1894
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Vuosi 1894 oli normaalivuosi, joka alkoi maanantaista.
Tapahtumia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 12. helmikuuta – Anarkisti Émile Henryn pommi räjähti pariisilaisessa kahvilassa tappaen yhden ja haavoittaen 20 ihmistä.
- 12. maaliskuuta – Coca-Cola tuli myytiin ensi kertaa pulloissa.
- 29. huhtikuuta − Helsingin Senaatintorilla paljastettiin Walter Runebergin veistämä keisari Aleksanteri II:n patsas.
- 23. kesäkuuta – Kansainvälinen olympiakomitea (The International Olympic Committee) perustettiin Sorbonnessa Pariisissa baroni Pierre de Coubertinin aloitteesta.
- 26. kesäkuuta – Pullmanin lakko alkoi, kun Yhdysvaltain rautatietyöläisten ammattiliitto Pullmanin valmistamia rautatievaunuja vastaan.
- 1. elokuuta – Kiinan–Japanin sota (1894–1895) alkoi.
- 15. lokakuuta – Ranskan armeijan kapteeni Alfred Dreyfus vangitaan syytettynä vakoilusta ja Dreyfusin tapaus alkoi.
- 1. marraskuuta – Nikolai II seurasi Aleksanteri III:ta Venäjän keisarina. Hänet kruunattiin suruajan vuoksi vasta toukokuussa 1896.
- 22. joulukuuta – Kapteeni Alfred Dreyfus tuomittiin maanpetoksesta.
- Helsingin yliopiston Hämäläisosakunta perusti Päivölän Kansanopiston.
- Ranska valloitti Timbuktun.
- Toukokuussa paiseruttoa ilmeni Tai Ping Shan alueella Hongkongissa. Vuoden loppuun mennessä tauti tappoi 2 552 ihmistä.
- Uusi-Seelanti sääti lain minimipalkasta ensimmäisenä maana maailmassa.
Syntyneitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tammikuu–maaliskuu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1. tammikuuta – Satyendra Bose, intialainen fyysikko ja matemaatikko (k. 1974)
- 4. tammikuuta – Cédia Brault, kanadalainen oopperalaulaja (k. 1972)
- 8. tammikuuta – Maximilian Kolbe, puolalainen fransiskaaniveli ja pyhimys (k. 1941)
- 11. tammikuuta – Berndt Lindahl, suomalainen näyttelijä (k. 1975)
- 20. tammikuuta – Juho L. Aalto, suomalainen rakennusurakoitsija, järjestövaikuttaja ja vuorineuvos (k. 1966)
- 22. tammikuuta – Charles Morgan, brittiläinen kirjailija (k. 1958)
- 25. tammikuuta – Aino Aalto, suomalainen arkkitehti ja muotoilija (k. 1949)
- 28. tammikuuta – Aarne Linkosuo, suomalainen konditoriamestari ja yrittäjä (k. 1988)
- 30. tammikuuta – Boris III, Bulgarian tsaari (k. 1943)
- 1. helmikuuta – John Ford, amerikanirlantilainen elokuvaohjaaja (k. 1973)
- 1. helmikuuta – Jalmari Lankinen, suomalainen arkkitehti (k. 1970)
- 2. helmikuuta – Jens Sønderup, tanskalainen poliitikko (k. 1978)
- 4. helmikuuta – Nunzio Malasomma, italialainen elokuvaohjaaja (k. 1974)
- 9. helmikuuta – Eino Jurkka, suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja (k. 1954)
- 10. helmikuuta – Harold Macmillan, Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri (k. 1986)
- 18. helmikuuta – Hilda Häkkinen, aikoinaan Suomen vanhin ihminen (k. 2005)
- 24. helmikuuta – Johannes Gebhard, suomalainen taidemaalari (k. 1976)
- 1. maaliskuuta – Torsten Tisell, suomalainen taidemaalari (k. 1957)
- 8. maaliskuuta – Wäinö Aaltonen, suomalainen kuvanveistäjä (k. 1966)
- 13. maaliskuuta – José Bustamante y Rivero, Perun presidentti 1945–1948 (k. 1989)
- 13. maaliskuuta – Arbella Ewing, yhdysvaltalainen maailman pitkäikäisimpiin kuulunut henkilö (k. 2008)
- 13. maaliskuuta – Olga Vuolle, suomalainen kirjailija (k. 1966)
- 14. maaliskuuta – Mikkjel Fønhus, norjalainen kirjailija (k. 1973)
- 14. maaliskuuta – Heikki Liimatainen, suomalainen kestävyysjuoksija ja olympiamitalisti (k. 1980)
- 21. maaliskuuta – Hannah Ryggen, ruotsalais-norjalainen tekstiilitaiteilija (k. 1970)
- 28. maaliskuuta – Ernst Lindemann, saksalainen kommodori (k. 1941)
- 31. maaliskuuta – Svein Rosseland, norjalainen astrofyysikko (k. 1985)
Huhtikuu–kesäkuu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 2. huhtikuuta – Margit von Willebrand-Hollmérus, suomenruotsalainen kirjailija (k. 1982)
- 3. huhtikuuta – Dora Russell, brittiläinen rauhanaktivisti, feministi ja pedagogi, Bertrand Russellin puoliso (k. 1986)
- 6. huhtikuuta – Gertrude Baines, yhdysvaltalainen maailman pitkäikäisimpiin kuulunut henkilö (k. 2009)
- 7. huhtikuuta – Olavi Honka, suomalainen lakimies (k. 1988)
- 9. huhtikuuta – Verna Piponius, suomalainen näyttelijä (k. 1974)
- 15. huhtikuuta – Nikita Hruštšov, neuvostoliittolainen poliitikko ja kommunistisen puolueen pääsihteeri (k. 1971)
- 15. huhtikuuta – Bessie Smith, yhdysvaltalainen jazz- ja blues-laulaja (k. 1937)
- 16. huhtikuuta – Väinö Hervo, suomalainen taidemaalari ja taidegraafikko (k. 1974)
- 16. huhtikuuta – Anatoli Rjabov, ersäläinen, professori, opettaja ja mordvalaisten kansallistunnon kohottaja (k. 1938)
- 22. huhtikuuta – Eva Bremer-Myntti, suomalainen taidemaalari (k. 1964)
- 22. huhtikuuta – Ossian Nylund, suomalainen yleisurheilija (k. 1939)
- 26. huhtikuuta – Rudolf Hess, saksalainen natsipuolueen varapuheenjohtaja (k. 1987)
- 28. huhtikuuta – Teo Snellman, suomalainen lähetystöneuvos, kääntäjä, kasvissyönnin edistäjä ja poliitikko (k. 1977)
- 1. toukokuuta – Carl Petersen, tanskalainen poliitikko (k. 1984)
- 2. toukokuuta – Norma Talmadge, yhdysvaltalainen näyttelijä (Salaisuuksia) (k. 1957)
- 5. toukokuuta – Artur Rolén, ruotsalainen näyttelijä (k. 1972)
- 6. toukokuuta – Seere Salminen (Serp), suomalainen kirjailija (k. 1977)
- 8. toukokuuta – Simbri Ahola, suomalainen Posti- ja lennätinlaitoksen pääjohtaja (k. 1967)
- 10. toukokuuta – Dmitri Tjomkin, venäläis-yhdysvaltalainen elokuvamusiikin säveltäjä (k. 1979)
- 13. toukokuuta – Ásgeir Ásgeirsson, Islannin presidentti (k. 1972)
- 13. toukokuuta – Eino Kettunen, suomalainen säveltäjä ja sanoittaja (k. 1964)
- 15. toukokuuta – Viljami Kalliokoski, suomalainen poliitikko (k. 1977)
- 23. toukokuuta – Armas Pasanen, ”Tyrnävän Peilipoika”, suomalainen selvänäkijä (k. 1937)
- 26. toukokuuta – Veli Kalima, suomalainen taidemaalari (k. 1968)
- 27. toukokuuta – Dashiell Hammett, yhdysvaltalainen kirjailija (k. 1961)
- 8. kesäkuuta – Erwin Schulhoff, tšekkiläinen säveltäjä (k. 1942)
- 9. kesäkuuta – Ferdinand Nikkinen, suomalainen romaniaktivisti, laulaja ja äänenmuodostuksen opettaja (k. 1971)
- 13. kesäkuuta – Jacques Henri Lartigue, ranskalainen valokuvaaja ja taidemaalari (k. 1986)
- 14. kesäkuuta – Marie-Adélaïde, Luxemburgin suurherttuatar (k. 1924)
- 14. kesäkuuta – José Carlos Mariátegui, perulainen journalisti ja poliittinen filosofi (k. 1930)
- 16. kesäkuuta – Fjodor Tolbuhin, Neuvostoliiton marsalkka (k. 1949)
- 17. kesäkuuta – Wilhelm Schepmann, saksalainen Sturmabteilungin (SA) kenraali (k. 1970)
- 20. kesäkuuta – Rolf B. Berner – suomalainen poliitikko ja kansanedustaja (k. 1978)
- 23. kesäkuuta – Edvard VIII, Ison-Britannian kuningas (k. 1972)
- 25. kesäkuuta – Krešimir Baranović, kroatialainen säveltäjä ja kapellimestari (k. 1975)
Heinäkuu–syyskuu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 5. heinäkuuta – Linda Helenius, suomalainen sairaanhoitaja, lähetystyöntekijä ja kirjailija (k. 1960)
- 9. heinäkuuta – Pjotr Kapitsa, vuoden 1978 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut neuvostoliittolainen fyysikko (k. 1984)
- 9. heinäkuuta – Percy Spencer, yhdysvaltalainen teknikko ja tutkija, mikroaaltouunin keksijä (k. 1970)
- 10. heinäkuuta – Elov Persson, ruotsalainen sarjakuvapiirtäjä (k. 1970)
- 17. heinäkuuta – Georges Lemaître, belgialainen katolinen pappi ja tähtitieteilijä (k. 1966)
- 17. heinäkuuta – Eino Rastas, suomalainen kestävyysjuoksija (k. 1965)
- 18. heinäkuuta – Yrjö Reenpää, suomalainen filosofi, fysiologi ja professori (k. 1976)
- 18. heinäkuuta – Bernard Wagenaar, alankomaalais-yhdysvaltalainen säveltäjä, pianisti, viulisti ja musiikkipedagogi (k. 1971)
- 20. heinäkuuta – Ola Fogelberg, suomalainen sarjakuvapiirtäjä, Pekka Puupään luoja (k. 1952)
- 22. heinäkuuta – Björn Collinder, ruotsalainen kielitieteilijä (k. 1983)
- 25. heinäkuuta – Gavrilo Princip, bosnialainen serbinationalisti, joka murhasi Franz Ferdinandin, mistä sai alkunsa ensimmäiseen maailmansotaan johtanut tapahtumasarja (k. 1918)
- 26. heinäkuuta – Aldous Huxley, englantilainen kirjailija (Uljas uusi maailma) (k. 1963)
- 27. heinäkuuta – Siiri Mekri, suomalainen kansakoulunopettaja ja muistelmakirjailija (k. 1991)
- 29. heinäkuuta – Ragnar Pomoell, suomalainen filologi ja professori (k. 1975)
- 5. elokuuta – Johannes Rae, suomalainen jääkäriluutnantti ja heimosoturi (k. 1953)
- 9. elokuuta – Erkki Osmonsalo, suomalainen historioitsija ja professori (k. 1949)
- 10. elokuuta – V. V. Giri, Intian presidentti 1969–1974 (k. 1980)
- 12. elokuuta – Arno Tuurna, suomalainen poliitikko, Viipurin kaupunginjohtaja 1928–1944 (k. 1976)
- 15. elokuuta – Urho Ahonurho, suomalainen taidemaalari (k. 1952)
- 16. elokuuta – Frithiof Nevanlinna, suomalainen matemaatikko ja toimitusjohtaja (k. 1977)
- 25. elokuuta – Talbot Jennings, yhdysvaltalainen elokuvakäsikirjoittaja (k. 1985)
- 26. elokuuta – Harry Cobby, australialainen hävittäjä-ässä ja kenraali (k. 1955)
- 28. elokuuta – Karl Böhm, itävaltalainen kapellimestari (k. 1981)
- 5. syyskuuta – Arvo ”Poika” Tuominen, suomalainen poliitikko, lehtimies ja kirjailija (k. 1981)
- 9. syyskuuta – Poul Henningsen, tanskalainen arkkitehti, muotoilija ja kriitikko (k. 1967)
- 12. syyskuuta – Billy Gilbert, yhdysvaltalainen näyttelijä (k. 1971)
- 13. syyskuuta – Kaarlo Ståhlberg, suomalainen tekniikan tutkija ja professori (k. 1977)
- 13. syyskuuta – Julian Tuwim, puolalainen kirjailija, runoilija ja teatterinjohtaja (k. 1953)
- 13. syyskuuta – Konni Zilliacus, brittiläinen poliitikko (k. 1967)
- 14. syyskuuta – August Tammekann, virolainen maantieteilijä (k. 1959)
- 15. syyskuuta – Jean Renoir, ranskalainen elokuvaohjaaja, näyttelijä ja kirjailija (k. 1979)
- 17. syyskuuta – Greta Jansson, suomenruotsalainen kirjailija (k. 1972)
- 23. syyskuuta – Mauri Mäkinen (”Mauri Kajas”), suomalainen kirjailija (k. 1976)
- 27. syyskuuta – Lothar von Richthofen, saksalainen hävittäjälentäjä (k. 1922)
Lokakuu–joulukuu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 4. lokakuuta – Frans G. Bengtsson, ruotsalainen kirjailija (k. 1952)
- 7. lokakuuta – Johannes Paavola, suomalainen taidemaalari ja kuvaamataidon opettaja (k. 1961)
- 10. lokakuuta – Carl Sanmark, suomalainen rehtori ja kansanedustaja (k. 1938)
- 16. lokakuuta – George Meany, yhdysvaltalainen ammattiyhdistysjohtaja (k. 1980)
- 20. lokakuuta – Yrjö Sinkari, suomalainen hovioikeuden presidentti (k. 1966)
- 23. lokakuuta – Isabella Moore, brittiläinen uimari ja olympiavoittaja (k. 1975)
- 24. lokakuuta – Thure Wahlroos, suomalainen näyttelijä ja muusikko (k. 1978)
- 25. lokakuuta – Jussi Komi, suomalainen teatterinjohtaja ja näyttelijä (k. 1965)
- 25. lokakuuta – Jukka Rangell, suomalainen lakimies, poliitikko ja pankinjohtaja (k. 1982)
- 25. lokakuuta – Pia Ravenna (synt. Hjördis Sophie Tilgmann), suomalainen oopperalaulaja (k. 1964)
- 28. lokakuuta – K.A. Heiskanen, suomalainen jääkärikenraali (k. 1962)
- 3. marraskuuta – Erland Haapaniemi, suomalainen päätoimittaja ja Maalaisliiton kansanedustaja (k. 1962)
- 5. marraskuuta – Erling Wikborg, norjalainen poliitikko (k. 1992)
- 8. marraskuuta – Maximilian Kolbe, puolalainen munkki ja pyhimys (k. 1941)
- 9. marraskuuta – Anna Nevalainen, suomalainen vasemmistopoliitikko (k. 1976)
- 17. marraskuuta – Richard Coudenhove-Kalergi, itävaltalainen kreivi ja Paneurooppa-liikkeen isä (k. 1972)
- 19. marraskuuta – Américo Deus Tomás, Portugalin presidentti 1958–1974 (k. 1987)
- 23. marraskuuta – Ruth Snellman, suomalainen näyttelijä (k. 1976)
- 26. marraskuuta – Norbert Wiener, yhdysvaltalainen matemaatikko, kybernetiikan perustaja (k. 1964)
- 27. marraskuuta – Vladislav Ravdonikas, neuvostoliittolainen arkeologi (k. 1976)
- 2. joulukuuta – Hans von Rettig, suomalainen liikemies (k. 1979)
- 3. joulukuuta – Rolf Tiivola, suomalainen rovasti ja päätoimittaja (k. 1962)
- 14. joulukuuta – Myra Nicholson, australialainen maailman pitkäikäisimpiin kuulunut henkilö (k. 2007)
- 15. joulukuuta – Ellen Widmann, sveitsiläinen näyttelijä (k. 1985)
- 22. joulukuuta – Edwin Linkomies, suomalainen yliopistomies ja poliitikko (k. 1963)
- 24. joulukuuta – Varma Lahtinen, suomalainen näyttelijä (k. 1976)
- 26. joulukuuta – Torsten Lindroos, suomalainen diplomi-insinööri, yritysjohtaja ja vuorineuvos (k. 1970)
- 28. joulukuuta – Gustaf Lövås, ruotsalainen näyttelijä (k. 1968)
Kuolleita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tammikuu–maaliskuu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1. tammikuuta – Heinrich Hertz, saksalainen fyysikko (s. 1857)
- 4. tammikuuta – Johan Joseph Faict, belgialainen katolinen piispa (s. 1813)
- 4. tammikuuta – Karl von Hasenauer, itävaltalainen arkkitehti (s. 1833)
- 9. tammikuuta – Adolf Waldemar Jahnsson, suomalainen lyseon lehtori ja kirjailija (s. 1841)
- 9. tammikuuta – José Vicente Salinas e Infanzón, meksikolainen katolinen arkkipiispa (s. 1819)
- 12. tammikuuta – William Henry Waddington, ranslainen historioitsija, diplomaatti, poliitikko ja pääministeri (s. 1826)
- 13. tammikuuta – Nadežda von Meck, venäläinen mesenaatti (s. 1831)
- 19. tammikuuta – Karl August Krook, suomalainen lyseon lehtori ja kirjailija (s. 826)
- 20. tammikuuta – Leopold von Schrenck, venäläinen eläintieteilijä, kasvitieteilijä ja geologi (s. 1826)
- 21. tammikuuta – Guillaume Lekeu, belgialainen säveltäjä (s. 1870)
- 28. tammikuuta – Alexander von Middendorff, venäläinen eläintieteilijä ja tutkimusmatkailija (s. 1815)
- 2. helmikuuta – Ludvig Isak Lindqvist, suomalainen arkkitehti (s. 1827)
- 4. helmikuuta – Adolphe Sax, belgialainen soitinten suunnittelija, saksofonin keksijä (s. 1814)
- 7. helmikuuta – Gustaf Törnudd, suomalainen teollisuusmies (s. 1832)
- 9. helmikuuta – Maxime Du Camp, ranskalainen kirjailija, valokuvaaja ja Ranskan akatemian jäsen (s. 1822)
- 12. helmikuuta – Hans von Bülow, saksalainen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari (s. 1830)
- 14. helmikuuta – Eugène Charles Catalan, belgialainen matemaatikko (s. 1814)
- 21. helmikuuta – Gustave Caillebotte, ranskalainen taidemaalari, taiteenkeräilijä ja impressaario (s. 1848)
- 22. helmikuuta – Herman Hallonblad, suomalainen varatuomari, pormestari, valtioneuvos ja suurlahjoittaja (s. 1825)
- 25. helmikuuta – Marc Athanese Parfait Oeillet Des Murs, ranskalainen lintutieteilijä (s. 1804)
- 1. maaliskuuta – John G. Downey, yhdysvaltalainen demokraattipoliitikko ja Kalifornian kuvernööri (s. 1827)
- 2. maaliskuuta – Jubal Early, Etelävaltioiden kenraali Yhdysvaltain sisällissodassa (s. 1816)
- 2. maaliskuuta – Joseph Whittaker, englantilainen puutarhuri ja kasvitieteilijä (s. 1814)
- 5. maaliskuuta – Henrik Gustaf Borenius, suomalainen luonnontutkija ja professori (s. 1802)
- 12. maaliskuuta – August Cieszkowski, puolalainen filosofi, taloustieteilijä, yhteiskunnallinen ja poliittinen aktivisti (s. 1814)
- 20. maaliskuuta – Lajos Kossuth, Unkarin kansallissankari (s. 1802)
- 22. maaliskuuta – Mikko Kukkonen, suomalainen kansakoulunopettaja, toimittaja ja runoilija (s. 1842)
- 24. maaliskuuta – Illarion Prjanišnikov, venäläinen taidemaalari (s. 1840)
- 28. maaliskuuta – Ferdinand Heine, saksalainen lintutieteilijä ja keräilijä (s. 1809)
- 31. maaliskuuta – Pavel Jablotškov, venäläinen insinööri ja keksijä (s. 1847)
Huhtikuu–kesäkuu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1. huhtikuuta – Remigio Morales Bermúdez, Perun presidentti (s. 1836)
- 2. huhtikuuta – Charles-Édouard Brown-Séquard, mauritiuslais-brittiläis-ranskalainen lääkäri (s. 1817)
- 8. huhtikuuta – Karl Wahlgren, suomalainen kirjailija (s. 1853)
- 13. huhtikuuta – Adolf Edvard Arppe, suomalainen kemian professori, yliopiston rehtori ja senaattori (s. 1818)
- 15. huhtikuuta – Jean Charles Galissard de Marignac, sveitsiläinen kemisti, gadoliniumin ja ytterbiumin löytäjä (s. 1817)
- 27. huhtikuuta – Alexander von Daehn, suomalainen kapteeni, kartanonomistaja, valtiopäivämies ja maanviljelysneuvos (s. 1821)
- 1. toukokuuta – Albert Oskar Snellman, suomalainen kauppaneuvos ja valtiopäivämies (s. 1844)
- 2. toukokuuta – Pietro Abbà Cornaglia, italialainen säveltäjä, urkuri ja pianisti (s. 1851)
- 23. toukokuuta – Brian Houghton Hodgson, englantilainen luonnontieteilijä ja etnologi (s. 1800)
- 27. toukokuuta – Karl Granit, suomalainen insinööri ja valokuvaaja (s. 1857)
- 31. toukokuuta – Wilhelm Andstén, suomalainen tehtailija, Wilh. Andsténin kaakelitehtaan perustaja (s. 1818)
- 4. kesäkuuta – Wilhelm Roscher, saksalainen taloustieteilijä ja professori (s. 1817)
- 8. kesäkuuta – Bill Dalton, yhdysvaltalainen rikollinen (s. 1866)
- 13. kesäkuuta – Nikolai Ge, venäläinen taidemaalari (s. 1831)
- 16. kesäkuuta – Valérie de Gasparin, sveitsiläinen kirjailija, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja sairaanhoitajakoulun perustaja (s. 1813)
- 17. kesäkuuta – William Hart, skotlantilais-yhdysvaltalainen taidemaalari (s. 1823)
- 24. kesäkuuta – Daniel Edvard Duncker, suomalainen talonpoikaissäädyn valtiopäivämies (s. 1835)
- 28. kesäkuuta – Karl Faulmann, saksalainen pikakirjoittaja ja tietokirjailija (s. 1835)
Heinäkuu–syyskuu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 5. heinäkuuta – Austen Henry Layard, englantilainen arkeologi, diplomaatti ja poliitikko (s. 1817)
- 13. heinäkuuta – Juventino Rosas, meksikolainen muusikko ja säveltäjä (s. 1868)
- 17. heinäkuuta – Charles Leconte de Lisle, ranskalainen runoilija (s. 1818)
- 21. heinäkuuta – Frederick Low, yhdysvaltalainen republikaanipoliitikko (s. 1828)
- 25. heinäkuuta – Sadi Carnot, Ranskan presidentti (s. 1837), murhattiin
- 30. heinäkuuta – Walter Pater, englantilainen kirjailija, esseisti ja kirjallisuuskriitikko (s. 1839)
- 1. elokuuta – Hugo Salmson, ruotsalainen taidemaalari (s. 1843)
- 4. elokuuta – Yrjö Roiha, suomalainen lähetyssaarnaaja (s. 1856)
- 22. elokuuta – Abraham Nylander, suomalainen opettaja ja kirjailija (s. 1835)
- 1. syyskuuta – Nathaniel Prentice Banks, yhdysvaltalainen poliitikko, Massachusettsin kuvernööri (s. 1816)
- 5. syyskuuta – George Stoneman, yhdysvaltalainen demokraattipoliitikko ja Kalifornian kuvernööri (s. 1822)
- 8. syyskuuta – Hermann von Helmholtz, saksalainen lääkäri ja fyysikko, yksi energian säilymislain keksijöistä (s. 1821)
- 8. syyskuuta – Philippe d’Orléans, ranskalainen kruununtavoittelija, Ludvig Filipin pojanpoika (s. 1838)
- 13. syyskuuta – Emmanuel Chabrier, ranskalainen säveltäjä (s. 1841)
- 20. syyskuuta – Heinrich Hoffmann, saksalainen psykologi ja kirjailija (s. 1809)
- 21. syyskuuta – Gustaf Oskar Schöneman, suomalainen kirkkoherra, opettaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja (s. 1839)
- 25. syyskuuta – Lyydi Stenbäck, suomalainen opettaja, kirjailija ja suomentaja (s. 1861)
Lokakuu–joulukuu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 11. lokakuuta – Heikki Wirtanen, suomalainen kyläkirjuri ja runoilija (s. 1842)
- 16. lokakuuta – Juho Menander, suomalainen kirkkomaalari (s. 1841)
- 22. lokakuuta – Gillis Bildt, ruotsalainen poliitikko, vapaaherra, upseeri ja marsalkka (s. 1820)
- 29. lokakuuta – Axel Fogelholm, suomenruotsalainen kirjailija (s. 1859)
- 1. marraskuuta – Aleksanteri III, Venäjän keisari ja Suomen suuriruhtinas (s. 1845)
- 16. marraskuuta – Robert Charles Winthrop, yhdysvaltalainen poliitikko (s. 1809)
- 20. marraskuuta − Anton Rubinstein, venäläinen säveltäjä, pianisti ja kapellimestari (s. 1829)
- 3. joulukuuta – Robert Louis Stevenson, skotlantilainen kirjailija (s. 1850)
- 5. joulukuuta – Gall, lakota-intiaanien päällikkö (s. 1840)
- 7. joulukuuta – Ferdinand de Lesseps, ranskalainen diplimaatti, Suezin kanavan rakennuttaja (s. 1805)
- 8. joulukuuta – Karl Johan Numell, suomenruotsalainen metsänhoitaja ja kirjailija (s. 1826)
- 8. joulukuuta – Pafnuti Tšebyšov, venäläinen matemaatikko (s. 1821)
- 10. joulukuuta – Karl August Finelius, suomalainen kirkkoherra, rehtori ja oppikirjojen tekijä (s. 1814)
- 13. joulukuuta – János Xántus, unkarilainen eläintieteilijä (s. 1825)
- 15. joulukuuta – August Westermark, ruotsalainen näyttelijä ja teatterinjohtaja (s. 1834)
- 17. joulukuuta – Alba Hellman, suomalainen opettaja ja filantrooppi (s. 1845)
- 27. joulukuuta – Frans II, Molempain Sisiliain kuningaskunnan viimeinen kuningas 1859–1860 (s. 1836)
- 29. joulukuuta – Christina Rossetti, englantilainen runoilija (s. 1830)
- August Magnus Gustaf Armfelt, suomalainen tilanomistaja ja valtiopäivämies (s. 1826)
- Pierre Louis Jouy, yhdysvaltalainen lintutieteilijä
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 1894.