Lähdekoodi sivulle Konstantinus Suuri

{{Kuninkaallinen
| nimi              = Konstantinus Suuri
| titteli           = 
| kuva              = Rome-Capitole-StatueConstantin.jpg
| kuvakoko          =
| kuvateksti        = Konstantinus Suurta esittävän patsaan pää 300-luvulta.
| kruunu            = [[Rooman keisari]]
| valtakausi        = [[25. heinäkuuta]] [[306]] – [[22. toukokuuta]] [[337]]
| kruunajaiset      = 
| edeltäjä          = [[Constantius I Chlorus]]
| seuraaja          = [[Konstantinus II]],<br /> [[Constans]] ja<br /> [[Constantius II]]
| sijaishallitsija  = 
| syntymänimi       = 
| syntymäaika       = [[27. helmikuuta]] [[272]] tai [[273]]
| syntymäpaikka     = [[Naissus]], [[Moesia]],</br>[[Rooman valtakunta]]
| kuolinaika        = {{Kuolinaika ja ikä|27|2|272|22|5|337}}
| kuolinpaikka      = [[Nikomedeia]], [[Bithynia]],</br>[[Rooman valtakunta]]
| hautapaikka       = 
| puoliso           = [[Minervina]]<br>[[Fausta]]
| lapset            = [[Konstantinus II]] <br>[[Constans]] <br>[[Constantius II]] <br>[[Constantina (Konstantinus Suuren tytär)|Constantina]] <br>[[Helena (Julianuksen vaimo)|Helena]]
| koko_nimi         = 
| suku              = [[Konstantinuksen hallitsijasuku|Konstantinus]]
| isä               = [[Constantius I Chlorus]]
| äiti              = [[Pyhä Helena|Helena]]
| uskonto           = 
| ammatti           = 
| allekirjoitus     = 
}}
{{Kristinusko}}
'''Konstantinus I''' ({{k-la|Flavius Valerius Constantinus}}, {{k-grc|Κωνσταντῖνος}}, [[27. helmikuuta]] n. [[272]] [[Niš|Naissus]], [[Moesia]], [[Rooman valtakunta]] – [[22. toukokuuta]] [[337]] [[Nikomedeia]], [[Bithynia]], [[Rooman valtakunta]]<ref name="KT309">Kivimäki & Tuomisto, s.&nbsp;309 (luku Konstantinus I). Teos antaa syntymävuodeksi 272 tai 273</ref>, tunnetaan usein nimellä '''Konstantinus Suuri''') oli [[Rooman keisari]] vuosina 306–337.<ref name="CPC">Castrén & Pietilä-Castrén: hakusana Konstantinus Suuri</ref> Hänen isänsä oli Rooman armeijan sotapäällikkö [[Constantius I Chlorus|Flavius Constantius]], joka kohosi myöhemmin [[tetrarkia]]-järjestelmän aikana yhdeksi valtakunnan neljästä keisarista. Hänen äitinsä [[Pyhä Helena|Helena]] puolestaan oli vaatimattomista oloista tullut [[kreikkalaiset|kreikkalainen]]. Nuoruudessaan Konstantinus palveli menestyksekkäästi keisarien [[Diocletianus]] ja [[Galerius]] sotaväessä taistellen itäisissä provinsseissa [[Barbaarit|barbaareja]] ja [[Sassanidit|Sassanidien Persiaa]] vastaan ennen kuin siirtyi vuonna 305 länteen taistelemaan isänsä alaisuuteen [[Britannia (provinssi)|Britanniaan]]. Isän kuoltua armeija julisti Konstantinuksen uudeksi keisariksi [[York|Eboracumissa]] (York). Käytyään sisällissotaa valtakunnan hallinnasta keisari [[Maxentius]]ta ja keisari [[Licinius]]ta vastaan Konstantinus kukisti kilpailijansa ja vakiinnutti valtansa Rooman ainoana keisarina vuoteen 324 mennessä. 

Keisarina Konstantinus toteutti mittavia hallinnollisia, taloudellisia, yhteiskunnallisia ja sotilaallisia uudistuksia valtakunnan vahvistamiseksi. Hän [[Pretoriaaniprefektuuri|uudisti imperiumin hallinnon]] erottamalla siviili- ja sotilashallinnon toisistaan ja otti käyttöön [[inflaatio]]n torjumiseksi [[solidus|soliduksen]], uuden kultarahan, joka vakiintui rahatalouden standardiksi [[Bysantin valtakunta|Bysanttiin]] ja Eurooppaan yli tuhannen vuoden ajaksi. Rooman valtakunnan rajoilla hän jatkoi menestyksekkäitä sotaretkiä eri heimoja, kuten [[frankit|frankkeja]], [[alemannit|alemanneja]], [[gootit|gootteja]] ja [[sarmaatit|sarmaatteja]] vastaan. 

Konstantinus oli mahdollisesti myös ensimmäinen [[kristinusko]]on kääntynyt Rooman keisari,{{efn|Mahdollisena poikkeuksena [[Philippus Arabs]], jonka muun muassa [[Eusebios Kesarealainen]] nimeää ensimmäiseksi kristityksi keisariksi. Tieto on äärimmäisen kiistanalainen.}} vaikkakin hänen suhdettaan uskontoon pidetään monimutkaisena. Keisarina hän alkoi suosia kristinuskoa vuodesta 312 eteenpäin. Hän sääti kanssahallitsijansa [[Licinius|Liciniuksen]] kanssa vuonna 313 niin kutsutun [[Milanon edikti]]n, joka salli kristinuskon harjoittamisen Roomassa ja lopetti vuosisatoja jatkuneet vainot palauttaen takavarikoidun omaisuuden kirkolle. Konstantinus vaikutti kristinuskon kehitykseen myös kutsumalla vuonna 325 koolle [[Nikean ensimmäinen kirkolliskokous|Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen]], jossa oppia kehitettiin vahvistamalla [[Nikean uskontunnustus]] ja tuomitsemalla [[areiolaisuus]] harhaopiksi. [[Jeesus|Jeesuksen]] oletetulle haudalle rakennettiin [[Jerusalem]]iin hänen käskystään [[Pyhän haudan kirkko]], josta kehittyi ajan myötä kristikunnan pyhin paikka. Konstantinus itse otti [[kaste]]en vasta kuolinvuoteellaan. Nykyään häntä kunnioitetaan äitinsä tavoin [[pyhimys|pyhänä]] [[itäinen kristikunta|itäisessä kristikunnassa]]. 

Konstantinus Suuren hallituskautta pidetään merkittävänä antiikin Rooman historiassa. Hän rakennutti Rooman valtakunnan uuden hallintokaupungin laajentamalla [[Byzantion]]in kaupunkia uudella ulkomuurilla ja hallintorakennuksilla. Konstantinus kutsui itse kaupunkia ”Uudeksi Roomaksi”. Se vihittiin Rooman valtakunnan pääkaupungiksi 11. toukokuuta 330. Kaupunkia alettiin kuitenkin pian kutsua [[Konstantinopoli]]ksi ('Konstantinuksen kaupunki') perustajansa kunniaksi.<ref>{{Verkkoviite | Osoite=https://en.m.wikisource.org/wiki/1911_Encyclop%C3%A6dia_Britannica/Constantinople | Nimike=Constantinople | Ajankohta=1911 | Julkaisu=Encyclopædia Britannica | Viitattu= 22.9.2021}}</ref>

Kaupungista tuli yli tuhannen vuoden ajaksi valtakunnan pääkaupunki, joka säilytti [[Bysantin valtakunta|Itä-Rooman]] keskuksena antiikin loiston vielä pitkään [[Länsi-Rooma]]n romahtamisen jälkeen. Konstantinuksen tärkeimpiä poliittisia saavutuksia oli [[Diocletianus|Diocletianuksen]] tetrarkia- eli nelikeisarijärjestelmän korvaaminen [[Hallitsijasuku|perimysjärjestelmällä]]. Konstantinuksen kuollessa vuonna 337 hänen kolme poikaansa [[Konstantinus II]], [[Constans]] ja [[Constantius II]] jakoivat isänsä valtakunnan.

== Elämä ==
=== Nuoruusvuodet ===

Flavius Valerius Constantinuksen syntymän yksityiskohdat ovat jääneet pitkälti arvoituksellisiksi. Hänen tiedetään syntyneen [[Moesia]]ssa [[Naissus|Naissuksen]]{{efn|Nykyinen [[Niš]] [[Serbia]]n keskiosassa.}} kaupungissa tai sen lähettyvillä. Useimmat historioitsijat uskovat Konstantinuksen syntyneen [[27. helmikuuta]] [[272]], mutta synnyinvuotta voidaan pitää varsin epävarmana.{{efn|Ainakin yksi aikalaislähde sijoittaa syntymän vuoteen 276. Osa tutkijoista on esittänyt sen tapahtuneen niinkin myöhään kuin vuonna 288. Yksi tekijä hajonnan taustalla on Konstantinuksen itsestään teettämä muotokuvataide, jossa keisari kuvataan paljon todellista nuorempana.<ref name="Lenski, s. 59"/>}} Hänen isänsä oli [[illyria]]lainen [[Constantius I Chlorus|Flavius Valerius Constantius]], yksi valtakunnan taitavimmista sotapäälliköistä, joka nousi myöhemmin yhdeksi Rooman neljästä keisarista [[tetrarkia]]-järjestelmän{{efn|Neljän keisarin järjestelmä, jossa oli kaksi varsinaista keisaria ({{k-la|augustus}}) ja kaksi apukeisaria ({{k-la|caesar}}), joista oli tarkoitus tulla seuraavat augustukset edellisten väistyttyä}} aikakaudella (v. 293).<ref name="Lenski, s. 59"/><ref name="CPC"/> Konstantinuksen syntymän aikaan hänen isänsä palveli keisari [[Aurelianus|Aurelianuksen]] henkivartiokaartissa. Hänen äitinsä [[Pyhä Helena|Helenan]] kerrotaan olleen majatalon omistajan tytär.<ref name="KT309"/> Konstantinuksen syntyperän legimiteetti on pitkään vaivannut historioitsijoita, sillä esimerkiksi kirkkoisä [[Hieronymus]] kirjoitti 380-luvulla, ettei Helena ollut koskaan virallisesti naimisissa Constantiuksen kanssa. Samalla tavoin [[Hieronymus|Hieronymuksen]] aikalaisen, [[Mediolanum (Italia)|Mediolanumin]] eli nykyisen [[Milano]]n piispa [[Ambrosius|Ambrosiuksen]], mukaan tämä oli ollut pelkkä tallityttö ennen Constantiuksen tapaamista. Pyhän Helenan ja Constantiuksen suhteen tarkasta luonteesta huolimatta on kuitenkin selvää, ettei Helena kuulunut roomalaisen yhteiskunnan yläluokkaan, minkä vuoksi Constantius lopulta jätti hänet noin vuonna 289 avioituakseen prinsessa [[Flavia Maximiana Theodora|Theodoran]], keisari [[Maximianus|Maximianuksen]] tytärpuolen, kanssa.<ref name="Lenski, s. 59">Lenski 2012, s. 59.</ref>

[[Tiedosto:CONSTANTIUS I-RIC VI 110a-87001141.jpg|pienoiskuva|vasen|Keisari Constantius Chlorus, Konstantinus Suuren isä, roomalaisessa hopearahassa.]]
Vuonna 285 Keisari [[Diocletianus]] julisti adoptoimansa [[Maximianus|Maximianuksen]] kanssahallitsijakseen. Maximianus hallitsi läntistä Roomaa<!-- Länsi-Rooma ja Itä-Rooma katsotaan perustetun aikaisintaan vuonna 293 --> pääkaupunkeinaan Mediolanum tai [[Augusta Treverorum]] (nykyinen [[Trier]]), kun Diocletianus puolestaan hallitsi itäistä Roomaa pääkaupunkinaan [[Nikomedeia]]. Keisari Maximianus nimitti vuonna 288 Konstantinuksen isän omaksi [[pretoriaaniprefekti]]kseen [[Gallia]]an.<ref name="Lenski, s. 59"/> 

Vuonna 293 Diocletianus ja Maximianus toteuttivat valtakunnassa uudistuksen, jossa molempien keisarien alaisuuteen ylennettiin kaksi apukeisaria ({{k-la|caesar}}). Diocletianus valitsi ''caesarikseen'' uskottunsa [[Galerius|Galeriuksen]], ja Maximianus antoi lännessä viran Constantiukselle, Konstantinuksen isälle. Molemmat myös adoptoivat apukeisarinsa<ref name="Lenski, s. 60"/><ref name="KT310">Kivimäki & Tuomisto, s.&nbsp;310 (luku Konstantinus I).</ref><ref name="KT310"/><ref>[[Tetrarkia]]</ref> Näin muodostui [[tetrarkia]]-järjestelmä, hallintomuoto, jossa valta oli jaettu kahden keisarin ({{k-la|augustus}}) ja kahden apukeisarin ({{k-la|caesar}}) kesken ja jonka vahvistivat avioliittositeet: Constantius oli naimisissa Theodoran ja Galerius Diocletianuksen tyttären [[Galeria Valeria|Valerian]] kanssa.<ref name="Lenski, s. 60">Lenski 2012, s. 60.</ref>

Konstantinus lähetettiin valtakunnan itäosaan, jossa hän toimi sotilastribuunina keisari Diocletianuksen alaisena [[Nikomedeia]]ssa. Voidaankin olettaa, että Konstantinus oli käytännössä panttivankina. Konstantinus seurasi Diocletianusta tämän sotaretkellä Egyptiin vuonna 295. Tässä yhteydessä hän tapasi nuoren kristityn [[Eusebios Kesarealainen|Eusebioksen]], johon Konstantinus teki suuren vaikutuksen. Eusebios kirjoitti myöhemmin ensimmäisen Konstantinuksen elämäkerran. Pari vuotta myöhemmin Konstantinus oli Diocletianuksen lähimpiä avustajia sodassa [[Persia]]a vastaan. Oletettavasti hän oli paikalla, kun Diocletianus antoi polttaa uuden katedraalin [[Nikomedeia]]ssa vuonna 303. Tästä hetkestä alkoi viimeinen ja suurin kristittyjen vaino.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Vuonna 305 Diocletianus päätti luopua keisarinvallastaan ja pakotti vastahakoisen Maximianuksen tekemään samoin. Näin Konstantinuksen isästä Constantius Chloruksesta ja caesar [[Galerius|Galeriuksesta]] tuli uudet augustukset. Constantius sai hallittavakseen [[Länsi-Rooma]]n ja hänen caesarikseen Diocletianus nimitti Galeriuksen toivomuksesta [[Flavius Valerius Severus|Flavius Valerius Severuksen]]. Galerius sai puolestaan [[Itä-Rooma]]n ja hänen caesarikseen nimitettiin hänen sukulaisensa [[Maximinus Daia]].{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Konstantinus lähti Galeriuksen hovista isänsä luokse Gesoriacumiin, [[Gallia]]an.<ref name="KT310"/> Constantius lähti tämän jälkeen Britanniaan sotimaan [[piktit|piktejä]] vastaan. Vain vähän tämän jälkeen Constantius Chlorus kuoli Eburacumissa (nykyinen [[York]]) 25. heinäkuuta 306.<ref name="KT310"/> Heti samana päivänä sotilaat kietoivat keisarillisen purppuratoogan Konstantinuksen ympärille, nostivat hänet kilpiensä päälle ja julistivat hänet keisariksi.<ref name="KT310"/>  Tämän jälkeen seurasi 18 vuotta taistelua ennen kuin Konstantinus oli koko [[Rooman valtakunta|Rooman valtakunnan]] hallitsija. Konstantinus hoiti loppuun Britannian sotaretken ja palasi sitten Galliaan. Hän lähetti Galeriukselle oman muotokuvansa, jossa hänellä oli Augustuksen arvomerkit.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

=== Sisällissota ===

Galerius ei hyväksynyt Konstantinusta, vaan nimitti itse [[Flavius Valerius Severus|Severuksen]] valtakunnan länsiosan augustukseksi. Konstantinus sai toistaiseksi tyytyä caesarin arvonimeen. Seuraavan kuuden vuoden ajan Konstantinus hallitsi Galliassa ja Britanniassa.<ref name="Norwich">{{Kirjaviite|Tekijä=John Julius Norwich |Vuosi=1991 |Nimeke=Byzantium: The Early Centuries |Julkaisija=Viking | Tunniste = | Isbn = 0-394-53778-5}}</ref> Konstantinus soti Galliassa ollessaan muun muassa [[frankit|frankkeja]] vastaan ja otti ehkä arvonimen ''Germanicus Maximus''.<ref name="Livius">{{Verkkoviite |Tekijä=Jona Lendering |Nimeke=Constantine the Great |Viitattu=8.6.2007 |Osoite=http://www.livius.org/cn-cs/constantine/constantine.html |Julkaisija=Livius.org |arkisto=https://web.archive.org/web/20110605003221/http://www.livius.org/cn-cs/constantine/constantine.html |arkistoitu=5.6.2011 }}</ref>

Vuonna 307 Konstantinus erosi jalkavaimostaan Minervinasta ja meni uusiin naimisiin entisen keisari Maximianuksen (jonka Diocletianus oli pakottanut luopumaan keisarinvallasta) tyttären Faustan kanssa. Maximianus oli poikansa [[Maxentius|Maxentiuksen]] kanssa kaapannut vallan [[Rooma]]ssa. Konstantinus pysytteli erossa Galeriuksen ja Severuksen yrityksistä kukistaa Maximianus ja Maxentius. Vuonna 308 Maximianus yritti kapinoida poikaansa vastaan ja joutui pakenemaan Konstantinuksen luokse Galliaan. Maximianus yritti kuitenkin pettää Konstatinuksen vuonna 310 yrittämällä saada Konstantinuksen armeijat puolelleen. Yritys epäonnistui, ja Konstantinus pakotti Maximianuksen tekemään itsemurhan.<ref name="Norwich"/>

Vain pari päivää ennen kuolemaansa huhtikuussa 311 Galerius antoi säätää lain, joka kielsi kristittyjen vainoamisen. Galeriuksen kuoleman jälkeen korkeimmasta vallasta taisteli enää neljä henkilöä: Konstantinus, Galeriuksen kanssahallitsija [[Licinius]], tämän veljenpoika [[Maximinus Daia]] ja Maximianuksen poika Maxentius. Konstantinus ja Licinius solmivat liiton, joka edellytti, että Konstantinus valtaisi Maxentiukselle kuuluvan Italian ja että Licinius solmisi avioliiton Konstantinuksen siskon Constantian kanssa. Liciniuksella oli ongelmia Maximianus Daian kanssa, joka hallitsi melkein koko valtakunnan itäosaa.<ref name="Norwich"/>

=== Mulviuksen sillan taistelu ===
{{Pääartikkeli|[[Mulviuksen sillan taistelu]]}}

Alkukesästä 312 Konstantinus marssi Galliasta Italiaan noin 8&nbsp;000 ratsumiehen ja 90&nbsp;000 jalkaväkisotilaan voimin. 28. lokakuuta 312 Konstantinus kohtasi Maxentiuksen joukot [[Via Flaminia]]n varrella Roomasta koilliseen. Eusebios mainitsee, että Konstantinus näki ennen taistelua taivaalla merkin, punaisen ristin, ja kuuli äänen: "Tässä merkissä olet voittava" ({{k-la|"[[In hoc signo vinces]]"}}). [[Mulviuksen sillan taistelu]]ssa Konstantinuksen joukot kukistivat Maxentiuksen joukot täydellisesti. Maxentius oli itse kaatuneiden joukossa ja hänen päätänsä kannettiin keihään nokassa, kun Konstantinus valtasi Rooman. Kunnioittaakseen Konstantinusta [[Rooman senaatti]] rakennutti riemukaaren, joka on vieläkin nähtävänä [[Colosseum]]in lähettyvillä. Riemukaareen käytettiin vanhojen riemukaarten osia. Siihen kirjoitettiin, että Konstantinus oli voittanut ''jumalaisen johdatuksen avulla''. Kristinuskoon ei viitattu.<ref name="Norwich"/>

[[Tiedosto:Follis-Constantine-lyons RIC VI 309.jpg|pienoiskuva|vasen|Konstantinus rahassa n. 309–310, kääntöpuolella [[Sol Invictus]].]]
Jo Galliassa ollessaan Konstantinus oli alkanut suosia [[monoteismi]]ä ja oli antanut lyödä rahoja, joissa ei ollut vanhojen roomalaisten jumalien kuvia, vaan yhden ainoan jumalan, ''[[Sol Invictus|Sol Invictuksen]]'' eli Voittamattoman Auringon kuva. Konstantinus tiesi, että yksijumalainen [[mithralaisuus]] oli suosittua hänen sotilaidensa keskuudessa. Tammikuussa 313 Konstantinus ja Licinius tapasivat Mediolanumissa ja sopivat kristinuskon laillistamisesta Rooman valtakunnassa. Pakanuutta ei vielä kielletty eikä kristinuskosta tehty valtionuskontoa. Keisari ei vielä tässä vaiheessa suosinut kristinuskoa ehdottomasti yli muiden, ja ''Sol Invictuksen'' kuvaa lyötiin yhä rahoihin.<ref name="Norwich"/>

Keisareiden tapaaminen keskeytyi, kun he saivat kuulla, että Maximinus Daia oli hyökännyt Liciniuksen alueelle 70&nbsp;000 miehen voimin ja vallannut [[Byzantion]]in kaupungin. Licinius lähti heti Mediolanumista ja keräsi sotajoukkonsa matkan varrella. Pienen Heraclea Propontis -kaupungin lähellä armeijat kohtasivat. Liciniuksen joukot olivat väsyneitä pitkän marssin jälkeen ja heidän kenraalinsa oli paljon Maximinus Daiaa vanhempi, mutta kaikesta huolimatta Licinius voitti vastustajansa täydellisesti. Taas Rooman valtakunnassa oli vain kaksi keisaria.<ref name="Norwich"/>

=== Konstantinus ja Licinius ===

Pian tämän jälkeen, vuoden 314 kesällä Licinius julisti Konstantinukselle sodan. Konstantinus, joka oli juuri palannut Galliaan, marssi 30&nbsp;000 sotilaan kanssa vastustajaansa vastaan. 8. lokakuuta heidän armeijansa kohtasivat ja Konstantinus murskasi vastustajansa, joka pakeni aina Byzantioniin asti. Täällä keisarit solmivat rauhansopimuksen, joka takasi Liciniukselle Rooman itäosan, lukuun ottamatta [[Balkan]]ia, josta ainoastaan [[Traakia]] jäi hänen haltuunsa.<ref name="Norwich"/>

Vuonna 317 Konstantinus julisti kaksi nuorta poikaansa ''caesareiksi''. [[Crispus]] oli Konstantinuksen poika aikaisemmasta avioliitosta Minervinan kanssa. Isänsä mukaan nimetty [[Konstantinus II|Konstantinus]] oli taas toisesta avioliitosta Faustan kanssa. Seuraavana vuonna Konstantinus siirsi pääkaupunkinsa Serdican kaupunkiin (nykyinen [[Sofia]]).<ref name="Norwich"/>

Vuonna 323 Konstantinus ylitti Traakian rajan ja 3. heinäkuuta hän kohtasi Liciniuksen armeijan [[Adrianopolis|Adrianopoliksen]] lähellä. Konstantinus kukisti jälleen Liciniuksen, joka pakeni Byzantioniin, kuten hän oli tehnyt yhdeksän vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa rauhanneuvottelut eivät tulleet kyseeseen, vaan Licinius julisti Konstantinuksen karkotetuksi ja apulaisensa Marcus Martianuksen augustukseksi tämän tilalle. Konstantinus alkoi piirittää Byzantionia ja odottaa poikaansa Crispusta ja tämän johtamaa laivastoa. Crispuksen laivasto tuhosi sitä vastaan lähetetyn laivaston [[Hellespontos|Hellespontoksen]] salmessa. Kuultuaan laivastonsa tappiosta Licinius pakeni Vähään-Aasiaan, mutta Konstantinus seurasi perässä ja kukisti Liciniuksen toistamiseen Khrysopoliksen edustalla. Licinius anoi Konstantinukselta armoa ja hänet lähetettiin vankina [[Thessalonika]]an. Paria kuukautta myöhemmin Licinius teloitettiin; tarkkaa syytä, miksi Konstantinus muutti mielensä, ei tiedetä.<ref name="Norwich"/>

=== Konstantinuksen uudistukset ===

Konstantinus olikin Liciniuksen kukistumisen jälkeen valtakunnan kiistaton hallitsija. Hän kevensi kuitenkin omaa taakkaansa nimittämällä viisi tai kuusi [[pretoriaanikaarti|pretoriaaniprefektiä]]. Yhden näistä nimityksistä sai myös caesariksi ylennetty Crispus. Hänen hallittavakseen tuli jo vuonna 318 Britannia, Gallia ja Espanja. Crispus palasi länteen Liciniusta vastaan käydyn sotaretken jälkeen. Yksi prefekteistä oli aina keisarin mukana, joka oli päättänyt tehdä valtakunnan itäosasta oman uuden hallintopaikkansa. Muista prefekteistä ensimmäinen hallitsi Pannonian, Italian ja Afrikan diokeesejä. Toinen hallitsi Makedoniaa, Daakiaa ja Traakiaa. Viimeinen prefekti hallitsi Asiaa, Ponticaa ja Idän diokeesejä. Näiden kolmen prefektin alueet oli luultavasti tarkoitettu Konstantinuksen vielä alaikäisille pojille.<ref>Treadgold, s.&nbsp;36–38</ref>

[[Tiedosto:Solidus multiple-Constantine-thessalonica RIC vII 163v.jpg|pienoiskuva|Konstantinuksen lyöttämä solidus. Rahan kääntöpuolella on kuvattuna Konstantinus keihäs kädessä ja voitonmerkki olkapäällään. Hänen jalkojensa juurella makaa kaksi sidottua vankia. Kuvaa ympäröi teksti ”GLORIA CONSTANTINI AVG”.]]
Konstantinus oli koonnut valtavan armeijan ennen hyökkäystään Liciniusta vastaan. Tämä armeija koostui Konstantinuksen ja tämän entisten vastustajien käytössä olleista reserveistä. Konstantinus kokosi nyt näistä joukoista noin 20&nbsp;000 sotilasta käsittäneen hyvin koulutetun armeijan. Tämän armeijan valiojoukoksi Konstantinus muodosti myös ehkä 3&nbsp;500 ratsumiestä käsittäneen ''scholaen'', joka toimi keisarin henkivartiona.<ref>Treadgold, s.&nbsp;38</ref>

Pretoriaaniprefektien ohella [[magister officiorum]] oli virkamieskoneiston korkein virkamies. Aikaisemmin kaikilla keisareilla oli ollut omat virkamiehensä, mutta Konstantinuksen aikana virkamiesten tuli seurata keisarin mukana. Valtakunnan pääkaupunki oli siellä missä keisari sattui olemaan.<ref>Treadgold, s.&nbsp;38–39</ref>

Konstantinus vähensi myös rahojen kultapitoisuutta. Aikaisemmin yhdestä roomalaisesta naulasta kultaa oli lyöty 60 ''[[solidus]]ta.'' Nyt yhden Konstantinuksen ''soliduksen'' painoksi tuli vain 1/72 naulaa. Saadakseen lisää varoja Konstantinus antoi takavarikoida pakanallisten temppeleiden aarteita. Konstantinus sääti myös veroja, jotka oli maksettava kullassa, mikä takasi valtiolle jatkossakin mahdollisuuden täydentää kultavarojaan. Vastaamaan valtion raha-asioista Konstantinus loi kaksi uutta virkaa. ''Comes sacrarum largitionum'' vastasi valtion julkisista menoista. ''Comes rei privatae'' taas vastasi keisarin henkilökohtaisesta omaisuudesta. Konstantinuksen rahauudistus osoittautui erittäin pysyväksi ja hänen määrittelemänsä soliduksen paino pysyi lähes muuttumattomana läpi koko [[Bysantin valtakunta|Bysantin valtakunnan]] historian.<ref name="Treadgold40">Treadgold, s.&nbsp;40</ref>

=== Konstantinopoli ===
[[Tiedosto:Costantino.jpg|pienoiskuva|upright|Konstantinusta esittävä mosaikki [[Hagia Sofia]]ssa Konstantinopolissa. Noin 1000-luvulta.]]

Vain muutama kuukausi Liciniuksen kukistumisesta Konstantinus aloitti vanhan kreikkalaisen [[Byzantion]]in kaupungin jälleenrakentamisen uudeksi pääkaupungikseen. Konstantinus oli huomannut kaupungin strategisen sijainnin [[Bosporinsalmi|Bosporinsalmen]] rannalla kolmiomaisen niemen kärjessä. Kaupunkia ympäröi kahdelta puolelta meri ja maapuolelta muurit. Lisäksi alueella sijaitsi yhteensä seitsemän kukkulantapaista, aivan kuin alkuperäisessä Roomassakin. Legendan mukaan hän oli nähnyt kaupungin sijainnin unessa.{{lähde}} Konstantinus antoi kaupungille nimeksi ''Nova Roma'' eli Uusi Rooma ({{k-grc|Νέα Ῥώμη|Nea Rhōmē}}). Konstantinuksen kuoleman jälkeen kaupunkia alettiin kuitenkin kutsua [[Konstantinopoli]]ksi eli Konstantinuksen kaupungiksi. Byzantion sopi valtakunnan uudeksi pääkaupungiksi sijaintinsa ansiosta. Rooma ei enää sopinut tähän tehtävään, koska se sijaitsi liian kaukana valtakunnan itäosista, missä keisaria eniten tarvittiin. Byzantionista käsin keisari oli lähellä levottomia [[Tonava]]n ja Persian vastaisia alueita sekä valtakunnan vilja-aittaa, [[Egypti]]ä. Kaupungilla oli myös symbolista arvoa paikkana, jossa Licinius oli kukistunut.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Konstantinus laajensi kaupunkia, jakoi sen 14 alueeseen ja rakennutti uudet muurit sekä useita julkisia rakennuksia. Konstantinus perusti kaupunkiin myös senaatin ja aloitti samanlaisen ruoanjakelun, kun Roomassakin. Konstantinopolista ei kuitenkaan tullut heti tärkeää kaupunkia, koska keisari matkusti usein muualle ja suurin osa virkamiehistä seurasi aina hänen mukanaan. Kaupungissa oli jo ennestään muun muassa [[termit|kylpylöitä]], stadioni ja luultavasti myös [[akvedukti]], mutta Konstantinuksen käskystä sinne rakennettiin uusi [[forum]]. Stadionia laajennettiin ja se muutettiin etupäässä hevosajoja varten tarkoitetuksi [[hippodromi]]ksi. Kaupunkiin rakennettiin myös niin sanottu Suuri palatsi, kaksi eri taloa senaatille ja monia rakennuksia julkishallinnolle. Konstantinus myös rakennutti useita kirkkoja, muun muassa [[Hagia Irene]]n katedraalin.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Kaupunki vihittiin virallisesti valtakunnan uudeksi pääkaupungiksi 11. toukokuuta 330. Samalla Konstantinus julisti poikansa Constantius II:n caesariksi, mikä vain entisestään yhdisti uuden kaupungin siteitä Konstantinukseen ja hänen perheeseensä.<ref>Treadgold, s.&nbsp;39</ref>

Diocletianuksesta poiketen Konstantinus halusi säilyttää vanhan senaattisäädyn. Halukkaat Rooman senaattorit saivat muuttaa Konstantinopoliin ja saivat vastalahjaksi maatiloja Anatoliasta sekä muita tukiaisia. Konstantinus kannusti myös kristittyjä muuttamaan kaupunkiin, vaikka ei sulkenutkaan kaupungin pakanallisia temppelejä.<ref name="Treadgold40"/>

=== Konstantinus ja kristinusko ===
[[Tiedosto:Brosen icon constantine helena.jpg|pienoiskuva|upright|''Pyhät Konstantinus Suuri ja hänen äitinsä [[Pyhä Helena|Helena]]'', bulgarialainen ikoni.]]

Konstantinuksesta tuli ensimmäinen keisari, joka kääntyi kristinuskoon. Hän antoi kuitenkin kastaa itsensä vasta kuolinvuoteellaan. Ei tiedetä, kääntyikö Konstantinus kristinuskoon vähitellen elämänsä aikana vai omaksuiko hän uskon äitinsä Helenan vaikutuksesta jo nuorena.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Konstantinus oli jo vuonna 313 silloisen kanssahallitsijansa Liciniuksen kanssa säätänyt niin kutsutun [[Milanon edikti]]n, joka poisti lopullisesti esteet [[kristinusko]]n ja muiden uskontojen harjoittamiselta. Edikti poisti kristittyihin kohdistuneet vainot ja palautti kirkoilta takavarikoidun omaisuuden.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.newadvent.org/cathen/04295c.htm | Nimeke = Constantine the Great | Tekijä = | Ajankohta = | Julkaisu = Catholic Encyclopedia | Viitattu = 30.1.2016 }}</ref> Konstantinus oli kuitenkin alkanut suosia kristittyjä, ja hän oli jo Mulviuksen sillan taistelun jälkeen lahjoittanut Rooman piispalle alueen, jolle [[Lateraanikirkko]] rakennettiin.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.ewtn.com/library/CHRIST/LATERAN.HTM | Nimeke =  CHRISTIANITY'S FIRST CATHEDRAL | Tekijä = June Hager  | Ajankohta = | Julkaisu = Churches of Rome | Viitattu = 30.1.2016 }}</ref> Konstantinus sääti myös lakeja, jotka antoivat kirkoille ja papistolle etuoikeuksia ja verohelpotuksia sekä vapautuksia erilaisista velvollisuuksista. Kristinuskosta ei kuitenkaan tehty valtionuskontoa eikä pakanallisuutta kielletty.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

Konstantinus sekaantui innolla kirkon sisäisiin kiistoihin ja nykypäivään on säilynyt useita kirjeitä, joissa Konstantinus kommentoi muun muassa [[Donatolaisuus|donatolaisuutta]] ja [[Areiolaisuus|areiolaisuutta]].<ref>Encyclopedia Britannica, Constantine I Commitment to Christianity</ref>

==== Nikaian kirkolliskokous ====

Pian Liciniuksen kukistumisen jälkeen Konstantinus matkusti [[Antiokia]]an, jossa hän huomasi, kuinka laajalle areiolaisuus oli levinnyt. Konstantinus määräsi tärkeimmän teologisen neuvonantajansa, piispa [[Hosius Kordubalainen|Hosius Kordubalaisen]], matkustamaan [[antiikin Aleksandria|Aleksandriaan]] mukanaan kirje, jossa keisari määräsi [[Areios|Areioksen]] selvittämään riitansa Aleksandrian piispa Aleksandroksen kanssa. Hosius ei kuitenkaan onnistunut ja hän lupasi järjestää suuren kokouksen, jossa asia puitaisiin. Konstantinus määräsi kokouksen pidettäväksi [[Nikea|Nikaiassa]], jotta hän saattaisi itse osallistua siihen. Konstantinus halusi kokouksen olevan ekumeeninen, eli koko maailman käsittävä. Keisari lupasi myös maksaa kaikkien kokoukseen saapuvien piispojen matkakulut.<ref name="Treadgold/41">Treadgold, s.&nbsp;41</ref>

[[Ensimmäinen ekumeeninen kirkolliskokous]] kokoontui Nikaiassa vuonna 325. Kokous tuomitsi [[areiolaisuus|areiolaisuuden]] harhaopiksi.<ref name="CPC"/><ref>Castren & Pietilä-Castren: hakusanat Areios, Nikaia</ref> Konstantinus määräsi areiolaiset maanpakoon. Samalla päätettiin myös, että kaikki kirkot juhlisivat [[pääsiäinen|pääsiäistä]] samaan aikaan.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

==== Vanhojen kulttien hävittäminen ====

Tässä vaiheessa Konstantinus oli jo selvästi kristinuskon puolella, vaikkei kristityksi kääntynytkään. Konstantinus oli vuonna 324 asettanut lain, joka kielsi uhrieläinten teurastamisen ja tähän liittyneet rituaalit. Lain mukaan ainoastaan kristillistä siveellisyyttä noudattavat rituaalit sallittiin. Tiettävästi Konstantinus hävitti neljä pakanallista temppeliä, joista kolme oli [[Afrodite]]lle omistettuja, yksi [[Asklepios|Asklepiokselle]]. Afroditen palvontaan liittyi [[temppeliprostituutio]]n harjoittaminen, ja yksi näistä temppeleistä oli rakennettu Jerusalemiin Kristuksen haudan päälle, mikä aiheutti kristittyjen parissa pahennusta. Asklepioksen temppeli hävitettiin Aigeiassa. On esitetty, että Konstantinus Suuri olisi toteuttanut massiivisen temppelien hävittämiskampanjan, mutta tällaiselle väitteelle ei löydy historiallista todistusaineistoa.<ref name="Treadgold/41"/>

Konstantinus antoi myös säätää muita lakeja, jotka noudattivat kristittyjen eettisiä vaatimuksia. Hän kielsi esimerkiksi [[gladiaattori]]taistelut ja suosi vähemmän verisiä kilpa-ajoja. Uusi lainsäädäntö vaikutti myös valtakunnan asukkaiden perhe-elämään. Aikaisemmat lait olivat sallineet aviopuolisoiden erota jommankumman vaatimuksesta. Uuden lain mukaan avioero sallittiin vain, jos tapaukseen liittyi jokin vakava rikos. Estääkseen lapsimurhat Konstantinus antoi köyhille perheille avustusta julkisista varoista. Konstantinus suosi myös kristittyjä nimittäessään virkamiehiä ja upseereja.<ref>Treadgold, s.&nbsp;41–42</ref>

=== Crispuksen ja Faustan murhat ===
[[Tiedosto:0 Constantinus I - Palazzo dei Conservatori (2).JPG|pienoiskuva|vasen|upright|Konstantinus Suurta esittävän [[akroliitti]]patsaan pää [[Rooma]]n ''Musei Capitolinissa''. Keisari on kuvattu etäisenä hahmona.<ref name="Norwich"/>]]

Matkallaan [[Rooma]]an vuonna 326 Konstantinus antoi vangita poikansa Crispuksen<ref name="KT319">Kivimäki & Tuomisto, s.&nbsp;319 (luku Konstantinus I)</ref> ja Liciniuksen pojan Licinianuksen.<ref name="Norwich"/> Paria päivää myöhemmin hän antoi teloittaa kummankin. Vähän myöhemmin keisarinna Fausta koki saman kohtalon.<ref name="KT319"/> Tarkkaa syytä tähän perhetragediaan ei tiedetä. Crispus oli suosittu armeijan ja kansan keskuudessa ja ehkä Konstantinus tappoi hänet mustasukkaisuudesta. On myös väitetty, että Crispuksella ja Faustalla olisi ollut suhde, jonka tähden heidät olisi teloitettu.<ref name="KT319"/>

Tapahtuman jälkeen Konstantinus sääti lakeja, joiden mukaan raiskauksesta ja aviorikoksista voitiin langettaa julmia rangaistuksia. Samoihin aikoihin Konstantinuksen äiti Helena lähti pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin ehkä aikaisempien tapahtumien johdosta. Vuosina 328 ja 329 Konstantinus matkusti taas valtakunnan länsiosiin. Hän asetti 12-vuotiaan poikansa Konstantinus II:n [[Trier]]iin hallitsemaan samaa aluetta, jota Crispus oli aikaisemmin hallinnut. Konstantinus taisteli myös [[germaanit|germaaneja]] vastaan Reinillä. Konstantinus teki myös sotaretkiä Tonavalle. Vuonna 332 hän kukisti [[visigootit]] ja vuonna 334 [[sarmaatit]].<ref>Treadgold, s.&nbsp;44, 48</ref>

Vuonna 335 Konstantinus oli jo valmis luovuttamaan valtakuntansa kolmelle jäljellä olevalle pojalleen. Hän nimitti myös veljenpoikansa [[Dalmatius Caesar|Dalmatiuksen]] ''caesariksi''. Konstantinus II jatkoi Gallian, Britannian ja Hispanian diokeesien hallitsemista. Constans sai hallittavakseen Italian, African ja Illyrian. Constantius II sai puolestaan Pontican, Asianan ja Idän diokeesit. Dalmatiukselle jäi näin jäljelle Macedonia, Daakia ja Traakia. Caesareista vanhin, Konstantinus II, sai näin ollen neljä diokeesia ja muut kolme. Nuoret keisarit matkustivat omille alueilleen, joissa heidän pretoriaaniprefektiensä ja ''[[magister militum]]ien'' tuli kouluttaa heitä valtakunnan hallitsemisessa ja sodankäynnissä. Konstantinus säilytti vielä asemansa augustuksena ja hän pystyi halutessaan kumoamaan caesareiden päätökset. Tarkoitus oli kuitenkin, että hänen kuollessaan kaikki neljä caesaria ylennettäisiin augustuksiksi.<ref name="Treadgold48">Treadgold s.&nbsp;48</ref>

Ennen kuolemaansa Konstantinus suunnitteli sotaretkeä Persiaa vastaan. Persian nuori kuningas [[Sapur II]] oli aloittanut sodan hyökkäämällä Armeniaan. Sapur syrjäytti Armenian roomalaisen klienttikuninkaan ja asetti valtaistuimelle oman nukkekuninkaansa. Konstantinus aikoi nimittää veljenpoikansa [[Hannibalianus|Hannibalianuksen]] Armenian kuninkaaksi. Ehkä hänen aikomuksenaan oli jopa tehdä veljenpojastaan Persian kuningas. Mutta ennen kuin Konstantinus pääsi lähtemään, sairastui hän äkillisesti.<ref name="Treadgold48"/>

=== Kuolema ===

Vuonna 337 Konstantinus sairastui ja antoi kastaa itsensä. Kasteen suoritti ”[[Areiolaisuus|areiolainen]]” piispa [[Eusebios Nikomedeialainen]], joka oli Konstantinopolin kaupungin piispa.<ref name="CPC"/> Konstantinus ei enää pukeutunut purppuraviittaan, vaan käytti viimeisten päiviensä ajan valkoista kastekaapuaan. Hän kuoli helluntaina 22. toukokuuta 337 Nikomedeiassa.<ref name="Treadgold48"/> Suruaika alkoi armeijan suorittamilla epäsuotavien perillisten teurastuksilla. Uhreiksi joutuivat muun muassa Konstantinuksen veljenpoika Dalmatius, josta oli aiemmin tehty ''caesar''. Myös Dalmatiuksen veli Hannibalianus sai surmansa. Armeija vaati, että Konstantinuksen poikien [[Konstantinus II|Konstantinuksen]], [[Constans]]in ja [[Constantius II|Constantiuksen]] tulisi hallita yhdessä. Keisarin poikia jouduttiin odottamaan kauan kotiin provinsseista. Odotellessa valtion korkeimmat kenraalit, ministerit ja virkamiehet kävivät päivittäin selostamassa hallitustoimia [[palsamointi|palsamoidulle]] keisarivainaalle. Kuollut keisari hallitsi näin kesän, syksyn ja talven.<ref name="h863">Henrikson, s.&nbsp;863 (l. Konstantinuksen perhetragedia)</ref>

Konstantinus haudattiin Pyhien Apostolien kirkossa (Apostoleion) todennäköisesti osin säilyneeseen porfyyrisarkofagiin. Piispan hautajaissanat Konstantinukselle lausuttiin sittemmin yli tuhannen vuoden ajan Bysantin keisarien hautajaisissa:

{{Sitaatti|Nouse ylös, sinä maailman herra. Kuningasten kuningas odottaa sinua viimeiselle tuomiolle.<ref name="h863"/>}}

== Perintö ==

Konstantinuksen kuollessa vuonna 337 hänen kolme poikaansa [[Konstantinus II]], [[Constans]] ja [[Constantius II]] jakoivat isänsä valtakunnan hallinnan. Konstantinus II sai Gallian, Britannian ja Hispanian hallittavakseen. Alaikäinen Constans sai hallittavakseen Italian, African ja Illyrian, mutta Konstantinus II nimitettiin hänen holhoojakseen. Constantius II sai puolestaan valtakunnan itäosat hallittavakseen. Constansin tullessa täysi-ikäiseksi vuonna 340 Konstantinus II ei kuitenkaan halunnut luopua veljelleen kuuluvista alueista vaan hyökkäsi veljeään vastaan. Constans kukisti veljensä taistelussa ja otti haltuunsa koko valtakunnan länsiosan. Constans kaatui kuitenkin taistelussa usurpaattori [[Magnentius]]ta vastaan. Constantius II kukisti kuitenkin Magnentiuksen ja hallitsi tämän jälkeen valtakuntaa yksin kuolemaansa asti.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

[[Tiedosto:Sylvester I and Constantine.jpg|pienoiskuva|Konstantinus antaa Sylvesterille keisarinvallan. Fresko noin 1200-luvulta [[Santi Quattro Coronati]]n basilikassa [[Rooma]]ssa. ]]
Constantius II:n jälkeen keisariksi nousi Konstantinus Suuren puoliveljen poika [[Julianus Apostata|Julianus]], joka tunnetaan parhaiten siitä, että hän yritti elvyttää vanhoja pakanakultteja. Julianuksesta tuli Konstantinuksen perustaman hallitsijasuvun viimeinen jäsen.{{Lähde||27. joulukuuta 2015|vuosi=2015}}

=== Konstantinuksen lahjakirja ===
{{Pääartikkeli|[[Konstantinuksen lahjakirja]]}}

Konstantinuksen lahjakirjana tunnettu dokumentti on todennäköisesti 700-luvun lopulla tai 800-luvun alkupuolella tehty väärennös, jonka väitettiin olleen Konstantinuksen kirjoittama. Lahjakirjassa Konstantinus antaa [[paavi]] [[Sylvester I|Sylvester I:lle]] ja hänen seuraajilleen vallan [[Rooma]]an ja [[Länsi-Rooma]]n kaupunkeihin. Lahjakirjan syntyhistoria on epäselvä, mutta sen tarkoituksena lienee ollut paavin maallisen vallan perusteleminen Euroopassa. Lahjakirja todistettiin väärennökseksi jo vuonna 1440 tekstianalyysin avulla. Lahjakirjan tekstissä esiintyi latinankielisiä ilmaisuja, joita ei käytetty vielä lahjakirjan väitetyn syntyhetken aikaan. 1800-luvulla myös [[katolinen kirkko]] myönsi lahjakirjan väärennökseksi.<ref name="heik">{{Kirjaviite | Tekijä=Tuomas Heikkilä, Samu Niskanen | Nimeke=Euroopan synty | Julkaisija=Edita | Sivu=59 | Vuosi=2004 | Tunniste = | Isbn = 951-37-4182-6}}</ref>

== Perhe ==

Konstantinus oli naimisissa kaksi kertaa. Ensimmäisen vaimonsa [[Minervina]]n kanssa hän sai yhden lapsen, [[Crispus|Crispuksen]]. Toisessa avioliitossa keisari [[Maximianus|Maximianuksen]] tyttären [[Fausta]]n kanssa hän sai viisi lasta:<ref name="Norwich"/>
* [[Konstantinus II]]
* [[Constans]]
* [[Constantius II]]
* [[Constantina (Konstantinus Suuren tytär)|Constantina]] – Konstantinuksen veljenpojan [[Hannibalianus|Hannibalianuksen]] vaimo. 
* Helena – [[Julianus Apostata]]n vaimo.

== Antiikin lähteet ==

Konstantinuksen kirjeitä on säilynyt [[Eusebios Kesarealainen|Eusebios Kesarealaisen]] kirkkohistoriassa. Tärkeitä lähteitä Konstantinuksen elämästä ovat myös Eusebios Kesarealaisen kirjoittama Konstantinuksen elämäkerta ''Vita Constantini''<ref>{{Verkkoviite|Tekijä=&nbsp; |Nimeke=Eusebius Pamphilius: Church History, Life of Constantine, Oration in Praise of Constantine |Viitattu=12.6.2007 |Osoite=http://www.ccel.org/ccel/schaff/npnf201.toc.html |Julkaisija=Christian Classics Ethereal library|Kieli={{en}} }}</ref> ja [[Lactantius|Lactantiuksen]] ''De Mortibus Persecutorum'' (Vainoojien kuolemasta).

Nykypäivään on säilynyt myös suuri määrä ylistyspuheita, [[papyrus|papyruksia]], [[piirtokirjoitus|inskriptioita]], lakeja, kolikkoja ja myöhempiä lähteitä, jotka täydentävät tietoja Konstantinuksen elämästä. Konstantinuksen hallituskautta käsitellään myös esimerkiksi [[Zosimos|Zosimoksen]] ''Historia Novassa'', joka perustui [[Eunapios|Eunapioksen]] kadonneeseen historiaan. [[Praksagoras Ateenalainen]] kirjoitti Konstantinus Suuren elämäkerran, joka kuitenkin on säilynyt vain lyhyenä yhteenvetona [[Fotios|Fotioksen]] ''[[Bibliotheke]]ssä''.<ref>{{Verkkoviite|Tekijä=&nbsp; |Nimeke=Early Church Fathers – Photius: Bibliotheca or Myriobiblon |Viitattu=12. kesäkuuta 2007 |Osoite=http://www.tertullian.org/fathers/photius_03bibliotheca.htm#62 |Julkaisija=The Tertullian Project|Kieli={{en}} }}</ref> Lyhyt ''Excerpta Valesiana'' sisältää myös Konstantinuksen elämäkerran.<ref>{{Verkkoviite|Tekijä=&nbsp; |Nimeke=Excerpta Valesiana |Viitattu=12.6.2007 |Osoite=http://penelope.uchicago.edu/Thayer/E/Roman/Texts/Excerpta_Valesiana/home.html |Julkaisija=Lacus Curtius|Kieli={{en}}}}</ref>

== Katso myös ==

* [[Konstantinuksen basilika]]
* [[Maxentiuksen basilika]]

== Huomautukset ==

{{Huomiolista}}

== Lähteet ==

* {{Kirjaviite | Tekijä= Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena | Nimeke=Antiikin käsikirja | Julkaisija=Otava | Vuosi=2000 | Tunniste = | Isbn = 951-1-12387-4}}
* {{Kirjaviite | Tekijä= Henrikson, Alf | Nimeke= Antiikin tarinoita 1–2| Julkaisija=WSOY | Vuosi=1993 | Tunniste = | Isbn = 951-0-18515-9}}
* {{Kirjaviite | Tekijä= Kivimäki, Arto & Tuomisto, Pekka | Nimeke= Rooman keisarit | Julkaisija=Karisto | Vuosi=2000 | Tunniste = | Isbn = 951-23-4094-1}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Lenski, Noel | Nimeke = The Cambridge Companion to the Age of Constantine, Revised Edition | Vuosi = 2012 | Julkaisija = Cambridge University Press | ISBN = 978-1-107-01340-7 | www = https://archive.org/details/cambridgecompani0000unse_d6c3 | Kieli = {{en}} }}
* {{Kirjaviite| Tekijä= Norwich, John Julius |Vuosi=1991 |Nimeke=Byzantium: The Early Centuries |Julkaisija=Viking | Tunniste = | Isbn = 0-394-53778-5}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Warren Treadgold| Nimeke= A History of the Byzantine State and Society | Julkaisija=Standford University Press | Vuosi=1997 | Tunniste = | Isbn = 0-8047-2630-2}}

=== Viitteet ===
{{Viitteet|sarakkeet}}

== Aiheesta muualla ==
{{Commons|Constantine I (emperor)|Konstantinus Suuri}}
* [http://www.roman-emperors.org/conniei.htm Roman Emperors – Constantine I] {{en}}
* [http://www.newadvent.org/cathen/04295c.htm Catholic Encyclopedia: Constantine the Great] {{en}}
* [http://penelope.uchicago.edu/Thayer/E/Roman/Texts/Excerpta_Valesiana/1*.html LacusCurtius – Excerpta Valesiana] Konstantinus Suuren elämäkerta noin vuodelta 390. {{en}}

{{Rooman keisari | Edeltäjä=[[Constantius I Chlorus]] ja<br />[[Galerius]] | Kanssahallitsija= | Seuraaja=[[Konstantinus II]], <br />[[Constans]] ja<br />[[Constantius II]]}}

{{Auktoriteettitunnisteet}}
[[Luokka:Bysantin keisarit]]
[[Luokka:Rooman keisarit]]
[[Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit]]
[[Luokka:Vuonna 272 syntyneet]]
[[Luokka:Vuonna 337 kuolleet]]