Vanjarinvinttikoira
| Vanjarinvinttikoira | |
|---|---|
 |
|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa | Intia |
| Määrä | harvinainen |
| Alkuperäinen käyttö | hirven metsästys |
| Nykyinen käyttö | metsästys-, paimen- ja vahtikoira |
| Elinikä | 10-14 vuotta |
| Muita nimityksiä | വഞ്ചാരി ഹൗണ്ട്, Vanjāri Hound, Banjāri Hound, Banjāri Greyhound, Vanchāri Hound, Wanjāri Hound, Indisk Saluki |
| FCI-luokitus | ei |
| Ulkonäkö | |
| Paino | 23-30 kg |
| Säkäkorkeus | 64-74 cm |
| Väritys | sininen ja brindle |
Vanjarinvinttikoira (malajalamiksi വഞ്ചാരി ഹൗണ്ട്) on intialainen koirarotu. Sitä uhkaa paraikaa sekoittuminen villikoirien kanssa. Kotimaansa lisäksi muutama yksilö on viety Yhdysvaltoihin.[1]
Ulkomuoto
Vanjarinvinttikoira on melko kookas ja voimakasrakenteinen vinttikoira, jonka sanotaan muistuttavan salukia - kenties osittain korvien, raajojen ja hännän hapsuisuuden vuoksi. Sillä on kuitenkin neliömäisempi kuono kuin persialaisella esi-isällään. Sen karvapeite on lyhyt ja karkea ja pääväriltään sininen (musta, jossa on harmaa täplitys)[1] tai brindle (siniharmaa ruskein raidoin).
Rotu on normaalisti 64-74 cm korkea ja painaa n. 23-30 kg. Sukupuolileiman tulee olla selkeä ja urokset ovat kookkaampia kuin nartut.
Luonne ja käyttäytyminen
Vanjarinvinttikoira on energinen ja peloton. Se on isännälleen uskollinen, mutta suhtautuu varautuneesti vieraisiin. Muihin, voimakkaampiin koiriin se suhtautuu epäluuloisesti ja vihamielisesti.[1] Sillä on erityislaatuinen haukunta, joka muistuttaa enemmän karjahdusta.
Desmond Morris kuvailee rotua teoksessaan Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1,000 Dog Breeds (2001) seuraavasti:[1]
- Sillä sanotaan olevan englanninvinttikoiran nopeus ja collien sisu... Tehtävänsä aikana se päästää syvän, haukahtavan äänen, joka on hyvin erilainen kuin yksikään intianpaariakoiralle ominaisista ääntelyistä.
Alkuperä
Rotu on kotoisin Rajasthanin ja Maharashtran osavaltioista, jossa se kehittyi paikallisten koirien ja salukin välisistä risteytyksistä. Paikasta toiseen liikkuva vanjari-paimentolaiskansa on jalostanut rotua vuosisatojen ajan lähinnä hirven metsästykseen, mutta myös paimentolaisleirien vartiointiin ja paimentamiseen. Sille ominainen työskentelytapa on hyökätä kaulan sijasta saaliin takaraajoihin.[1] Kuten muutkin vinttikoirat, se metsästää näkönsä avulla.
