisyyden välillä.[12]

Verkossa tapahtuva ihmisten heikkouksien käyttö käyttäytymisen ohjaamiseen on yksi kasvava ongelma.[13][14]

Covid-19-pandemian myötä osa opetuksesta siirtyi etäopetukseen internetin välityksellä.[15]

TCP/IP perustuu ajatukseen, että tietoliikenne koko verkon laajuudelta tapahtuu käyttäen samanlaisia tietosähkeitä, IP-paketteja. Lähettäjän ja vastaanottajan välille muodostettavat yhteydet vaikuttavat vain päätelaitteisiin, samoin pakettien sisällön tulkinta tapahtuu pelkästään päätelaitteissa. Itse tietoliikenneverkko siirtää vain yhdenlaisia paketteja. Jokaisen paketin käyttämä reitti voi olla erilainen. Pakettiverkko ei tiedä eikä välitä siitä, sisältääkö paketti palan puhetta, sähköpostia vai multimediadokumenttia.

Internet-teknologioiden kehittäminen tapahtuu pääosin IETF-organisaation (Internet Engineering Task Force) eri työryhmissä, jotka toimivat avoimuuden ja läpinäkyvyyden periaatteiden mukaisesti. Kaikki Internet-standardit ja käytännöt julkaistaan RFC-asiakirjoina (Request for Comments).

Internetin käyttötarkoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksityiset henkilöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Internetin käyttö keskusteluihin on ollut suosittua alusta lähtien. Vanhimpia tapoja ovat sähköposti, uutisryhmät sekä sähköpostitse käytettävät sähköpostilistat. WWW-sivujen myötä yleistyivät chatit ja keskustelualueet, osittain IRC:n ja uutisryhmien korvaajiksi. Nykyään Internetiä käytetään myös pikaviestintään, Internet-puheluihin ja videoneuvotteluyhteyksiin.

Tiedonhaun kannalta Internetin yleistyminen on merkinnyt vallankumousta. Ennen tieto täytyi kerätä työläästi useilta eri tahoilta, esimerkiksi arkistoista, erillisistä tietokannoista tai erikoiskirjastoista. Nyt hakukoneet tarjoavat nopean ja helpon pääsyn maailman suurimpaan tietokantaan. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että suuri osa tietoa on yhä tietoverkkojen ulottumattomissa.

Internetiä käytetään myös tiedostojen jakamiseen, ennen yleisesti anonyymi-FTP:n välityksellä. Nykyään tiedostojenjako tapahtuu yleensä WWW:n ja vertaisverkkojen välityksellä. Jaossa on esimerkiksi erilaisia kirjoituksia, musiikkia, ohjelmistoja ja elokuvia. Tiedostoja voi ladata itselleen tai antaa tiedostoja muiden ladattavaksi. Suuri osa vertaisverkoissa liikkuvasta materiaalista on jaossa laittomasti, mutta niitä käytetään myös yleisesti vapaasti jaossa olevan materiaalin jakoon. Tiedostojen jakamiseen liittyvä liikenne muodostaa valtaosan koko internet-liikenteestä.

Internet on vaikuttanut merkittävästi myös kaupankäynnin sähköistymiseen, erityisesti kuluttajakaupan osalta (verkkokauppa). Internetin kauppapaikoista suurimmat kuten Amazon ja eBay dominoivat massatuotteiden myyntiä. Toisaalta myös pienet erikoisalueet ovat voineet löytää asiakkaita internetin välityksellä.

Verkkomainonta kasvoi nopeasti 1990- ja 2000-luvulla ja vuonna 2013 verkkomainontaan käytettiin ensi kertaa Yhdysvalloissa enemmän rahaa kuin televisiomainontaan. Verkkomainontaan käytettiin 31 miljardia euroa ja televisiomainontaan 29 miljardia euroa.[16]

Valtiot ja julkisyhteisöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähköinen asiointi on mahdollistanut valtioiden julkisille palveluille erilaisten lupien ja hakemuksien reaaliaikaisen vastaanottamisen ja sähköisen käsittelyn. Tämä mahdollistaa prosessien automatisointia ja työn siirtymistä ihmiskäsittelijöiltä tietokoneille.

Suomessa sähköinen asiointi on saatavilla esimerkiksi rikosilmoituksen tekemiseen, toimeentulotuen tai opintotuen hakemiseen ja veroilmoitusten tekemiseen.

Toisaalta internetiä käytetään myös laajamittaiseen valtioiden tiedusteluorganisaatioiden tietojenkeruuseen ja urkintaan. Toistaiseksi laajin paljastunut tapaus on Yhdysvaltain kansallisen tiedustelupalvelun vuosikymmeniä jatkunut kansalaisten ja poliitikkojen urkinta, jonka paljasti Venäjälle loikannut tietovuotaja Edward Snowden. Urkinnan seurauksena eräissä vakoilun kohteiksi joutuneissa maissa alettiin käydä keskustelua urkinnalta suojautumiseksi. Saksassa liittokansleri ehdotti Euroopan unionin ”omaa sisäistä internetiä” ja Brasiliassa alettiin valmistella omaa sähköpostijärjestelmää.

Internetissä on saatavilla suuri määrä etäoppimiseen suunnattua materiaalia kuten MIT:n OpenCourseWare ja Khan Academy.

Bill Clintonin mukaan internetillä on mahdollisuus pienentää digitaalista kuilua ja nostaa ihmisiä köyhyydestä nopeammin kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa.[17]

Internetin ongelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Internetin romahtamista on välillä ennustettu erittäin vakavien tietoturvaongelmien vuoksi (esimerkiksi roskaposti, virukset, haitta- ja vakoiluohjelmat sekä käytössä olevien ohjelmistojen tietoturvapuutteet).[18] Toisaalta on esitetty, että internetin korvaaminen olisi niin työlästä, että todennäköisempää on yritysten välisten ja suljettujen palvelujen käytön sekä tietosuojausmenetelmien ja kryptauksen käytön kasvaminen.[19]

Kaatumisen ehkäisemiseksi Internetin juuripalvelimet on pyritty jakamaan eri puolille maailmaa yhteensä 22 eri paikkaan. Tietoturva-asiantuntija Mikko Hyppösen mukaan teoriassa pommi-iskut näihin paikkoihin voisivat kaataa Internetin. Hänen mielestään moiselle terrori-iskulle olisi hankala löytää motiivia, sillä harva hyötyisi Internetin kaatamisesta.[20]

Monet vanhemmat ovat hyvin huolissaan lasten ja nuorten internetinkäytöstä. Internetin keskustelualue on erittäin yleinen käsite ja tuottaa vanhemmille päänvaivaa, koska välttämättä ei tiedä, kenen kanssa todella keskustelee netin välityksellä. Internetin käyttöön voi syntyä sosiaalinen riippuvuus, jossa reaalimaailman aktiviteetit ja todelliset ihmissuhteet korvautuvat virtuaalisilla.

Ympäristövaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähes 60 prosenttia dataliikenteen aiheuttamista päästöistä johtuu internetissä olevien videoiden suoratoistosta. Yhdysvaltalaisen Berkeleyn yliopiston tutkijoiden vuonna 2014 laatiman laskelman mukaan videon suoratoisto 6 Mbps:n nopeudella tuottaisi yhteensä lähes 800 grammaa hiilidioksidipäästöjä yhden tunnin aikana. Vuonna 2019 arvioitiin, että kahden tunnin pituisen elokuvan katselu kuluttaisi noin 1,13 kilowattituntia sähköä eli yhtä paljon kuin 60 teekupillisen keittäminen. Tuollaisen sähkömäärän valmistaminen aiheuttaisi Britannian sähköntuotantorakenteella yli 300 grammaa hiilidioksidipäästöjä.[21]

Sähkönkulutus syntyy palvelinten konesalien jäähdytyksestä, tietoliikenneverkkojen toiminnasta sekä kuluttajan omista tietoliikennelaitteista ja siihen vaikuttavat esimerkiksi resoluutio ja näytön koko. Tietoliikenneverkko ja datakeskukset tuottavat suurimman osan internetin käytön aiheuttamista päästöistä.[21]

Nimitys internet on syntynyt ranskalaisesta pakettikytkentäisestä Cyclades-tietokoneverkosta[22][23] kun he asettivat kommunikaationsa muihin tietokoneverkkoihin ja näin ollen syntyi termi inter-net, joka koostuu kahdesta englanninkielisestä sanasta inter ja net, jotka suoraan suomennettuna olisi verkkojen välinen, jota käytetään, kun tietoverkkoja yhdistetään toisiinsa.

Maailmassa on yksi yhteinen tietoverkko, Internet tai internet. Nimi kirjoitettiin aiemmin isolla alkukirjaimella erisnimisäännön mukaisesti. Suomen kielen lautakunta päätyi kuitenkin kokouksessaan 2007 siihen, että molemmat vaihtoehdot ovat suomen kielessä hyväksyttäviä. Kahden kirjoitustavan välillä voi nähdä merkityseron: Kun Internet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, korostuu sen merkitys maailmanlaajuisen tietoverkon nimenä. Pienen alkukirjaimen kera se käsitetään pikemminkin viestintävälineeksi kuten televisio, radio tai puhelinverkko.[24]

Äärimmäiseen asiallisuuteen pyrkivässä tyylissä, esimerkiksi säädöstekstissä, käytetään Internetistä termejä yleinen tietoverkko[25] tai kansainvälinen tietoverkko[26] tai vain tietoverkko.

Varsinaiselta merkitykseltään internet sanana tarkoittaa verkkojen välistä tiedonsiirtoa erityyppisten aliverkkojen välillä tai erityyppisistä aliverkoista koottua verkkoa. Sanassa internet-protokolla (IP) ”internet” kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, koska IP on yleinen verkkojen välinen protokolla, jota Internetin ohella käytetään muissakin verkoissa.

  1. Halminen, Laura: YK-järjestö: Internetin käyttäjien määrä kasvaa, ja monien nettitaidoissa on suuria puutteita – Liitetiedoston lähettämisessä ja kopioinnissa vaikeuksia Helsingin Sanomat. 5.11.2019. Sanoma Media. Viitattu 5.11.2019.
  2. Alex Wright: The Web Time Forgot The New York Times. 17.6.2008. Viitattu 3.6.2023. (englanniksi)
  3. The US military was particularly concerned about the effects of a nuclear attack on their communications infrastructure Livinginternet.com. Viitattu 3.6.2023. (englanniksi)
  4. A Brief History of the Internet Internet. 1997. Internet Society. Viitattu 18.9.2008. (englanniksi)
  5. Sean Gallagher: 50 years ago today, the Internet was born. Sort of Information Technology. 30.10.2019. Ars Technica. Viitattu 2.11.2019. (englanniksi)
  6. Inventing the Internet computerhistory.org. Viitattu 11.7.2024. (englanniksi)
  7. Funet has put Finnish data communication on the global map ((Arkistoitu – Internet Archive)) News. Huhtikuu 2008. CSC. Arkistoitu 10.4.2010. Viitattu 6.3.2023. (englanniksi)
  8. a b Lindblom, Tomi: Uuden median murros Alma Mediassa, Sanoma Oy:ssä ja Yleisradiossa 1994–2004, s. 83. Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, viestinnän laitos, 2009. Teoksen verkkoversio (viitattu 18.3.2010).
  9. Aikansa nettihypeen on viitattu sarkastisesti esimerkiksi Niko Nirvin kolumnissa Pelit-lehdessä 1/96
  10. Pitkänen, Perttu: IDC: Älypuhelimet ohittivat peruspuhelimet Euroopassa Talous Sanomat. 8.9.2011. Sanoma Media. Arkistoitu 17.11.2011. Viitattu 11.9.2011.
  11. Pitkänen, Perttu: Älypuhelimet voittivat peruspuhelimet ensi kertaa Digi Today. 14.2.2014. Sanoma Oy. Arkistoitu 22.2.2014. Viitattu 15.2.2014.
  12. Steven Johnson: Why Cloudflare Let an Extremist Stronghold Burn wired.com. 16.1.2018. ”Right now we have a tension between financial success and actually being human.” Viitattu 6.11.2021. (englanniksi)
  13. What is online manipulation and how do we regulate it? csap.cam.ac.uk. 12.3.2019. Viitattu 18.10.2021. (englanniksi)
  14. “Hacker X”—the American who built a pro-Trump fake news empire—unmasks himself arstechnica.com. 14.10.2021. Viitattu 18.10.2021. (englanniksi)
  15. Koronaviruksen vaikutus opiskeluun - kysymyksiä ja vastauksia studies.helsinki.fi. Arkistoitu 18.10.2021. Viitattu 18.10.2021. (englanniksi)
  16. Nurminen, Jussi: Verkkomainonta ylitti Yhdysvalloissa ensimmäistä kertaa tv-mainonnan Yle Uutiset. 11.4.2014. Yleisradio (Yle). Viitattu 5.5.2014.
  17. Clinton Aims to Alleviate Digital Divide The New York Times. 4.4.2000. Viitattu 18.10.2021. (englanniksi)
  18. Kari: Internet romahtaa jo vuonna 2006 Yleisradio (Yle). Viitattu 8.9.2017.
  19. Martin Stenberg: Tieto - Tietojohtamisen arkkitehtuurit. Otava, 2006.
  20. Panttila, Jussi-Pekka: 22 täsmäpommia tuhoaisi Internetin YleX. 18.11.2011. Yleisradio (Yle). Viitattu 6.3.2023.
  21. a b Netti syö kasvavalla tahdilla sähköä ja suurin syyllinen ovat nettivideot – "Epämiellyttävä totuus, josta ei haluta puhua" Yle Uutiset. 26.6.2019. Yleisradio (Yle). Viitattu 7.4.2021.
  22. Melih Bilgil: Lonja.de - The history of the Internet (Dokumenttielokuva) Lonja. Viitattu 27.8.2010. (englanniksi)
  23. Between Stanford and Cyclades, a transatlantic perspective on the creation of Internet News. 9.11.2020. Inria. Viitattu 2.3.2024. (englanniksi)
  24. Pikku-I ((Arkistoitu – Internet Archive)) Artikkelit. 4.3.2006. Matkalla.org. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 6.3.2023.
  25. Laki turvallisuusselvityksistä (726/2014) (Esimerkki 26.§: Suojelupoliisin on toiminnassaan kertyneiden tietojen perusteella annettava yleisen tietoverkon avulla tai muilla sopivilla tavoilla tieto niistä muiden valtioiden toimivaltaisista viranomaisista, ––.) Finlex. Oikeusministeriö. Viitattu 16.8.2015.
  26. Kirjallinen kysymys 159/2004vp Vaski / Trip. Eduskunta. Viitattu 16.8.2015.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Carr, Nicholas: Pinnalliset: Mitä internet tekee aivoillemme. ((The shallows: What the internet is doing to our brains, 2010.) Suomentanut Antti Pietiläinen) Helsinki: Terra cognita, 2010. ISBN 978-952-5697-38-4
  • Goldsmith, Jack – Wu, Tim: Who Controls the Internet? Illusions of a Borderless Wodls. Oxford: Oxford University Press, 2008. ISBN 978-0-19-534064-8
  • Haasio, Ari: Netin pimeä puoli. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2013. ISBN 978-952-222-391-3
  • Matikainen, Janne – Laaksonen, Salla – Tikka, Minttu (toim.): Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät. Vastapaino. 2013.
  • Saarikoski, Petri ym.: Funetista Facebookiin: Internetin kulttuurihistoria. Helsinki: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-123-4
  • Sisättö, Seppo: Internet taskussa: Mobiiliin sähköiseen yhteiskuntaan. Infor, 2004. ISBN 978-952-5123-57-9

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]