Viron Inkeri

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 26. huhtikuuta 2015 kello 20.48 käyttäjän Esamatti1 (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Katsottu versio tästä sivusta, joka hyväksyttiin 26. huhtikuuta 2015, perustui tähän versioon.

Viron Inkerinmaa oli Viroon vuosina 1920–1944 kuulunut alue, joka sijaitsi Inkerinmaalla Narva­joen itäpuolella. Alue rajoittui lännessä Narva­jokeen sekä idässä Rosona­jokeen ja Laukaan­joen itäpuoliseen haaraan. Siellä olivat Väikylä, Kalliviere, Kullankylä sekä Narvusin eli Kosemkinan seurakunnan alueen lounaisosa, jossa oli Tarton rauhan solmimishetkellä noin kymmenen kylää ja 1 800 asukasta.

Alue on osa Länsi-Inkeriä, ja sen saaminen Narvajoen itäpuolisista alueista oli tulos Neuvosto-Venäjän ja Viron rauhanneuvotteluista, joissa Neuvosto-Venäjä halusi aluksi Narva­joen länsipuolelta alueita, kun taas Viro halusi esittää vielä pidemmälle meneviä vaatimuksia Inkerinmaan suhteen saadakseen sotilaallista etumaastoa Neuvosto-Venäjältä. Narvan alueeseen oli liittynyt kiihkeitä taisteluja Viron vapaus­sodan aikana. Rauhanneuvottelujen tuloksena noin viiden–kymmenen kilometrin levyinen kaistale jäi Viron haltuun lähinnä siksi, että virolaiset joukot olivat valloittaneet sen verran Narvan itäpuolelta maastoa. Neuvosto-Venäjän viimeinen hyökkäys oli epäonnistunut vuoden 1919 lopulla ja aselepo oli sovittu 31. joulukuuta 1919.

Suomessa alueesta käytettiin nimitystä Viron Inkeri tai Eestin Inkeri. Nimikysymyksen taustalla oli myös Suomessa 1920-luvulla käyty keskustelua, pitäisikö käyttää nimeä Viro vai Eesti. Virossa alueesta käytettiin Eesti-Ingeri. Virallisissa yhteyksissä alueesta sekä Suomessa että Virossa käytettiin myös muotoja Viron / Eestin inkeriläiset, Viron / Eestin inkeriläiskysymys, jolloin eräissä tapauksissa oli kyse kaikista Virossa olevista inkeriläisistä.

Viro sai sen haltuunsa Tarton rauhassa. Alue siirtyi Viron sosialistiselta neuvostotasavallalta Venäjän sosialistiselle federatiiviselle neuvostotasavallalle 1944, kun Neuvostoliitto oli saanut alueen jälleen haltuunsa Saksalta.

Viron Inkerin etnisistä ryhmistä 1930-luvun lopulla suurin oli inkerikot, noin 900 henkeä. He asuivat lähinnä Väikylässä, Saarkylässä, Vanhassakylässä ja jonkin verran heitä oli myös Hanikessa. Vanhassakylässä oli baptistiliike saanut runsaasti kannatusta ortodoksien keskuudessa. Toiseksi eniten alueella asui inkeriläisiä, uskonnoltaan luterilaisia, noin 600-700 henkeä. Eniten heitä asui Kallivieressä. Myös Räkälä, Arsia, Kulla, Rajakylä ja Alakylä olivat luterilaisten asuttamia. Venäläistä väestöä asui Viron Inkerissä noin 200. Karstalan (Gorkan) kylä oli kokonaan venäläinen. Sen asukkaat oli tuotu jo maaorjuuden aikana sisä-Venäjältä. Vatjalaisia asui Viron Inkerissä vain muutamia perheitä. Virolaisia oli noin 200, pääosin virkamiehiä ja rajanvartijoita sekä heidän perheitä.[1]

Alueesta muodostui tärkeä heimotyön kohde suomalaisille erityisesti Akateemiselle Karjala-Seuralle. Akateemisen Karjala-Seuran ja Inkerin liiton avulla Viron Inkeriin perustettiin heimohenkinen lehti Sananseppä. Lehden päätoimittaja oli Suomessa koulutuksen saanut Leander Reijo (1904–1931). Leander Reijo katosi Viron Inkerin rajalla 1931, ilmeisesti hänen kaapattiin Neuvosto-Venäjälle.

Suomessa Viron Inkeriä pidettiin eräänlaisena Inkerin viimeisenä linnakkeena Neuvosto-Venäjää vastaa. Viron Inkeriin järjestettiin Suomesta useita isänmaallishenkisiä heimoretkiä, nämä olivat varsin usein hyvinkin provokatiivisia. Kaikki heimotyö ei ollut näin suorasuuntaista, vaan muun muassa Inkeri-liitto toimitti alueelle kirjalähetyksiä.

Suomessa Viron Inkeriä pidettiin myös eräänlaisena viimeisenä linnakkeena, jossa vuosisatainen inkeriläinen kulttuuri oli vielä tutkittavissa. Alueella vierailivat suomalaisista tutkijoista mm. Lauri Kettunen,Martti Haavio ja Lauri Laiho

Viron Inkerin kylät

Hanike, Kallivieri, Karstala (Korostell), Kullankylä, Magerburg, Räkälä, Saarkylä, Tervola (Smolka), Uusi Arsia, Uusi Feodormaa, Uusi Ropsu, Vanhakylä, Väikylä

Lähteet

  1. ↑ I-R. Järvinen. "Aili Laihon päiväkirja Viron Inkeristä kesällä 1937". Inkerin teillä, SKS, 1990

Aiheesta muualla

Inkerin historialliset luterilaiset seurakunnat
Tämä Venäjään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Viron_Inkeri&oldid=14907809”