Aino Ackté

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aino Ackté
Ackté Salomen roolissa vuonna 1900.
Ackté Salomen roolissa vuonna 1900.
Henkilötiedot
Syntynyt24. huhtikuuta 1876
Helsinki
Kuollut8. elokuuta 1944 (68 vuotta)
Vihti
Ammatti oopperalaulaja
Vanhemmat Emmy Achté (o.s. Strömer)
Lorenz Nikolai Achté
Puoliso Heikki Renvall (vih. 1901; ero 1917)
Bruno Jalander (vih. 1919–44)
Lapset Glory Leppänen
Mies Reenkola
Muut tiedot
Aktiivisena 1897–1913
Merkittävät teoksetMargareta (Faust)
Elsa (Lohengrin)
Elisabeth (Tannhäuser)
Tosca
Salome
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Aino Ackté (Pariisin-vuosiinsa saakka Achté; 24. huhtikuuta 1876 Helsinki – 8. elokuuta 1944 Vihti)[1] oli ensimmäinen suomalainen kansainvälinen oopperatähti ja suomalaisen oopperan uranuurtajia. Hän työskenteli kotimaansa lisäksi muun muassa Pariisin ja New Yorkin maailmankuuluilla oopperanäyttämöillä. Acktén tunnetuimpia osia olivat Faustin Margareta, Lohengrinin Elsa, Tannhäuserin Elisabeth, Toscan nimirooli sekä Richard Straussin Salome, joka oli hänen henkilökohtaisesti rakkain roolinsa.

Ackté kuului Saksasta tulleeseen Aghte-Ackte-sukuun, joka oli päätynyt Suomeen Baltian ja Venäjän kautta.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aino Achté (myöhemmin Ackté) syntyi Helsingissä huhtikuussa 1876. Hänen vanhempansa olivat mezzosopraano Emmy Achté (o.s. Strömer; 1850–1924) ja säveltäjä-kapellimestari Lorenz Nikolai Achté (1835–1900). Keväällä 1901 Achté avioitui tohtori, kansanedustaja-senaattori Heikki Renvallin kanssa, ja he saivat saman vuoden syksyllä tyttären (Glory Leppänen). Heidän poikansa Mies Reenkola (1908–1988) oli myöhemmin yksi Suomen tunnetuimpia lääkäreitä.[2] Heikki Renvall ja Aino Achté-Renvall erosivat virallisesti vuonna 1917.[1]

Ackté avioitui vuonna 1919 kenraalimajuri, Uudenmaan läänin maaherra Bruno Jalanderin (1872–1966) kanssa, ja hänen nimekseen tuli Aino Ackté-Jalander.

Sopraano Achtén sisar oli altto Irma Tervani.[3]

Nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Achtén perhe oli perustanut vuonna 1882 oman koulun, Helsingin lukkari- ja urkurikoulun, jossa molemmat vanhemmat opettivat. Achté kävi Helsingin suomalaista tyttökoulua ja opiskeli musiikkia aluksi äitinsä johdolla.[3][4] Emmy Achté, joka oli opiskellut ulkomailla, halusi lapselleen mahdollisuuden kansainväliseen uraan, josta oli itse perheen perustamisen tähden joutunut luopumaan.

Pariisi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aino Ackté Pariisin Oopperassa 1900 Taiteilijatar Alcestena.
Ackté, Aino. Äänitetty 21. huhtikuuta 1938 Berliinissä.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Vuonna 1894 Achté pääsi Pariisin valtionkonservatorioon professori Edmond Duvernoyn laululuokalle ja professori Alfred Girodet’n oopperaluokalle. Vuonna 1897, hän debytoi Pariisin Suuressa Oopperassa. Achtén esiintyminen Faustissa oli menestys, ja hänet kiinnitettiin Pariisiin kuudeksi vuodeksi. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Suomesta Achté-nimisenä lähtenyt nuori nainen oli joutunut opiskeluaikanaan vaihtamaan nimensä Acktéksi välttääkseen joutumasta pilkan kohteeksi (ranskan kielen acheté ’ostettu’).[1]

Ackté matkusteli paljon ja kävi oopperan vastapainoksi konsertoimassa myös Suomessa, jossa kiertueella häntä säesti Oskar Merikanto.

New York ja paluu Eurooppaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ackté oli vuosina 1904–1905 kiinnitettynä New Yorkin Metropolitan-oopperaan, mutta ei saavuttanut samankaltaista menestystä kuin Euroopassa. Aino Acktén rooli Metropolitanissa olivat: Margareta (Faust), Elsa (Lohengrin), Micaëla (Carmen), Juliette (Roméo et Juliette), Elisabeth (Tannhäuser) ja Brünnhilde (Siegfried). Hän pettyi eikä viihtynyt kaupungissa. Menestykseen vaikuttivat huono kielitaito ja entistä ankarampi kilpailu. Metropolitan suhteillaan Aino Acktè sai 1905 järjestetyksi Giacomo Puccinin Toscan Suomen ensi-esityksen. Esityksen Kansallisteatterissa johti ja ohjasi Metropolitan Oopperan kapellimestari Arturo Vigna, joka oli johtanut ne Carmenin esitykset, joissa Ackté oli laulanut.


Acktén lempirooli Charles Gounod’n Faustin Margaretan, jossa roolissa hän oli tehnyt läpimurron Suuressa Oopperassa, ohella oli Richard Straussin Salomen nimirooli. Hän harjoitteli roolia ankarasti ja esitti sen Leipzigissa 1907. Hän onnistui mainiosti, joskin vuonna 1910 Lontoon Covent Gardenin Salome-esityksessä hän teki todellisen läpimurtonsa. Jälkeenpäin hän piti tuon tapahtuman ansiosta tätä rooliaan kahdesta suosikistaan merkittävämpänä. Ackté lopetti kuitenkin kansainvälisen uransa jo 1913.

Takaisin Suomeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1913 kansainvälisen uransa lopetettuaan Ackté siirtyi Suomeen. Hänen jäähyväisnäytäntönsä Suomalaisessa Oopperassa oli vuonna 1920. Hänen viimeinen julkinen esiintymisensä oli Olavinlinnan oopperajuhlilla pienessä sivuroolissa pyynnöstä vuonna 1930, jotka olivat niin ikään viimeiset hänen johtamansa oopperajuhlat.[5]

Ackté perusti vuonna 1911 yhdessä Edvard Fazerin ja Oskar Merikannon kanssa Kotimaisen Oopperan, joka oli Suomen Kansallisoopperan edeltäjä[6] (Kotimainen Ooppera muutti nimensä vuonna 1914 Suomalaiseksi Oopperaksi ja edelleen vuonna 1956 Suomen Kansallisoopperaksi).

Ackté asui elämänsä varrella muun muassa Etu-Töölössä vuonna 1922 rakennetussa kerrostalossa osoitteessa Runeberginkatu 19.lähde? Nykyään Helsingin kaupungin omistuksessa oleva huvila Tullisaaren puistossa oli Aino Acktén kesähuvilana vuodesta 1906 lähtien.[7]

Savonlinnan oopperajuhlien alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Riitaannuttuaan oopperan henkilökunnan kanssa Ackté alkoi vuonna 1912 järjestää kansainvälisiä Olavinlinnan oopperajuhlia, joista ensimmäiset pidettiin 3. heinäkuuta 1912. Olavinlinnan oopperajuhlat järjestettiin vuosina 1912–1914, 1916 ja 1930 (katso Savonlinnan oopperajuhlat). Tätä pidetään hänen merkittävimpänä saavutuksenaan. Tarkoitus oli esittää oopperataidetta kansanomaisesti tajuttavassa muodossa. Ackté lauloi itse aluksi kaikki pääosat.

Ackté toimi riitaantumisen laannuttua jälleen Suomalaisessa Oopperassa, tällä kertaa johtajana vuosina 1938 ja 1939. Hänen johtajakautensa aikana toteutettiin näyttäviä esityksiä, mutta budjetissa ei pysytty ja riita oli taas edessä.

Kulttuuriperintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aino Ackté, Albert Edelfeltin maalaama muotokuva vuodelta 1901.

Ackté oli aito kulttuurihenkilö. Hän osallistui Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900 Suomen imagon edistämiseen esittämällä suomalaista musiikkia. Noihin aikoihin hän käänsi myös Juhani Ahon ”lastuja” eli novelleja pariisilaislehtien sunnuntainumeroihin. Hänen ystäväpiiriinsä kuului muun muassa Albert Edelfelt, joka maalasi hänestä kaksi kokovartalokuvaa vuosina 1901 ja 1902.[8] Kotimaassa Ackté toimi musiikinopettajana ja muokkasi Ahon romaanista Juha libreton, jota sekä Aarre Merikanto että Leevi Madetoja käyttivät oopperasävellyksensä pohjana. Jean Sibelius omisti Acktélle Luonnotar-sävelrunonsa sekä muutamia yksinlauluja.

Ackté on mahdollisesti belgialaisen Hergén Tintin seikkailut -sarjakuvissa esiintyvän laulaja Bianca Castafioren alkuperäinen esikuva.[9]

Aino Ackté kuoli haimasyöpään Vihdin Nummelassa elokuussa 1944. Hänen muistokseen julkaistiin Suomessa vuonna 2001 kaksi juhlarahaa nimellä ”Aino Ackté ja ooppera”.[10]

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Miten suuressa maailmassa, 1907.
  • Muistoja ja kuvitelmia, 1916. (ruots. käännös: Minnen och fantasier. Käännös Bertel Gripenberg, Helsingfors 1916.)
  • Muistojeni kirja, 1925. (ruots. käännös: Minnen och upplevelser, Helsingfors 1925.)
  • Kenraali Bruno Jalanderin muistelmia Kaukaasiasta ja Suomen murroskaudelta, muistiin kirjoittanut Aino Ackté-Jalander, 1932. (ruots. käännös: General Bruno Jalanders minnen. Kaukasiska år och politiska kristider, Helsingfors 1932.)
  • Taiteeni taipaleelta, 1935.
  • Juha. Kolminäytöksinen ooppera. [Libretto Juhani Ahon romaanin mukaan], 1972 ja 1986.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Aikalaiskirja, Helsinki 1920.
  • Aikalaiskirja, Helsinki 1933.
  • Aikalaiskirja, Helsinki 1941.
  • Suomen kansallisbiografia, osa 1, 2002 ISBN 951-746-442-8.
  • L. Wennervirta: Aino Ackté – Albert Edelfelt. Eräs taiteemme episodi, Porvoo 1944.
  • Glory Leppänen: Arkkipiispan perhe ja Aino Ackté, 1966.
  • Outi Pakkanen: Aino Ackté. Pariisin primadonna, 1988 ISBN 951-0-14891-1.
  • Pekka Suhonen: Rooli ja kohtalo, 1996 ISBN 951-1-14431-6.
  • Pentti Savolainen ja Matti Vainio (toimittaneet): Aino Ackté. Elämänkaari kirjeiden valossa, 2002 ISBN 951-0-26381-8.
  • Pentti Savolainen: Rakkautta Pariisin taivaan alla. Aino Acktén ja Albert Edelfeltin tarina, 2002 ISBN 951-20-6074-4.
  • Johanna Nuorivaara (tuottaja, esitteen kirjoittaja): Ondine Historical: Aino Acktè Collected recordings 1902–1913. Ondine Inc. Helsinki, 1996.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Suhonen, Pekka: Ackté, Aino (1876–1944) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 16.9.1997 (päivitetty 29.7.2016). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. ↑ Mäkelä-Alitalo, Anneli: Reenkola, Mies (1908–1988) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  3. ↑ a b Jean Sibeliuksen aikalaisia sibelius.fi. Arkistoitu 5.5.2019. Viitattu 22.6.2016.
  4. ↑ Helsingin Suomalaisen tyttökoulun päästötodistus. 1893 Kirjeluettelo. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.6.2016.
  5. ↑ Sopraano Aino Ackte Yle Vintti. Arkistoitu 7.8.2016. Viitattu 22.6.2016.
  6. ↑ Suomen Kansallisooppera 1911–2011 Jyväskylän yliopiston kirjasto. 2011. Arkistoitu 1.10.2016. Viitattu 22.6.2016.
  7. ↑ Tullisaaren ulkoilupuisto Helsingin kaupunginmuseo. Viitattu 22.6.2016.
  8. ↑ Maria Vainio-Kurtakko: Ett gott parti : Scener ur Ellan de la Chapelles och Albert Edelfelts liv. Svenska litteratursällskapet i Finland, 2022. ISBN 978-951-583-557-4 Teoksen verkkoversio.
  9. ↑ Severi Nygård: Tintti Suomessa, Helsingin Sanomat, Kuukausiliite, Lokakuu 2008.
  10. ↑ Suomen juhlarahat – Aino Ackté ja ooppera – 2001 Kolikot.com.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aino_Ackté&oldid=22675837”